Haku

Kun Sohvi oppi puhumaan siinä 2-2,5 v niin papupataa ei voinut mikään pysäyttää. Sohvi on niin kova puhumaan että joskus toivoisi, että sen voisi napista laittaa hetkeksi äänettömälle. Kun Sohvi aloitti päiväkodin, otti puheenkehitys vielä uuden hurjan loikkauksen. Hän alkoi muutaman kuukauden jälkeen taivuttaa sanoja oikein, sekä toistaa kuulemiaan lauseita papukaijamaisesti, aivan kuin hän yhtäkkiä puhuisi jo ihan täydellisesti, (lukuunottamatta muutamia äännepuutoksia). Sohvi on alkanut nyt 3,5 vuotiaana myös kertoilemaan omia tarinoita ja keksimään omia lauluja, jotka ovat tyyliin: "Lallallaa, äiti kakkailee, vessassaa". Eli ?edistystä? on tapahtunut. Kuitenkin, alusta asti on Sohvilla ollut kateissa useita äänteitä ja tämähän on siis ihan normaalia 3 vuotiaalle. Olen näistä kuitenkin stressannut vähän. Kateissa on edelleen L, D ja R- äänteet. Kala on kava , uida on uiva , moottori on moottovi. Puuttuvat äänteet korvautuvat usein siis V-äänteellä. Eniten stressasin hieman tuota R-asiaa ja googlasin sitä aika paljon. Tämä oli lopulta tosi hyödyllistä, sillä löysin tärkeitä ohjeita ärrän opetteluun. Sitä haluaisi niin paljon yrittää opettaa lapselleen sitä ärrää välillä, mutta olen tehnyt sen ihan väärin, kuten myös ovat mieheni ja anoppini. Ärrää ei kannata opettaa tyyliin: " sanopa orren kierrän ärrän ympäri " tai " älä sano koiva, sano koira, rrrrr. " Jos lasta painostetaan oppimaan R, hän usein pinnistelee ja oppii ranskalaisen kurkkuärrän. Kurkkuärrästä on vaikeampi oppia sitten suun edessä ääntyvään suomalaiseen ärrään. Eli on parempi ettei osaa ärrää ollenkaan tässä vaiheessa, kun että oppii sen "väärin". Tosin suomalainen ärrä on aivan opittavissa vaikka aikuisena. Ja toisaalta me ollaan kaikki erilaisia ja ärrän saa ääntää kuten haluaa. Nykyohjeiden mukaan R opitaan D-äänteen kautta. Eli ensin lapsen tulee oppia D-äänne. Kun ärrää aletaan opettelemaan, lapsi oppii ensin tunnistamaan missä sanoissa on ärrä. Sitten lapsi opettelee korvaamaan ärrän ensin D-kirjaimella. Esim. Koira- koida , moottori- moottodi, rikkoa- dikkoa. Tämä johtuu siitä, että D ääntyy samassa paikassa kuin R eli etuhampaiden takana. Siitä sitten pikkuhiljaa aletaan pärisyttämään D:tä ja niin se ärrä alkaa löytymään kuukausien harjoittelulla. Kaikenlainen suujumppa ja äänteillä hassuttelu on eduksi ärrää harjoittelevalle. Lisäksi eräs puheterapeutti suositteli pillillä juomista vahvistamaan ärrä lihaksia. Löysin myös hauskan vinkin, miten opetetaan lapselle missä R ääntyy. Ostetaan reikämuroja ja laitetaan muro kielen päälle yläetuhampaiden taakse ja pidetään siinä 5 sekuntia. Näin R-lihakset vahvistuvat ja lapsi oppii missä R pärisee. No, Sohvi ei tätä osannut tehdä vielä, mutta isompana kokeillaan uudestaan ellei ärrä ole ilmaantunut yhtäkkiä. Ja niinhän se luonnostaan menee, että ärrä usein ilmaantuu yhtäkkiä ykskaks 4-7 vuotiaana. Kun selasin keskustelupalstoja, tuntui että useat lapset oli oppineet ärrän kesälomalla. Varmasti rennompi lomameininki on eduksi ärrän löytymiseen. Puristamalla/painostamalla ei yleisesti ottaen saada mitään hyvää aikaan ja tässäkin hommassa tärkeintä on lapsen oma motivaatio ja kiinnostus asiaan. Toisaalta, nyt kun olen löytänyt tietoa ärrästä ja kuuntelen suloisen lapsemme höpinöitä, en vielä yhtään kaipaa sitä, että hän osaisi äänteet niinkuin aikuinen. Hän on vielä minun pikkuiseni, joka kasvaa ihan liian kovaa vauhtia isommaksi ja salaa toivon ettei nyt ainakaan ennen kesää oppisi vielä ärrää. Haluan hidastaa aikaa ja kuulla, että lapseni on vielä pieni. Tiivistys: Ärrä opitaan usein 4-7 vuotiaana Lapsen oma motivaatio on tärkeä, ei painosteta Ensin pitää osata D-kirjain Harjoittelussa pitää säilyä ilo Opetellaan erottamaan missä sanoissa R kuuluu Opetellaan missä R ääntyy (esim. muroharjoitus) Tehdään oppimisesta hauskaa: Lapsi pomppii trampalla tai jumppapallolla ja hokee makkada-makkada-makkada! Tässä muutama hyvä linkki vinkkeihin, miten oppia ärrä: Äännekoulu- vinkit ärrän harjoitteluun Mehiläinen- 7 vinkkiä ärrän harjotteluun Oppi ja ilo- missä ärrä pärisee Lisäksi löytyy äppsinä maksullinen Ärrätreeni-sovellus

En voi kun ihmetellä. Lapsemme alkoi siinä 3,5 v iässä yhtäkkiä käyttämään pronomineja "mie" ja "sie". Emme asu itä-Suomessa, savossa tai peräpohjolassa, vaan aivan toisella puolen Suomea. Meillä ei ole edes sukulaisia miltään noilta alueilta. Kaikki päiväkodin hoitajat ovat paikallisia. En ole myöskään kuullut ryhmän lapsien puhuvan koskaan savon murretta. Silti lapsemme systemaattisesti käyttää sanoja "mie" ja "sie". "Mie haluan omenamehua. Sie olit niin hassu." Yritin googlata asiaa, mutta en löytänyt mitään vastaavaa. Mieleeni tulee vaan Putouksen sketsi, jossa lapsi vietiin lääkäriin kun se oli alkanut puhumaan turun murretta. Muistaakseni lääkäri sai "lyhyen puheterapian jälkeen" parannettua lapsen niin, että hän alkoi puhua kuin uuno turhapuron. Ja kaikki olivat huojentuneita. Todennäköisintä tietysti on, että lapsi on sen joltain vaan ohimennen oppinut. Ehkäpä päiväkodin talonmieheltä, sillä hän on ainoa, jonka olen kuullut puhuvan savoa. Mutta onko se todella noin tarttuvaa? Muuta Sohvin puheenkehityksestä: nyt Sohvin ollessa jo 4 vuotias, puuttuu puheesta edelleen R, D ja joskus L-kirjaimet. Hän myös jostain syystä käyttää itsepintaisesti aikamääreitä niin, että hän sanoo "eilen oli kesäloma" vaikka kesäloma olisi ollut 5 pv sitten, 6kk sitten tai vuosi sitten. Ja hän sanoo "Huomenna laitan yöpaidan päälle", vaikka hän tarkoittaisi 5 minuutin päästä, illalla tai ensi viikolla. Eli hänelle kaikki mennyt aika on "eilen" ja kaikki tuleva aika on "huomenna" vaikka se aikaskaala olisi kokonainen vuosi. Vähän sellainen espanjalainen tapa elää "manjana"= huomenna, ei tänään, joskus myöhemmin. Sohvi kertoilee jo paljon keksimiään tarinoita ja tykkää myös keksiä paljon omia sanoja. Monissa sanoissa hän myös vekslaa tavut eri järjestykseen esim. salama=samala. Tai toisinaan vääntää suussaan sanat miten haluaa esim. kravatti= klavetti, lusikka= suikka, apteekki= atveetti, farmaseutti= varsaseutti, ranskiksia= ranksiksia. Erikoisin on kolmiota tarkoittava sana, jonka hän on muokannut englanninkielen sanasta Triangle. Sohvi sanoo troijanko =kolmio. Hän katselee mielellään englanninkielisiä lapsille suunnattuja youtube-videoita, joista on oppinut mm. värejä englanniksi. Olen ajatellut, että antaa katsoa, jos hänellä kerran on luontaista kiinnostusta kieliin, niin aion tukea sitä. Sohvi on viimeaikoina ollut innostunut pelaamaan Pikku Kakkosen eskaripeliä. Ja sen kyllä huomaa. Yhdellä kertaa Sohvi tuli selittämään jotain keuhkovaltiosta (keuhkovaltimo). Ja toisella kertaa Sohvi tuli luokseni apeana ja sanoi, että hänen verinahkansa on kipeä. Piti oikein itsekin googlata, mutta siis verinahka on ihon keskimmäinen kerros heti orvaskesin jälkeen. Ehkä vähän liikaa nyt pelattu tuota eskaripeliä. Puheenkehitys etenee siis yksilöllistä vauhtia ja savon murre ei tietysti ole mikään puhevika, joten eipä tässä hätiä mitiä. Ja viitaten tuohon yhteen postaukseen , jossa vähän murehdin tuota R-äänteen puuttumista niin voin sanoa, että emme ole tehneet yhtikäs mitään ärrä harjoitteita vaan asenteeni on nyt, että annan ajan vaan kulua. Tekoälykin sen sanoo että R-äänne kehittyy 4-7 vuotiaana, (jos ei sitten heti ole lähtenyt sujumaan). Ja voin sanoa, että nyt vaan nautin siitä kun kuuntelen hänen lapsenomaista puhettaan, sillä eihän tämä pikkulapsiaika kauaa kestä. Palaan puheasioihin taas seuraavassa puhe-postissa, kunhan puheenkehitys ottaa jälleen askeleen eteenpäin.

Pitkä odotus on päättynyt ja nyt on Sohvilla paljon sanottavaa. 2v 8kk iässä puheenkehitys on jo harpannut isosti eteenpäin ja kaukana ollaan niistä huolista, mitä pohdin yli 1/2 vuotta sitten (Kun 2v ei puhu) . Nyt Sohvi höpöttää menemään. Sen verran epäselvää on puhe paikoitellen, että väärinkäsityksiä syntyy harva se päivä. Sohvi on usein kuitenkin sinnikäs ja toistaa sanomansa vaikka 20 kertaa, jotta tulisi ymmärretyksi. Keskustelu voi mennä vaikka näin. Sohvi:"Kutii" Äiti: "Kotiin? Ei me vielä mennä kotiin, kohta sitten." Sohvi: "Kutii." Äitee jatkaa selittämistä, miksi kotiin ei vielä mennä ja Sohvi jatkaa sanan toistoa, kunnes äiti hoksaa että "Tarkoitatko kutiaa?" Sohvi: "A-haa, kutii!" Ja sitten aletaan selvittää mikä kutiaa. Joskus kun Sohvi on kaatunut ja aletaan selvittää mihin on sattunut, on ollut suloista huomata, että häntä on voinut sattua sukkaan, hiuksiin tai paitaan. Nyt vasta hiljattain on alkanut tulla oikeita kehonosia puheeseen. Sohvi osaa nyt myös kertoa mitä on tehnyt vaikka mummulla kylässä. Usein Sohvi muistaakin että "mummu kaakki". Mummulla saa aina karkkia. Tai "tyäsää täkki" eli ovat syöneet jätskiä. Tämän hetken trendi on tykkää-sana. Tai kuten Sohvi sanoo "tykkii". "Sohvi tykkii enkä, sohvi tykkii ämmin maito, äiti tykkii pinkki, iskä tykkii auto, mummu tykkii kukka." Muita hauskoja sanoja ovat olleet kilpikonna= "kimpakompa" tai croisantti= "kuusiantti". Kuusiantti olisi kyllä erittäin suomalainen käännös tälle croisantti-sanalle ja ehdotankin tämän sanan käyttöönottoa, sopii paremmin suomalaiseen suuhun. Monesti Sohvin suussa tavut menevät vielä helposti päinvastoin; vene - neve, ja sanoista jää usein ensimmäinen kirjain kokonaan pois: kenkä - enkä. Sohvin puheesta puuttuu myös useita kirjainten äänteitä kuten suomalainen R. L-kirjain korvautuu usein V-kirjaimella kuten: kala - kava. S-kirjain on jo hallussa. Suorittaja-äitinä ehdin jo hetken huolestua, että koskas nämä kaikki äänteet pitäisi sitten osata, mutta epäselväpuhe.fi kertoo, että "3-vuotiaankin puheesta puuttuu monesti vielä useita äänteitä, esim. r, s, l, k, d. Puheen tulisi puuttuvista äänteistä huolimatta olla kuitenkin pääosin ymmärrettävää. Jos puheesta puuttuu erityisesti kielenkärkiäänteitä (r, s, l, d, t, n) ja lapsi puhuu suu melkein kiinni, voi olla kyse kireästä kielijänteestä ja se on syytä tarkistuttaa neuvolassa." Tämä rauhoitti taas suorittajaäitiä, kiirettä ei ole. Suomalainen pärisevä R-äänne opitaan usein 4-7 vuotiaana, mutta sen voi oppia myös aikuisena. Sohvi osaa nyt myös ilmaista mielipiteensä ja ilmoittikin eräänä aamuna haluavansa "pallokauppaan". Hetken tuumittuaan äitee tajusi, että Sohvi tarkoitti Hoplopia. Ja sitten lähdettiinkin käymään pallokaupassa. Yhtälailla Sohvi on monesti kieltäytynyt lähtemästä mihinkään, koska haluaa leikkiä kotona. No leikki on lasten työtä, joten annan hänen tehdä työnsä rauhassa kotona, jos ei ole pakko lähteä mihinkään. Tämä yksinleikkiminen on kehittynyt ja kun olen salaa kurkkinut niin Sohvi tosi hienosti leikkii jollain pikkueläimillä leikkiä, jossa eläimet keskustelevat vaikka maidon juomisesta. Ihan nyt viime viikkoina tuntuu, että puhe on harpannut eteenpäin isomman askeleen. Tämä tuli ilmi, kun luettiin kirjaa, jossa oli strutsi. Sohvi tiesi sanoa, että Strutsi "loikkii lujaa". Se oli hämmentävää, sillä kirjan tekstissä lukee vain että "strutsi ei osaa lentää". Kuvassa Strutsi tosiaankin loikkii lujaa. Eli hän alkaa muodostaa jo aika monimutkaisia juttuja päässään. Muutenkin Sohvi on ruvennut jo monisanaisesti kommentoimaan mitä kirjoissa tapahtuu ja on joitakin sanattomia kuvakirjoja, joissa Sohvi oikeastaan lukee kirjan äiteelle, kommentoimalla ja selittämällä mitä näkee kuvissa. Esim. ajoneuvot-kirja, jossa on sivukaupalla erilaisia kulkupelejä rekoista piipaa-autoihin. Olen myös huomannut, että nyt kun puhe on alkanut sanallisesti luistaa, on myös Sohvin elekieli rikastunut. Tukiviittomistahan puhutaan paljon ja niitä suositellaan lapselle jos ei puhetta ala tulla, sillä ne tarjoavat tavan kommunikoida. Niiden käytöstä lapsi saa itseluottamusta ja rohkaisua kommunikointiin, jolloin puhe ei ainakaan viivästy lapsen epävarmuuden tai pelkojen takia (tai vanhemman painostuksen takia). Ennen kun Sohvi oppi puhumaan oli hänellä käytössä viittoma joka tarkoitti "anna se minulle" ja se meni kuten alla olevassa kuvassa. Nyt kun hän on alkanut puhumaan, on tullut käyttöön myös "syömistä" tarkoittava viittoma, jossa pyöritetään kättä vatsan päällä. Nämähän eivät ole mitään virallisia tukiviittomia, enkä ymmärrä mistä hän on näitä oppinut, mutta tuntuu kuin hän osaisi puhua jotain vierasta kieltä ja olen ylpeä hänestä. Minusta viittomien käyttö rikastuttaa kieltä. Myös "ei" viittoma on ahkerassa käytössä. Lisäksi "väsynyt/nukkumaan" viittoma näkyy myös päivittäin. Näitä kahta olen varmaan opettanut Sohville itse. Tässä olikin oikeastaan tahtoikäisen päivän ydinasiat: ei, anna se tänne, syödä ja nukkua.

