top of page

Luitko jo nämä?

Milloin on hyvä aika laittaa lapsi päiväkotiin?



lapsi päiväkotiin

Tämä on asia, jota monilla ei ole mahdollisuutta harkita. Lapsi laitetaan päiväkotiin heti kun äitiysraha loppuu eli 9kk paikkeilla, koska on pakko palata töihin, että saisi rahat riittämään. Olen jo raskausaikana haaveillut ja suunnitellut, että Sohvi laitetaan päiväkotiin vasta 3 vuotiaana. Mieheni on ollut samoilla linjoilla. Pääajatuksena on ollut se, että lapsi osaisi puhua ennen kuin menee päiväkotiin, jotta hän pystyy sitten itse kertomaan päivän tapahtumista. Kuitenkin, taloustilanteemme on ollut tiukka ja miehen työtilanne on ollut vaakalaudalla. Olemme joutuneetkin joka vuosi pohtimaan ja varautumaan uudelleen siihen, että Sohvi pitää laittaa hoitoon. Kun Sohvi lähestyi 1 ikävuotta oli taloustilanteemme kuralla, auto alkoi hajota käsiin ja miehen pätkätyö uhkasi loppua. Tässä kohtaa meillä kävi tuuri, sillä mies sai pienen yllätysperinnön. Tämän rahan avulla saimme auton taas korjattua ja tilanteen vakautettua.

Pian sen jälkeen mies sai kuitenkin kuulla, että insinöörin pätkätyösopimusta ei tulla enää jatkamaan. Tämä saatiin tietää 6 kk ennen sopparin loppumista. Koska mies oli ollut työttömänä ennenkin, toiveet uuden työn löytymisestä olivat matalalla. Odotuksia ei ollut. Joten jälleen kerran tilanne näytti siltä, että Sohvin täyttäessä 2 v oli edessä päiväkodin aloitus ja äiteen paluu sorvin ääreen. Mutta ihme ja kumma, mies saikin kaikkien odotusten vastaisesti uuden työpaikan heti ja teki hetken osittain näitä kahta työtä yhtaikaa. Ja vasta silloin pystyimme huokaista, kyllä, Sohvi saa olla kotona 3 vuotiaaksi asti ihan niinkuin olimme alussa toivoneet. Eli kotihoito ei ole ollut meidän kohdalla itsestäänselvä asia. Ja nyt viimiset 6kk voin olla varma, että Sohvi on vielä kotona.


On monia syitä laittaa lapsi päivähoitoon ja nykytrendi on se, että harva enää pitää lasta kotona kolmea vuotta. Vaikka perheeseen tulisi uusi vauva, laitetaan vanhempi sisarus tässä kohtaa usein jo ainakin osittaiseen päivähoitoon. Ja sehän on järkevää oman jaksamisen kannalta. Mielummin on päivisin hyvä ja jaksava äiti yhdelle lapselle, kuin väsynyt äkäpussi kahdelle. Iltaisin on sitten paremmin voimia viettää laatuaikaa tämän päivähoidossa olevan kanssa. Joskus äiti ei kertakaikkiaan jaksa edes yhtä lasta tai lapsen kanssa tulee eteen ahdistavia ongelmia ja silloin lapsi laitetaan päivähoitoon, jotta äiti pääsee ahdistavasta tilanteesta takaisin työelämään. Tämä on kuitenkin sellainen tabu, että monet mielummin sanovat, että palaavat työelämään koska rahat eivät riitä. Silloin he saavat ymmärtävää nyökyttelyä vastauksena. Jos kertoo, että lapsi menee päivähoitoon koska "en vaan jaksa sitä takkuamista enää", niin asia herättää silloin ainakin jatkokysymyksiä kuulijoissa. Itse näen asian nimenomaan niin, että äiti tietää parhaiten omat voimansa ja sen hetkiset kykynsä ja valitessaan itselleen parhaan vaihtoehdon, hän valitsee myös lapselle parhaan vaihtoehdon. Parempihan lapsen on välillä olla päivähoidossa, kun ahdistuneen, tuskastuneen ja negatiivisen äidin kanssa neljän seinän sisällä 24h. On hienoa, kun äiti tunnistaa omat jaksamisen rajansa, sen sijaan, että yrittää sinnitellä kotona ja tehdä niinkuin häneltä odotetaan. Tosin nykyäänhän ainakin yhteiskunta odottaa ja toivoo juuri sitä, että äiti menisi mahdollisimman pian takaisin työelämään yhteiskunnalle veroja tuottavaksi työntekijäksi.


