Tunnetaidot vahvistuvat tuntemalla. Täältä apua tunteiden säätelyyn: kokoa itsellesi/lapsellesi tunteiden ensiapuboxi tai rentoutumisboxi

Tässä postissa:

Tunteiden ensiapuboxi (lapsille ja vanhemmille, joilla on jo isommat lapset)

Rentoutumisboxi (erityisesti meille vanhemmille)

Kiukkuleijonan kesytyskori (lapsille)

Etsiessäni apua tunteiden säätelyyn vanhempana , löysin sattumalta HUS:in facebook sivuilta tällaisen tunteiden ensiapuboxin. Tämä ensiapusalkku käy erilaisiin voimakkaisiin tunneryöppyihin. Tunnetaidot vahvistuvat vain tuntemalla ja opettelemalla tunteiden tervettä hallintaa. Tunteitahan ei voi eikä pidä täysin hallita, (ei varsinkaan lakaista maton alle), mutta yliryöpsähdyksiä on hyvä opetella hieman rauhoittamaan niin, että järkevät ajatukset saavat myös tilaa pään sisällä.

Tämä boxi on suunniteltu lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille, mutta me paatuneet vanhemmatkin joskus hyötyisimme varmasti ainakin jonkinlaisesta rentoutumisboxista kun arki kuormittaa. Ainoa syy miksi tämä ei ehkä toimi useimmille vanhemmille on se, ettei pienten lasten vanhemmilla useinkaan ole aikaa/mahdollisuuksia mennä tonkimaan rauhoittumisboxia, kun raivokas uhmaikäinen huutaa ja heittelee tavaroita. Helpoin ja nopein vanhemmille tarkoitettu tunteiden rauhoituskeino on itselle ollutkin pinnanpidennys suunnitelma. Mutta kun lapsi kasvaa niin että osaa itse hakeutua oman boxin äärelle niin sitten vanhempikin voisi riitatilanteessa hakeutua oman boxinsa ääreen ja kummankin rauhoituttua voisi sitten keskustella riitatilanteesta yhdessä rauhassa.

Ensiapulaukun sisällön avulla suurimmista tunnekuohuista ja hankalista olotiloista pääsee hieman seesteisempiin tunnelmiin. Kun tunne rauhoittuu, kykenee tarkemmin miettimään mikä sai minussa aikaan näin voimakkaan tunteen? Mitä voisin jatkossa tehdä jos sama asia toistuu? Ehkä näitä boxeja voisi käyttää vuoronperään. Aluksi tunteiden ensiapuboxi ja kun on vähän rauhoittunut niin sitten voi avata rentoutumisboxin ja miettiä kahvin ja tuoksukynttilän äärellä, että mikäs nyt pipoa kiristää?

Tunteiden ensiapuboxi -kun vihastuttaa, ahdistaa, surettaa tai muuten olo on kurja

Sisältää esim. seuraavia asioita:

1.Stressilelut

Joitakin meistä rauhoittaa jonkun asian pyörittely käsissä. Stressipallo, kuplapeli tai muovailuvaha ovat tähän hyviä vaihtoehtoja.

2.Tarkkuustehtävät

Johonkin tarkkuutta vaativaan keskittyminen voi siedä ajatukset muualle. Esim. sudokut, ristikot, palapelit, kuvien väritys tai kynsien lakkaus voi toimia.

3.Aistikokemukset

Erilaisten aistikokemusten kautta rauhoittuminen on joillekin luontevaa. Tuoksukynttilät, tuoksusaippuan tai hajuveden nuuhkiminen saattaa olla avuksi. Itse olen nuuhkinut suopursun lehtiä ja se tunne vie minut aina mielessäni lapin rauhallisiin tunturimaisemiin. Kuumavesipullo, lämmin suihku, kylpy tai saunominen voi auttaa. Itselleni lämmöllä on lohduttava vaikutus jos vaikka tunnen itseni surulliseksi tai arvottomaksi. Silloin lämmin suihku antaa lohtua ja puhtaus saa tuntemaan itseni taas yhtä arvokkaaksi kuin muutkin. Olen myös kuullut että vaatteiden vaihtaminen eri asuun voi auttaa vaihtamaan tunnetta.