Tässä meidän 4 vuotiaan Sohvin viimeaikaisia lempparikirjoja. Nyt huomaa jo, että pidemmätkin kirjat jaksavat kiinnostaa, tietysti väsymystaso huomioon ottaen. Riippuen kuinka aikaisin päästään lukemaan iltasatua, on luettu joskus parikin kirjaa tai sitten vaan pari sivua. Myös päikkärisaduksi on luettu jotain usein vähän lyhyempää. Nyt juuri ahmitaan Tatu ja Patu -kirjoja sekä näitä Siiri-kirjoja. Tässä esittelyssä seuraavat kirjat: Siiri ja sotkuinen kerttu Siiri ja nolo nalle Siiri ja Hurja hunskeli Tatu ja Patu päiväkodissa Tatun ja Patun Suomi Tatun ja Patun outo unikirja Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja Tatu ja Patu pihalla/Tatu ja Patu syömään! Karri koira kauppiaana Maisy`s house and garden pop-up kirja Siiri-kirjat sopivat hyvin jo 4 vuotiaalle Yksi suosikkikuvittajistani, Mervi Lindman, on kuvittanut nämä Tiina Nopolan kekseliäästi kirjoitetut Siiri-kirjat. Mervi on siis sama kuvittaja, joka on kuvittanut myös Sohvin 1-2 vuotiaana lemppareita olleet Peppe-kirjat. Tässä meidän suosikit Siiri-kirjoista. Siiri ja sotkuinen kerttu Tiina Nopola ja Mervi Lindman Tämä oli ihan eka Siiri kirja joka osui kirjastosta käteen. Tykättiin tosi paljon. Selvisi, että Siirillä on kaverinaan kolme poikaa. Iso-Otto, keski-Otto ja pikku-Otto. Pikku-Otolla on synttärit, joissa Siiri kohtaa sotkuisen Kertun, joka Siirin mielestä pilaa juhlat sotkemisellaan. Otot kuitenkin tykkäävät sotkuisesta Kertusta. Siiri pelkää menettävänsä Otto-ystävänsä. Hän miettii tykkäisivätkö Otot hänestä enemmän, jos hänkin olisi sotkuinen. Sitten Siiri sotkee itsensä ja menee tyytyväisenä Ottojen talolle. Kerttukin on siellä, mutta hän onkin putipuhdas ja siisti. Hieno puhdas auto kaartaa pihaan, kun Kertun siistit vanhemmat tulevat hakemaan häntä. Kaunis tarina siitä, miten Kerttu villiintyi, kun sai olla tavallinen, sotkuinen lapsi serkkujensa luona, vaikka kotona onkin oltava ylisiisti. Siiri ja nolo nalle Tiina Nopola ja Mervi Lindman On vaikea selittää miksi tämä kirja on niin loistava. Tässä on varmaan vanhemmallekin niin monta tarttumapintaa. Siirin äiti saa päähänsä, että turhasta tavarasta on päästävä eroon ja vie melkein kaikki perheen tavarat kirpputorille. Perheen isä piilottaa hädissään kirjoja paitansa alle. Siirinkin pitää löytää leluistaan joku kierrätykseen. Siiri löytää vanhan nuhjuisen nallen, joka tuomitaan pikku-Oton kanssa noloksi. Se mitä Siiri ei tiedä on, että nalle on antiikkia ja tosi tärkeä Siirin äidille. Äiti ei huomaa, että nalle on joutunut kirpputorille ja kun nallesta tulee puhetta, Siirille selviää miten tärkeä nalle on äidille. Siitä alkaa nallen etsintäoperaatio, sillä joku "nais-ihminen" on sen ehtinyt jo ostaa. Otot ja Siiri etsivät kuumeisesti kaupungilta sopivaa nais-ihmistä. Lapselle on hauskaa etsiä kuvista juuri se oikea nais-ihminen, jonka kassista nalle kurkistelee, vaikka Siiri ja Otot eivät millään löydä nallea. Eksynyt nallekin on niin suloinen ilmeillään, että se murtaa sydämen. Onneksi nalle lopulta löytyy. Äitikin tulee järkiinsä koettuaan järkytyksen kun tajuaa heittäneensä pois kaikkea oikeasti tärkeää ja koti tuntuukin tosi tyhjältä. Onneksi isä on salaa piilottanut tavaroita ja vohvelirautakin saadaan takaisin. Sitten vain vohvelikestit pystyyn! Siiri ja Hurja hunskeli Tiina Nopola ja Mervi Lindman Tämä kirja toi mieleen niin paljon muistoja meidän koirien pentuajoilta. Hetken pelkäsin, että kirja nostattaa pentukuumeen, mutta onneksi kirja olikin hyvä muistutus pentuaikojen rankkuudesta. Kyllä, muistan kuinka meidän sängylle oli kakattu tai kun pentu oli löytänyt pikaliimatuubin, siitä on vieläkin jälki lattiassa. Muistan myös sen kun pentu oppi avaamaan jääkaapin ja kaappi piti 2 vuoden ajan laittaa rautalangalla kiinni aina kun poistuttiin asunnosta, muuten sisältö oli tyhjätty parempiin suihin. Koiranpennut on ihanan suloisia, mutta niillä on se opettelukausi, joka on oikeasti rankka. Tämä kirja kertoo siitä. Siiri saa syntymäpäivälahjaksi koiranpennun. ( Sivuhuomio: koirahan ei ikinä saa olla lahja, vaan se on elävä otus, jonka hankinta pitää tarkkaan harkita ja josta aikuiset ovat aina päävastuussa.) Pentu on suloinen, mutta myös täysi riiviö. Koira laitetaan koirien päiväkotiin, mutta sielläkin se vain villitsee muut koirat. Villiintynyt koirulien päiväkotilauma ryntää puistoon, jossa ne tapaavat pienen, rauhallisen, vanhan koiran nimeltä Bertta. Hunskeli ihailee Berttaa, ja haluaa matkia tätä kaikessa. Lopulta Hunskeli saa kotiopetusta Bertalta ja niin villi pentu on kesytetty. Tatu ja Patu-kirjoista tuli 4 vuotiaan Sohvin suosikkeja Vihdoinkin Sohvi on sen ikäinen, että Tatu ja Patu-kirjat alkavat kiinnostaa. Siihen tarvittiin 4 vuotta ikää. Ja nyt on menossa oikeastaan oikein buumi. Olemme kahlanneet läpi nyt noin 10 Tatu ja Patu-kirjaa lukemattomia kertoja. Kirjoissa löytyy aina runsaasti piilotettua huumoria myös aikuisille. mm. päiväkodissa oleva automaatti, joka jättää käytettyjä vaippoja tasaisin välein joka paikkaan. Tai juha mieto saippua. Aukeamat ovat täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia ja pientä tekstiä, joka saa hymyn huulille mm. kun katsoo pöydällä olevaa ketsuppipurkkia tarkemmin, käy ilmi että kyseinen tuote on tehty onnellisista ja vapaana kasvaneista tomaateista. Kun samaa kirjaa lukee uudestaan ja uudestaan, löytää aina jotain uutta. Esim. Tatu ja Patu työntouhussa-kirjassa löytyy joka aukeamalta muki, jossa on jokin tavu ja lopulta kun etsii kaikki mukit ja ynnää tavut yhteen, niistä muodostuukin lause. Saman huomasin Tatu ja Patu- kovaa menoa kiskoilla- kirjassa. Usealta aukeamalta löytyy kuvasta junan näyttöruutu, se joka on siinä katossa kiinni keskellä käytävää. Näyttöruuduissa on yksittäisiä sanoja ja kun kirjan plärää läpi muodostuu sanoista lause. Ihan pakko mainita myös lemppareiksi kirja: Tatu ja Patu etsivinä -Tapaus puolittaja. Kirja on täynnä vihjeitä loppuratkaisuksi. Sitä luettiin monta monta kertaa. Tässä nyt kuitenkin on meidän tällä hetkellä eniten luetut Tatu ja Patu suosikit, jotka ovat kolahtaneet 4 vuotiaan Sohvin sydämeen. Tatu ja Patu päiväkodissa Aino Havukainen ja Sami Toivanen Kirjassa pojat ovat voittaneet liput kylpylä Vesikkoon, mutta erehdyksissä eksyvätkin päiväkoti Esikkoon. Tästä alkaa hauska tutkimusmatka päiväkodin arkeen. Muuten, huomasimme vasta 10 kertaa kirjan luettua, että joka aukeamalta löytyy piilotettu tutti. Tätä on tietysti lapsen hauskaa etsiä vanhemman lukiessa kirjaa. Tatun ja Patun Suomi Aino Havukainen ja Sami Toivanen Tämä kirja on hauska läpileikkaus suomalaisuuteen ja Suomen historiaan. Se muistuttaa myös meitä vanhempia etäisesti historian tunneista, niin paljon on jäänyt unholaan. En esim. muistanut, että Turku on ollut joskus aikojen alussa Suomen pääkaupunki. Siis mielenkiintoinen tietoteos myös aikuiselle. Hauskimpia kohtia kirjassa ovat TatuPatu testit-joissa testataan suomalaisia erikoisuuksia; ruisleipää, saunaa ja juhannuksen viettoa mökillä. Lopputulos on testissä aina sama: Suomalaiset ovat sisukasta kansaa. Mielenkiintoista on myös vierailu Virtasten perheen asunnossa, joka on 80-luvulla syntyneelle tupaten täynnä tuttua esineistöä: Marimekkoa, Afrikan tähteä, cd-kasettisoitin, Fortunapeli, Suosikki-lehden juliste, Musta-Pekka-korttipeli jne. Tämä siis on kaikessa hauskuudessaan myös vahvasti tietokirja. Tatun ja Patun outo unikirja Aino Havukainen ja Sami Toivanen Poikien kummityttö Satu on tullut yökylään ja pojat ovat valmistautuneet perusteellisesti. Iltasaduksi Sadulle luetaan poikien tekemä valtava tietoteos: Ohuehko Unijuttujen Tieteellinen Opas, joka on täynnä oikeaa ja keksittyä uneen liittyvää faktaa. Kirjassa esitellään mm. erilaisia sänkyjä, testataan montako unilelua on sopiva määrä, käydään läpi poikien ikimuistoisimmat unet ja pohditaan miksi painajaisia nähdään? Sohvin lempparikohta kirjassa on kaavio, jossa kaavion kulkija voi päättää milloin Patu menee nukkumaan ja mikä on seuraus, jos tekee liian monta asiaa vielä sen jälkeen kun olisi pitänyt mennä nukkumaan. Kirjassa Prinsessa Ruusunen vastailee välillä lukijoiden lähettämiin kirjeisiin, joissa ihmetellään uneen liittyviä asioita mm. silmien liikkeitä unen aikana: Kyllä, äitisi nukkuu ihan oikeasti, vaikka silmät liikkuvat luomien alla. Anna äitin nukkua! Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja Aino Havukainen ja Sami Toivanen Kekseliäs hassuttelukirja, jossa kuuntelija voi vaikuttaa satuihin. Kirjasta löytyy kuusi erilaista satua. Yhdessä sadussa on hymiöt auttamassa lukijaa eläytymään satuun. Toisessa sadussa satu muuttuu aina erilaiseksi, kun lapsi voi valita sanan joka sanotaan tekstissä olevan viivan kohdalla. Kolmannessa sadussa kokonaisia lauseita voi korvata sivun yläreunalla olevilla vaihtoehdoilla. Yksi saduista on vielä liian jännittävä ja se hypätään aina ylitse, mutta nämä kolme satua ovat ihan lemppareita; Ukko-poika, pahka ja sammakko. 13 iloista kääpiöhamsteria ja Täydellinen satu(tai sitten ei). Tatu ja Patu pihalla/Tatu ja Patu syömään! Aino Havukainen ja Sami Toivonen Tämä kirja poikkeaa Tatu-Patu-kirjoista siinä, että se on kätevästi taskarin kokoinen. Mahtuu siis mukaan moneen reissuun ja mökille. Ja silti sisältää valtavan määrän hauskaa luettavaa. 