top of page

Luitko jo nämä?

Hyvä vanhemmuusopas kannustaa, tukee ja johdattaa - Tässä 3 arvostelua ja selkeä voittaja


vanhemmuusopas

Vanhemmuusopas ei ole se, mihin tartutaan silloin kun tuntee epäonnistumista vanhempana. Juuri silloin ei kaipaa yhtään lisää syyllisyyttä siitä, että on taas mennyt huutamaan tai tiuskimaan omalle lapselle. Nyt kun alla on hyvin mennyt jakso ja Sohvin uhmakauden ehkä pahimmat myrskyt ohitse, aloin selata vanhemmuusoppaiden valikoimaa. Nämä kolme kirjaa nousivat toistuvasti esille googlehauissani, joten halusin lukea nämä läpi. Arvioin kirjoja sen perusteella, miten paljon tai vähän syyllisyyttä ne herättivät. Koska koen, että syyllisyys on juuri se, mikä estää meitä tarttumasta vanhemmuusoppaaseen. Mutta jos tietää etukäteen että tämä kirja ei syyllistä, niin siihen on helppo tarttua. Toisena kriteerinä oli se miten paljon hienoja ajatuksia ja ideoita kirjasta jäi käteen. Tässä oppaat paremmuusjärjestyksessä. Kirkkaasti ykköseksi nousi "Hyvän vanhemman salaisuus", siitä jäi olo, että olen hyvä vanhempi, eikä se herättänyt yhtään syyllisyyden, vaan pelkästään rakkauden tunteita.

Tämä postaus sisältää affiliate-linkkejä. Klikkaamalla Adlibris-linkkiä ja ostamalla kirjoja, saan pienen komission, jolla ylläpidän blogiani. Sinulle tästä ei koidu extrakuluja.

1.Hyvän vanhemman salaisuus:

Julia Pöyhönen ja Heidi Livingstone, kuvitus Jenni Kuhalainen


hyvän vanhemman salaisuus

"Lapsi kunnioittaa vanhempaa, kun kokee kunnioituksen olevan vastavuoroista."


Sanon heti, että tämä on se opas, joka näistä kannattaa lukea. Ja mikä parasta, tämä löytyy myös e-kirjana kirjastosta. Minulla kävi hyvä tuuri, sillä sain sen heti luettavakseni, kun inspiraatio iski.

Kannen perusteella luulin, että kyseessä on ehkä jokin opinnäytetyön pohjalta koottu "lasten kasvatus opas". Kansikuva ei aivan tee kunniaa tälle kirjalle, vaikka sisäsivujen sarjakuvat ovatkin aivan loistavasti kuvitettuja ja todella samaistuttavia. Kirjan ovat kirjoittaneet perheiden tukemiseen, lapsen kehitykseen ja tunnetaitoihin erikoistuneet psykologit Julia Pöyhönen ja Heidi Livingstone. Pidin kirjan vireestä. En kertaakaan kokenut syyllisyyttä vaan paljon paljon rakkautta. Ja lopulta kirjan suljettuani, koin että tiedän paremmin millainen vanhempi haluan olla ja koin, että olen hyvä vanhempi.


Tässä muutamia minuun kolahtaneita poimintoja ja oivalluksia kirjan sivuilta:


"Käsittelemättömät tunteet voivat arjessa aiheuttaa epämääräisiä oireita, esimerkiksi väsymystä, stressiä, ärtymystä, uniongelmia, masennusta, ahdistusta tai erilaisia fyysisiä oireita, kuten vatsakipuja.

Torjuttuihin tunteisiin pätee erityisen hyvin sanonta minkä taakseen jättää sen edestään löytää- usein korkojen kera."


"Monelle vanhemmalle on tyypillistä esimerkiksi yrittää suojata lasta omalta ärtymykseltään joustamalla yli sietorajojensa ja yrittämällä väkisin torjua kiukun tunnetta, joka kuitenkin koko ajan kasvaa voimakkaammaksi, kunnes kuppi menee nurin."


