Haku

(Tässä linkki myös: 3-vuotis neuvolaan) 2- vuotis neuvolakäynti tuli ajankohtaiseksi. Ainoa asia, mikä itseä mietitytti oli Sohvin puheenkehitys . Itsestä tuntui, että pitäisikö Sohvin ehkä osata jo enemmän sanoja. Muutenkin kyllä aina vähän jännittää neuvolakäynnit. Että mitä jos olenkin erimieltä neuvolan kanssa jostain. Tai mitä jos neuvolan jälkeen olen taas vaan entistä huolestuneempi. Tai mitä jos neuvolasta lähtiessä tunnen itseni ihan paskaksi vanhemmaksi. Kokemuksia kun on ollut kaikenlaisia. Käynti meni kuitenkin oikein hyvin. Sohvilla oli juuri hyvä vaihe menossa jolloin kaikki sujui ja äitiä toteltiin ja mitään ongelmaa ei ollut missään. Kun menimme neuvolatädin huoneeseen, oli hän laittanut sinne jo valmiiksi tavaroita, joilla testattaisiin Sohvin osaamista. Pöydällä oli palapeli, lattialla oli palikoita, vetolelu ja pallo. Heti astuttuamme huoneeseen Sohvi meni välittömästi potkaisemaan palloa ja sitten muiden lelujen kimppuun. Käytännössä käynti meni kokonaisuudessaan niin, että äitee ja neuvolatäti juttelivat kilpaa pöydän äärellä sillä välin kun Sohvi itsekseen potki palloa, teki palikoista tornia ja pelasi palapelin yhä uudestaan ja uudestaan. Keskustelimme mm. ruokailuista , nukkumisesta , tahtoiästä ja puheenkehityksestä . Tädillä oli sellainen maratonpaasaus menossa, että kertaalleen rohkeasti puhuin hänen päälleen, jotta sain asiani sanotuksi. Mutta häntä tämä tuskin haittasi, sillä olimme selkeästi molemmat puheliaalla päällä. Paitsi Sohvi, joka muutaman kerran tokaisi ”ka” . Kotona Sohvi sanoo usein ”Ka” (katso) tai ”äiti” ja sitten on muutamia viittomia (kärpänen, perhonen, auto) ja ääntelyjä (mitä haukku, lintu, kissa sanoo). Neuvolantäti kertoi, että yleensä hän seuraa sitä puheenkehitystä sinne 2,5 v ikään ja sitten tarvittaessa tehdään lähete puheterapiaan, jonne on 6kk jono eli vasta 3 vuotiaana arvioidaan siellä tilannetta tarvittaessa. Mutta kaikki oppivat puhumaan niin omassa tahdissaan, että ei ole mitään syytä nyt siitä olla huolissaan. Eikä kuulemma edes sitten, jos puheterapialähete joskus tehdään. Koska Sohvi oli puuhaillut koko ajan testausvälineillä, ei erikseen ollut tarvetta lähteä testaamaan näitä. Pallon potkaisu sujui. Palikoita oli lattialla 3-4 ja niistä Sohvi kokosi jo monta kertaa tornin. Pöydällä oli nuppipalapeli, jossa piti yhdistää palasessa ollut eläimen kuva siihen kohtaan laudalla, missä oli sama kuva. Tämän Sohvi teki monta kertaa, kunnes kyllästyi. Sohvin pituus mitattiin vielä vauvamittarilla selällään ja se meni hienosti. Sohvista tuntui varmaan mukavalta olla vielä vauva pienen hetken ajan. Painoa varten Sohvi hienosti nousi puntarille seisomaan. Olin yllättynyt ja huojentunut, että paino ja pituus menivät omilla käyrillään. Sohvilla oli juuri ollut kova oksennustauti ja sen jälkeen oli ymmärrettävästi maistunut ruoka hyvin heikosti. Olin varma, että painokäyrä notkahtaisi, mutta tässä se nähdään, että kyllä lapsi itse ottaa kaiken tarvittavan vaikka näyttää siltä, että se syö vain kaksi murua. Sohvin päänympärys oli tipahtanut isommalta käyrältä ”normaalikäyrälle” , tämä oli kuitenkin ihan normaalia. Kaikki meni siis mukavasti ja sovittiin, että hän soittelee sitten 2,5 v kohdalla ja jutellaan puheasioista. Kun palasimme aulaan, Sohvi halusi vielä hetken leikkiä. Olihan aula täynnä hienoja leluja. Aloin hetken päästä jo vähän muistutella, että tästä kohta lähdetään kotiin. (Todellisuudessa pelkäsin, etten saa Sohvia ikinä lähtemään kotiin ilman huutoitkuraivaria potevaa tyttöä kainalossa raahaten.) Sanoin vielä Sohville, että ”laita lelut takaisin paikoilleen, niin sitten aletaan lähteä kotiin”. Olin ihan äimänkäkenä kun Sohvi kiltisti laittoi kaikki lelut huolellisesti takaisin paikoilleen ja tuli sitten pukemaan. Eräs terkkarikin siinä sattui tämän nähdä ja yhdessä ihasteltiin, miten kiltti tyttö on. Tämän muiston talletin onneksi syvälle sydämeeni, sillä en voinut vielä aavistaa, että pian puhkeaisi todellinen uhmaikä päälle ja nämä kiltit ajat olisivat pelkkä kaukainen muisto vain. 3-vuotis neuvola

