top of page

Blogi


uhmaikä raivokohtaus kaupassa

Sohvin uhmaikä alkoi rytinällä jo 1,5 v iässä. Tähän olen koonnut omia uhmaikä kokemuksia yhteen nippuun postauksien ja kuvien muodossa:


uhmaikä kokemuksia

Uhmaikä ei kolkuta oveen, vaan se rynnistää sisään. Käsittelen suloisen tyttäreni yhtäkkisen suurta käytöksen muutosta suloisesta pikkutaaperosta raivoavaan pikkuihmiseen. Kun Sohvin uhmaikä alkaa, joudun huomaamaan, että itsellänikin on selkeitä puutteita tunnetaidoissa. Onko vanhemmalla oikeus näyttää omia tunteitaan vai pitääkö ne laittaa johonkin lokeroon? Miten ihmeessä pysyisin itse rauhallisena uhmiksen raivotessa?


uhmaikä kokemuksia

Tärkeimmät asiat, jotka opin Sohvin uhmaiän tunnemyrskyistä (ja omista) selvittyäni.


uhmaikä ja pureminen lyöminen

Sitä tuntee itsensä avuttomaksi kun lapsen käytös muuttuu yhtäkkiä aggressiiviseksi. Tässä kokemuksia Sohvin käytöksestä 1,5-2,5 vuotiaana.


uhmaikä kokemuksia


uhmaikä kokemuksia tunnetaidot

Havahduttavaa tässä vaiheessa elämää huomata, kuinka vajaavaiset ovatkaan omat tunnetaidot. Mutta ei se auta muu kuin ryhtyä niitä opettelemaan, jotta voisi antaa lapselleen parempaa esimerkkiä. Mutta kyllä menee hitaasti oppi päähän äiteelle.


Tässä vielä 2 postausta, joissa Sohvin ja äiteen kirjasuosituksia. Joukossa on useita tunne-elämää ja tunnetaitoja käsitteleviä lastenkirjoja. Niistä on ollut äiteenkin hyvä aloittaa tämä tunnemaailman opiskelu.


raivokohtaukset kirja


raivokohtaukset kirja



lapsen ja vanhemman tunnetaidot
Äiti pyytää anteeksi ja halaa.



uhmaikä ja potalle opettelu

Älkää uskoko niitä otsikoita, joissa luvataan, että lapsi oppii potalle parissa tunnissa tai parissa päivässä. Totuus on, että suurin osa lapsista opettelee tätäkin uutta taitoa useita viikkoja. Ihan niinkuin kävelyä tai puhumista. Kyse ei ole vain pottaan pissaamisesta, vaan opittavia asioita on monta: pissahädän tunnistaminen, pissahädästä kertominen, pissan pidättäminen, housujen laskeminen, potalle istuutuminen. Tämän jälkeen vielä myöhemmin pyyhkiminen, housujen nostaminen ja käsien pesu. Lisäksi jos sattuu olemaan kyseessä vielä uhmaikäinen, niin harjoittelu on entistä haastavampaa. Uhmaikäinen ei tykkää hienovaraisista kehoituksista istua potalle, hän haluaa keksiä sen itse. Hän myös tykkää vaihtoehdoista, Käytkö tällä vai tällä toisella potalla? Käytkö puskapissalla vai potalla?


Potalle opetteluun tarvitaan;

  • Housuton taapero, jolla voisi olla edes vähän mielenkiintoa pottailuun

  • Vanhempien stressitön elämäntilanne, ei suuria muutoksia, hyvää mieltä, useita vapaapäiviä (mieluiten kesäloma), asennoituminen eritteiden siivoamiseen lattialta

  • Potta, joka sijoitetaan hyvin lähelle leikkivää taaperoa

  • Paljon hyvää juotavaa

Pottaan tutustuminen vauvavuotena tuotti tuloksia, kunnes...


Päätin tutustuttaa pikkuiseni pottaan jo hyvin varhain. Luimme erilaisia pottakirjoja (Kirja taaperolle-post) ja potalla sai tehdä kaikkea kivaa, syödä suklaata ja katsella piirrettyjä. Meillä olikin vaihe, jolloin alla vuoden ikäinen vaapero teki aina päiväkakat hienosti pottaan, kun hänet siihen laittoi päikkärien jälkeen istumaan ja juomaan lämmintä maitoa. Koko homma tyssäsi kuitenkin kuin seinään siinä kohtaa, kun äitee oli päättänyt, ettei enää jaksa pukea ja riisua lasta ulos päikkäreille koko ajan, vaan toiset päikkärit saivat jäädä pois. Juuri ne, joiden jälkeen oli kakka tullut pottaan. No ei enää tullut ja potalla istuminen ei käynyt enää millään laatuun, vaan siitä tuli aina suuri vastustus. Äiti oli ihmeissään. Tuntui, että potasta oli tullut ahdistava kummitus. Potta laitettiin piiloon kuukausiksi ja otettiin kunnon "timeout".