248 sivua! Tämän kääntökirjan toinen puoli esittelee erilaisia pihaleikkejä joka vuodenajalle. Ihan tulee lapsuus mieleen erityisesti puro/patoleikeistä. Kirjasta löytyy mm. 22 tapaa käyttää tikkuja ja keppejä. Kirjassa rakennetaan myös maja ja leikitään kauppaleikkiä. Toinen puoli kirjasta kertoo hauskasti faktoja syömisestä, ruuansulatuksesta ja löytyy sieltä muutama reseptikin mm: Temperoitu savulahnamousse mallasleipä avokadovaahdolla ja tryffeliöljymarinoidulla salottisipuli-beluganilinssihiillokkeella. Kirjasta löytyy mm. 22 hyväksyttävää syytä olla tulematta ruokapöytään heti kun kutsutaan. Esim. jos tietokoneen pinnassa on superliimaa tai jos sinun ja keittiön välissä on Imperiumin iskujoukkoja. On myös mahdollista, että huoneestasi on tullut yhtäkkiä tyhjiö ja ääniaallot eivät etene. Kirjassa tutustutaan myös pöperöahkeroisten ja pönttövääriäisten elämään. Ja lopputesti testaa miten hyvin on kirjan opit menneet päähän. Ennen ruokailua on tärkeää puhdistaa a) omatunto? b) kädet? vai c) räystäskourut? Karri koira kauppiaana Guy Parker-Rees Karrikoira -kirjasarjassa on lukuisia kirjoja. Jokainen kirja alkaa niin, että Karrikoira keksii kivan leikin ja sitten kirjassa seurataan tämän leikin etenemistä. Siksi tämä kirja onkin juuri sopiva meidän 4 vuotiaalle Sohville. Karria on luettu meillä paljon ja hän on leikkinyt mm. lääkäriä ja tarjoilijaa ja sitten Sohvi on tietysti leikkinyt lääkäriä ja tarjoilijaa. Tässä kirjassa Karri leikkii kauppiasta. Ongelma on, ettei asiakkaita näy ja kaikki kaverit haluavat perustaa myös omat kauppansa, eivätkä olla Karrin asiakkaita. Kaverukset keksivät kuitenkin käydä vaihtokauppaa tavaroista keskenään, tosin Karri jää kauppojen ulkopuolelle, kun kukaan ei halua ostaa hänen tavaroitaan. Lopulta Karri saa kuitenkin ihan oikean asiakkaan, joka vielä ostaa kaiken Karrin kaupasta ja Karri saa kauan himoitsemansa kolikon kassakoneeseen. Ja kassakone sanoo "kling"! Kirjojen kuvitus on ihastuttavaa katseltavaa. Värit ovat hehkuvia, mutta ei aikuisenkaan silmiin räikeitä. Usealla aukeamalla seikkailee lisäksi pieni leppäkerttu joka kysyy lukijoilta aina jonkin kysymyksen joka liittyy kuvaan. Esim: "Osaatko sinä juosta lujaa?" "Mitä luulet, ostaako pöllö mitään?" Tämä tietysti tempaisee lapsen mukaan tarinaan. Kirjat inspiroivat lasta myös leikkimään. Kirjoitushetkellä tämä kirjasarja on myös hauskana animaationa yleareenassa nimellä "Dalin leikkiseikkailut". Maisy`s house and garden pop-up kirja Lucy Cousins Sokerina pohjalla... tämä ei oikeastaan ole kirja ollenkaan. Sen mukana tulee kyllä pieni tarinavihkonen englanniksi, mutta tämä on ensisijaisesti nukketalo. Ja vieläpä sellainen, joka on tosi helppo ottaa matkalle mukaan esim. mökille tai vaikka junamatkalle. Se on vain n. 25x30cm kokoinen litteä kirja, mutta kun sen avaa siitä tulee uskomaton 3D talo ja puutarha. Talossa on neljä huonetta; keittiö, olohuone, kylpyhuone ja makuuhuone. Talo sisältää myös käsittämättömiä pahvisia yksityiskohtia, esim makuuhuoneen vaatelipaston laatikot ovat avattavia. Talo on muutenkin täynnä tutkittavaa. Kaikki kaapinovet on tietysti avattavia ja voi kurkkia mitä sieltä löytyy. Ikkunaan voi vaihtaa maiseman pahvista vetämällä. Talon mukana tulee Maisa-hahmo ja kaverit. Ne oli muuten vaikea löytää aluksi, sillä ne olivat suihkuverhon takana piilossa. Mukana tulee myös valtava määrä pahvisia tarvikkeita leivontavälineistä puutarhanhoitoon, sekä Maisalle vaihdettavia paperinukkevaatteita. Tätä kirjaa ei siis olla luettu ollenkaan, mutta sillä on leikitty tosi paljon. Ja eniten ihmettelen sitä, että se on vielä hyvässä kunnossa vuoden käytön jälkeen. Muutama pieni kohta on revennyt ja tietysti se minigrip pussi johon säilöttiin suurin osa pahvitavaroista, on kateissa juuri nyt. Joten en saanut kuvaa tavarapaljoudesta. Usein Sohvin kanssa leikitäänkin talossa kinderyllätysleluilla piilosta. Toinen, vaikkapa pieni dinosaurus menee piiloon jonnekin talossa (ja piilopaikkoja on runsaasti!) ja toinen vaikkapa leijona-hahmo sitten etsii tätä toista. Yksin leikkiessä Sohvi tekee usein ruokaa pikkuleluhahmoille talon keittiössä tai kylvettää niitä talon kylpyammeessa. Jos ihmettelet miten muumit ovat eksyneet tähän kirjaan, niin tässä meidän kirjassa on ylimääräisiä Sohvin liimaamia muumi- ja kukkatarroja :) Maisa pop-up kirja käännetään etu- ja takakansi vastakkain ja sidotaan yhteen, jolloin aukeaa 3D talo. Kirjan toisella puolen on talon neljä huonetta ja toisella puolen avautuu piha ja puutarha hiekkalaatikkoineen.

Tässä testit mitä Sohvin 3 vuotis neuvolassa testattiin, välillä mietin testataankohan muualla maailmassa samoja asioita 3 vuotiailta? 3v neuvola kesti noin tunnin ja siihen kuului nämä tehtävät ja sitten jutustelua terkkarin kanssa. -pullon korkin avaaminen (suomalaisten tärkeimpiä taitoja) -näyttää kuvasta pyydetty esine/asia esim. "tässä on pallo, pullo ja pelle, näytä minulle pullo" (pullo teema vaan jatkuu) -seistä yhdellä jalalla (eikös tää oo perinteinen poliisin rattijuoppo-testi?) -kävellä varpaillaan -hypätä tasajalkaa -heittää pallo (ei tarvitse osata vielä ottaa koppia) -käytiin läpi mitä värejä osaa -kuvasta piti näyttää ihmisen eri kehonosat (silmät, jalat, kädet, pää) -kuvasta, jossa on kaksi hahmoa piti näyttää kumpi on iso ja kumpi pieni -piirtää mallista viiva -lajitella punaisia ja keltaisia lappuja punaiseen ja keltaiseen koriin -tehdä palikkatorni n.9 palikkaa -lähinäkötesti taulusta, jossa on perinteisten E-kirjainten sijaan kuvioita: neliö, talo, omena ja ympyrä (voi joko sanoa ääneen tai osoittaa edessä olevasta lapusta mikä kuvio on kyseessä) -pituus ja paino Kun googlailin huomasin, että aika paljon on vaihtelua ympäri Suomen 3 vuotisneuvolan sisällössä. Jossainpäin Suomea ei äitiä edes oteta mukaan huoneeseen, vaan lapsi suorittaa tehtävät terkan kanssa kahden. Siinä pitää kyllä olla aika reipas 3 vuotias. Sohvilla meni hyvin testit vaikka virheitäkin tuli ja kokonaiskuvahan tässä ratkaisee. Terkkari kehui, että harvoin saa näin nopeasti tehtävät käytyä läpi 3 vuotiaan kanssa. On yleistä, että ohjeita pitää muotoilla monta kertaa uudelleen ja 3v voi vaatia paljonkin suostuttelua, puhumattakaan jos on juuri uhmaikä pahimmillaan ja kaikkeen on vastaus jyrkkä "ei!". Sohvilla sattui nyt olla pahin uhma jo takanapäin. Muutamassa kohtaa Sohvi tarvitsi äidin rohkaisua, mm. nämä liikunnalliset testit teki äitikin mallina. Myös palikkatornin rakentelussa Sohvi teki ensin vankan kaksirivisen tornin ja kaipasi sitten lisää ohjeistusta, että hoksasi laittaa kaikki palikat päällekkäin. Näkötestissä meni yksi väärin, mutta se mahtuu virhemarginaaliin. Sohvi sai ensin nimetä itse näkötestin kuviot (neliö, omena, ympyrä, talo). Sohvilla neliö oli ikkuna ja ympyrä oli pallo. Hän myös mielummin näytti kuvat paperilta edestään, kuin sanoi ne ääneen. Täytyy kyllä sanoa, että kaikki terkkarin käyttämät kuvat olivat kyllä kamalia suttuisia vanhoja mustia piirroskuvia. Viralliset testikuvat alkavat olla auttamatta vanhentuneita. Olisi nykypäivää päivittää kuvat valokuviin. Kuva, josta näytettiin kehonosia oli hyvin kolmiulotteinen ja taiteellinen. Tähän olisi ollut hyvä jokin hyvin yksinkertainen ja selkeä kuva ihmisestä. Sohvi ei osannut heti sanoa, missä ihmisen silmät olivat, sillä luomet olivat kiinni. Kiinnitin myös huomiota, että pullo-kuvan muoto oli viini/viinapullo eikä mikään tutumpi marketin moderni limsa- tai mehupullo. Testien jälkeen juteltiin mm. Sohvin syömisestä, nukkumisesta, pottailusta , päiväkodin aloituksesta, puheesta , perheen tukiverkostosta ja siitä ovatko vanhemmat samalla kartalla kasvatuksen suhteen. Näissä ei meillä mitään sen kummempaa huolta ollut tällä kertaa ja innolla/kauhulla vaan odotetaan päiväkodin aloitusta. Olin luvannut, että Sohvi saa leikkiä aulassa leluilla vielä hetken neuvolan jälkeen. 20 min jälkeen aloin vihjailla, että kohta lähdetään sitten kotiin. Erilaisia leluja oli kuitenkin valtava määrä ja alkoi olla mahdotonta saada Sohvi lähtemään, kun hän ryntäsi aina uusien lelujen kimppuun. Aulassa ei ollut muita ihmisiä, joten annoin Sohvin leikkiä. Mutta lopulta, pakkohan meidän on täältä lähteä. Kun olin antanut Sohville jo monta kertaa siimaa, että vielä ne autot parkkiin ja sitten lähdetään, mutta hän oli tämän tehtyään rynnännyt aina uusien lelujen kimppuun, otin perinteiset keinot käyttöön. En ole ylpeä tästä, mutta uhkaus: "Äiti lähtee nyt. Jäätkö tänne yksin leikkimään?" No reipas 3 vuotiaani sanoi siihen iloisesi että "joo." Olin hämmentynyt. Niin. No. Hän nähtävästi todellakin odottaa jo päiväkodin alkua ja sitä, että äiti sanoo heippa ja hän saa jäädä leikkimään uusilla leluilla. Eihän lasta saisi uhkailla hylkäämisellä, mutta aloin olla epätoivoinen. Seuraava keino, lahjonta: "Mennään kotiin ja tehdään jätskiannokset." Tätä tarjousta ei Sohvin tarvinnut kauan miettiä ja pääsimme lähtemään. Mietin vain. Millä ihmeellä saan Sohvin suostuteltua päiväkodista aina kotiin? Jaa-a, nähtävästi jätskillä. Tai sitten yritän vanhaa kikkaa ja sovin Sohvin kanssa etukäteen, että kun äiti tulee, niin sitten on lähdettävä. Ja sitten hakutilanteessa muistutan tästä sopimuksesta. Tai sitten otan koiran mukaan hakemaan Sohvia. No, raportoin tästä sitten lisää, kun päiväkoti on alkanut. Luitko jo? Päiväkodin aloitus - lapsi yritti karata, housut meni rikki ja vauhdikas aloitus tyssäsi flunssaan Kirja 3 vuotiaalle - Sohvin kirjavinkit 4 vuotis neuvola eli LENE, terkkari- ja lääkärikäynti

