top of page

Luitko jo nämä?

Miksi taapero ei syö? - Kun ruokailusta tulee ahdistavaa tahtojen taistoa, ota esiin muistilista mukavampaan ruokailuun



lapsi ei syö

Meillä on ollut haasteita syömisen kanssa alusta asti. Heti kun kiinteitä alettiin esitellä siinä 4-5 kk kohdalla niin kävi selväksi, että Sohvi on maistelija. Rohkeasti kyllä maisteli uusia makuja, mutta mikään ei kiinnostanut yhtä lusikallista enempää. Jossain kohtaa, kun syöminen lähti kunnolla vauhtiin, piti Sohvin käsissä aina olla jotain näperrettävää, jotta ruoka saatiin lusikoitua suuhun. Duplo-palikat oli parhaita tähän tarkoitukseen. Silti tuntui, että ruokaa meni aina aika niukasti, usein vain puolikas tai 1/3 osa pilttipurkista. Yhden vuoden kieppeillä duplot saivat hylkäyksen ja sen sijaan ruokailun sujuvuutta auttoi, kun katsottiin Pipsa Possua tai muuta piirrettyä. Jossain kohtaa alkoi tuntua, että se oli jopa tärkeämpää äiteelle. Tuli sellainen tunne, että eihän se muuten syö kun sen yhden lusikallisen. Tuli sellainen taikausko, että se on pakko olla siinä se pipsa, muuten lapseni ei syö ja hän kuihtuu. Jos tekee pienenkin muutoksen tähän rutiiniin niin ruokailu tyssää ja suurinpiirtein maailmanloppu on ovella. Jälkikäteen voin todeta, että eipä siitä haittaakaan ollut. Meillä oli tukena tämä piirrettyjen katsominen ruokailussa melkein 3 vuotiaaksi asti. Sohvi alkoi sitten itse unohtaa koko kännykän ja jätti sen itse lopulta pois.


Silloin tällöin Sohvi on tehnyt totaalistopin syömisen kanssa ja alas on mennyt vain maitoa ja hedelmäsosepusseja. Päivästä toiseen alkoi tuntua turhalta lämmittää ruokaa, kun alas meni vain 1-2 lusikallista. Kolme lusikallista oli jo niin harvinaista, että se oli hyvin syöty. Ruokailusta tuli painostavaa tahtojen taistoa. Ajattelin, että taapero kieltäytyy syömästä vain jääräpäisyyttään. Päädyin googlaamaan miten muut ovat selvinneet nirson, vastahakoisen, ruokahaluttoman lapsen kanssa. Luin pelottavia kertomuksia siitä, miten seuraava ruokailu alkoi ahdistaa äitiä jo heti kun edellinen ruokataistelu oli saatu päätökseen. Raastavan ahdistavat, syömisen painostamiseen keskittyvät ruokailut jatkuivat, kunnes lapsi meni päiväkotiin ja äidin yllätykseksi lapsi söi siellä aivan hyvin. Eli äidin luoma ahdistava ilmapiiri teki ruokailuhetkistä kamalia. Tajusin olevani samassa jamassa. Edesautan painostuksellani vääristyneen ruokasuhteen syntymistä lapselleni. Ei kukaan halua kohta syödä mitään, jos pelkkä ajatuskin yhteisestä lounaasta nostaa kierroksia ja ahdistusta valmiiksi. Päätin, että lakkaan vaatimasta mitään määriä. Ruokaa on tarjolla säännöllisesti ja hän syö mitä syö. Huomasin heti, että kun joustin ja laskin omaa rimaa, niin oli itsekin paljon mukavampi syödä, keskittyä vaan siihen omaan syömiseen. Näin aloin taas itsekin tykätä ruokailuhetkistä, eikä niiden ajattelu ahdistanut.


Koska syömättömyys oli kausiluontoista, se pääsi aina yllättämään. "Eilenhän se söi niin hyvin, mikä tässä on nyt taas niin vaikeeta?" Ja sitä vaikeeta jatkui helposti pari viikkoa. Kunnes tajusin katsoa Sohvin suuhun ja huomasin, että hampaitahan sieltä on puskemassa. Hampaiden tulo on vaikuttanut aina Sohvin syömiseen voimakkaasti. Koska hampaat puhkeavat eri vaiheissa oli syöminen kuitenkin välillä ihan hyvääkin. Siksi oli aina vaikea muistaa kurkata Sohvin suuhun, kun uusi ruuan vastustamisjakso alkoi. Kertakaikkiaan äitee unohti joka kerta, että niin, tämä sama kuviohan on toistunut jo monta kertaa ja syynä on ollut kerta toisensa jälkeen hampaiden puhkeaminen. Usein laitoin Sohville sitten ruokailuissa tarjolle kaikkia kylmiä tai jäisiä ruokia, mitkä yleisesti maistui hampaiden puhkeamisen yhteydessä. Pakasteherneet- ja marjat ja wokkivihannespussi oli Sohvin suosituimpia ruokia pitkän aikaa. Yksi erikoisista lemppareista oli Atrian kylmä punajuurisalaatti. Ruokailusta tuli taas mukavaa sekä itselle, että varmasti taaperolle.