Homma ei vaan etene


Potta otettiin uudelleen esille taaperon lähestyessä kahta vuotta. Uhmaikä toi oman lisämausteensa pottailuun. Sohvi kieltäytyi järjestäen potalle menemisestä ja sai suorastaan raivarit, kun siitä puhuttiinkin. Yritin luoda taaperolle uutta positiivista suhdetta pottaan ja hän sai koristella potan tarroilla. Katsoimme myös pottalauluja youtubesta (babybum ja cocomelon). Pottailu ei kuitenkaan kiinnostanut ja hän järjestäen kieltäytyi istumasta potalle. Potta jätettiin näkyville ja tulevien kuukausien aikana aina välillä vihjattiin, että potallekin voisi mennä. Potta-asiaan tuli aina heti vihainen vastustus: ”Ei!” Alkoi iskeä jo epätoivo. Jos Sohvi olisi päiväkodissa niin varmasti olisi tämän homman jo oppinut. Se on niin kova matkimaan muita. Voi kun tämän homman voisi jättää päiväkodin tehtäväksi. Miten tämä ei nyt lähde sujumaan? Olenko ollut liian painostava?


Aito kiinnostus pottailuun herää


Lopulta siinä 2 vuoden jälkeen huomasin, että pottailu oli alkanut kiinnostaa Sohvia, mutta ei kotona, vaan muualla. Hoplopin wc:ssä hän halusi usein potalle istumaan. Mitään ei koskaan pottaan tullut, mutta homma kiinnosti. Myöskin uimahallissa oleva potta herätti kiinnostusta. Aavistelin, että nyt kun itse vaan jaksaisin niin alkaisi olla hyvä hetki kokeilla jättää päivävaipat pois. Se tarkoittaisi pissalätäköitä lattialla ja pissapyykkien pyörittämistä. Ei vaan houkuttele, ei yhtään. Toisaalta, jätemaksut vähenisivät 20e/kk ja vaipparahoja säästyisi 60e/kk:ssa. Eli 80e/kk säästöä... no motivoihan se.


Pottaharjoitukset alkavat


Sohvin ollessa 2,5 v tuli arkeen sopiva hetki. Oli sopivan tylsä arkiviikonloppu, hyviä yöunia kaikilla takana, ei ylimääräisiä stressitekijöitä. Pottailu alkoi sattumalta, kun Sohvin vaippa oli lauantaiaamuna herätessä kuiva. Otin vaipan pois ja kerroin, että tänään ei käytetä ollenkaan vaippoja, vain pottaa. Laitoin Sohvin päälle vain sukat ja ylipitkän t-paidan. Käärin muutaman isoimman maton pois ja laitoin kylppäriin ämpärin tulevalle pyykille. Sohvi sai aamupalan lisäksi vielä mehutripin, jotta saataisiin harjoittelutilanne päälle. Sohvi alkoi pikkuhiljaa olla silminnähden pissahätäinen ja yritti mennä vessasta hakemaan vaippaa ja sanoi että "äiti vaihtaa”. "Ei äiti tänään vaihda kun tänään pissataan pottaan." vastasin.


Kannustava ja ystävällinen potalle kehottaminen ei onnistunut, vaan siitä seurasi jyrkkä kieltäytyminen. Parit ekat pissat Sohvi pissasi huoneensa lattialle duploleikin lomassa. Hän yllättyi aina tilanteesta ja jäi paikoilleen seisomaan, kunnes olin siivonnut pisut pois. Yritin suhtautua asiaan positiivisesti, mutta realistisesti: ”Hupsis, tuliko pissat. Ei haittaa, mutta ensi kerralla mene potalle, jooko. Kun tulee hätä sano äitille, että potta. Ei pissata lattialle, eihän.” Välillä Sohville laitettiin pikkuhousut, mutta ne tuntuivat ehkä vähän vaipoilta, sillä ne tuli kasteltua aina märiksi, joten paras tilanne oli kun ei ollut housuja ollenkaan. Leikin Sohvin kanssa hänen huoneessaan, jonne potta oli sijoitettu, jotta se olisi heti saatavilla kun tilanne tulee. Sohvilla kesti kauan uskaltaa pissata pottaan. Ensin sinne tuli muutama tippa jota hurrattiin ja taputettiin kovaa. Sitten hetken tepastelun jälkeen lopulta saatiin ne isot pisut! Ja voi sitä riemua taaperon kasvoilla. Kyllä näki, että hän oli ylpeä itsestään ja uudesta taidosta, jonka oli oppinut. Palkinnoksi jatkettiin duploleikkiä yhdessä.


