Papupata porisee, mutta ärrä puuttuu vielä. Miten oppia ärrä?

Kun Sohvi oppi puhumaan siinä 2-2,5 v niin papupataa ei voinut mikään pysäyttää. Sohvi on niin kova puhumaan että joskus toivoisi, että sen voisi napista laittaa hetkeksi äänettömälle. Kun Sohvi aloitti päiväkodin, otti puheenkehitys vielä uuden hurjan loikkauksen. Hän alkoi muutaman kuukauden jälkeen taivuttaa sanoja oikein, sekä toistaa kuulemiaan lauseita papukaijamaisesti, aivan kuin hän yhtäkkiä puhuisi jo ihan täydellisesti, (lukuunottamatta muutamia äännepuutoksia). Sohvi on alkanut nyt 3,5 vuotiaana myös kertoilemaan omia tarinoita ja keksimään omia lauluja, jotka ovat tyyliin: "Lallallaa, äiti kakkailee, vessassaa". Eli ?edistystä? on tapahtunut.

Kuitenkin, alusta asti on Sohvilla ollut kateissa useita äänteitä ja tämähän on siis ihan normaalia 3 vuotiaalle. Olen näistä kuitenkin stressannut vähän. Kateissa on edelleen L, D ja R- äänteet. Kala on kava, uida on uiva, moottori on moottovi. Puuttuvat äänteet korvautuvat usein siis V-äänteellä. Eniten stressasin hieman tuota R-asiaa ja googlasin sitä aika paljon. Tämä oli lopulta tosi hyödyllistä, sillä löysin tärkeitä ohjeita ärrän opetteluun. Sitä haluaisi niin paljon yrittää opettaa lapselleen sitä ärrää välillä, mutta olen tehnyt sen ihan väärin, kuten myös ovat mieheni ja anoppini. Ärrää ei kannata opettaa tyyliin: "sanopa orren kierrän ärrän ympäri" tai "älä sano koiva, sano koira, rrrrr." Jos lasta painostetaan oppimaan R, hän usein pinnistelee ja oppii ranskalaisen kurkkuärrän. Kurkkuärrästä on vaikeampi oppia sitten suun edessä ääntyvään suomalaiseen ärrään. Eli on parempi ettei osaa ärrää ollenkaan tässä vaiheessa, kun että oppii sen "väärin". Tosin suomalainen ärrä on aivan opittavissa vaikka aikuisena. Ja toisaalta me ollaan kaikki erilaisia ja ärrän saa ääntää kuten haluaa.

Nykyohjeiden mukaan R opitaan D-äänteen kautta. Eli ensin lapsen tulee oppia D-äänne. Kun ärrää aletaan opettelemaan, lapsi oppii ensin tunnistamaan missä sanoissa on ärrä. Sitten lapsi opettelee korvaamaan ärrän ensin D-kirjaimella. Esim. Koira-koida, moottori- moottodi, rikkoa-dikkoa. Tämä johtuu siitä, että D ääntyy samassa paikassa kuin R eli etuhampaiden takana. Siitä sitten pikkuhiljaa aletaan pärisyttämään D:tä ja niin se ärrä alkaa löytymään kuukausien harjoittelulla.

Kaikenlainen suujumppa ja äänteillä hassuttelu on eduksi ärrää harjoittelevalle. Lisäksi eräs puheterapeutti suositteli pillillä juomista vahvistamaan ärrä lihaksia. Löysin myös hauskan vinkin, miten opetetaan lapselle missä R ääntyy. Ostetaan reikämuroja ja laitetaan muro kielen päälle yläetuhampaiden taakse ja pidetään siinä 5 sekuntia. Näin R-lihakset vahvistuvat ja lapsi oppii missä R pärisee. No, Sohvi ei tätä osannut tehdä vielä, mutta isompana kokeillaan uudestaan ellei ärrä ole ilmaantunut yhtäkkiä. Ja niinhän se luonnostaan menee, että ärrä usein ilmaantuu yhtäkkiä ykskaks 3-6 vuotiaana. Kun selasin keskustelupalstoja, tuntui että useat lapset oli oppineet ärrän kesälomalla. Varmasti rennompi lomameininki on eduksi ärrän löytymiseen. Puristamalla/painostamalla ei yleisesti ottaen saada mitään hyvää aikaan ja tässäkin hommassa tärkeintä on lapsen oma motivaatio ja kiinnostus asiaan.