Mutta äiteen ahdistus hiipi uudelleen mieleen, voiko pelkällä maidolla ja vihanneksilla elää, kasvaa ja kehittyä? Tähän sain vastauksen 2 -vuotisneuvolassa. Sohvi oli ennen neuvolaa syönyt pari viikkoa vain maitoa ja hedelmäsooseja oksennustaudin jäljiltä ja ihan viime päivinä vasta palaillut normaaliin ruokaan. Olin varma, että se näkyisi painokäyrässä. Mutta ei. Sohvi meni hienosti omilla käyrillään. Mitä ihmettä? Ihanko voi paino nousta ja pituutta tulla pelkästään maidolla ja hedelmillä? Kun tajusin, ettei lämpimän ruuan välttely vaikuta kehitykseen, päästin irti kokonaan ajatuksesta, että ruuan pitäisi olla sitä samaa lämmintä mitä me aikuiset syödään. Se oli ihan paras ratkaisu, myös itselle. Ruokailuista katosi heti kaikki ahdistus. Äiti keskittyy vaan omaan lautaseen ja taapero syö ruoka-aikoina sen mitä syö. Jos hänen tulee nälkä, niin hän on jo niin iso, että hakee sitten itse jotain tai pyytää maitoa. Leivät ja hedelmätkin on koko ajan näkyvillä pöydällä.


Kun Sohvi teki viimeisiä maitohampaitaan 2 v kieppeillä osasi hän ensimmäistä kertaa itse ilmaista, että suuhun sattuu. Puraistessaan vähän kovempaa leipää sanoi hän surkeana ”au”. Silloin oli helppo ymmärtää, että syöminen oli vaikeaa kipeillä ikenillä. Ja jälleen kerran kylmät ruuat nousivat suosioon. Valehtelematta, tätä erikoista kylmien ruokien syömistä jatkuikin pitkät 4kk. Kunnes aivan yhtäkkiä, yhtenä päivänä, kun viimeisetkin takahampaat oli puhjenneet, neiti halusikin lämmintä ruokaa ja otti vielä lisää. Ja sitten meillä palattiin siihen normaaliin. Ja kaikenlaiset ruuat menivät alas. Lapseni ei ollutkaan nirso, hänen suunsa oli vain kipeä. Harmittaa näin jälkikäteen, kuinka monta kertaa painostin Sohvia syömään, koska jotenkin luulin, että kyse oli vain tahtojen taistelusta. Kun ei toinen osannut puhua, niin meni aikaa tajuta, että suu on oikeasti niin kipeä, ettei pysty syömään lämpimiä ruokia.


Ihme juttu mistä kumpuaa tämä syömään pakottaminen. Itsellä oli aivan kuin jokin vanha nälkävuodet nähnyt mummu olkapäällä kuiskuttamassa korvaan, että pitäähän lapsen nyt syödä. Sehän voi kuolla jos se ei syö. Ja 40-luvullahan lapsikuolleisuus oli ihan toista luokkaa ja oli valitettava fakta, että laiha lapsi selviytyi huonommin kulkutaudeista kuin hyvinsyönyt. Kuoleman uhka oli silloin todellinen. Tämän ylisukupolvisen kuolemanpelon lisäksi itseäni ahdisti se, että jos neuvolan mittauksissa Sohvin paino ei nouse, joudumme painokontrolleihin. Sohvin paino olikin jo kertaalleen mittauksissa noussut liian vähän. Tuli heti olo, että olen huono äiti, jos oma lapseni ei syö ja kuihtuu vaan. Onneksi tuolloin hitaalle painonkehitykselle löytyi selitys siitä, että 8kk ikäinen vauva oli oppinut juuri etenemään eli liikuntaa tulikin yhtäkkiä rytinällä ja lisäksi syöminen oli ollut huonoa. Emme siis joutuneet kontrolleihin. Rehellisesti sanottuna, olisin vaan suorittajaäitinä tuputtanut sitä ruokaa kahta kauheammin ennen painokontrollia ja vauva olisi varmasti siksi lopettanut kiinteiden syömisen kokonaan. Sen sijaan otimme rennosti ja aloimme lisätä Sohvin ruokaan voita ja ruokaöljyä. En tiedä oliko tästä lopulta hyötyä, mutta henkisesti se auttoi äiteetä.