Meillä on ollut haasteita syömisen kanssa alusta asti. Heti kun kiinteitä alettiin esitellä siinä 4-5 kk kohdalla niin kävi selväksi, että Sohvi on maistelija. Rohkeasti kyllä maisteli uusia makuja, mutta mikään ei kiinnostanut yhtä lusikallista enempää. Jossain kohtaa, kun syöminen lähti kunnolla vauhtiin, piti Sohvin käsissä aina olla jotain näperrettävää, jotta ruoka saatiin lusikoitua suuhun. Duplo-palikat oli parhaita tähän tarkoitukseen. Silti tuntui, että ruokaa meni aina aika niukasti, usein vain puolikas tai 1/3 osa pilttipurkista. Yhden vuoden kieppeillä duplot saivat hylkäyksen ja sen sijaan ruokailun sujuvuutta auttoi, kun katsottiin Pipsa Possua tai muuta piirrettyä. Jossain kohtaa alkoi tuntua, että se oli jopa tärkeämpää äiteelle. Tuli sellainen tunne, että eihän se muuten syö kun sen yhden lusikallisen. Tuli sellainen taikausko, että se on pakko olla siinä se pipsa, muuten lapseni ei syö ja hän kuihtuu. Jos tekee pienenkin muutoksen tähän rutiiniin niin ruokailu tyssää ja suurinpiirtein maailmanloppu on ovella. Jälkikäteen voin todeta, että eipä siitä haittaakaan ollut. Meillä oli tukena tämä piirrettyjen katsominen ruokailussa melkein 3 vuotiaaksi asti. Sohvi alkoi sitten itse unohtaa koko kännykän ja jätti sen itse lopulta pois. Silloin tällöin Sohvi on tehnyt totaalistopin syömisen kanssa ja alas on mennyt vain maitoa ja hedelmäsosepusseja. Päivästä toiseen alkoi tuntua turhalta lämmittää ruokaa, kun alas meni vain 1-2 lusikallista. Kolme lusikallista oli jo niin harvinaista, että se oli hyvin syöty. Ruokailusta tuli painostavaa tahtojen taistoa. Ajattelin, että taapero kieltäytyy syömästä vain jääräpäisyyttään. Päädyin googlaamaan miten muut ovat selvinneet nirson, vastahakoisen, ruokahaluttoman lapsen kanssa. Luin pelottavia kertomuksia siitä, miten seuraava ruokailu alkoi ahdistaa äitiä jo heti kun edellinen ruokataistelu oli saatu päätökseen. Raastavan ahdistavat, syömisen painostamiseen keskittyvät ruokailut jatkuivat, kunnes lapsi meni päiväkotiin ja äidin yllätykseksi lapsi söi siellä aivan hyvin. Eli äidin luoma ahdistava ilmapiiri teki ruokailuhetkistä kamalia. Tajusin olevani samassa jamassa. Edesautan painostuksellani vääristyneen ruokasuhteen syntymistä lapselleni. Ei kukaan halua kohta syödä mitään, jos pelkkä ajatuskin yhteisestä lounaasta nostaa kierroksia ja ahdistusta valmiiksi. Päätin, että lakkaan vaatimasta mitään määriä. Ruokaa on tarjolla säännöllisesti ja hän syö mitä syö. Huomasin heti, että kun joustin ja laskin omaa rimaa, niin oli itsekin paljon mukavampi syödä, keskittyä vaan siihen omaan syömiseen. Näin aloin taas itsekin tykätä ruokailuhetkistä, eikä niiden ajattelu ahdistanut. Koska syömättömyys oli kausiluontoista, se pääsi aina yllättämään. "Eilenhän se söi niin hyvin, mikä tässä on nyt taas niin vaikeeta?" Ja sitä vaikeeta jatkui helposti pari viikkoa. Kunnes tajusin katsoa Sohvin suuhun ja huomasin, että hampaitahan sieltä on puskemassa. Hampaiden tulo on vaikuttanut aina Sohvin syömiseen voimakkaasti. Koska hampaat puhkeavat eri vaiheissa oli syöminen kuitenkin välillä ihan hyvääkin. Siksi oli aina vaikea muistaa kurkata Sohvin suuhun, kun uusi ruuan vastustamisjakso alkoi. Kertakaikkiaan äitee unohti joka kerta, että niin, tämä sama kuviohan on toistunut