Tämä neuvola koostuukin monesta osasta. LENE (tehtiin meillä päiväkodissa) =leikki-ikäisen lapsen neurologisen kehityksen arviointimenetelmä Terkkarikäynti Lääkärikäynti LENE päiväkodissa Tässäkin varmasti on vaihtelua siinä, että tekeekö LENE-testin terkkari vai sitten joku muu LENE-koulutuksen saanut henkilö. Jos lapsi on reipas tehdään LENE ilman vanhemman läsnäoloa ja tietty päiväkodissa tämä onnistuu helposti, kun testin tekee lapselle tuttu henkilö. Tarvittaessa tukihenkilö voi olla paikalla. Lueskeltuani netistä, toiset saavat myös kasan papereita täytettäväksi kotiin ennen neuvolakäyntiä, meille ei tullut yhtään lappusta. LENE:n teki tosiaan meidän kohdalla varhaiskasvatuksen opettaja, hän kävi lyhyesti testin tulokset kanssani läpi, kun hain Sohvia päiväkodista. Testissä piti ainakin piirtää mallista samanlaisia kuviota, viivaa, palloa jne. Ja sitten leikata viivaa pitkin saksilla. Sohvi oli myös heittänyt palloa ja ottanut koppia. Tässä kopin ottamisessa oli ollut vaikeuksia. No.. kotona se joskus onnistuu ja joskus ei, en ole huolissani. Oli myös seissyt yhdellä jalalla ja kävellyt varpaillaan. Kielen kehitystä arvioitiin myös, Sohviltahan puuttuu vielä R ja L. LENE saattaa myös sisältää: -värien käymistä läpi -lapselta kysytään kuvasta, mitä siinä tapahtuu, nimetään esineitä -pujotetaan helmiä -kootaan palapeliä -palikoiden kasaamista 4 vuotis neuvolakäynnistä löytyy myös esittelyvideo; tämä sisältää vain sen LENE:n, jonka saattaa siis tehdä päiväkodissa myös varhaiskasvatuksenopettaja tai tosiaan neuvolakäynnillä terkkari. 4 vuotis neuvola video 4 vuotisneuvola tekkarikäynti Terkkarikäynnillä: -Punnitaan -Mitataan pituus -Mitataan päänympärys -Testataan lähinäkö ja kaukonäkö -Annetaan rokotteita jos haluaa (nelosrokote pistoksena ja influenssarokote sumutteena nenään) -Jutellaan syömisestä, nukkumisesta, kehityksestä, päiväkodista, huolista ja murheista.. Sohvi oli innoissaan käynnistä, sillä hän muisti kaikki ihanat odotushuoneen lelut. Yritin mennä ajoissa paikalle, että Sohvi ehtisi leikkiä tarpeeksi ennen terkkariaikaa. Sitten päästiin huoneeseen ja terkkari kysyi "mites teillä menee?" Siihen Sohvi vastasi heti, että "Huonosti." Olin niin hämmentynyt ja huvittunut tästä, etten edes hoksannut tehdä mitään jatkokysymyksiä, mutta tyttöhän oli tosissaan. Itse toin esille sitä, että päiväkodissa oli nyt mennyt huonommin. Useimmiten kun kysyn oliko kiva päivä oli vastauksena "ei, huono päivä". Ja sitten hän kertoo jonkin yksittäisen tapahtuman, mistä on tullut paha mieli. Esim. menivät puistoon, vaikka hän ei olisi halunnut. Ruoka oli pahaa. Joku kaveri oli ilkeä. Nukkui huonosti päikkärit. Tai hoitaja oli huutanut jollekin lapselle ja tätä Sohvi oli pelästynyt. Oli ollut liikaa meteliä jne. Tästä keskusteltiin terkkarin kanssa, onko menossa vaan joku negatiivinen vaihe vai itse mietin viihtyisikö Sohvi paremmin pienemmässä ryhmässä? Terkkari kannusti ottamaan asian puheeksi päiväkodissa ja selvittämään myös pienryhmävaihtoehtoja. Fiksusti sanottu. Ja tämä keskustelu antoi minulle sen virtapiikin ruveta asiaa selvittämään. Lähinäkö testattiin pöydän ääressä istuen taululla, jossa oli riveillä eri kuvioita: talo, omena, ikkuna. Kun terkkari näytti riviltä yhtä kuvaa, sai Sohvi osoittaa omasta paperistaan, mikä kuvio oli kyseessä. Kaukonäkö testattiin samanlailla, mutta seisten ja terkkari seisoi ovella näyttämässä taulusta kuvioita. Kaikkia ei tarvinnut osata oikein kerrasta ja terkkari kysyi uudestaankin, jos tuntui, että Sohvi ei keskittynyt. Sohvilla ei olla huomattu mitään ongelmia näön kanssa. Rokotteeksi Sohvi sai nelosrokotteen, (kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä, polio). Se annettiin pistoksena reiteen, toiset laittavat olkavarteen, mutta reidessä on kuulemma isompi lihas. Sohvi hieman vingahti, mutta kiinnostui sitten välittömästi kauniista eläinlaastarista. Olin kiinnostunut myös influenssarokotteesta, sillä melkein saimme viime vuonna taudin meidän perheeseen. Iloksemme influenssarokote oli muuttunut pistoksen sijaan nenäsumutteeksi. Terkkarilla oli pienenpieni ruisku, josta se suihkautti muutaman tipan kumpaankin sieraimeen. Sohvin ei tarvinnut niistää eikä muutakaan, istua vaan mun sylissä. Tämä oli hyvin miellyttävää. Illalla Sohville nousi lämpöä, joten annoin Panadolia. Aamulla ei ollut enää mitään, joten tyttö meni normaalisti päiväkotiin. Kysyin vielä, niin ei tullut reisikään kipeäksi, vaikka voi kuulemma tulla. Tästä, että meillä menee "huonosti" yritin Sohvin kanssa keskustella vielä kotona. Kysyin meneekö meillä kotona huonosti vai päiväkodissa. Tähän hän vastasi, että päiväkodissa. Tosin hän oli juuri kuullut sen keskustelun, jonka kävin terkkarin kanssa omista päiväkotimietteistäni. Sitten yritin saada selville, mikä menee huonosti, tai mitä voisi muuttaa, että menisi paremmin ja siellä olisi mukavampaa. Hän mietti hetken ja sanoi, että haluaa vaihtaa unipehmolelunsa toiseen. No sehän oli ainakin helppo toteuttaa, vaikka en uskonut hetkeäkään, että se ratkaisi kaikkia ongelmia. Kuinkas kävi?  (tässä päiväkotijuttuja, hyppää yli kohtaan Lääkärikäynti, jos luet vain 4 vuotisneuvolan sisältöä) Otin siis selvää pienryhmäpaikoista. Yksi vapaa paikka olisi ollut ryhmiksessä yksityisellä, kunnan ryhmiksissä kun on vaan alle 3 vuotiaita, eikä mielellään oteta sinne isompia. Perhepäivähoitajilla ei ole paikkoja ja vain harvoissa tapauksissa saisi olla perhepäivähoidossa eskari-ikään asti, eli vuoden päästä pitäisi siirtyä jo takaisin päiväkotiin. Keskustelin tilanteesta myös päiväkodin kanssa. Keskustelun jälkeen, he tekivät heti muutoksia, jotka tuntuivat toimivan (mm.istumapaikka ja pienryhmä). He kiistivät lapsille huutamisen ja selittivät, että kyse on vain painokkaasta äänenkäytöstä. Tämä oli varmasti se virallinen ja päivänvaloa kestävä lausunto. Itse tiesin kyllä, että kyse oli ollut oikeasti huutamisesta, sillä Sohvi oli joskus nähnyt painajaisia, jossa oli huutanut lujaa ja pelottavasti: "Nyt se ovi kiinni!". Lisäksi hän oli kerran näytellyt minulle erään tilanteen ja siinä kyse oli myös huutamisesta. Huutamiseen sortuvat, olivat Sohvin puheissa aina ne tietyt hoitajat.  Huomasin kuitenkin, että puheeksioton jälkeen tähän huutamiseen oli tullut muutosta, sillä Sohvi ei enää kertonut huutamistilanteista, jotka olisi kokenut pelottavina. Uskon, että huutamiseen taipuvat hoitajat olivat muuttaneet äänenkäyttöään enemmänkin napakaksi, pelottavan huutamisen sijaan. Ja niinhän se kuuluisi olla, kun halutaan lasten huomio. Jätetään huutaminen oikeiden vaaratilanteiden varalle. (Ja kyllä, olen sortunut itsekin huutamaan Sohville, useastikin ja aina on harmittanut jälkikäteen ja sitten on puhuttu asia ja olen pyytänyt anteeksi. Minusta huutaminen kuuluu oikeisiin vaaratilanteisiin, eikä päivittäiseen käyttöön. Ja siksi yritän siitä myös itse oppia pois mm. tämän Pinnan pidennyssuunnitelman avulla) 4 vuotisneuvola lääkärikäynti Myöhemmin oli siis lääkärikäynnin vuoro. Lääkäri oli klassisesti myöhässä, joten Sohvi sai paljon leikkiaikaa neuvolan leluparatiisissa. Miksi ne onkin aina hienoimpia leluja, jotka ei oo omia? Lääkäri oli vanha nainen, joka tuli hyvin juttuun lasten kanssa. Sohvin piti tehdä erilaisia testejä : -Seurata katseella tikkua, jonka päässä oli jokin hauska kuva -Peittää toinen silmä ja seurata taas tikkua (Lääkäri tutki myös Sohvin silmiä lampulla ja kysyi oliko havaittu karsastusta.) -Kädet sivuille ja silmät kiinni, sitten piti vuorotellen koskettaa sormella nenänpäätään -Kädet eteen ja pyöritellä niitä niin, että pyöräyttää kämmenet ylös, kämmenet alas -Sorminäppäryyskoe: Peukalolla koskettaa saman käden muita sormenpäätä vuorotellen Lääkäri tutki -Korvat korvalampulla -Katsoi ihon kunnon -Tunnusteli vatsan, kilpirauhaset ja nivuset -Kuunteli keuhkot ja sydämen (ei tarvinnut yskiä tai hengitellä syvään) -Katsoi suuhun -Kurkkasi pöksyihin Lääkäri kysyi -Onko d vitamiini käytössä? (on silloin tällöin, ja d vitaminioitu maito on käytössä) -Onko ollut korvatulehduksia tms sairauksia? (ei muuta kun perusflunssaa ja sitä x8-10 vuodessa) -Puuttuuko äänteitä puheesta? Tässä havaitsimme lääkärin kanssa, että L kirjain oli vielä hankala, jos se oli sanan keskellä joten KALA, ääntyi vielä KAVA, mutta sanan alussa L alkoikin jo tulemaan oikein esim. LINTU. R edelleen puuttui ja se on ihan ok. -Pyöräileekö, Luisteleeko, Hiihtääkö? Nämä liikuntakysymykset oli vähän hassuja ja vanhahtavia, sillä meillä ei edes ole suksia vielä Sohville. Luistellut hän on muutaman kerran päiväkodissa ja aika harva 4 vuotias pyöräilee vielä oikeasti, potkupyörällä menee toki lujaa jo. En hoksannut sanoa, että Sohvi kyllä lumilautailee avustettuna. Mutta siis mitään poikkeavaa emme ole havainneet Sohvin liikunnallisissa kyvyissä, päinvastoin, tuntuu oppivan nopeasti ja tykkää kaikesta urheilusta ja liikunnasta. Erikoista oli myös että, ainoa asia joka luulin, että tehdään lääkärin vastaanotolla 4 vuotisneuvolassa, on verenpaineen mittaus , niin ei tehty. Tämä oli myös ainoa asia, johon olin Sohvia prepannut ja olimme kotona kokeilleet omalla mittarilla miltä se tuntuu. No mansetti oli tietty ihan liian iso ja tulos oli error, mutta Sohvi sai kuitenkin käsityksen mittauksesta, eikä kokenut sitä pelottavana. "Lasten verenpaine mitataan neuvolassa 4-vuotistarkastuksessa" lukee Terveysportissakin ja tämä on myös kansainvälinen suositus. Mutta meidän käynnillä tämä nyt unohtui ja itsekin muistin sen vasta jälkeenpäin.