4. Jumppa

Yksi keino saada voimakas tunne laantumaan, on laittaa keho liikkumaan, muuttaa sykettä ja kehon lämpötilaa pienen jumppatuokion avulla.

5. Musiikki

Musiikkiin liittyy muistoja ja ne vaikuttavat mielialaamme herkästi. Vaihda soittolista hankalassa tilanteessa ennalta valitsemaasi hyvän mielen listaan.

6. Tulinen

Tulisen tai kirpeän karkin imeskely saa ajatukset nopeasti muualle.

7. Ajatukset muualle

Lähde kävelylle, soita kaverille, hakeudu seuraan, silitä lemmikkiä, piirrä, askartele, katso eläinvideoita tai laita lempisarjasi pyörimään. Selaa lempikuviasi kännykästä, lempipaikkasi maisema tai lemmikin hassuja ilmeitä. Näistä voi askarrella laput ensiapuboxiin muistuttamaan mikä auttaa juuri sinua.

8. Voimalauseet

Erilaiset miete- ja voimalauseet saattavat antaa tukea vaikeaan tunteeseen. Lauseet voi kirjoittaa lapulle tai tulostaa ja laittaa ensiapuboxiin.

Omat lempparit:

"Kaikki järjestyy."

"Asioilla on tapana järjestyä, ei niinkuin luulet tai silloin kun eniten haluat, mutta lopulta kuitenkin."

"Life isn`t about waiting the storm to pass, its about learning to dance in the rain."

Nämä keinot on tarkoitettu ensiavuksi. Voimakkaimman tunteen laannuttua on tunteita syytä kuitenkin silloin tällöin käsitellä perusteellisemmin. Mikä herätti minussa näin voimakkaan tunteen? Voisiko asiaan löytyä jatkossa ratkaisu? Voisiko siitä jutella jonkun kanssa?

Rentoutumisboxi vanhemmille

Inspiroiduin tuosta ensiapuboxista ja suunnittelin tähän oman rentoutumisboxin. Kuvassa olevan boxin kokosin nyt ihan itseäni ja meitä varttuneempaa väestöä ajatellen, lapsi kokoaa omanlaisensa rentoutumisboxin. Jokaisella on boxissa niitä omia lemppariasioita. Boxiin tulee siis kaikenlaisia rentouttavia asioita tai muistutuksia rentouttavasta tekemisestä. Tämähän olisi hyvä avata aina haastavien hetkien päätteeksi, jos vanhempi vaan saa sitä ihanaa elvyttävää omaa aikaa. Sitten voikin miettiä kahvin ja tuoksukynttilän äärellä, että mikä sitä pipoa oikein tänään(kin) kiristää? Jos tätä boxia availee ihan säännöllisesti, niin todennäköisesti tarvitsee vähemmän tuota tunteiden ensiapuboxia käyttää. Tietysti vaatii oman aikansa ja vaivansa hankkia pieni laatikko ja täyttää se lemppariasioilla, mutta itselle riittää ainakin nyt että boxi on piirrettynä. Voin sitten kännykästä vilkuilla boxia kun on omaa aikaa luvassa ja haaveilla mitä ihanan rentouttavaa tekisin.

Tähän boxiin voi laittaa esim.

-lemppariäänikirjojen lista, hyviä sarjoja ja leffoja -lista

-tuoksusaippuaa, tuoksukynttilän

-kuvan lempipaikasta/ mukavan matka- tai lomamuiston

-kiitollisuus listan "olen kiitollinen siitä että olen terve ja sain lapsen, olen kiitollinen tästä talosta, talon vieressä olevasta koivumetsästä ja siitä että saan nyt kunnolla omaa aikaa"

-villasukat

-aikuisten värityskuvia ja kyniä, sudokuja, ristikoita

-nappikuulokkeet

-kahvia, tummaa suklaata, lempikuppi

-kutimet ja villalankaa

Kiukkuleijonan kesytyskori lapsille

Leijonan kesytyskorin tarkemmat ohjeet löytyvät kirjasta Aada ja kiukkuleijona, mutta ne ovat samantapaisia kuin tunteiden ensiapuboxissa. Suurin ero on, että leijonan kesytyskori on tarkoitettu vain kiukun tunteeseen. Kirjan idea on, että kiukku on kuin pieni leijona taskussamme ja joskus se kasvaa hurjan suureksi. Silloin otetaan esiin leijonan kesytyskori, jonka avulla kiukkua voidaan purkaa turvallisesti pienemmäksi, ilman että vahingoitetaan muita tai itseä.