Kirjassa esitellään itse koostettava turvasuunnitelma vanhemman oman kiukun kohtaamiseen. Listasta voi valita itselle sopivimmat keinot, parhaassa järjestyksessä. "Tunteen empaattinen hyväksyminen vie jo pitkälle." Tässä kirjan neuvojen avulla koottu oma turvasuunnitelmani kovan kiukun yllättäessä:


1.kerron ääneen omista tunteistani: nyt suututtaa, tarvitsen oman hetken

2.vetäydyn omaan rauhaan vessaan hetkeksi

3.huokaan

2.hyräilen rauhoittavaa kappaletta "ain`t no mountain high enough"

4.ajattelen että pystyn tähän, kaikki järjestyy


Tein tästä myös oman postauksen: Kokoa tästä oma pinnan pidennyssuunnitelmasi


Ote Jenni Kuhalaisen kuvittamasta sarjakuvasta, jossa vanhempi kamppailee ajatustensa kanssa:


hyvän vanhemman salaisuus

Kirjassa käsitellään silmiä avaavasti myös lasten ongelmakäyttäytymistä:

"Haastava käyttäytyminen kertoo lapsen tarvevajeesta

Kun lapsesi käyttäytyy huonosti, hän tarvitsee jotakin.

Kehotarpeet: Onko lapsen kehossa tasapainoinen olo? (esim. kylmä/kuuma/nälkä)

Turvatarve: Onko lapsella turvallinen olo?

Yhteystarve: Kokeeko lapsi että olemme yhteydessä toisiimme?

Arvostuksen tarve: Kokeeko lapsi olonsa arvostetuksi?

Itsenäisyystarve: Saako lapsi toimia itsenäisesti ja toteuttaa omia ideoitaan."


Tämä auttaa ymmärtämään, kuinka lapsen ongelmakäyttäytymisen taustalla on aina jokin vaille jäänyt tarve. Kun tarve tulee täytetyksi, ongelmakäyttäytyminen häviää ja kaikkien elämästä tulee helpompaa.


Tässä yksi hieno poiminta kirjasta:

"Voit ihan hyvin kieltää lasta silppuamasta mainoslehtisiä uusilla saksilla tuhansiksi suikaleiksi olohuoneen matolle. Mutta ihan yhtä hyvin voit antaa lapsen jatkaa hienomotoristen taitojen ja luovuuden omatoimista kehittämistä sillä välin, kun itse juot rauhassa iltapäiväkahvia." Hmm. Minä valitsen kahvitauon!

Useissa kirjan esimerkeissä vanhemmat keksivät luovia ja kekseliäitä ratkaisuja erilaisiin hankaliin arjen tilanteisiin, kuten hammaspesuun, nukkumaanmenoon tai uhmakohtauksen. Esim. näin: ”Hammaspesurobotti käynnistyy polvesta painamalla ja sammuu nenästä painamalla!” Koen jopa hieman kateutta siitä miten kekseliäitä muut vanhemmat ovat olleet. Mutta ehkä jokaisella on se jokin yksi hieno temppu.


"Vanhemmalla on oikeus kaikkiin tunteisiin. On mahdollista olla samaan aikaan vihainen ja johdonmukainen ja toimia lapsen tarpeet huomioivalla tavalla."

"Vanhemmat usein tuntevat syyllisyyttä siitä, että hermostuvat lapsilleen ja huutavat, sillä he pelkäävät antavansa huonoa mallia tunnekäsittelystä. Asiaa voi katsoa myös toisesta näkökulmasta: vanhempi tulee antaneeksi mallia siitä mitä voi tehdä tunnekuohun jälkeen palauttaakseen yhteyden muihin."


Ote Jenni Kuhalaisen kuvittamasta sarjakuvasta, jossa vanhemman hermot ovat menneet.

vanhemmuusopas
vanhemmuusopas

Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille vanhemmille. Kirjan lukuisat esimerkit herättävät lämpöä ja rakkautta. Kirja vahvisti ajatustani siitä, että voin olla vanhempana salliva, joustava ja silti turvalliset rajat asettava. Joustavuus ja rajojen asettaminen eivät poissulje toisiaan. Rajat asetetaan asioihin, jotka ovat erittäin tärkeitä (kiviä ei heitetä toisia päin, koiraa ei potkita, ruuhkaisella parkkipaikalla pidetään kädestä kiinni). Turvallisissa asioissa voi ja saa joustaa, sillä se antaa lapselle erittäin tärkeän esimerkin kompromissien tekemisestä. Kirjan mukaan kompromissien tekeminen on erittäin tärkeä taito lapselle kaikissa hänen tulevissa ihmissuhteissaan ja minä kyllä komppaan tätä.