Ihana ajatus askarrella jotain pikkutaaperon kanssa. Mutta mihin taaperon taidot yltävät ja miten hirveissä hinnoissa kaikki askartelutarvikkeet liikkuvat. Yritin koota tähän mahdollisimman helpot askartelut, joihin löydät tarvikkeet lähinnä omista nurkista ilman, että pitää lähteä askartelutarvikkeita ostamaan. Seuraaviin askarteluihin on käytetty mm. mainospostia, paperisia lautasliinoja, pahvilaatikoita, ketsuppia, lintujen jyviä ja duploja. Tärkeimmät itse ostamani askarteluvälineet on olleet valuva liima (esim. erikeeper tai uhu) ja sormivärit. Näillä on Sohvin kanssa pärjätty pitkälle. Säästän usein muutamia pakkauspahveja kaapin pohjalle askarteluja odottamaan esim.korttipohjiksi ja mainoslehtilaatikosta löytyy eri värisiä paperipintoja askarteluun. Ei muuta kun sakset ja tussit esiin, tästä lähtee! Sormiväri Minigrip-maalaus Minigrip maalaus ruoka-aineilla Paperipallokukkakortit Yömaisema Jyvien kiertokulku Pupu pellolla Duplopuutaidetta Lelujen jälkiä Sydänkortti Eläintarrat maisemaan Harjoitellaan saksilla (junarata/laudat) Jouluaskarteluja 1. Sormiväri Minigrip- maalaus Tarvitset: Ison minigrip pussin 1/2-1 litr (tai muun läpinäkyvän ja suljettavan) Teippiä Sormivärejä tai erivärisiä ruoka-aineita esim. ketsuppi ja jugurtti Tämä sopii hyvin myös alle vuoden ikäisille. Tursutetaan tai lusikoidaan minigrip pussiin esim. kolmea eri väristä sormiväriä. Purista ilmat pois pussista ja sulje pussi. Teippaa suljettu pussi lattiaan tai pöytään kiinni reunoistaan. Anna pienen taiteilijan sekoitella, taputella, painella ja liu`uttaa värejä sormillaan muovin pinnalla. Tästä ei synny sotkua ja värisekoituksen voi vielä hyödyntää maalaamisessa myöhemmin. (Säilytä pussi ja käytä myöhemmin maalaamisessa leikkaamalla pussin kulma auki ja pursottamalla se tyhjään astiaan.) 2. Minigrip-maalaus ruoka-aineilla Jos sormivärejä ei löydy voi pussiin keksiä eri värisiä ruoka-aineita mitä kaapista löytyy esim. ketsuppia ja jugurttia. Kilohinnaltaan ne tulevat myös halvemmaksi kuin esim. sormivärit, joita kuluu tässä leikissä aika reilusti. Taloudestaan tarkat/ ilmastotietoiset voivat vielä käyttää syntyneen jugurtti-ketsuppiseoksen jauhelihakastikkeen pohjaksi, kun pussilla on leikitty tarpeeksi ja lounasaika lähestyy. Nyt kun pitkästä aikaa kokeilin tätä Sohvin kanssa niin hän oli paljon enemmän innoissaan tästä ruokaseoksesta kuin sormiväreistä. Johtui varmaan siitäkin, että meidän vanhat sormivärit oli vähän jo kuivahtaneita ja värien liikuttelu oli jähmeää. Ruoka-aineiden "juokseva" koostumus tuntui taaperosta hauskalta. Liimasin pussin lattiaan ja teos koki aika rajun käsittelyn kun sen päällä pompittiin, sitä tallottiin jne. Sohvista oli hauskaa painaa siihen jalalla jälkiä. Pitää vain varoa, ettei pikkuinen raavi pussia, sillä siihen tulee kynsillä helposti reikä. 3. Paperipallokukkakortit Tarvitset: Mainospapereita tai eri värisiä paperiarkkeja tai värikkäitä paperisia lautasliinoja Valuvaa liimaa (erikeeper tai muu askarteluliima) Pahvia (esim. pahvilaatikosta leikattua) tai korttipohjia Tussin Jos ei omista erivärisiä paperiarkkeja niin kuin minä en, niin esim. Halpahallin mainosposti on usein kauttaaltaan pinkkiä ja keltaista, siitä saa kirkkaita kukan värejä. Revi eri värisistä mainospapereista pieniä paloja ja pyörittele niistä pieniä paperipalloja (noin herneen kokoisia). Tässä menee tovi. Siksi kannattaa ehkä tehdä pallot kun taapero on päiväunilla. Leikkaa pahvista kortteja ja piirrä niihin tussilla kukan varsia. Laita kukan kohdalle nestemäistä liimaa ja pyydä taaperoa laittamaan palloja liimakohtiin. Saat kauniita kukkakortteja annettavaksi synttärisankareille tai vaikka mummulle ja paapalle. 4. Yömaisema Tarvitset: Pahvia maiseman pohjaksi (esim. pahvilaatikosta tai vaikka muropaketin pakkauspahvista) Sakset Tussin Keltaista paperia (tai sitten tussilla värität valkoisesta paperista keltaisen niinkun minä tein, kun ei ole väripapereita) Leikkaa keltaisesta paperista/pahvista kuu. Leikkaa pahvista myös pieni pöllö ja piirrä sille silmät, nokka ja jalat. Valmistelut kannattaa tehdä kun taapero nukkuu, muuten se voi olla hankalaa kun taapero on ottamassa saksia ja tusseja käsistä. Revi keltaisesta paperista pieniä paloja ja pyörittele niistä paperipalloja tähdiksi. Jos haluaa kukista erivärisiä niin voi niille tehdä vaikka punaisia palloja. Piirrä tussilla pahville maa ja siihen kukan varsia, piirrä laitaan iso puu. Jätä taivaalle paljon tilaa. Laita liimaa kukan varsien päihin ja taivaalle sinne tänne. Anna taaperon sommitella tähdet, kuu, kukat ja pöllö paikoilleen. Sohvi halusi vielä lopuksi liimaa lisää maahan kukkien juurelle, joten sinne tuli vielä oma kukkaketo. Tämä askartelu sopii hyvin siinä vaiheessa kun ensisanoja alkaa tulla. "Kuu" ja "puu" on helppoja sanoa, ja mitä pöllö sanoo? "huu-huu!". 5. Jyvien kiertokulku Tarvitset: Pahvia pohjaksi (esim. pahvilaatikosta) Kauraa (tätä myydään linnuille muutamalla eurolla ja tätä  voi myös kylvää rairuohon tapaan pääsiäisenä, ylijäämät voi myös käydä puistossa syöttämässä sorsille) Liimaa Tussin Pirrä pahville: 1. Traktori, jolla on tyhjä kärry. 2. Tyhjä lautanen linnuille ja siihen pari lintua ympärille. 3. Maanpinta ja taimen eri vaiheita, lopuksi viljakasvin varsi ilman viljaa. Näiden päälle voi piirtää auringon ja sadepilven. 4. Pupu/lehmä/lammas/kana jolla on tyhjä lautanen 5. Oma "myslilautanen" johon voi myös piirtää myslin sisältämiä kuivattuja marjoja. Tai tulosta tästä pohja: Valuta liimaa piirretyille lautasille ja muihin jyvä-kohtiin. Anna lapsen "ruokkia" pupu ja linnut, sekä täyttää traktorin kärry kauralla. Laittakaa jyvät myös maan alle ja viljakasvin yläosaan. Tässä voi samalla käydä läpi lapsen kanssa mistä vilja tulee ja mihin sitä käytetään. Ensin vilja kylvetään. Sitten se kasvaa, kun se saa aurinkoa ja vettä. Sitten traktori hakee viljan kärryllä ja sitä syövät niin linnut, puput kuin monet muutkin eläimet. Lopulta viljaa päätyy myös omalle lautaselle vaikkapa myslin muodossa. 6. Pupu pellolla Tarvitset: Korttipohjia (tai leikkaa niitä jätepahvista) Liimaa Tussin Sakset Jyviä tai värikkäitä paperipalloja (esim. mainospaperista) Piirrä korttipohjalle viljan/kukan varsia ja pupu. Laita liimaa kukkien kohtiin. Niihin voi sommitella jyviä, jolloin muodostuu viljapelto tai kukkia, jolloin saat kukkaniityn. Tai molempia niinkuin me tehtiin Sohvin kanssa: Sohvi halusi laittaa paperipalloja kukiksi ja ruokkia pupua jyvillä. Minä sommittelin viljaa kukintoihin. 7. Duplopuutaidetta Teimme tätä ekan kerran Sohvin ollessa juuri täyttänyt 2 vuotta. Silloin tuntui, että homma ei oikein lähtenyt kiinnostelemaan. Teimme saman uudestaan nyt 2,5 vuotiaana ja tulos oli sama. En tiedä onko Sohvi liian pieni vai onko tässä lapsikohtaisia eroja. Jotenkin luulisi, että duploilla sottaaminen on hyvin luontevaa pikkulapsille, mutta kokeilemalla selviää innostuuko oma lapsesi tästä. Itse ainakin tykkäsin lujaa. Sohvi teki muutaman jäljen ja halusi sitten, että äiti jatkaa eli kuvassa näkyy lähinnä äiteen kädenjälki. Mutta tosi rentouttavaa aikuisellekin ja duploilla voi painella paperille myös vapaata kuviota ja antaa tajunnan virrata. Tarvitset: Sormivärejä Paperia Duplopalikoita (Tussin/kynän) Laita ruskan värejä esim. vihreää, punaista ja keltaista sormiväriä eri lautasille. (Meillä oli jäljellä vain pinkkiä, vihreää ja sinistä.) Piirrä tai maalaa paperille pieni ympyrä (tähän ympyrään voi ohjata taaperoa sitten tähtäämään taidettaan). Piirrä ympyrän alle puun runko. Rungon voi tehdä myös lopuksi. Lapsi kastaa duplon lautasen väriläiskään ja painelee sillä ympyrän kohtaa. Tätä toistetaan eri väreillä, kunnes valkoista paperia ei näy, eikä ympyrä enää erotu. Sitten teillä on taiteellinen puu syksyn/ taikametsän väreissä. 8. Lelujen jälkiä Tarvitset: Sormivärejä Paperia Pikkuleluja Koska edellisestä askartelusta jäi maaleja hyvin yli jatkettiin niiden käyttöä tähän lelujälki-tutkielmaan. Dippaa pieniä leluja sormiväreihin ja testaa millainen jälki niistä jää paperiin. Vaikka tuo edellinen duploilla maalailu ei saanut Sohvia kovasti innostumaan, niin tästä leluilla maalaamisesta hän tykkäsi. Meillä oli tässä kokeilussa pikku koira, tiikeri, mörkö, pikkuauto ja duploankka. 9. Sydänkortti Tarvitset: Vaaleanpunaista kangasta/askarteluhuopaa tai vaikka sydäntarroja Vaaleanpunaisia mainospapereita tai vaaleanpunaisia paperisia lautasliinoja Valuvaa liimaa (erikeeper tai muu askarteluliima) Korttipohjia (esim. pahvilaatikosta leikattuja) Revi vaaleanpunaisista paperilautasliinoista pieniä paloja ja pyörittele niistä pieniä paperipalloja. Leikkaa vaaleanpunaisesta huovasta tai kankaasta sydämiä. Leikkaa korttipohjia pahvista. Laita liimaa kortin eri kohtiin. Anna taaperosi luovuuden kukkia ja sommitella sydämistä ja palloista kortteja vaikka ystävänpäiväksi. Sohvi halusi vielä piirtää korttiin tussilla pari tärkeää viivaa :) 10. Eläintarrat maisemaan Tarvitset: Paperia Kynä Eläintarroja / kukkatarroja /työkonetarroja Piirrä paperille sopiva maisema kyseisille tarroille ja vaikka esim. asuinkoppeja ja ruokaa eläimille. Pyydä lasta laittamaan tarroja kuvaan. Tässä voi keskustella samalla mitä tämä eläin syö ja asuuko tämä eläin vedessä vai maalla. Tarkoitus ei kuitenkaan ole pitää tiukkaa oppituntia. Tämä on lopulta lapsen oma teos ja hän saa sijoittaa tarrat ihan mihin haluaa. Tarkoitus on herättää keskustelua. Ei niin, että vanhempi huutaa vieressä: "Ei, Ei, Ei! No nyt se meni ihan väärään paikkaan!" ..vaan.. "Oho... luulin, että hepat on aitauksessa, mutta ne on nähtävästi karanneet ja menneet uimaan. Tai... "Ai kala ei uikaan vedessä, joku on tainnut onkia sen pois sieltä kuivalle maalle." Tarrojen asettelu on ihan Sohvin lempparipuuhaa, joten tätä askartelua on tehty monta kertaa. Isoja halpoja tarrasettejä saa esim. Adlibriksestä. Luitko jo: Helpot ja halvat jouluaskartelut pienille lapsille Luitko jo: Askarteluja 2-3 vuotiaalle, harjoitellaan saksilla