Kiukkuleijonan kesytyskori

-paperia revittäväksi

-vastamelukuulokkeet tai musiikkikuulokkeet

-stressipallo

-värikyniä ja paperia

Luitko jo: Pinnan pidennyssuunnitelma vanhemmalle

Lähteet:

HUS Lastenpsykiatria facebook-julkaisu 5.6.2024 (Tunne -ensiapuboksi)

Aada ja kiukkuleijona -kirja; Riikka Riihonan, Kaisla Suokas

Kun uhmaikä jatkuu, jatkuu ja jatkuu...

Niin siis kauanko tätä vielä kestää?

Kaikki alkoi jo 1v 8kk iässä kun taapero alkoi lyömään tai uhkaili puremisella, kun hänen mielipiteitään ei nähty. Oli pään lyömistä lattiaan kun tahtoa ei saanut läpi. Pinnasängystä kiivettiin helposti ylitse ja nukahtaminen oli uusissa ongelmissa. Asiaa ei yhtään helpottanut se ettei taapero puhunut joten yhteistä kieltä asioiden selvittämiseen ei ollut. Lopulta tuli ihana seesteinen hetki juuri ennen 2v ikää.. kunnes sitten pamahtikin uhmaikä täysillä päälle siinä heti 2 v jälkeen.

Kun vertaan aikaa nyt (Sohvi on 3v) ja silloin uhman alussa, niin okei, julkisia itkupotkuraivareita ei enää ole ollut, luojan kiitos. Ei ole tarvinnut jännittää tai perua menoja uhmiksen mielentilan mukaan. Ja nyt kun kaikki hampaatkin ovat puhjenneet, niin ei ole enää sitä särkykiukkuakaan. Joten kyllä, olen kiitollinen että olemme päässeet tähän pisteeseen, jossa moni asia on helpottanut ja ehkä ratkaisevana tekijänä on ollut se, kun Sohvi oppi puhumaan. Nyt asioista ja tunteista on voitu keskustella paremmin. Kuitenkin on päiviä, kun mietin, että kauanko tämä uhmaikä oikeen jatkuu? Eikö tätä ole kärsitty jo ihan tarpeeksi. Ihan tosi. Joinain päivinä uhmiksemme tunteet käyvät edelleen niin herkillä, että hän loukkaantuu hyvin pienistä asioista, koko päivän. Siis äidin mielestä pienistä asioista. Jos sanon jonkin asian liian jämäkästi tai käskevästi hän alkaa pienesti nyyhkyttää ja sitten purskahtaa lohduttomaan itkuun. Otan hänet syliin ja lohdutan, selitän, "kun me myöhästytään kohta", "kun äitiä väsyttää", "kun tulee iso sotku". Eli ne tyypilliset tilanteet, joissa äidin ääni alkaa tiukentua. Tulee pakostakin mieleen, olenko kasvattanut lapsestani liian herkän. Onko se edes mahdollista? Eikö herkkyys ole synnynnäistä ja kovuus se suojamuuri joka herkkyyden ympärille rakennetaan. Vaikka juuri tätähän halusin, että hän uskaltaisi aina näyttää tunteensa ja ilmaista, jos tulee loukatuksi tai joku on epäkunnioittava häntä kohtaan. Että hän ei tukahduttaisi ja kerryttäisi sisälleen kaikkea sitä paskaa, mitä maailma pakostakin lykkää eteen. Ja jos hän ei reagoisi noin voimakkaasti niin enhän tajuaisi itsekään kuinka olen ärjähtänyt jostain asiasta, jonka olisi voinut sanoa ihan nätistikin. Ja haluan olla lastani kohtaan kunnioittava, jotta hän lopulta keräisi elämänsä varrelta lähelleen niitä ihmisiä, jotka ovat mukavia ja kunnioittavia. Monestihan sitä kerääntyy ympärille niitä samantyyppisiä ihmisiä joiden kanssa on lapsuutensa viettänyt, koska on tottunut itse juuri tietynlaiseen tunneilmastoon. Oli se sitten sellainen, jossa huudetaan ja raivotaan ja tavarat lentelee tai sellainen, jossa mökötetään maailman tappiin asti, eikä koskaan puhuta asioita halki. Toivoisin, että meidän perheen ilmapiiri olisi sellainen, ettei kenenkään tarvitsisi varoa suututtamasta ketään eikä kenenkään tarvitse kävellä kuin lasinpalasilla. Että virheiden tekeminen ei olisi maailmanloppu ja että lapsi saisi meluta, nauraa, itkeä ja huutaa, olla lapsi. Että olisi halveksunnan, paheksunnan, virheiden kyttäyksen ja moittimisen sijaan, kunnioitusta, edes yritystä ymmärtää toisia ja kannustusta. Koska mehän ollaan samassa veneessä. Mistä me saadaan tukea ja voimaa, jos ei meidän omasta perheestä. Joten, kyllä, hän saa olla herkkä. Hänen täytyy olla herkkä, jotta me paatuneet aikuisetkin ymmärretään olla herkempiä.