Olen kamppaillut myös tämän asian kanssa: joustanko liikaa kun toisaalta käsketään olla johdonmukaisia. Tämän kirjan luettuani, minussa on vahvistunut ajatus siitä, että se missä ollaan johdonmukaisia, on turvallinen arki. Se, että johdonmukaisesti vanhempana pidän huolta siitä, että tarjoan säännöllisen rytmin lapselleni. Meillä toistuu ruokailut tiettyinä aikoina, päikkärit, leikkiaika, iltatoimet ja nukkumaanmeno. Siitä koostuu turvallinen arki. Se, syökö hän ruualla ei ole niin oleellista tai se nukahtaako hän juuri tänään päikkäreille ei ole oleellista, vaan se, että nämä toiminnot tarjotaan suunnilleen samoihin aikoihin. Minusta se on johdonmukaisuutta, eikä se poissulje joustavuutta. Voin antaa hänen syödä jätskin aamupalaksi, kunhan se ei toistu joka päivä. Voin lukea vielä kaksi kirjaa, vaikka aluksi sovittiin, että kolme riittää. Lapsi on kuin peili, jos minä olen joustava ja kykenen kompromisseihin, myös hänestä kasvaa joustava, kompromisseihin kykenevä.


Kurkkaa tästä hinta Adlibriksen verkkokaupassa.

2.Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan

(ja lapsesi kiittävät että sinä luit)

Philippa Perry

kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan

"Parasta mitä voimme tehdä erilailla kuin aiemmat sukupolvet, on lakata teeskentelemästä, että olemme täydellisiä."


Tämä kirja on kerännyt järjestäen 5 tähteä arvosteluissa. Kannessa lukee "Valtavan lämmin, viisas, toiveikas ja kannustava".


Koen, että on ollut vaikea tarttua mihinkään vanhemmuusoppaaseen, sillä heti tulee leima otsaan: olen huono äiti. Hyvät äidithän eivät tarvitse mitään oppaita. Tämä kirja kuitenkin todistaa asian vääräksi. Kun aloin lukea kirjaa tunsin monessa kohtaa syyllisyyttä. Tuonkin asian olisin voinut tehdä paremmin ja tuo nyt meni jo mönkään vauva-aikana. Aina kun syyllisyys herää, kirjoittaja ehtii jo seuraavassa lauseessa muistuttaa, että on turha tuntea syyllisyyttä. Tärkeintä on tehdä nyt muutoksia. Koko kirjan yksi idea onkin todeta, että ei ole hyviä tai huonoja vanhempia, vaan aina jotain siltä väliltä. Me kaikki teemme virheitä, joskus silloinkin kun luulemme tekevämme oikein. Myös kirjoittaja itse kertoo useista "mokistaan" vanhempana ja siitä miten on lähtenyt niitä korjaamaan. Kaikkia mokiahan me ei edes huomata tai tajuta kun vasta silloin kun lapsi osaa/uskaltaa niistä meille huomauttaa.


Kirja lähtee otsikon mukaisesti siitä kuinka toistamme vanhempiemme virheitä. Lapsi on peili ja oppii tekemään niinkuin me teemme, ei niinkuin me sanomme hänelle. Kaiken pohjalla on kunnioitus lasta ja hänen tunteitaan ja tarpeitaan kohtaan. Vasta kun kunnioitamme lasta, hän oppii kunnioittamaan meitä. Kirja tarjoaa laajasti vähän kaikkea kaikille, oli lapsesi minkä ikäinen tahansa. On ohjeita parisuhderiitoihin, vauvan nukutukseen, "huonoon" käytökseen jne. Näitä käydään läpi lukuisin tosielämän esimerkein.


Koska kirjan on kirjoittanut psykoterapeutti olisin odottanut hänen suojelevan lukijoitaan, niinkuin suojelisi asiakkaitaankin järkyttäviltä asioilta. Jos haluan järkyttyä, voin lukea iltapäivälehtien sivustoja, mutta koen että vanhemmuusoppaassa vanhemman järkyttäminen on manipulointikeino; läheistä sukua syyllistämiselle ja uhkailulle. Siksi arvostus häntä kohtaan tipahti hieman kirjan keskivaiheilla. Varmasti olisi löytynyt jokin muukin esimerkki kertoa siitä, kuinka tärkeää on viettää lapsen kanssa aikaa päivittäin, eikä vain viikonloppuisin niinkuin kiireiset britti-vanhemmat tekevät palloteltuaan lastaan koko viikon mummolan ja lastenhoitajien välillä. Luulen, että kirjoittaja halusi käyttää järkyttävää esimerkkiä siksi, että hän todella välittää lapsista ja on vahvasti lasten puolella.


Koko kirja onkin ehkä alunperin suunnattu rikkaalle brittiyläluokalle herättelemään heitä vanhemman rooliin sen sijaan, että lasten kanssa vietetty aika ulkoistettaisiin aina lastenhoitajalle.