Aina kun pissa oli tulossa, taapero tepasteli paikoillaan hätäisesti. Siitä aavistin, että kohta lirahtaa. Pikkuhiljaa Sohvi rupesi myös kertomaan itse että nyt on pissa tai kakka. Loppujenlopuksi viikonlopun saldo pottaan oli yhdet pisut ja yhdet kakat kumpanakin päivänä. Sunnuntai iltana juttelin mieheni kanssa, että mites nyt jatketaan? Tarkoittaako tämä, että Sohvi on valmis pottailuun vai ei ole? Sitten hoksattiin kysyä Sohvilta ja kun Sohvi sanoi ”Potta tykkää!” Oli homma selvä. Tätä jatketaan! Ja olihan sen huomannut miten taapero nautti uuden taidon opettelusta ja onnistumisen kokemuksista.


Stressiä ja huonoja yöunia


Kuin kohtalon ivaa, alkuviikko ei alkanutkaan hyvin. Elämään tuli stressitekijöitä ja huonoja öitä. Maanantaina yllätyin siitä, että vaikka laiskana laitoin Sohville housuvaipan, hän kuitenkin tuli sanomaan "potta" tai "pissa" ja istui vielä sujuvasti potalle tekemään pisut. Kuitenkin kun viikko jatkui ja vastoinkäymiset ja stressi lisääntyivät, jäi pottailu lopulta torstaihin mennessä kokonaan pois. Eli se oli suoraan verrannollinen vanhempien stressitasoon, jaksamiseen ja mielenkiintoon asiaa kohtaa. Kun vanhempien voimavarat siivota eritteitä laskee niin eipä huvita taaperoakaan opetella pottailua.


Kesällä alkaa puskapissailu ja vaipat jäävät pois

Tämän jälkeen pottailussa oli parin kuukauden tauko. Ajatuksissa oli kesällä aloittaa pottaharjoittelut ja niin lopulta tehtiinkin kesäkuun lopussa, kun säät suosivat. Kesällähän on ihanaa, kun voi pissata myös ulkona. Lisäksi Sohvi sai päälleen kivoja kesämekkoja, niin housuja ei tarvittu ollenkaan. Eikä niitä voinut pariin viikkoon pitääkään, sillä heti kun neidillä oli pikkupöksyt jalassa, niin pisut ja kakat tulivat järjestäen pöksyihin, niin paljon ne tuntuivat vaipoilta. Mutta ilman housuja pottailu sujui jo ihan hyvin. Äitiä jännitti lujaa lähteä ekaa kertaa kauppaan vaipattoman vesselin kanssa. Sohvi kuitenkin ilmoitti ettei halua vaippaa ja pakkohan se oli uskoa. Kauppareissut sujuivatkin ilman vahinkoja. Sohvi yleensä vastusti potalle kehoitusta, mutta kun luvassa oli kiva kauppareissu, niin pottailu ennen lähtöä sujui mukisematta, kun tiedossa oli jotain kivaa. Viikon kohdalla oltiin ekaa kertaa mummulassa ilman vaippoja ja siellä Sohvi ilmoitti äitille, että "vessa" ja vain pieni liraus ehti tulla pöksyihin kun jo päästiin potalle. Vahinkoja kuitenkin tuli vielä keskimäärin kerran päivässä. Joko hetkeksi laitettuihin housuihin, tai sitten losottaen lattialle. Tämä ei kuitenkaan harmittanut itseäni yhtään, sillä vihdoinkin Sohvin asenne oli kohdallaan: hän ei halunnut enää vaippoja. Tai muutaman kerran taisi haluta, ihan vaan kun oltiin kotosalla. Ei niihin tainnut mitään tulla, mutta halusipa hetkeksi kokeilla miltä ne tuntuivat ja laitoin kyllä aina vaipan pyydettäessä. Luotin siihen, että ei Sohvi täysin vaippoihin enää palaa vaikka niitä välillä haluaakin kokeilla.