Tässä helpot ja halvat jouluaskartelut, jotka sopivat pienillekin lapsille. Perusajatus on, että tarvitaan pieniä paperipalloja, jotka tarkan markan ihminen pyörittelee tietysti itse. Tässä olen käyttänyt värikkäitä mainoslehtiä, foliopaperia (esim. suklaakääreestä), servettejä ja lumipalloihin talouspaperi oli parasta. Ja parhaiten pallot syntyvät kun näpit on hieman kostutettu vedellä. Lumipalloja voi tosin ihan yhtä hyvin tehdä myös nenäliinoista tai vessapaperista. Vain mielikuvitus on rajana. Tarvitset näitä: -pahvia korttipohjiin (leikkaa esim. pahvilaatikoista) -sakset, kynän -liimaa, osaan korteista tarvitsee juoksevaa liimaa, mutta liimapuikollakin voi pärjätä pitkälle ja lumilyhdyn kohdalla liimapuikosta on erityistä hyötyä -värillisiä papereita paperipalloihin(esim. mainoksia/wc-paperia/karkkipapereita/foliota/suklaan käärefoliota/servettejä tms.) Helpot ja halvat jouluaskartelut syntyvät näin: 1.Lumilyhtykortti 2.Joulukuusikortti 3.Mukikortti 4.Joulukarkit koristeeksi tai kortiksi LUMILYHTYKORTTI pyörittele lumipallot vaikka talouspaperista ja hopeapallot foliosta repäise nenäliinasta suikale ja aseta se kortin alaosaan lumeksi. Parhaiten tämän lumisuikaleen saa kiinni puikkoliimalla, sillä juokseva liima tekee lumesta loskan näköistä. Jos käytössä on vain juoksevaa liimaa, kannattaa käyttää tulostuspaperia lumena. tursota juoksevaa liimaa kolmioksi lumilyhdyn kohtaan ja taivaalle pisteiksi tähtien kohdalle ANNA LAPSESI ASETELLA LUMIPALLOT LYHDYN KOHDALLE JA HOPEAPALLOT TÄHDIKSI TAIVAALLE JOULUKUUSIKORTIT pyörittele koristelupallot voit myös leikata karkkipaperista tai foliosta kimaltelevia nauhoja kuuseen piirrä kuusen kuva tulostuspaperille tms. leikkaa kuusi irti ja liimaa korttipohjaan (jonka voi leikata pahvilaatikosta) tursota juoksevaa liimaa kuuseen joka paikkaan ANNA LAPSESI KORISTELLA KUUSI palloilla ja nauhoilla MUKIKORTIT pyörittele vaahtokarkit/kermavaahto vaikka talouspaperista leikkaa korttiin ovaalin muotoinen reikä (Huom! askartelun voi tehdä ihan hyvin myös ilman reikäkikkailua laittamalla vain liimaa mukin yläosaan!) piirrä paperille muki, leikkaa se irti ja liimaa reiän alapuolelle laita kortin taakse pakkausteippiä tai muuta läpinäkyvää teippiä tai kontaktimuovia kirjoita mukiin joulutoivotus! ANNA LAPSESI ASETELLA VAAHTOKARKIT/KERMAHUNTU MUKIIN KARKKIKORTIT/ KUUSENKORISTEET valmista koristepallot leikkaa pahvilaatikon pahvista karkin muotoisia kortteja tursota juoksevaa liimaa karkin keskiosaan ANNA LAPSESI KORISTELLA KARKKI jouluntoivotuksen voi kirjoittaa karkin toiselle puolen jos haluat siitä myös kuusenkoristeen, tee rei`ittäjällä reikä ja pujota lahjanauhaa lenkiksi reiän läpi

Luulen ja toivon, että nykyään kouluissa ja perheissä tunnetaidoista puhutaan. Itse 80-luvulla syntyneenä muistan, että jossain vaiheessa ala-asteella meille tuli uutena sellaisia Lions-tunteja ehkä kerran viikossa. Pidin tästä tunnista todella paljon koska koin, että tuntien aikana opin tuntemaan luokkalaisiani paremmin, varsinkin niitä keiden kanssa ei tullut hengailtua niin paljon. Tunnit lisäsivät itseluottamustani ja koko luokan yhtenäisyyden tunnetta ja nostattivat luokkahenkeä. Muuten en yhtään muista mitä sisältö varsinaisesti oli, jonkinlaista leikkiä kuitenkin. Löydän helposti googlaamalla Lions Quest -sivuston ja menetelmä siis porskuttaa vieläkin. Sivuilta löytyy kuvauksena: ”Hyvän ilmapiirin luominen ja toimivat vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä meille jokaiselle. Nämä asiat opitaan elämyksellisin ja osallistavin menetelmin.” Eli on sitä ainakin yritetty jo ysärillä opettaa ainakin näitä vuorovaikutustaitoja. Huolimatta tästä hienosta menetelmästä ja hauskoista oppitunneista, omat tunnetaitoni eivät kuitenkaan ole huipuimmasta päästä. Tietysti niihin vaikuttaa eniten jokaisen perheen oma tunneilmasto ja opitut tavat. Jotkin tunteet sallitaan, toisia ei. Sain olla iloinen, onnellinen, ahkera ja hiljaa. Mutta en surullinen, vihainen, ahdistunut, masentunut, pelokas, tarvitseva tai äänekäs. Eikös kuulosta vähän sodanjälkeiseltä Suomelta? Vanhempien voimavarat menivät selviytymiseen, jolloin ei ollut aikaa tai energiaa käsitellä mitään lasten hankalia tunteita, kun piti kylvää peltoa ja lypsää lehmiä. Tämä malli on nyt jatkunut sukupolvelta toiselle. Kunpa sen saisi nyt katkaistua. Mistäs löytyisi hyvä menetelmä tahtoikäisen lapsen vanhemmalle luomaan hyvä ilmapiiri ja toimivat vuorovaikutustaidot? Tulee hetkiä, että kun tahtoikäinen huutaa, minä huudan takaisin. Kuvittelen jo silmieni edessä kuinka tämä malli jatkuu vielä kun hän on teini-iässä ja lopulta hänen muuttaessaan pois molemmat huokaavat syvään ja suhteemme jää etäiseksi. Vaikka 2-vuotiaamme ei vielä puhu , hän on jo oppinut matkimaan tätä syvään huokaamista. Kaiken perustana on osata tunnistaa omia ja lapsen tunteita. ”Öö... sinua harmittaa, tai olet niinkuin vihainen siitä, että et saanut jätskiä aamupalaksi. Ei, ei, ei.. kun sinä olet pettynyt, eikö? Vai surullinen?” Ei ole helppoa ei. Ja sitten tunteita sanoitetaan lapselle, ei silloin kun hän huutaa (tämän opin hiljattain) vaan kun hän on vähän rauhoittunut. Yritän myös aina selittää miksi jotain on kielletty: ”Jos syöt jätskiä heti aamusta olet vaan kiukkuinen koko aamun, koska jätski ei pidä nälkää loitolla.” ja lohduttaa ajatuksella että ”voit saada jätskiä lounaan jälkeen tänään.” Yleensä Sohvi ei kyllä kiukuttele herkuista vaan hänen ongelmansa ovat jotain niin käsittämättömiä, että äitiä joskus naurattaa. Esim. se kun äiti on napsaissut valot päälle kylppäriin ja 2v alkaa huutoitkeä, koska hän olisi halunnut laittaa valot päälle. Tähän ei tietenkään auta se, että äiti sammuttaa valot, jotta Sohvi saisi ne laittaa päälle. Ei. Äiti on pilannut hänen koko päivänsä, hänen koko elämänsä, se taianomainen hetki, jolloin hän olisi saanut loistaa ja painaa katkaisimesta on kadonnut, se on poissa iäksi! Sitä ei enää koskaan saa takaisin! Mietin välillä tuleeko lapsestani psykopaatti, jos minä nauran kun hän huutoitkee? Mutta miten ihmeessä voin pidättää naurua, kun toinen draamailee niin uskomattomista asioista? Ehkä nauru on kuitenkin ok, jos sitten sen jälkeen osoitan empatiaa. Yksi suuri haaste on, että kun uhmiksen kiukkupuuskia ei tule 1-2 päivässä vaan niitä voi tulla 10. Siinä alkaa kyllä äiteen energiat loppua iltaa kohden ja siksi äiti päätyy joskus huutamaan takaisin että ”nyt lopeta se huutaminen! se on ihan selvä asia, että läppäriä et rappusissa raahaa, se on kallis laite!” Sitten hävettää. Että on ylittänyt sen rajan ja mennyt räksyttämään toiselle takaisin. Mistä saisin kärsivällisyyttä, rauhallisuutta ja selkeyttä? Miten jaksaisin jokaisessa tilanteessa käyttäytyä johdonmukaisesti ja rauhallisesti? Miten voisin tunteillani ja olemuksellani ilmaista, että vaikka sinulla on voimakkaat tunteet, äiti on ihan rauhallinen ja sinun on turvallista ilmaista tunteita tässä. MLL:n sivuilla neuvotaan: ”Lapsen toistuvien raivokohtausten vastaanottaminen voi olla hyvin uuvuttavaa. On tärkeää tiedostaa oman jaksamisensa rajat ja miettiä, miten arkea voi toisissa kohdin helpottaa: tee vain välttämättömimmät asiat ja lisää mahdollisuuksien mukaan omaa lepoa ja virkistäytymistä.” Enpä tiedä. Paskalta äidiltä tuntuu taas kumminkin. ”Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta.” ( https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/lapsi-on-uhmaiassa/ ) Eli pitää antaa hänen saada tehdä omia päätöksiä eli valita kahdesta vaatteesta minkä haluaa pukea tai tumma vai vaalea leipä tai vesivärit vai sormivärit tms. Tätä pitää koittaa tehostaa, jos se todella vähentäisi kiukkupuuskien määrää. (kts. myös myöhemmän ajan 5 vinkkiäni uhmiksen raivareihin) Itselleni on ollut valtavan haastavaa oppia sietämään itkevää, vihaista lasta. Juurikin sitä itkuhuutoa. No luonnollisesti sitä ei siedetty omassa lapsuudenkodissanikaan, joten olen oppinut pistämään syrjään sen ”oman sisäisen raivoavan lapseni” ja olemaan välittämättä siitä. Ja juuri niin yritän nytkin tehdä oman lapseni kohdalla, hiljentää hänet nopeasti, jotta itselläni ei olisi niin epämukava olo. Olenkin siis nyt pidemmän aikaa opetellut sietämään sitä huutoa. Niinhän sitä sanotaan, että huutoa tähän maailmaan mahtuu, eikä se huuto kohdistu ehkä edes minuun vaan tapahtumaan, jossa asioita, joita haluaisi ei aina saa. Sen sijaan, että elämälle katkeroituneena, nokka pystyssä tuhahtaisin että ” Tervetuloa maailmaan. Aina ei saa kaikkea! En minäkään ole saanut sitä ja tätä.” Yritän empaattisesti, tietäen miltä huutavasta lapsestani tuntuu pettymysten äärellä todeta: ”Niin, aina ei vaan saa kaikkea, mitä tahtoisi. Ja se tuntuu epäreilulta.” Parhaimmillaan tilanteet menevät niin, että pysyttelen huutoitkevän uhmiksen lähellä. Istuen lattialla tai tuolilla hiljaa. Katson hänen tunnekuohuaan ja olen empaattisesti läsnä tilanteessa, enkä poistu takavasemmalle konfliktitilanteissa niinkuin ennen olen tehnyt. Nyt vain olen läsnä ja saatavilla. Voin yrittää silittää selkää, jos hän tulee lähelleni ja lopulta kun hän vähän rauhoittuu, hän tulee syliini ja halaan häntä ja sitten sanoitan tilannetta miten nyt osaan. Tätä äitee nyt opettelee. Ja tähän auttoi kyllä tuo kirja Aada ja kiukkuleijona. Olen siis huomannut, että joskus on vaikeaa tunnistaa ja nimetä hänen tunteitaan. Tässä siis itsekin opetellaan tunteiden ihmeellistä maailmaa, kun omat tunnetaidot on vielä usein hukassa. Apuna ovat olleet lastenkirjat : Daynes: mitä tunteet ovat? sekä Aada ja kiukkuleijona. Sekä Peppe pillastuu. Pitää vielä etsiä lisää kirjoja ihan vaikka sitten itseä varten joku isojen lasten tunnekirja, joka on ehkä Sohville liian haastava. En tiedä mitä muutakaan tässä voi tehdä kun yrittää. Luitko jo nämä postaukset?: Näin kokosin itselleni pinnan pidennyssuunnitelman 4 vaihtoehtoista tapaa regoida uhmiksen raivareihin 5 vinkkiä jotka ovat helpottaneet uhmaikäisen kanssa elämistä Tunnetaitokirjat lapselle ja vanhemmalle Kokoa tästä tunteiden ensiapuboxi tai rentoutumisboxi