Kun olin lukenut kirjan, minusta tuntui kun olisin kaffitellut jonkun hieman höpsähtäneen vanhemman naisen kanssa, jolla oli paljon tarinoita kerrottavana, mutta joita ei kaikkia kannata niellä purematta. Seassa oli kuitenkin todella viisaita ajatuksia. Kirjan viesti on erittäin tärkeä. Se kertoo, että kukaan meistä ei ole täydellinen vanhempi ja parasta mitä voimme tehdä erilailla kuin aiemmat sukupolvet, on lakata teeskentelemästä, että olemme täydellisiä. Myöntää lapsellemme, että mekin teemme virheitä, mutta yritämme muuttaa tapojamme.


Mitä minulle jäi käteen kirjasta? Etsin tukea 2 v uhmakohtauksiin ja kirja vahvisti ajatustani siitä, että on ihan oikein joustaa lapsen kanssa ja uskaltaa kohdata hänen tunteensa. Yhden univinkin otin talteen: kun sohvi herää päikkäreiltä hän usein alkaa itkeä. Ja itselle on ollut vaikea ymmärtää miksi. Kirjasta opin, että Sohvi tuntee ehkä yksinäisyyttä herättyään yksin. Voin jatkossa sanoa että "tunnet olosi yksinäiseksi kun ketään ei ollut tässä lähellä kun heräsit, auttaisiko syli?" Toinen univinkki sai minut luopumaan ajatuksesta, että pitäisi opettaa lapsi nukkumaan omassa sängyssä. Kaikki muut nisäkkäät nukkuvat poikastensa kanssa, miksi ihminen yrittää pakottaa lapsensa nukkumaan yksin?


Kurkkaa tästä hinta Adlibriksen verkkokaupassa.


3.Vanhemman kiukkukirja

Päivi Nurmi ja Heli Pruuki

vanhemman kiukkukirja

"Sinun äänesi on jatkossa lapsesi sisäistä puhetta."


Tämän kirjan nimi kolahti juuri siihen mitä etsinkin. Neuvoja ja tukea minulle vanhempana oman kiukun hallintaan. Kirjan on kirjoittanut sairaanhoitaja Päivi nurmi ja psykoterapeutti Heli Pruuki. Kirjan alussa on erittäin hyvä teoriapaketti vihasta: "Näkyvä viha on usein tulivuoren huippu, sen sisältä löytyy paljon muita syviä kokemuksia: pettymystä, turhautumista, yksinäisyyttä, väsymystä, epätoivoa, syyllisyyttä, ahdistusta, pelkoa, hylätyksi tulemista jne - - . Usein ihminen on niellyt monenlaisia tunteita ja yrittänyt pärjäillä niiden kanssa pitkän aikaa. Ei ihme, että lopulta tunne purskahtelee yli ja näkyviin."

Tämä lause osui ja upposi. Se sai minut pohtimaan kuinka paljon nielen tosiaan kaikenlaisia tunteita ja sitten kun on hetki omaa aikaa niin sitä vaan toljottaa tv:stä jotain sarjaa, sen sijaan että oikeasti pohtisi, mitä minulle kuuluu nyt? Mitä kaipaisin juuri nyt tai lähipäivinä? Mikä vaivaa? Kun tulivuorta purkaisi säännöllisesti ulos niin se ei pääsisi yllättämään.


Muuten jouduinkin sitten pettymään kirjan antiin. Jos "hyvän vanhemman salaisuus" kirja tuntui huokuva sanaa tunne, tunne, tunne. Niin tämä kirja huokui lausetta: Älä lyö! Älä lyö! Älä lyö! Kirjassa toistettiin jatkuvasti sitä miten vahingollista fyysinen väkivalta on. Ja onhan se. Mutta lukijana koen, että minut aliarvioidaan. On ihan yleisesti tiedossa, ettei lasta saa lyödä/tukistaa/antaa luunappia. Tartuin kirjaan hakeakseni neuvoja omiin kiukun tunteisiini taaperon uhmatessa, mutta tämä kirja on enemmänkin suunnattu vanhemmille, jotka käyttävät fyysistä väkivaltaa tietoisesti kasvatuksessaan ja ajattelevat sen olevan ok.


Kirja tuntui jotenkin oudolta ja asia alkoi valjeta, kun pääsin kirjassa kohtaan jossa kerrotaan, kuinka arvot, perinteet ja tavat ovat kaikki jonkun opettamaa, kulkevat ns. suvussa. " Ei meillä koskaan käyty joulukirkossa." "Näiden tapojen muuttamisen avaimet ovat usein omissa käsissä"... Tästä saa siis käsityksen että hyvä vanhempi vie lapsensa joulukirkkoon, että ihan toivotonta ei ole jos on tällaisessa syntisessä suvussa elänyt, missä ei kirkossa käyty. Kaiken voi vielä muuttaa ja sielunsa pelastaa helvetin lieskoilta.