Toisaalta, nyt kun olen löytänyt tietoa ärrästä ja kuuntelen suloisen lapsemme höpinöitä, en vielä yhtään kaipaa sitä, että hän osaisi äänteet niinkuin aikuinen. Hän on vielä minun pikkuiseni, joka kasvaa ihan liian kovaa vauhtia isommaksi ja salaa toivon ettei nyt ainakaan ennen kesää oppisi vielä ärrää. Haluan hidastaa aikaa ja kuulla, että lapseni on vielä pieni.

Tiivistys:

1. Ärrä opitaan usein 5-6- vuotiaana

2. Lapsen oma motivaatio on tärkeä, ei painosteta

3. Ensin pitää osata D-kirjain

4. Harjoittelussa pitää säilyä ilo

5. Opetellaan erottamaan missä sanoissa R kuuluu

6. Opetellaan missä R ääntyy (esim. muroharjoitus)

7. Tehdään oppimisesta hauskaa: Lapsi pomppii trampalla tai jumppapallolla ja hokee makkada-makkada-makkada!

Tässä muutama hyvä linkki vinkkeihin, miten oppia ärrä:

Äännekoulu- vinkit ärrän harjoitteluun

Mehiläinen- 7 vinkkiä ärrän harjotteluun

Oppi ja ilo- missä ärrä pärisee

Lisäksi löytyy äppsinä maksullinen Ärrätreeni-sovellus

2- vuotis neuvola

(Tässä linkki myös: 3-vuotis neuvolaan)

2- vuotis neuvolakäynti tuli ajankohtaiseksi. Ainoa asia, mikä itseä mietitytti oli Sohvin puheenkehitys. Itsestä tuntui, että pitäisikö Sohvin ehkä osata jo enemmän sanoja. Muutenkin kyllä aina vähän jännittää neuvolakäynnit. Että mitä jos olenkin erimieltä neuvolan kanssa jostain. Tai mitä jos neuvolan jälkeen olen taas vaan entistä huolestuneempi. Tai mitä jos neuvolasta lähtiessä tunnen itseni ihan paskaksi vanhemmaksi. Kokemuksia kun on ollut kaikenlaisia.

Käynti meni kuitenkin oikein hyvin. Sohvilla oli juuri hyvä vaihe menossa jolloin kaikki sujui ja äitiä toteltiin ja mitään ongelmaa ei ollut missään. Kun menimme neuvolatädin huoneeseen, oli hän laittanut sinne jo valmiiksi tavaroita, joilla testattaisiin Sohvin osaamista. Pöydällä oli palapeli, lattialla oli palikoita, vetolelu ja pallo. Heti astuttuamme huoneeseen Sohvi meni välittömästi potkaisemaan palloa ja sitten muiden lelujen kimppuun. Käytännössä käynti meni kokonaisuudessaan niin, että äitee ja neuvolatäti juttelivat kilpaa pöydän äärellä sillä välin kun Sohvi itsekseen potki palloa, teki palikoista tornia ja pelasi palapelin yhä uudestaan ja uudestaan. Keskustelimme mm. ruokailuista, nukkumisesta, tahtoiästä ja puheenkehityksestä. Tädillä oli sellainen maratonpaasaus menossa, että kertaalleen rohkeasti puhuin hänen päälleen, jotta sain asiani sanotuksi. Mutta häntä tämä tuskin haittasi, sillä olimme selkeästi molemmat puheliaalla päällä. Paitsi Sohvi, joka muutaman kerran tokaisi ”ka” . Kotona Sohvi sanoo usein ”Ka” (katso) tai ”äiti” ja sitten on muutamia viittomia (kärpänen, perhonen, auto) ja ääntelyjä (mitä haukku, lintu, kissa sanoo). Neuvolantäti kertoi, että yleensä hän seuraa sitä puheenkehitystä sinne 2,5 v ikään ja sitten tarvittaessa tehdään lähete puheterapiaan, jonne on 6kk jono eli vasta 3 vuotiaana arvioidaan siellä tilannetta tarvittaessa. Mutta kaikki oppivat puhumaan niin omassa tahdissaan, että ei ole mitään syytä nyt siitä olla huolissaan. Eikä kuulemma edes sitten, jos puheterapialähete joskus tehdään.