Housujen kanssa Sohvilla oli se ongelma, ettei hän osannut laskea housuja alas. Sitä ruvettiin pikkuhiljaa harjoittelemaan ja se alkoikin sujua koko ajan yhä paremmin. Ja sitä myöten Sohvi oppi olemaan pissaamatta housuihin ja voitiin ottaa housut jo käyttöön ilman pelkoa, että ne heti kastuisivat. Sohvi keksi myös hienosti harjoitella pissan pidättämistä. Hän meni ulos nurmikolle pissalle ja hakeutui pihapolun laattojen päälle. Hän halusi pissata vähäsen jokaiselle kuudelle laatalle ja harjoitteli/leikki tätä muutaman kerran. Lisäksi oli hauskaa pissata kukan päälle tai puunjuurelle. Sohvi selvästi tykkäsi kun sai ulkona valita itse mihin pissaa.


Sanoisin, että meillä meni ekat 3 viikkoa niin, että kerran päivässä tuli yksi vahinko. Mutta jo toisella harjoitteluviikolla Sohvi meni usein itsenäisesti vessaan kun hätä tuli, kaatoi potasta pisut pönttöön, painoi huuhtelunappia ja pyyhki pepun wc-paperilla. Aina ei tosiaan edes tiedetty, että Sohvi oli käynyt wc:ssä, muuta kun pisutipoista potan pohjalla. Kolmannen viikon lopulla Sohvi osasi jo laskea ja nostaa omat housunsa ja lähinnä saattoi joskus lirahtaa lusikallinen pöksyihin ennen kun hän ehti potalle. Tässä kohtaa Sohvi myös kieltäytyi yövaipasta joten päätimme testata yön ilman. Ja totta se oli, yövaippaa ei enää tarvittu, vaikka satunnaisesti yöllä saattoikin lirahtaa lusikallinen pisua housuun vielä pidemmän aikaa. Yövaippahan saattaa olla käytössä vielä muutaman vuodenkin päiväkuivaksi opettelun jälkeen ja se on ihan normaalia. Meillä sattui nyt käydä näin.


Loppujen lopuksi me lähdettiin kokeilemaan yhtä viikkoa. Viikon jälkeen vaikutti niin hyvältä, että päätettiin kokeilla vielä toinen viikko. Kun sekin meni vain yhdellä vahingolla/pv niin tiesin, että tästä tää lähtee. 5 viikon kohdalla Sohvi oli päivä- ja yökuiva. Ainoastaan pieniä lirahduksia saattoi tulla satunnaisesti pöksyihin. Ja voisin kuvitella että isompikin vahinko voi vielä käydä jos on mielenkiintoista tekemistä eikä malta käydä pissalla. Mutta vaipat on nyt taakse jäänyttä elämää.


Uhmaikä ja potalle opettelu - helppo homma vai mahdoton tehtävä?


Sanoisin, että se riippuu siitä, onko taapero itse valmis pottailuun ja jaksavatko vanhemmat siivoilla ja pyykätä. Painostamalla ja pakottamalla homma ei ainakaan onnistu, eikä jos haaveissa siintää nopea oppiminen. Toisaalta on myös lapsia, jotka oppivat homman kerrasta kun ovat itse siihen valmiita ja kiinnostuneita tai matkivat isompia sisaruksiaan. Mutta jos homma ei lähde parissa kolmessa päivässä yhtään sujumaan, kannattaa ottaa kunnolla etäisyyttä potta-asiaan ja kokeilla kuukauden parin päästä uudestaan. Mihinkäs tässä on kiire, valmiissa maailmassa. Kaikki me on opittu lopulta käymään wc:ssä.