Mutta silti, ihan tosi. Koska tämä loppuu? Koska olen jotenkin itse ajatellut, että päiväkodin aloitus voisi tehdä hyvää. Sohvi saisi tavallaan "oman elämän" eikä olisi niin riippuvainen meidän aikuisten tunneilmastosta. Hänellä olisi muutakin elämää ja paljon muitakin ihmisiä elämässä. Voin olla tässä ihan hakoteillä, mutta jos peilaan asiaa aikuisen ihmisen elämään niin on ihan tervettä, että kaikilla olisi jotain perheen ulkopuolista elämää. Joku jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, viettää mukavaa aikaa ja pitää hauskaa. Jää nähtäväksi pitääkö teoriani paikkansa, vai puretaanko päiväkodin ikävät tapahtumat iltaisin itkuhuutona kotona? Todella toivon, että niin ei käy, vaan päiväkodista saisi useimpina päivänä sellaista positiivista energiaa, "Sohvi osaa itse" ja "oppii uusia taitoja" ,"tapaa kivoja kavereita" -tyyppistä energiaa. Pienen googlauksen jälkeen, saatan ollakin oikeilla jäljillä, koska päiväkodin aloitus, jos mikä on itsenäiseksi, äidistä erilliseksi ihmiseksi opettelua ja niinhän tapahtuu, kun Sohvi saa päiväkodissa touhata aivan omiaan ilman äidin valvovaa silmää.

Uhmaiän pituuteen ei google anna paljon lohdun sanaa. Sen kesto vaihtelee ja useimmilla on ohi 4-5 vuoden paikkeilla. Siis vielä 2 vuotta tätä!!! Mutta kaiken järjen mukaan, kun uhmaiän tarkoitus on täyttynyt, eli lapsi on kasvanut erilliseksi omaksi itsekseen niin uhmaikä lakkaa. Ja uhmaikä voi lakata äkillisestikin MLL sivujen mukaan. Keskustelupalstojen perusteella taas lapsen uhma jatkuu enemmän ja vähemmän sinne murrosiän jälkeiseen aikaan, että välillä tulee mukavia suvantovaiheita ja sitten taas harataan vastaan joka asiassa. Tavallaan tämä kuulostaa loogiselta, koska eihän mikään 3 vuotias ole vielä kauhean itsenäinen ihmisyksilö. Tulee vielä monta vaihetta ennen kuin lapsi on valmis lentämään pesästä.