Koska Sohvi oli puuhaillut koko ajan testausvälineillä, ei erikseen ollut tarvetta lähteä testaamaan näitä. Pallon potkaisu sujui. Palikoita oli lattialla 3-4 ja niistä Sohvi kokosi jo monta kertaa tornin. Pöydällä oli nuppipalapeli, jossa piti yhdistää palasessa ollut eläimen kuva siihen kohtaan laudalla, missä oli sama kuva. Tämän Sohvi teki monta kertaa, kunnes kyllästyi. Sohvin pituus mitattiin vielä vauvamittarilla selällään ja se meni hienosti. Sohvista tuntui varmaan mukavalta olla vielä vauva pienen hetken ajan. Painoa varten Sohvi hienosti nousi puntarille seisomaan. Olin yllättynyt ja huojentunut, että paino ja pituus menivät omilla käyrillään. Sohvilla oli juuri ollut kova oksennustauti ja sen jälkeen oli ymmärrettävästi maistunut ruoka hyvin heikosti. Olin varma, että painokäyrä notkahtaisi, mutta tässä se nähdään, että kyllä lapsi itse ottaa kaiken tarvittavan vaikka näyttää siltä, että se syö vain kaksi murua. Sohvin päänympärys oli tipahtanut isommalta käyrältä ”normaalikäyrälle” , tämä oli kuitenkin ihan normaalia. Kaikki meni siis mukavasti ja sovittiin, että hän soittelee sitten 2,5 v kohdalla ja jutellaan puheasioista.

Kun palasimme aulaan, Sohvi halusi vielä hetken leikkiä. Olihan aula täynnä hienoja leluja. Aloin hetken päästä jo vähän muistutella, että tästä kohta lähdetään kotiin. (Todellisuudessa pelkäsin, etten saa Sohvia ikinä lähtemään kotiin ilman huutoitkuraivaria potevaa tyttöä kainalossa raahaten.) Sanoin vielä Sohville, että ”laita lelut takaisin paikoilleen, niin sitten aletaan lähteä kotiin”. Olin ihan äimänkäkenä kun Sohvi kiltisti laittoi kaikki lelut huolellisesti takaisin paikoilleen ja tuli sitten pukemaan. Eräs terkkarikin siinä sattui tämän nähdä ja yhdessä ihasteltiin, miten kiltti tyttö on. Tämän muiston talletin onneksi syvälle sydämeeni, sillä en voinut vielä aavistaa, että pian puhkeaisi todellinen uhmaikä päälle ja nämä kiltit ajat olisivat pelkkä kaukainen muisto vain.

3-vuotis neuvola

Miksi meidän 2 vuotias ei vielä puhu?

Aina on jokin asia, josta voi olla vähän huolissaan. Miksei se jo konttaa? Miksei se jo kävele? Pitäisikö sen osata jo juoda itse mukista? Teenkö jotain väärin? Voiko lapsellani olla jokin kehityshäiriö?

Miten naapurin Timo-Pekka puhui jo 1 vuotiaana, mutta meidän Sohvi ei sano kuin yhden sanan ja on täyttämässä 2 vuotta?!