lapsi ei jaa leluja

Uhmaikä osaa yllättää yhä uudestaan. Jotenkin luulin, että kun uhmikselle selitetään jakamisasia muutamaan kertaan ja kerrotaan, että toiselle tulee surullinen olo, jos ottaa kädestä lelun, niin homma lähtisi sujumaan. Tässä on nyt 1/2 vuotta jankattu samaa asiaa, eikä se ole muuttunut juurikaan mihinkään. Miten voi olla, että Sohvi 2v oppi laittamaan pipon itse päähänsä muutaman yrityksen jälkeen, mutta vaikka jakamista on harjoiteltu satoja kertoja, niin se ei näytä edistyvän. Uhmaikä ja jakaminen eivät näemmä sovi yhteen. En voi ymmärtää miksi lapsi ei jaa leluja? Eniten asiassa hämmentää se, että muuten hän on erittäin avulias ihmisen alku, joka kaupassa nostelee tavaroita kyytiin ja liukuhihnalle ja pakkaa niitä. Synttäreille mennessä hän antaa iloisesti lahjapaketin sankarille tai jakaa saamiaan herkkuja muiden lasten ja aikuisten kanssa. Hän nostaa tippuneen avainnipun ja ojentaa sen oikealle omistajalle. Näin ollen olen tullut siihen tulokseen, että lapseni ei voi olla ”huonokäytöksinen” omiessaan lelujaan.


Mikä on siis selitys tälle käytökselle?

Asiaa syvägooglattuani löydän nykytrendin mukaisen käsityksen, jonka mukaan se, että 2v ei jaa tavaroita, ei olekaan niin iso juttu. 2 vuotias ei ole kehityksellisesti valmis jakamaan, niin kuin 2 kk vauvakaan ei ole valmis vielä kävelemään. Emme siis voi odottaa lapselta jotain, mihin hän ei vielä kykene.


Kaivaudun 2 vuotiaan kehityspsykologiaan.

Se, että 2 vuotias ei jaa lelujaan, kuuluu normaaliin kehitysvaiheeseen. Vasta 3 vuotiaana lapsi alkaa olla psykologisesti kypsä oppimaan aitoa jakamista. 2 v ei vielä ymmärrä olevansa muista erillinen ihminen ja yksilö. Hän luulee muiden tietävän, mitä hän ajattelee ja hän luulee muiden ajattelevan asioista samoin kuin hän. Siksi 2 vuotiaan on vaikea ajatella asioita muiden näkökulmasta, kyse ei ole itsekkyydestä, vaan siitä, että hän tosiaan aidosti luulee, että muut ajattelevat kaikesta samoin kuin hän itse. Koska tämän lisäksi impulssikontrolli on vielä heikkoa ja ajan käsittäminen vaikeaa, on lelujen vuorotellen jakaminen vaikeaa. Tavarat ovat 2 vuotiaalle minuuden jatke ja hän alkaa vasta hiljalleen ymmärtää, että on muista erillinen ihminen.


Usein kun leluvarkaus on tapahtunut, lasta torutaan ja varastettu lelu napataan lapsen kädestä ja palautetaan napakasti oikealle omistajalle. Se, että yritetään saada jakamista tapahtumaan näin pakottamalla, hidastaa kuulemma jakamisen oppimista. Kukaan ei pidä siitä, että tavaroita otetaan pois, varsinkaan kun ei itse ymmärrä miksi. Ja 2 v ei vielä ymmärrä. Jos lasta toruu tai rankaisee siitä, että hän ei jaa, jakamisesta tulee paha sana ja lapsi ei halua jakaa sitäkään vähää. Mutta kun lapseni nappaa lelun toisen kädestä, se saa minut tuntemaan vanhempana häpeää ja noloutta, eihän nyt noin saa tehdä! Jos lelua ei heti lähdetä palauttamaan, mitä sitten pitäisi tehdä?


Sen sijaan, että tavara palautetaan kiukkuisesti ”varasta” toruen oikealle omistajalle, tilannetta puretaan nykyohjeiden mukaan rauhallisesti keskustellen. Tämän lisäksi esitellään vaihtoehtoinen toimintamalli, eli lelun pyytäminen toiselta. Tässä esimerkki:


Lelun vieneelle sanotaan:

”Matti on nyt surullinen ja itkee, kun veit hänen lelunsa. Ei saa viedä toisen kädestä lelua. Jos haluat lelun, voit pyytää sitä.”

Ja Matille kerrotaan:

”Tulit surulliseksi kun Sohvi vei sinun lelusi. Se ei ollut oikein. Ensi kerralla, pidä lelusta tiukasti kiinni, niin ettei Sohvi saa lelua.”

Sitten annetaan Sohville mahdollisuus palauttaa itse lelu. Jos näin ei tapahdu, niin vasta sitten aikuinen palauttaa lelun. Sitten Sohville sanotaan, että voit pyytää lelua Matilta. Sohvi (joka ei vielä osaa puhua) ojentaa kätensä ja ihme ja kumma, Matti antaa lelun Sohville. Tämä onkin uusi mielenkiintoinen leikki, jota voidaan leikkiä. Pyydetään ja annetaan. Tätä ei kuitenkaan leikitä lapselle tärkeillä uni/turvaleluilla, vaan ne siirretään pois leikkien ajaksi.