Omaa päätäni aina välillä sekoittaa tämä suorituskeskeinen yhteiskuntamalli, jossa kaikki pitäisi saavuttaa ja oppia koko ajan nopeammin ja tehokkaammin. Muistan haksahtaneeni ajattelemaan Sohvin ollessa 1 v, että mitä minä osaan tarjota hänelle? Eihän minulla ole mitään koulutusta varhaiskasvatukseen? Päiväkodissa Sohvi oppisi valtavasti asioita. Ja tämähän on totta, kun lukee blogeja, joissa lapsi on laitettu päiväkotiin 1 tai 2 vuotiaana. Heti on oppinut syömään itse ja pian jo potalle ja riisumaan itse vaatteensa yms. yms. Ja tämähän on loogista. Lapsella on paljon vaikutteita ympärillään, mistä ottaa mallia joka päivä. Ihan toinen asia on, miksi meidän pitäisi hoputtaa lapsia oppimaan näitä asioita. Kun kaikki ne kuitenkin oppii omassa tahdissa. Tutkimuksissakin on todettu, että päiväkodissa olevat pärjäävät paremmin neuvolan testeissä kun kotihoidossa olevat. Erot kuitenkin häviävät kouluikään mennessä, joten tulos on plusmiinus nolla. Ja palatakseni tähän ajatukseen, että mitä minulla on annettavaa 1 vuotiaalleni. No turvaa ja rakkautta, ei sen ikäinen muuta kaipaa. Väitän, että tärkeämpää kuin se, että äiti opettaisi 1 vuotiaalle uusia taitoja, on se läsnäolo. Se että pystyy antamaan lapselle turvallisen ja rakkaudentäyteisen ilmapiirin, niin että äidin sylistä voi rauhassa lähteä tutkimaan maailmaa.


Olen kysellyt tuttaviltani ja ystäviltäni, milloin on paras aika laittaa lapsi päiväkotiin? On mielenkiintoista huomata, että kun juttelen aiheesta kaupunkilaistuttavieni kanssa, he ovat sillä kannalla, että pitäähän lapsen saada varhaiskasvatusta ja usein 2 vuotta koetaan hyväksi iäksi laittaa lapsi viimeistään päiväkotiin. Kun juttelen aiheesta täällä maalla asuvien ihmisten kanssa, ihmetellään, että enkö hoidakaan lasta kotona, kunnes se menee kouluun? Uskallan väittää, että kaupungissa asuvalle ei tulisi mieleenkään pitää lasta kotona 7 vuotiaaksi asti. Tässä ehkä näkyy se, että maaseudulla eletään monin paikoin vielä menneessä ja joskus se on erilaista ja virkistävää kun taas välillä jotkin asiat ovat vähän kuin tuulahdus menneisyydestä. Tietysti voi olla oikeasti monia hyviä syitä ja tilanteita pitää lapsi kotona kunnes hän menee kouluun, mutta Sohvin kohdalla asia ei näin ole. Yksi selkeä syy on, että Sohvilla ei ole sisaruksia, eikä leikkikavereitakaan tässä lähikilometrien säteellä.


Kotiäitiyteen sopeutuminen ei ole ollut omalla kohdallani ihan helppoa. On ollut hämmentävää huomata, että vaikka olen hyvin itsenäinen nainen ja elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, niin lapsen saaminen keikauttaa perheen sisäisen tasa-arvon jonnekin 1100- luvulle. Tai ameriikan mantereelle, missä kotiäitiys ja miehen päävastuu taloudesta on luonnollinen asia. Minulle ei ole ollut helppoa huomata, että koska en ollut kerännyt tililleni kymmeniä tuhansia euroja ennen lapsen syntymää, siirtyy talouden päävastuu miehelleni. Minä saan n. 300e kotihoidon tukea ja reilun 100 e lapsilisää eli 400 e /kk. Sillä ei enää lyhennetä velkaa, eikä käydä ruoka-kaupassa joka viikko. Sillä ei makseta enää sähkölaskuja tai kiinteistöveroja. Ja sillä ei todellakaan makseta auton korjauskuluja. Sillä ostetaan lapselle vaatteita, tarvikkeita ja ruokaa, sekä bensaa autoon, jotta pääsemme välillä kotoa pois. Tilanne on alentava. Ymmärrän, että tässä kohtaa moni nainen haluaa säilyttää omanarvontuntonsa ja palata työelämään, jottei kokisi olevansa miehensä elätettävänä. Olen jotenkin ohuesti pystynyt sopeutumaan tilanteeseen, kun muistutan itseäni jatkuvasti siitä, että tämä lapsi on meidän yhteinen, ja mieskin haluaa, että lapsi on kotihoidossa, kunnes täyttää kolme. Silti tunnustan, että tähän on ollut todella vaikea sopeutua. Koska kuitenkin teoreettisesti, se kenellä on raha, sillä on myös valta. Raha on aiheuttanut pahimpia riitoja meillä nyt viime vuosien aikana, vaikka ei sen avulla ole valtaa käytetty meidän perheessä, mutta teoriassa, näinhän se on. Ja jos vaikka päätyisimme eroon, minulla ei olisi varaa vuokra-asunnon vuokravakuuteen. Eikä minulla olisi edes ehjää autoa, millä ajaa lapseni kanssa pois. Kotihoito asettaa naisen edelleen todella epätasa-arvoiseen asemaan. Meidän taloustilanne on nyt helpottamaan päin, eikä ole eroasiat mitenkään tapetilla, mutta pahimpien riitojen aikaan on teoriassa tullut asia läpikäytyä mielessä.