Sohvi on sanonut epämääräisesti ”äite” jo 9 kk ikäisenä. Sen jälkeen kaikki puheen tuotto tuntui tyssäävän siihen. 18 kk iässä tuli selkeä sanojen ahmimis-vaihe kun kaikki kirjat mitä talosta löytyi piti plärätä 3x päivässä läpi. Kirjasta taapero osoitti kaikkia mahdollisia asioita logoista hippuihin, niin että äidin oli välillä vaikea keksiä oikeita sanoja. Iskän pyynnöstä taapero sanoi ujosti ”potta” muutaman kerran, mutta sanan käyttö tyssäsi parissa päivässä. Tytön salaisesta sanavarastosta kertoi kyllä muutama seikka. Kerran (lähempänä kahta vuotta) hänen nostellessaan vuorotellen ilmaan erilaisia pikkuautoja äitin tunnistettavaksi, hän nosti ylös pienen rekka-auton. Kauempaa katsottuna se äkkiseltään näytti perävaunulta, mutta tämän sanoessani taaperolta kuului napakka ”ä-äää” eli ei. Vasta kun äiti arvioi auton uudestaan rekka-autoksi, hyväksyi taapero vastauksen. Toinen asia, mistä huomasi tytön osaavan kyllä paljon sanoja tapahtui aina välillä kun selattiin kirjoja. Taaperon osoitellessa sivuilta eri asioita saattoi äitee väsyneenä sanoa jonkin esineen väärin. Silloin ei taaperon sormi siirtynytkään seuraavaan kohteeseen vaan jäi naputtamaan samaista kuvaa kunnes, äiti hoksasi korjata sanomisiaan. Tästä huolimatta sanoja ei silti kuulunut taaperon suusta. Erilaisia viittomia kyllä oli. ”Hyttynen”=läimäistään kädet yhteen. ”kärpänen” = piirretään ilmaan ympyrää ja suristaan ”pzzzz”. Myös kieltosanat olivat hallussa ”en” ”ä-äää”. Pian kuvioihin tuli sana ”ka”=katso tai ”kä?”=mikä? ja kysymyksiä ja ihmettelyn aiheita olikin valtava määrä päivittäin. Vähän ennen  2 vuotissynttäreitä tuli muutama uusi sana. ”Kakka, Kukka, Kukko”. Näistä kukko unohtui pian. Sen lisäksi hän osasi joitakin eläinten äänteitä; mitä ankka sanoo? ”kaaa, kaaa”. Mitä koira sanoo? ”hau hau”, Mitä kissa sanoo? ”miu”, Mitä pöllö sanoo? ”uu-uu”. Mitä iskä sanoo? ”eijjeijjeijjejjei”.

Vähän yli 2 vuotiaana alkoi tulla hiljalleen joitakin sanoja lisää. ”Haukku, Kuu, Puu”. 2-vuotisneuvolassa ei oltu huolissaan, koska muuten kehitys on ollut hyvää. Sovittiin kuitenkin puhelinkontrolli 6kk päähän. Jos puhuminen edelleen vaikuttaa edenneen hitaasti niin sitten lähete puheterapiaan, jonne on 6kk jonot eli vasta 3 vuotiaana olisi 1. käynti. Siinä on kyllä jo hyvin aikaa nähdä lähteekö puhe luistamaan.

Hämmentävintä itselle on, että mehän on tehty kaikki mitä voi tehdä asian eteen ihan vauvasta asti.  Asioita joista viisaammat ovat todenneet olevan hyötyä: Sohville puhutaan paljon, kysellään asioita, ohjataan, kerrotaan, vastataan, otetaan mukaan, ei ohiteta puheessa.. kyllä me tiedetään, että Sohvi ymmärtää paljon asioita ja noudattaakin hienosti erilaisia ohjeita (ellei iske oma tahtohetki päälle).

On luettu kirjoja päivittäin ihan vauvasta asti: Sohvi on aina tykännyt kirjoista. On laulettu aina iltalaulu. On jopa käyty lorukerhossa ihan huvin vuoksi, (en edes ajatellut silloin tätä puheasiaa). On myös loruteltu kotonakin ja leikitty sanoilla. Herääkin kysymys? Onko näistä oikeasti hyötyä?