Aina on jokin asia, josta voi olla vähän huolissaan. Miksei se jo konttaa? Miksei se jo kävele? Pitäisikö sen osata jo juoda itse mukista? Teenkö jotain väärin? Voiko lapsellani olla jokin kehityshäiriö? Miten naapurin Timo-Pekka puhui jo 1 vuotiaana, mutta meidän Sohvi ei sano kuin yhden sanan ja on täyttämässä 2 vuotta?! Sohvi on sanonut epämääräisesti ”äite” jo 9 kk ikäisenä. Sen jälkeen kaikki puheen tuotto tuntui tyssäävän siihen. 18 kk iässä tuli selkeä sanojen ahmimis-vaihe kun kaikki kirjat mitä talosta löytyi piti plärätä 3x päivässä läpi. Kirjasta taapero osoitti kaikkia mahdollisia asioita logoista hippuihin, niin että äidin oli välillä vaikea keksiä oikeita sanoja. Iskän pyynnöstä taapero sanoi ujosti ”potta” muutaman kerran, mutta sanan käyttö tyssäsi parissa päivässä. Tytön salaisesta sanavarastosta kertoi kyllä muutama seikka. Kerran (lähempänä kahta vuotta) hänen nostellessaan vuorotellen ilmaan erilaisia pikkuautoja äitin tunnistettavaksi, hän nosti ylös pienen rekka-auton. Kauempaa katsottuna se äkkiseltään näytti perävaunulta, mutta tämän sanoessani taaperolta kuului napakka ”ä-äää” eli ei. Vasta kun äiti arvioi auton uudestaan rekka-autoksi, hyväksyi taapero vastauksen. Toinen asia, mistä huomasi tytön osaavan kyllä paljon sanoja tapahtui aina välillä kun selattiin kirjoja. Taaperon osoitellessa sivuilta eri asioita saattoi äitee väsyneenä sanoa jonkin esineen väärin. Silloin ei taaperon sormi siirtynytkään seuraavaan kohteeseen vaan jäi naputtamaan samaista kuvaa kunnes, äiti hoksasi korjata sanomisiaan. Tästä huolimatta sanoja ei silti kuulunut taaperon suusta. Erilaisia viittomia kyllä oli. ”Hyttynen”=läimäistään kädet yhteen. ”kärpänen” = piirretään ilmaan ympyrää ja suristaan ”pzzzz”. Myös kieltosanat olivat hallussa ”en” ”ä-äää”. Pian kuvioihin tuli sana ”ka”=katso tai ”kä?”=mikä? ja kysymyksiä ja ihmettelyn aiheita olikin valtava määrä päivittäin. Vähän ennen  2 vuotissynttäreitä tuli muutama uusi sana. ”Kakka, Kukka, Kukko”. Näistä kukko unohtui pian. Sen lisäksi hän osasi joitakin eläinten äänteitä; mitä ankka sanoo? ”kaaa, kaaa”. Mitä koira sanoo? ”hau hau”, Mitä kissa sanoo? ”miu”, Mitä pöllö sanoo? ”uu-uu”. Mitä iskä sanoo? ”eijjeijjeijjejjei”. Vähän yli 2 vuotiaana alkoi tulla hiljalleen joitakin sanoja lisää. ”Haukku, Kuu, Puu”. 2-vuotisneuvolassa ei oltu huolissaan, koska muuten kehitys on ollut hyvää. Sovittiin kuitenkin puhelinkontrolli 6kk päähän. Jos puhuminen edelleen vaikuttaa edenneen hitaasti niin sitten lähete puheterapiaan, jonne on 6kk jonot eli vasta 3 vuotiaana olisi 1. käynti. Siinä on kyllä jo hyvin aikaa nähdä lähteekö puhe luistamaan. Hämmentävintä itselle on, että mehän on tehty kaikki mitä voi tehdä asian eteen ihan vauvasta asti.  Asioita joista viisaammat ovat todenneet olevan hyötyä: Sohville puhutaan paljon, kysellään asioita, ohjataan, kerrotaan, vastataan, otetaan mukaan, ei ohiteta puheessa.. kyllä me tiedetään, että Sohvi ymmärtää paljon asioita ja noudattaakin hienosti erilaisia ohjeita (ellei iske oma tahtohetki päälle). On luettu kirjoja päivittäin ihan vauvasta asti: Sohvi on aina tykännyt kirjoista. On laulettu aina iltalaulu. On jopa käyty lorukerhossa ihan huvin vuoksi, (en edes ajatellut silloin tätä puheasiaa). On myös loruteltu kotonakin ja leikitty sanoilla. Herääkin kysymys? Onko näistä oikeasti hyötyä? Koska jos ei olis tehty mitään näistä niin olisiko Sohvi kuitenkin oppinut puhumaan yhtä hitaasti? Vai vielä hitaammin? Vai näkyykö rakkaus kirjoihin vaikka sitten joskus Sohvin lukutaidossa tms? Uskallan kuitenkin väittää, että näillä tempuilla ei ole niinkään suoraa vaikutusta siihen kuinka nopeasti oppii puhumaan, vaan vaikutus näkyy jollain tavalla myöhemmin. Jostakin luin, että hitaasti oppivilla voi kuitenkin olla sitten jo mutkikkaampia lauserakenteita ja sanavarastoja kuin nopeasti oppineilla. Eli kyse olisi vain siitä milloin lapsi itse avaa suunsa ja alkaa puhumaan silloista ikätasoaan vastaavaan tapaan, oli se sitten 1 vuotiaan yksittäisiä sanoja tai 3 vuotiaan monisanaisia lauseita. Puhumattomuushan ei ole mitenkään yhteydessä tyhmyyteen tai yksinkertaisuuteen. Esim. nerona pidetty fyysikko Albert Einstein avasi sanaisen arkkunsa vasta täytettyään kolme vuotta. Tähän on pakko kertoa, että yhtenä päivänä Sohvi söi dominokeksiä. Hän halkaisi sen kahtia ja alkoi näykkiä valkoista vaniljatäytettä keksin puolikkaalta. Hetken haukkailtuaan täytettä eri puolilta Sohvi pysähtyi ja sanoi: ”haukku”. Hän ojensi keksin minulle ja kun katsoin sitä, jäljelle jäänyt täyte muodosti selvästi koiran pään. En nyt ihan vertaa tytärtäni Albert Einsteiniin, mutta hei! Mun 2v muotoili keksitäytteestä koiran hampaillaan. Pistä Albert paremmaksi! Mietin, että ennen vanhaan ei varmaan ollut edes aikaa murehtia tällaisia turhia asioita. Sitä oltiin vaan kiitollisia, että lapsi on selvinnyt hengissä pitkästä talvesta savupirtin uumenissa eikä sudet ole häntä syöneet. Yritän oppia pois liiasta murehtimisesta ja huolestumisista. Toisaalta on ihan tervettä tarkkailla lastaan ja huomata, jos jokin asia on poikkeavaa ja ottaa sitten selvää pitääkö siitä olla huolissaan. Näissä puheasioissa suosittelen tätä sivustoa (epäselväpuhe.fi) https://epaselvapuhe.fi/2-vuotias-lapseni-ei-puhu-mitaan-pitaisiko-olla-huolissaan/ . Sieltä löytynyt puheterapeuttien tekemä listaus huojensi mieltäni. Eli pelkästään puheen kehityksestä ei voi sanoa, onko kaikki ok lapsella. Lisäkysymykset liittyvät mm. kontaktin ottamiseen ja leikkimiseen. Ja jos senkin jälkeen jää epäilyttämään niin voi ottaa yhteyttä neuvolaan ja kysäistä, niin saa huolensa pois. Nyt kun reilu 2 vuotiaani käyttää iloisesti muutamia sanoja, on tullut myös mieleen, että ehkä on ihan kivakin, ettei puhetta vielä tule. Uimahallin pukkarilla taaperoni julisti kovaan ääneen ylpeänä ”kakka, kakka, kakka..” Siinä sitten punastuneena äitinä yritin hiljaisella äänellä vastata että ”joo, kakka, hieno sana...” No hän oli vain innossaan, että osasi tällaisen sanan. Tai voi olla, että siinä tuli pisut vaippaan kun ei vielä ole pissa sana käytössä. Kuitenkin äitiä ihan vähän nolotti kun ei ihan keskenään oltu siellä pukkarissa. Mutta hei, luvassa on vielä lukemattomia mahdottoman noloja tilanteita vaikkapa hississä, bussissa tai kaupan jonossa, kun Sohvi oppii oikeasti puhumaan. Niinkuin ystävältäni kuultu legendaarinen pienen pojan letkautus hississä kuvituskuvassa alla. Näitä noloja hetkiä odotellessa, nauttikaa siitä, että lapsenne jokeltaa jotain suloista ja epäselvää! Luitko jo?: "Kukkuu kakka äiti"- puheenkehitys osa 2

Kun Sohvin uhmaikä alkoi rytinällä, tajusin 2 asiaa: 1.On pakko alkaa joustaa enemmän ja valita taistelunsa tarkkaan, muuten koko päivä on pelkkää takkuamista joka asiasta. 2.Ainakaan lapsestani ei näytä kasvavan lauman mukana menevä lammas. Hänellä on omaa tahtoa ja sehän on myös hieno asia. Sohvin ollessa siinä kahden vuoden korvalla, meillä meni ihanasti. Tyttö totteli kiltisti äitiä ja sydämet vaan singahtelivat ilmaan, kun päivät soljuivat niin ihanasti taaperon kanssa leikkien/ruokaillen ja torkkuen. Muutama viikko tämän jälkeen kaikki muuttui. Tuntui, että päivät olivat pelkkää huutoa ja itkua aamusta iltaan. Milloin siitä, että äiti oli avannut oven, vaikka Sohvi olisi halunnut. Milloin siitä, että äiti ehti vahingossa painaa valokatkaisimesta, vaikka Sohvi olisi halunnut. Välillä huutoitkua syntyi jostain asiasta, mikä jäi vanhemmille täysin mysteeriksi. Raivoitkukohtauksia oli helposti 10 päivässä ja se ajoi äiteen kyllä romahduksen partaalle. Tulee mieleen ne kansantarut joissa uskottiin, että oma lapsi oli kaapattu peikkojen maailmaan ja tilalle oli saatu vaihdokas, peikkolapsi, joka oli täysi riiviö. Alan ymmärtää mistä nämä sadut on peräisin. Niin rajulta tuo muutos tuntui, aivan kuin lapsi olisi vaihtunut. Taapero löi, yritti purra tai hakkasi päätään lattiaan tunnekuohuissaan. Kun Sohvi oli jonkun aikaa kiukunnut päivät pitkät ja kieltäytynyt syömästä mitään ”oikeaa ruokaa”, ajattelin että tämä on taas joku mysteerinen vaihe. Eräänä päivänä kuitenkin hoksasin, että tytöllä helottaa toinen poski punaisena. Tämä toispuolinen helotus liittyi Sohvilla aina hampaidentuloon . Lisäksi tyttö oli halunnut vetää lounaaksi pari desiä jäisiä herneitä. Sillon tajusin katsoa suuhun ja huomasin, että sieltähän oli puskemassa viimeiset neljä isoa puruhammasta. Ei ihme, että kiukuttaa. Sohvi on aina reagoinut voimakkaasti hampaidentuloon ja sitä sanotaan, että nämä viimiset maitohampaat on ne kipeimmät. Aloin tarjota Sohville kipulääkettä. Joskus hän otti ja joskus ei ottanut, mutta kyllä se tuntui vähentävän kiukkuilua. Usean viikon ajan Sohvi tykkäsi tosiaan syödä kaikenlaista kylmää; wokkivihanneksia, herneitä, jätskiä. Mutta kyllä kiukkuun liittyi muutakin. Tahtoikä/uhmaikä oli alkanut. Jakamisesta oli tullut mahdotonta . Lähinnä äiteen kanssa ei enää leikitty. Jos äiti koski Sohvin leluun, otti Sohvi lelun pois, saattoi heittää sen jopa taakseen ja samalla katsoi tiukan uhmakkaasti äitiä silmiin. Samoin uimahallissa alkoi Sohvi hermostua, jos joku otti pallon Sohvin läheltä, vaikka Sohvilla oli jo itselläänkin pallo sylissä. Sohvi kävi myös ahkerasti ”pyytämässä” muilta aikuisilta palloja tai kellukkeita, aivan kuin tietäen, että toiset lapset ei niitä hänelle antaisi kuitenkaan, mutta aikuiset ovat aina suhtautuneet ymmärtäväisesti hänen tarpeeseensa hamstrata leluja. Raivo iski myös siitä, kun olisi pitänyt mennä suihkuun uimahallissa, äitikään ei olisi saanut mennä. Ihmiset siirtyivät kauemmaksi suihkuttelemaan raivoavan taaperon lähettyviltä. Lopulta äitee kävi suihkussa yksin ja taapero oli tyytyväinen vasta päästyään pukkarille. Kaupassakin alkoi tulla yllättäviä raivokohtauksia. Hän olisi ilmeisesti halunnut itse avata itsestään avautuvat ovet ja heittäytyi dramaattisesti maahan raivoamaan ovien kohdalle. Toisella kertaa kaupan kassalla hän heittäytyi jo uhmakkaan dramaattisesti maahan mahalleen, mutta ei nähtävästi keksinyt mitään raivottavaa, kun nousi pian äidin houkuttelemana ylös lastaamaan tavaroita liukuhihnalle. Usein huutoitku alkoi jo aamusta, kun jokin pieni asia ei mennyt hänen tahtomallaan tavalla. Aivan kuin hän olisi tyhjästä oikein keksimällä keksinyt mitä tahansa, mistä voisi nostaa hirveän metakan. Voin sanoa, että useamman kerran aamutoimissa tuli ääneenkin sanottua, että ”ei kyllä huvita lähteä mihinkään sun kanssa, jos sä vaan huudat”. Ja sehän on totta. Harva ihminen haluaa tietentahtoen tuntea noloutta, häpeää tai avuttomuutta julkisella paikalla. Ei houkuttele yhtään. Uhkaukseni tepsi kyllä välittömästi, jos oli Hoplop tms. jäämässä väliin ja oli sydäntä särkevää nähdä, kuinka Sohvi heti itkua nieleskellen skarppasi ja lopetti kiukuttelun ja pääsimme lähtemään. Ja usein kun lähdimme jonnekin karmean aamun jälkeen, tuli päivästä kuitenkin ihan tosi hyvä, eikä