Vaikka Sohvi saa nyt 3 vuotiaaksi asti olla kotona, en kiellä etteikö oikeasti olisi ollut lukuisia hetkiä, kun olen harkinnut päiväkotiin laittamista. Kun Sohvi oli vielä vauva, kaipasin työelämään. Tuntui että päivät koostuivat vain sohvalla istumisesta, syömisestä, vauvan huudosta ja nukkumisesta. Todella, todella kaipasin töihin takaisin. Vauva-arki tuntui niin haastavalta, että olisin kaivannut sitä onnistumisen tunnetta, minkä sain töissä ollessa. Sitten on ollut tämä Sohvin uhmaiän voimakas puskeminen päälle. Olen monesti ajatellut, kun päivät ovat pelkkää huutoa, että huutaisiko Sohvi päiväkodissa samanlailla joka asiasta? Tuskinpa, mutta varmaan kaikki illat sitten kotona kiukuttelisi turvalliselle aikuiselle? Olen myös ajatellut, silloin kun Sohvin puhe ei ollut lähtenyt käyntiin, että oppisiko Sohvi puhumaan nopeammin jos laitetaan hänet päiväkotiin. Varmaan oppisi, mutta toisaalta, miksi pitäisi oppia nopeammin puhumaan? Olen myös toistuvasti ollut todella kyllästynyt tähän köyhyydessä elämiseen. En voi varmaan käsittää sitten kun palaan työelämään, että onko minulla oikeasti kaikki tämä raha käytössä? Jatkuvasti pelaan luottokortilla ja kikkailen laskujen kanssa. Toisaalta. Vaikka rahallisesti olen köyhä ja todella kypsä tähän köyhyyteen, niin onhan näihin kotiäidin vuosiin mahtunut valtava määrä käsittämättömän onnellisia hetkiä. Niitä ei voi rahalla ostaa. Ja luulen, että kotiäitiys on kasvattanut minua vanhempana enemmän, kuin jos Sohvi olisi laitettu päiväkotiin kasvamaan.


Nyt olemme siinä onnellisessa pisteessä, että Sohvista alkaa nähdä kuinka hyvin hän jo solahtaisi päiväkotiin. Hän on kiinnostunut muista lapsista ja hakee kontaktia. Lyhyet vastavuoroiset leikit onnistuvat jo muiden lasten kanssa. Sohvi on aika rohkea ja Sohvi on oppinut puhumaan. Ja suurin asia on se, että Sohvi on alkanut käskyttämään äiteetä pois. Jos hän vaikka haluaa leikkiä nyt mummun kanssa, niin äiti käsketään pois. Hauskinta oli kun Sohvi komensi minut eräänä päivänä "töihin" ja osoitti tietokonetta. Hän lähtisi iskän kanssa ulos ja äiti jäisi töihin. Äiti oli tästä hyvin kiitollinen, sillä äitillä oli töitä rästissä. Olen saanut tehdä hieman töitä tässä kotihoidon ohella ja hyvin kiitollinen siitä. Se on ollut hyvää vastapainoa kotiäitiydelle ja siitä on saanut kivasti pientä lisärahaa. Ilman tätä mahdollisuutta olisin tuskin kyennyt olemaan kotona kolmea vuotta.


Lopulta, jokainen vanhempi tietää itse parhaiten, milloin lapsi tulee laittaa päiväkotiin. Joskus se tapahtuu pakon sanelemana ja joskus tarkasti suunniteltuna. Tärkeintä on, että lapsesta huolehditaan.



Comments


äiteentunnustuksia uhmaikä
Äiteen tunnustuksia on huumorilla höystettyjä poimintoja uhmaikäsen Sohvin ja uusavuttoman äiteen kasvusta ihmisinä.
aiteen tunnustuksia uhmaikä
bottom of page