Vielä yksi äiteetä mietityttänyt asia oli kun Sohville ei maistunut pitkään aikaan oikein mitkään vihannekset. Hän ei tykännyt kurkusta, eikä tomaatista, eikä salaatista, eikä perunasta. Siis nämä päiväkodin perusvihannekset. Sohvi ei myöskään tykännyt kalasta, vaikka oli sitä pilttisoseina syönyt vauvana ja muutaman kerran maistanut isompana. Huoli hiipi mieleen, oppiiko se koskaan syömään vihanneksia tai kalaa? Onko lapseni nirso? Miten hankalaa kaikki tulisi hänelle olemaan? Emme kuitenkaan koskaan painostaneet häntä syömään vihanneksia, sen sijaan joskus kannustimme maistamaan, mutta tiesin että pakottamalla ja ahdistamalla se ei ainakaan synny se mielenkiinto vihanneksia kohtaan. Me aikuiset söimme kuitenkin normaalisti salaattisekoitusta joka aterialla. Perunan käyttö meillä väheni käytännön syistä, sillä sen keittoaika oli niin pitkä ettei se sopinut aina lapsiarkeen. Riisi, makaroni ja spagetti maistuivat taaperollekin hyvin. Yhtäkkiä yllättäen 2,5 v tienoilla Sohvi halusi itse maistaa kurkkua kun leikkasin sitä. Sohvi maistoi ja sanoi hyvää. Sen jälkeen hän on syönyt kurkkua. Hän syö nykyään myös salaattia ja perunaa. Ihan samalla kaavalla; eli kun itse on yhtäkkiä halunnut maistaa. Kalan kanssa kävi niin, että hän näki nyt kesällä kaloja vedessä mökillä ja niitä kovasti yritettiin haavilla pyydystää. Tämän jälkeen hän toivoi, että iskä ostaisi kaupasta kalaa. Sitä ostettiin. Ja sitten hän tutki kotona raakaa lohifilettä: kokeili kädellä, silitti, suukotti ja jopa maistoi. Sitten kala paistettiin ja tällä kertaa hän tykkäsi kalasta. Kala oli hyvää. Ei lapseni ollut nirso. En halunnut itsekään uskoa niin, mutta hänellä vain kesti tutustua eri ruoka-aineisiin. Toiset tarvitsevat enemmän aikaa. Netin syövereissä todetaan, että lapsi tarvitsee n.15 maistelukertaa, ennen kuin tottuu uuteen ruoka-aineeseen. Meillä siihen tarvittiin ehkä kuitenkin ennemminkin sitä aikaa. Vasta nyt lähempänä 3 ikävuotta hän alkaa olla kaikkiruokainen, vaikkakin uusia ruoka-aineita kohtaan varovainen. Nyt on ekoja kertoja syönyt lautasen jopa tyhjäksi.


Luulen, että meissä kaikuu vielä se Suomen sota-aika ja pula-aika. Pitää kunnioittaa sitä, että ruokaa on ja olla kiitollinen. Tämä ajatus on sitten vääristynyt niin, että nyt kun ruuasta ei ole oikea pula, niin kuitenkin päässä kaikuu näitä vanhoja sääntöjä:

”Lautanen pitää syödä tyhjäksi. Ruualla ei saa leikkiä. Pöydästä ei nousta ennen kun kaikki on syöneet. Veistä ei saa laittaa suuhun. Veistä pidetään aina oikeassa kädessä. Vieraat ottaa ensin. Ei saa puhua ruoka suussa.” Kuka näitä oikeen on keksinyt?! Vähemmälläkin sääntömäärällä saa ruokailusta kauhean ahdistavaa. Miksei ruokailuun liity mitään kivoja sananlaskuja? Ainoa positiivinen mitä tulee mieleen on mainoslause: hyvä ruoka, parempi mieli.


Näistä kokemuksista viisaampana ja ankaran googletuksen tuloksena olen tehnyt muistilistan mukavampaan ruokailuun. Tätä koitan muistaa vilkaista silloin, jos ruokailut taas jostain syystä alkavat lipsua ahdistuksen puolelle.