Ei tähän ole mitään varmaa vastausta. Se voi loppua huomenna tai sitten vain tauota hetkeksi. Se voi jatkua vielä vuosia, mutta varmasti tulee helpompia vaiheita välillä. Se mikä on varmaa, on se, että lapsi on kuin peili. Mitä enemmän jaksan vastata tunnekuohuihin lempeästi ja lohduttaa pettymysten äärellä, sitä enemmän Sohvi oppii näistä tilanteista taitoja selvitä voimakkaista tunteista ja pettymyksistä elämässään.

Uhmaikä - kun joka oven takana on uusi raivokohtaus, tässä 4 vaihtoehtoista tapaa reagoida

Onko uhmiksella ollut jo 10 raivokohtausta tänään? Taaperolla on kova tarve opetella pettymysten sietoa ja tunteiden käsittelyä. Uhmaiässä taaperon tarve opetella tunteiden rauhoittelua on niin suuri, että raivari saadaan aikaiseksi asiasta kuin asiasta. Äiti ehti painamaan valokatkaisimen päälle tai avaamaan oven, kun taapero olisi halunnut itse ja siinä ei sitten auta oven kiinni laittaminen ja kehoitus taaperolle avata ovi. Ei. Taaperon mielestä, tilanne on jo menetetty ja taapero itkee kurkku suorana. Siinä ei voi muuta kuin lohduttaa toista pettymyksen äärellä ja juuri sitä lapsi eniten kaipaakin: Esimerkkiä siitä, mikä auttaa kun on pettynyt olo. Tähän tepsii siis alta vaihtoehto d)."Kyllä mä nään että sua harmittaa kun et kerinnyt avata ovea. Saat avata oven ensi kerralla. (Sitten kun taapero on vähän rauhoittunut, voi kysyä:) Haluatko tulla syliin, luetaanko hetki vaikka yhdessä sitä sun autokirjaa?"

Kun Sohvin uhmaikä jatkui tuli eteen myös näitä perinteisempiä tahtojen taistoja ja silloin minulla oli enemmän vaihtoehtoja käytettävissä esim. näin:

"Ei nyt oteta jätskiä." Jos Sohvilta kieltää jotain ja siitä alkaa taas uusi raivokohtaus, voin vanhempana joko:

a) Antaa periksi jos on omat voimat vähissä, eikä ole kyse mistään hengenvaarallisesta (joskus pitää ajatella omaa jaksamista ja on myös ihan ok uudelleenarvioida omaa käskyään ja tilannetta) "Okei, saat ottaa yhden jätskin." Satunnaisesti käytettynä tämä antaa viestin, että olet hyvä ja reilu johtaja, joka kunnioittaa myös toisten tarpeita ja toiveita. Jos jatkuvasti antaa periksi kaikessa, se luo turvattomuutta.

b) Sopia jonkinlaisen reilun kompromissin lapsen kanssa (näin lapsikin oppii tekemään kompromisseja) "Jos syöt nyt jätskiä et jaksa syödä ruokaa. Sovitaanko, että saat juoda nyt vähän mehua ja saat jätskin sitten vasta ruuan jälkeen."

c) Pysyä jyrkästi omassa kannassani ja huudattaa lasta tuntikausia, (jolloin lapsi oppii vain tukahduttamaan tunteensa, eikä käsittelemään pettymyksiä ja hänestä todennäköisesti kasvaa myös yhtä jääräpäinen kuin minusta) "Se on ihan selvä asia, että jätskiä ei tänään syödä, kun minä sanon niin! Piste!"

d) Pysyä lempeästi omassa kannassani, mutta lohduttaa lasta empaattisesti pettymyksen äärellä, ymmärtää/sallia hänen pettymyksensä, ja tarjota lopulta syliä tai halia, jolloin lapsi oppii, että pettymykset kuuluvat elämään. Niistä kuitenkin selvitään erilaisilla keinoilla esim. halauksen voimalla ja sitten siirtymällä tekemään jotain muuta mukavaa/yhteistä kivaa vanhemman kanssa, vaikka satukirjan lukemista. "Kyllä mä nään että sua harmittaa kun et nyt saa jätskiä. Saat jätskiä sitten huomenna mummulassa. (Sitten kun taapero on vähän rauhoittunut, voi kysyä:) Haluatko tulla syliin, luetaanko hetki vaikka yhdessä sitä sun autokirjaa?"