Jos lelun antamisleikki ei kiinnosta, voidaan ottaa vuorotteluleikki käyttöön. Kerrotaan, että Matti saa leikkiä lelulla 1 minuutin ja sitten Sohvi saa leikkiä 1 minuutin” Tämäkin voi tosin olla jo liian pitkä odotus näin pienelle. Sitten kannattaa myös välillä leikkiä leikkejä, joissa ei jaeta tavaroita, niinkuin leikkiä piilosta tai tanssia yhdessä baby sharkin tahtiin.


Jakamista tulee harjoiteltua kotona jo huomaamatta arjen askareissa ja lapsi omaksuu sitä perheen tavoista: Syödään yhdessä ruokaa, joka jaetaan kaikkien kesken. Tehdään yhdessä asioita, jotta saavutetaan yhteinen tavoite esim. siivoaminen. Taapero kerää leluja, äiti imuroi ja iskä moppaa. Tehtävät on jaettu ja yhteinen onnistumisen tunne jaetaan. Tässä muita löytämiäni vinkkejä jakamisen harjoitteluun:


Näytä esimerkkiä

Anna lapsen juoda kupistasi ja kokeilla kenkiäsi. Lapsi tykkää matkia ja imee vaikutteita ympäriltään. Onko sinulle helppoa jakaa herkkuja tai lainata tavaroita? Jos jakaminen on vaikeaa sinulle, on se myös varmasti lapsellesi, sillä hän matkii sinua.


Vuorotteluleikit

Pyydä lapselta hänen leikkiessään esim. palikkaa. Jos hän ei anna sitä, poistu hetkeksi ja kokeile uudelleen hetken päästä. Näytä myös itse esimerkkiä ja ojenna lapselle leluja.


Keskity onnistumisiin

Kehu aina kun jakaminen onnistuu. "Oli kyllä tosi kilttiä kun annoit pojalle lelun. Se oli hienosti tehty." Jos lasta toruu voimakkaasti siitä, että hän ottaa leluja toiselta; se vain saa lapsen tuntemaan, että jakaminen on huono juttu ja koko homma on väkinäistä. Rankaisu ei kannusta aitoon hyväntahtoisuuteen ja anteliaisuuteen. Pakotettu anteeksipyytäminen ei myöskään johda tunnetaitojen kehittymiseen. "Olisi hyvä jos pyytäisit anteeksi Matilta, Matille ja itsellesi tulisi hyvä mieli, kun riita on sovittu." on parempi ilmaisu kun "Nyt kyllä pyydät heti anteeksi!!"


Tärkeät lelut jemmaan

Ennen leikkitreffejä kannattaa laittaa piiloon lapselle kaikista tärkeimmät lelut. Lapsella, niin kuin meillä kaikilla, on oikeus myös omiin tavaroihin, joihin muut eivät saa koskea.


Kun jakamisen vaikeus tympii leikkitreffeillä

Kannusta lapsia rinnakkain leikkiin, jossa molemmat leikkivät omia leikkejään rinnakkain. Lapset kuitenkin nauttivat toistensa seurasta, vaikka eivät osaa vielä leikkiä yhdessä.

Leikkikää välillä leluttomia leikkejä esim. tanssia musiikin tahtiin, piilosta tai puistossa liukumäkeä ja keinumista.


Se mitä ainakin itse voisin muuttaa, on selkeästi se, että kysyn jatkossa Sohvilta: saako äiti leikkiä tällä sinun lelulla? Kun näytän, että kunnioitan hänen omia tavaroitaan, niin hän oppii kunnioittamaan muiden omia tavaroita.


Vastaus otsikon kysymykseen: Miksi 2 v ei jaa lelujaan?:

Hän ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt. Tein sitten mitä tahansa tai jätän tekemättä, Sohvi oppii jakamisen vasta, kun on siihen kehityspsykologisesti valmis eli siellä kolmen neljän vuoden kieppeillä. Ja lopulta tämäkin on vain yksi vaihe joka pitää kahlata läpi.


Suomeksi löysin asiasta huonosti tietoa. Tässä muutama nettisivu englanniksi, joista sain tähän postaukseen vinkkejä:






aiteentunnustuksia
bottom of page