draamailuun tullut enää tarvetta. Silti tunnistan, että on täysin väärin uhkailla itkevää lasta. Sehän vain viestii, että lapsen tunteet eivät ole sallittuja tai tärkeitä. Porautuu suoraan lapsen itsetuntoon. Tämä on taas niitä omasta lapsuudesta opittuja taitoja. Ne istuu syvässä. Mitä ihmettä vanhemman pitäisi tehdä sillon, kun koko päivä on aamusta asti pelkkää huutoa joka asiasta? Tässä on kyse siitä, että taapero opettelee sietämään pettymyksiä, eikö niin? Jos itse olisin pettynyt ja surullinen, en todellakaan toivoisi, että joku huutaisi mulle, että en kyllä lähde sun kanssa kauppaan, jos vaan itket koko ajan. Toivoisin lohdutusta. Mutta kun taapero ei välttämättä halua syliin, hän haluaa tuntea ja näyttää tunnetta. Usein hän vähän myöhemmin kuitenkin haluaa syliin. Sitten pitäisi sanoittaa se tunne. Että olet pettynyt, kun et saa nyt mehua tai kiukkuinen kun olet väsynyt. Tai sinua harmittaa nyt jokin asia tosi paljon. Äiti ei vaan oikein ymmärrä mikä. Toisaalta mietin. Pitääkö vanhemman todella kestää kaikki ja pysyä aina rauhallisena? Joku yleinen paine pistää sanomaan, että tietenkin pitää pysyä aina rauhallisena ja vastaanottaa kaikki lapsen tunteet. Onko vanhemmalla oikeus näyttää omia tunteitaan? Eikö sekin ole huonoa esimerkkiä, että vanhempi yrittää peitellä ärtymystään ja väsymystään viimeiseen pisteeseen asti? Kerran, kun huutoitku alkoi taas heti aamusta ja enteili uuvuttavaa päivää, sanoin Sohville (vielä kun olin rauhallinen ja virkeä) tosi empaattisesti: ”Tiiätkö, kun äiti ei oikein jaksais, kun sä vaan huudat ja itket koko ajan.” Sanoin sen hyvin hiljaisella äänellä, vähän kuin tunnustaakseni, että minäkin olen vain ihminen. Sohvi hiljeni ja vaikutti yhtäkkiä tyytyväiseltä ja sen jälkeen aamutoimet sujuikin ihan hyvin. Eli ehkä ne lukuisat taaperon raivokohtaukset, joissa on jaksanut olla empaattinen, tuottivat nyt tulosta. Nyt Sohvi osasi nähdä äidin tunteet. No tätä en ole sen jälkeen muistanut käyttää, eikä tarkoitus olekaan vaimentaa aina kaikkia lapsen tunteita. Siitä ei hyvää seuraisi, mutta joskus todella tarvitsee sen pienen hetken, mielellään pidemmänkin, jotta voi keräillä voimia niihin tuleviin rankkohin päiviin. Pahimpiin hetkiin olen kehitellyt keinon, jolla estän itseäni pillastumasta. Kun Sohvi raivoitkee jostain kymmenennestä asiasta, laitan tv:stä päälle jotain rentoa lifestyle-ohjelmaa, jossa tyytyväiset ihmiset puhelevat iloisesti niitä näitä. Koska olen ihminen, joka imaisee itseensä vallitsevan tunneilmapiirin, niin tästä saan sitä voimaa olla rento ja rauhallinen. Keksin myös yhden lauseen, joka sopii jokaiseen uhmakohtaukseen. En ole vielä kokeillut tätä, mutta tämä sopii joka tilanteeseen. Empaattisesti, rauhallisella äänellä: ”Eiköhän me tästäkin selvitä.” Tämä antaa voimaa myös itselle. Eiköhän me vanhemmatkin tästä selvitä. Hetki kerrallaan, eiköhän me tästä selvitä. Pakko vielä sanoa, että vaikka taaperon julkisia raivareita on ollut lukuisia, en ole toistaiseksi koskaan kohdannut vihaisia tai halveksuvia katseita tai vanhemmuuteni arvostelua. Ehkä ne ihmiset ottavat jalat alleen mielummin kun jäävät seuraamaan tilannetta. Siitäkin huolimatta, joskus tuntuu, että olemme kuin kiertävä sirkus täynnä uusia esityksiä. Useimmiten taaperon raivotessa, kun katselen avuttomana ympärilleni, kohtaan jonkun lempeän hymyilevän katseen. Useimmat ihmiset muistavat mitä on olla kaksivuotiaan vanhempi. Hänellä on paljon tunteita ja hän uskaltaa näyttää niitä. Luitko jo: 5 vinkkiäni uhmiksen raivareihin Näin kokosin itselleni pinnan pidennyssuunnitelman Kun lapsi ei tottele - käy silloin läpi nämä 5 asiaa Uhmaikä ja raivarit - tässä 4 vaihtoehtoista tapaa reagoida Kun uhmaikä jatkuu, jatkuu ja jatkuu Mikä on uhmaiän tarkoitus?

Uhmaikä on yksi lapsen itsenäistymisvaiheista. Sen tarkoitus on irtautua hieman vanhemmista ja sen aikana lapsi ymmärtää, että onkin ihan oma yksilönsä, jolla on omat mielipiteet ja tahto. Uhmaikä alkaa joillain jo ennen 2v ikää ja toisilla vasta 3 vuotiaana tai sen jälkeenkin, mutta tyypillisesti se osuu 2v tienoille. Muita lapsen itsenäisyysvaiheita on n.6v kieppeillä ja murrosiässä. Itsenäisyysvaiheiden aikana lapsi irtautuu vanhemmistaan aina vähän lisää ja kasvaa lopulta itsenäiseksi yksilöksi. Uhmaiän aikana lapsi alkaa ymmärtämään, että kaikki eivät tahdo samoja asioita kuin hän, vaan kaikilla on oma tahto. Niin hänellä itsellä, kuin vanhemmilla ja kaikilla muillakin ihmisillä. Usein uhmaikäinen lapsi haluaa toimia juuri päinvastoin, kuin mitä vanhemmat häneltä pyytävät. Lapsi uhmaa kaikista eniten juuri turvallisimmille aikuisille elämässään, eli usein omille vanhemmilleen. Lapsi uskaltaa näyttää uhmansa kun tietää, että hänet hyväksytään kiukkuisenakin. Vanhemmalle lapsen kiukun kohtaaminen voi olla haastavaa, jos hänen omaa kiukkuaan ei ole hyväksytty hänen omassa lapsuudessaan.  (post: Kuinka opettaa tunnetaitoja lapselle -kun ei itsekään osaa.) Uhmaiän aikana lapsi oppii tunteidenkäsittelyä, erityisesti kiukun rauhoittamista. Tähän hän tarvitsee kuitenkin mallin aikuiselta. Uhmaikäinen lapsi ei vielä osaa säädellä kiukkuaan ja saattaa purkaa turhautumisen, pettymyksen ja vihan potkimalla, lyömällä ja puremalla. ( post: Mitä tehdä kun taapero hakkaa päätään lattiaan? tai Mitä tehdä kun taapero lyö ja puree vanhempiaan? )Lapsi on tunnekuohussaan aivan hukassa, eikä hän tiedä miten rauhoittua. Jos lasta ei auteta suuren tunteen kanssa, vaan annetaan huutaa kauan aikaa itsekseen, lapsi ei opi rauhoittamaan tunnetta vaan oikeastaan vain tukahduttamaan eli sivuuttamaan sen. Yksi keino on vain olla empaattisesti läsnä ja tunnekuohussa olevan lapsen lähellä ja koittaa vaikka silittää selkää, jos lapsi tähän suostuu. Odotetaan, että lapsi rauhoittuu hieman ja melutaso laskee. Voimakkaimman raivon vallassa lapsi ei useinkaan halua tulla syliin tai että häneen kosketaan. Muutaman minuutin päästä lapsi voi haluta syliin tai sitten ei, mutta sitä on hyvä tarjota. Sitten sanoitetaan lapselle tunne ja tilanne: "Hermostuit, kun äiti ehti avata oven ennen sinua. Olit pettynyt, koska olisit halunnut avata oven itse. Voit avata sen ensikerralla itse." Toinen keino uhmiksen kiukkukohtauksiin on harhautus eli ehdotetaan jotain kivaa tekemistä yhdessä. Viedään jotenkin huomio kiukusta hetkeksi muualle, jotta tilanne rauhoittuu. Muovaillaan vaikka muovailuvahaa tai leikitään lapsen lempileluilla. On kuitenkin hyvä tilanteen rauhoituttua käydä lapsen kanssa läpi mitä tapahtui ja nimetä tunteet: "Petyit kun et saanut jätskiä ja se teki sinut surulliseksi. Taisit olla jo kovasti nälkäinen. On parempi syödä jätskiä jälkiruuaksi, eikä ennen lounasta. Muuten lounas ei maistu." Jos kiukku yritetään aina heti vaihtaa iloksi tai hassutteluksi erilaisin tempuin ilman jälkikäteen käytävää keskustelua tunteista, lapsi ei opi hyväksymään vaikeita tunteita. Tämä tapa antaa lapselle viestin, että hankala tunne ei ole sallittu, vaan se on parempi muuttaa nopeasti joksikin muuksi. On siis hyvä antaa lapsen hetken tuntea tunnetta ja viestittää samalla empaattisesti, että hyväksyt hänen vaikeatkin tunteensa. Kun lapsi on rauhoittunut hieman on hyvä opetella nimeämään lapsen tunteita ja näin varmistetaan, että lapsi tulee nähdyksi tunteidensa kanssa. Tämä kaikki, niin vaivalloista tai ärsyttävää kuin se onkin välillä, auttaa lasta oppimaan tärkeitä tunnetaitoja, jotka auttavat häntä läpi koko hänen elämänsä. Ne kantavat häntä kaikissa ihmissuhteissa sekä elämän ylä- ja alamäissä. Niiden avulla, lapsi tulee selviämään mistä tahansa, mitä elämä tielle heittää ja heittäähän se, sen me aikuiset tiedämme. 5 vinkkiä uhmaiän raivareihin Anna lapsen itsenäistyä vähän . (se on uhmaiän tarkoitus) Hän voi opetella pukemaan kengät tai takin, kantamaan ostoksia, irrottamaan viinirypäleitä, leikkaamaan muovisaksilla, pesemään kädet, jotain uutta, minkä sinä olet yleensä tehnyt puolesta. Jousta ja anna vaihtoehtoja, niin lapsestasi kasvaa joustava ihminen, joka kokee itsensä arvokkaaksi. Älä jousta vaarallisissa asioissa, mutta joustavuus turvallisissa asioissa opettaa lapsestakin joustavan ja kompromisseihin kykenevän. "Okei. Voit saada nyt vielä toisen jätskin tämän kerran." Anna vaihtoehtoja: "Otatko tummaa vai vaaleaa leipää? Puetko punaisen vai keltaisen paidan?" Vaihtoehtojen tarjoaminen harjoittaa lapsen omaa tahtoa ja estää rajumpia uhmakohtauksia. Se tukee lapsen itsetuntoa, sillä se saa lapsen tuntemaan itsensä arvokkaaksi. Hänen mielipiteillään on arvoa. Kun sinulla meinaa palaa käämi, hidasta omaa reagointia ja tee pinnan pidennyssuunnitelma . Lapsi oppii matkimalla eikä valitettavasti tee kuten sinä sanot, vaan niinkuin hän näkee sinun tekevän. Kun käämi palaa, muista pyytää anteeksi, vaikka riidasta olisi jo aikaa. Näin opetat lapselle miten palautetaan katkennut yhteys riidan jälkeen. Jos käämisi palaa usein (niinkuin minulla), kokoa itsellesi tästä oma pinnan pidennyssuunnitelma. (On toiminut ainakin minulla hyvin.) Opettele sanoittamaan lapsen tunteita empaattisesti, "Kyllä mä näen sen, että olet pettynyt ja surullinen. Se on ihan ymmärrettävää." ja kun lapsi on saanut tuntea hetken tunnettaan ja näkee että hyväksyt sen, hän ehkä hieman rauhoittuu. Voit kysyä tulisiko lapsi syliin ja sitten voit selittää miksi nyt ei saa jotain. Näin lapsi oppii, että vaikeatkin tunteet ovat sallittuja, eikä tulevaisuudessa sullo vaikeita tunteitaan pieneen mustaan rasiaan, joka sitten aikanaan voi räjähtää. (post: Kuinka opettaa tunnetaitoja lapselle -kun ei itsekään osaa.) Lisäksi lapsi oppii millä keinoin voi helpottaa oloaan, kun on pettynyt olo: Hali ja suuntaus uuteen asiaan. Nälkä-väsy-kiukkukohtaukseen ei auta kuin ruoka ja uni , (ja empaattinen, tilanteen ymmärtävä läsnäolo), puhe on turhaa. Lue kokonaisuudessaan: Uhmaikä koettelee kaikkien hermoja -5 vinkkiä uhmaiän raivareihin (Sisältää myös vinkit kauppakiukkukohtaukseen ja jakamisen vaikeuteen.) Lähteenä mm.: Hyvän vanhemman salaisuus, Julia Pöyhönen ja Heidi Livingstone, kuvitus Jenni Kuhalainen Uhmaikäinen perheessä - tukea uhmaikäisten lasten vanhemmille opas (Pauliina Aaltonen, Johanna Nieminen): https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/155654/Aaltonen_Pauliina_Nieminen_Johanna_2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y