MUISTILISTA MUKAVAMPAAN RUOKAILUUN:


uhmaikä ruokailu


-Syö lapsesi kanssa, hän ottaa sinusta mallia. Vaikka et olisi nälkäinen, voit syödä vähän.


-Aikuisellekaan ei aina maistu ruoka, jos on hammas kipeä, on sairas tai huono olo. Siksi ei voi aina vaatia lapseltakaan, että tulee ehdottomasti syödä.


-Lapsi ehtii kyllä oppia ruokailun kohteliaisuussäännöt kouluikäisenä, juuri nyt on tärkeämpää, että ruokailu on mukavaa.


-Kun ruokailu takkuaa, tee ruokailustasi itsellesikin mahdollisimman rentoa; tv päälle tai lempimusiikkia tai podcast soimaan, lue sitä aku ankkaa.


-Ruualla saa ja pitää leikkiä joskus.


-Anna lapsen katsoa piirrettyä tai ottaa lelu mukaan ruokailuun, näistä ehtii kyllä vieroittautua myöhemmin.


-Anna maistaa lautaseltasi, juoda kupistasi. Lapsi rohkaistuu maistamaan kun näkee, että äitikin syö tätä.


-Syökää välillä jotain sohvalla tai lattialla tai ulkona, jotta ruokailu on kiinnostavaa ja uteliaisuus säilyy asiaan. Varsinkin jos ruokailu on mennyt ahdistavaksi, picnic ulkona tai napostelu sohvalla auttaa palauttamaan rentouden.


-Rohkaistaan maistamaan kaikkea, ei kuitenkaan pakoteta tai ahdistella asialla liikaa. Pakko ei ole maistaa.


-Näytä esimerkkiä. Ostakaa jokin sinullekin uusi vihannes tai hedelmä, miten itse suhtaudut uuteen ruoka-aineeseen? Lapselle kaikki ruoka-aineet, kuten peruna ja kala ovat uusia.


-Jos on maistanut, pakko ei ole syödä lisää jos ei tykkää, vaihtoehtoja ei kuitenkaan laiteta tarjolle ellei ole poikkeustilanne esim. sairaus tai hampaiden tulo. Tässäkin joustavuus.


-Rentous, hauskuus, mukavuus, joustavuus, kaikilla hyvä mieli. Kun ilmapiiri on kevyt, on helppo syödä.


-Ruokailun pitää olla kivaa, mutta ruokarauha kaikille. Käytännössä näin: Jos taapero poistuu pöydästä, niin poistuu ja palaa sitten kun haluaa, mutta syliin ei pääse nyt kun vanhemmat syö, eikä äiti leiki, eikä haeta vaihtoehtoisia ruokia ennen kun on maistanut tätä ruokaa.


-Hampaiden puhkeamisen yhteydessä maistuu kylmät ruuat, jätski, maito, pakastevihannekset ja -marjat. Wokkivihannespakaste, jossa on tikkuina porkkanaa ja palsternakkaa on ollut suosituin. Atrian punajuurisalaatti on toiminut melkein aina.


-Vanhempi syö itse samaan aikaan lapsen kanssa, lapsi tykkää matkia.


-Taapero mukaan auttamaan ruuanlaitossa kykyjen mukaan; Viinirypäleiden irrotus, perunoiden tai spagetin laitto kattilaan, pöydän kattaus. Anna lapsen nähdä, miltä ruoka näyttää lähtövaiheessa; kokonainen porkkana, peruna, spagetti ja jauheliha.


-Ainesosien maistelu, haistelu ja tutkiminen ruokaa laittaessa, meloniviipale, rypäle tms. suuhun. Ruuan odotus, ruuan tuoksu.


-Helpot useimmiten taaperolle maistuvat ruuat: lihapullat, kana ja riisi, spagetti, makaroni, pizza, nakit


Täältä myös lisää loistavia ruokailuvinkkejä (epäselväpuhe.fi), joita ei itselle ole edes tullut mieleenkään kokeilla, ai ruokapelisovellus? Kuulostaa kivalta!


Comments


Commenting has been turned off.
äiteentunnustuksia uhmaikä
Äiteen tunnustuksia on huumorilla höystettyjä poimintoja uhmaikäsen Sohvin ja uusavuttoman äiteen kasvusta ihmisinä.
aiteen tunnustuksia uhmaikä
bottom of page