Koska jos ei olis tehty mitään näistä niin olisiko Sohvi kuitenkin oppinut puhumaan yhtä hitaasti? Vai vielä hitaammin? Vai näkyykö rakkaus kirjoihin vaikka sitten joskus Sohvin lukutaidossa tms? Uskallan kuitenkin väittää, että näillä tempuilla ei ole niinkään suoraa vaikutusta siihen kuinka nopeasti oppii puhumaan, vaan vaikutus näkyy jollain tavalla myöhemmin. Jostakin luin, että hitaasti oppivilla voi kuitenkin olla sitten jo mutkikkaampia lauserakenteita ja sanavarastoja kuin nopeasti oppineilla. Eli kyse olisi vain siitä milloin lapsi itse avaa suunsa ja alkaa puhumaan silloista ikätasoaan vastaavaan tapaan, oli se sitten 1 vuotiaan yksittäisiä sanoja tai 3 vuotiaan monisanaisia lauseita.

Puhumattomuushan ei ole mitenkään yhteydessä tyhmyyteen tai yksinkertaisuuteen. Esim. nerona pidetty fyysikko Albert Einstein avasi sanaisen arkkunsa vasta täytettyään kolme vuotta. Tähän on pakko kertoa, että yhtenä päivänä Sohvi söi dominokeksiä. Hän halkaisi sen kahtia ja alkoi näykkiä valkoista vaniljatäytettä keksin puolikkaalta. Hetken haukkailtuaan täytettä eri puolilta Sohvi pysähtyi ja sanoi: ”haukku”. Hän ojensi keksin minulle ja kun katsoin sitä, jäljelle jäänyt täyte muodosti selvästi koiran pään. En nyt ihan vertaa tytärtäni Albert Einsteiniin, mutta hei! Mun 2v muotoili keksitäytteestä koiran hampaillaan. Pistä Albert paremmaksi!

Mietin, että ennen vanhaan ei varmaan ollut edes aikaa murehtia tällaisia turhia asioita. Sitä oltiin vaan kiitollisia, että lapsi on selvinnyt hengissä pitkästä talvesta savupirtin uumenissa eikä sudet ole häntä syöneet. Yritän oppia pois liiasta murehtimisesta ja huolestumisista. Toisaalta on ihan tervettä tarkkailla lastaan ja huomata, jos jokin asia on poikkeavaa ja ottaa sitten selvää pitääkö siitä olla huolissaan. Näissä puheasioissa suosittelen tätä sivustoa (epäselväpuhe.fi) https://epaselvapuhe.fi/2-vuotias-lapseni-ei-puhu-mitaan-pitaisiko-olla-huolissaan/. Sieltä löytynyt puheterapeuttien tekemä listaus huojensi mieltäni. Eli pelkästään puheen kehityksestä ei voi sanoa, onko kaikki ok lapsella. Lisäkysymykset liittyvät mm. kontaktin ottamiseen ja leikkimiseen. Ja jos senkin jälkeen jää epäilyttämään niin voi ottaa yhteyttä neuvolaan ja kysäistä, niin saa huolensa pois.

Nyt kun reilu 2 vuotiaani käyttää iloisesti muutamia sanoja, on tullut myös mieleen, että ehkä on ihan kivakin, ettei puhetta vielä tule. Uimahallin pukkarilla taaperoni julisti kovaan ääneen ylpeänä ”kakka, kakka, kakka..” Siinä sitten punastuneena äitinä yritin hiljaisella äänellä vastata että ”joo, kakka, hieno sana...” No hän oli vain innossaan, että osasi tällaisen sanan. Tai voi olla, että siinä tuli pisut vaippaan kun ei vielä ole pissa sana käytössä. Kuitenkin äitiä ihan vähän nolotti kun ei ihan keskenään oltu siellä pukkarissa. Mutta hei, luvassa on vielä lukemattomia mahdottoman noloja tilanteita vaikkapa hississä, bussissa tai kaupan jonossa, kun Sohvi oppii oikeasti puhumaan. Niinkuin ystävältäni kuultu legendaarinen pienen pojan letkautus hississä kuvituskuvassa alla. Näitä noloja hetkiä odotellessa, nauttikaa siitä, että lapsenne jokeltaa jotain suloista ja epäselvää!

Luitko jo?: "Kukkuu kakka äiti"- puheenkehitys osa 2