Tässä kohtaa aloin kartoittaa paremmin kirjan taustoja ja huomaan, että toinen kirjoittaja on teologian professori ja kustantaja Kirjapaja tuottaa paljon uskonnollista kirjallisuutta. On sääli että hyväksi tarkoitettuun oppaaseen ripotellaan uskonnollista paasausta. Ellei tämä sitten ole tarkoitettukin uskonnollisille yhteisöille, joissa ehkä kukoistaa vielä ikiaikainen raamatusta poimittu lastenkasvatusneuvo, ken vitsaa säästää se lastaan vihaa.


Kirjan tyyli on selvästi saanut vaikutteita uskonnosta, ylhäältä annetaan ohjeet miten teet, älä ajattele itse. Kirja saa minut tuntemaan itseni vialliseksi. En käy joulukirkossa ja minusta tunnetaidot ovat välillä todella vaikeita, jopa rakettitiedettä. Kirja taas väittää että "tunnetaidot eivät ole rakettitiedettä tai harvojen omaksuttavissa." Vaikka tässä varmaan on ajatuksena kannustaa opettelemaan tunnetaitoja, tuo on vähättelyä. Edessä on rankka tie ja paljon toistoja. Syvälle juurretut ajattelutavat eivät poistu nappia painamalla, siihen tarvitaan motivaatiota. Törmään kirjassa useamman kerran hieman töksähtäviin sanavalintoihin.


Väkivallasta kirjassa puhutaan kuitenkin rehellisesti ja suoraan. "Väkivalta pitää saada perheessä nopeasti loppumaan. --Väkivallasta on mahdollista oppia pois ja siihen on vastuullista hakea apua."


Kirjassa on kuitenkin liikaa sivujuonteita, jotka eivät vastaa arvomaailmaani ja se syö kirjan uskottavuutta. Kirjassa mm. viljellään lukuisia kaupassa, bussissa tai leikkipuistossa kuultuja vanhempien negatiivisia lipsautuksia lapsistaan, jotka esitellään sitten tuomitsevaan sävyyn asiayhteydestä irrotettuina. Puolustan höyryjen päästelyä. Vanhempien on hyvä päästä tuulettamaan tunteitaan ja ajatuksiaan vanhemmuudesta ja kasvatuksesta muiden vanhempien tai kumppanin kanssa. Vaikka keskustelut voivat kuulostaa rajuiltakin, keskusteluista vanhempi saa usein itse uusia ideoita ja tärkeimpänä sitä vertaistukea. Ystävä toimii kuin peilinä omille ajatuksille ja lopulta keskustelu joka on alkanut siitä, ettei enää yhtään jaksa sitä muksua, päättyy ajatukseen, että ehkä tarvitsen nyt vain kunnolla omaa aikaa.


Huomaan, että arvostelustani paistaa omat tunteeni ja kokemukseni uskonnollisista yhteisöistä. Kirjassa on paljon myös hyvää, jota en vaan pystynyt enää näkemään, huomattuani joutuvani itse uskonnollisen paasauksen kohteeksi. Kirja herätti minussa viallisuuden tunteen, häpeän, helvetin pelon, syyllisyyden, vihan, riittämättömyyden ja sen etten ikinä tule riittämään tai olemaan tarpeeksi hyvä. Kaikki muistoja menneestä elämästä.


Kirjan lopussa puhutaan armosta ja anteeksiannosta. Yksi tärkeä asia jäi kuitenkin mainitsematta: Kun puhutaan uskonnollisista yhteisöistä, tulee väistämättä mieleen se anteeksiantamiseen pakottaminen. Kun uhri antaa anteeksi, tekijä voi pyyhkiä pois kaikki karmeat rikokset, toistaa ne ja taas painostaa uhria antamaan anteeksi. Tapahtuneiden kanssa voi oppia elämään, mutta on tärkeää muistaa, että kenenkään ei ole pakko antaa mitään anteeksi. Ikinä.


Kirjaa suosittelisin kristillisen vakaumuksen omaaville tai fyysistä väkivaltaa kasvatuksessaan käyttävälle vanhemmalle.


Kurkkaa tästä hinta Adlibriksen verkkokaupassa.

Comments


äiteentunnustuksia uhmaikä
Äiteen tunnustuksia on huumorilla höystettyjä poimintoja uhmaikäsen Sohvin ja uusavuttoman äiteen kasvusta ihmisinä.
aiteen tunnustuksia uhmaikä
bottom of page