Mitä tehdä kun taapero hakkaa päätään lattiaan?
Jossain kohtaa tahtoiän kukoistuskaudella tuli ongelmaksi se, että Sohvi alkoi lyödä omaa päätään lattiaan, kun häneltä kiellettiin jotain. Oli se sitten mehua, piirrettyjä tai vaan joku tilanne, jossa äiti ei olisi saanut koskea hänen leluihinsa, mutta kuitenkin meni koskemaan ja leikki oli pilalla. Hän mäjäytti otsansa vauhdilla kovaan lattiaan kertaalleen, ja niin lujaa, että oikeasti sattui ja otsaan muodostui mustelma. Tämä oli ongelma, sillä taapero teki tämän niin nopeasti, ettei hidasliikkeinen äitee ehtinyt siihen reagoida mitenkään. Koska pään kopsautuksia lattiaan tapahtui vähän joka toinen päivä, oli taaperolla parin viikon ajan jatkuvasti mustelma otsassa. Ajatus ihmistenilmoille lähtemisestä alkoi ahdistaa, kun lapsi näytti ihan mukiloidulta. En keksinyt muuta ratkaisua, kun että pitää vaan salamannopeasti mennä reagoimaan, eihän tässä muukaan auta. Aloin tehdä niin, että heti kun taapero hermostui tulisesti jostain, menin välittömästi ja otin hänet syliin, ettei hän ehtisi mäiskäyttää päätään. Vaikka hän ei olisi syliin halunnut, koska äiteehän oli se ilkimys joka kielsi kivoja asioita. Sain kuitenkin näin estettyä pään kopsahduksen lattiaan ja hyvin pian hän jo rauhoittui niin, että pystyin päästämään hänet irti ja sitten syli olikin jo ihan ok. Ja sitten lohdutin häntä, oli se sitten piirretyn loppuminen tai joku muu. "Nyt se loppui, mutta mennään tekemään jotain muuta kivaa, vaikka leikitään pikkuautoilla." Lopulta nopea reagointi auttoi ja olin huojentunut, että mustelma otsalta vihdoin katosi ja itsensä satuttaminen loppui. Luulen, että niin kuin meillä aikuisillakin, pettymyksiä on erityisen vaikea sietää kun on väsynyt, nälkäinen ja vielä siihen päälle puhkeavien hampaiden särkyä. Luulen, että siksi tuo reagointi oli hetken aikaa noin voimakasta pieniinkin pettymyksiin. Ja niin tämäkin vaihe, kun taapero hakkaa päätään lattiaan, niin kuin kaikki muutkin erikoiset vaiheet lapsen elämässä, menilopulta ohitse.
Olemme ahkerasti lukeneet Sohvin kanssa tunnekirjoja. Lisäksi taaperon suuttuessa olen yrittänyt ohjata, että jos on tosi vihainen niin huutaminenkin on parempi vaihtoehto, kun itsensä tai toisten satuttaminen. Usein neuvotaan hengittämään syvään ja laskemaan kymmeneen. Sitten voi mennä jonnekin rauhoittumaan itsekseen. Tätä taapero tykkää välillä tehdä. Huokaista syvään. Olen suhtautunut hieman skeptisesti tällaisten Mindfulness-tapojen opettamisen näin pienelle lapselle, vaikka niitä monessa paikassa suositellaankin. Jopa kaupan leluhyllyllä on myynnissä mindfullness pehmolelu, joka opettaa lasta meditoimaan. Toisaalta, olen kuitenkin huomannut, että Sohvi on oikeasti tykännyt tästä rauhoittumiskeinosta, tosin laskemme vain viiteen, jotta mielenkiinto asiaan säilyy. Joskus jos on ollut puuhakas päivä ja Sohvin on vaikea rauhoittua nukkumaan, niin on käytetty tätä syvään huokaamista. Ja se on pieneksi hetkeksi oikeasti rauhoittanut Sohvin... kunnes viuhtominen on taas jatkunut. Mutta vaikutusta kuitenkin oli.
Sohvilla oli myös vaihe, joka uhkaavasti toi esimakua tulevasta teini-iästä. Tosin olen käsittänyt, että tahtoikäkin on eräänlainen teini-ikä, niissä opetellaan itsenäisyyttä molemmissa. Sohvihan saattoi suuttuessaan mennä omaan huoneeseensa niin, että laittoi oven kiinni perässään. Suloiseksi tämän teki se, että Sohvin käsi hädin tuskin ylsi ovenkahvaan ja oven kiinni laittaminen ei ollut ihan yksinkertainen operaatio. Rauhoituttuaan 10 minuuttia huoneessaan, hän halusi pois, mutta oven avaaminen olikin niin vaikeaa, että äiteen piti mennä avuksi. Eihän tällaiselle tempulle voi kun hymyillä! Kuinka pieni tyttöni onkin yhtäkkiä jo niin iso ja itsenäinen <3