jo monta kertaa ja syynä on ollut kerta toisensa jälkeen hampaiden puhkeaminen. Usein laitoin Sohville sitten ruokailuissa tarjolle kaikkia kylmiä tai jäisiä ruokia, mitkä yleisesti maistui hampaiden puhkeamisen yhteydessä. Pakasteherneet- ja marjat ja wokkivihannespussi oli Sohvin suosituimpia ruokia pitkän aikaa. Yksi erikoisista lemppareista oli Atrian kylmä punajuurisalaatti. Ruokailusta tuli taas mukavaa sekä itselle, että varmasti taaperolle. Mutta äiteen ahdistus hiipi uudelleen mieleen, voiko pelkällä maidolla ja vihanneksilla elää, kasvaa ja kehittyä? Tähän sain vastauksen 2 -vuotisneuvolassa. Sohvi oli ennen neuvolaa syönyt pari viikkoa vain maitoa ja hedelmäsooseja oksennustaudin jäljiltä ja ihan viime päivinä vasta palaillut normaaliin ruokaan. Olin varma, että se näkyisi painokäyrässä. Mutta ei. Sohvi meni hienosti omilla käyrillään. Mitä ihmettä? Ihanko voi paino nousta ja pituutta tulla pelkästään maidolla ja hedelmillä? Kun tajusin, ettei lämpimän ruuan välttely vaikuta kehitykseen, päästin irti kokonaan ajatuksesta, että ruuan pitäisi olla sitä samaa lämmintä mitä me aikuiset syödään. Se oli ihan paras ratkaisu, myös itselle. Ruokailuista katosi heti kaikki ahdistus. Äiti keskittyy vaan omaan lautaseen ja taapero syö ruoka-aikoina sen mitä syö. Jos hänen tulee nälkä, niin hän on jo niin iso, että hakee sitten itse jotain tai pyytää maitoa. Leivät ja hedelmätkin on koko ajan näkyvillä pöydällä. Kun Sohvi teki viimeisiä maitohampaitaan 2 v kieppeillä osasi hän ensimmäistä kertaa itse ilmaista, että suuhun sattuu. Puraistessaan vähän kovempaa leipää sanoi hän surkeana ”au”. Silloin oli helppo ymmärtää, että syöminen oli vaikeaa kipeillä ikenillä. Ja jälleen kerran kylmät ruuat nousivat suosioon. Valehtelematta, tätä erikoista kylmien ruokien syömistä jatkuikin pitkät 4kk. Kunnes aivan yhtäkkiä, yhtenä päivänä, kun viimeisetkin takahampaat oli puhjenneet, neiti halusikin lämmintä ruokaa ja otti vielä lisää. Ja sitten meillä palattiin siihen normaaliin. Ja kaikenlaiset ruuat menivät alas. Lapseni ei ollutkaan nirso, hänen suunsa oli vain kipeä. Harmittaa näin jälkikäteen, kuinka monta kertaa painostin Sohvia syömään, koska jotenkin luulin, että kyse oli vain tahtojen taistelusta. Kun ei toinen osannut puhua, niin meni aikaa tajuta, että suu on oikeasti niin kipeä, ettei pysty syömään lämpimiä ruokia. Ihme juttu mistä kumpuaa tämä syömään pakottaminen. Itsellä oli aivan kuin jokin vanha nälkävuodet nähnyt mummu olkapäällä kuiskuttamassa korvaan, että pitäähän lapsen nyt syödä. Sehän voi kuolla jos se ei syö. Ja 40-luvullahan lapsikuolleisuus oli ihan toista luokkaa ja oli valitettava fakta, että laiha lapsi selviytyi huonommin kulkutaudeista kuin hyvinsyönyt. Kuoleman uhka oli silloin todellinen. Tämän ylisukupolvisen kuolemanpelon lisäksi itseäni ahdisti se, että jos neuvolan mittauksissa Sohvin paino ei nouse, joudumme painokontrolleihin. Sohvin paino olikin jo kertaalleen mittauksissa noussut liian vähän. Tuli heti olo, että olen huono äiti, jos oma lapseni ei syö ja kuihtuu vaan. Onneksi tuolloin hitaalle painonkehitykselle löytyi selitys siitä, että 8kk ikäinen vauva oli oppinut juuri etenemään eli liikuntaa tulikin yhtäkkiä rytinällä ja lisäksi syöminen oli ollut huonoa. Emme siis joutuneet kontrolleihin. Rehellisesti sanottuna, olisin vaan suorittajaäitinä tuputtanut sitä ruokaa kahta kauheammin ennen painokontrollia ja vauva olisi varmasti siksi lopettanut kiinteiden syömisen kokonaan. Sen sijaan otimme rennosti ja aloimme lisätä Sohvin ruokaan voita ja ruokaöljyä. En tiedä oliko tästä lopulta hyötyä, mutta henkisesti se auttoi äiteetä. Vielä yksi äiteetä mietityttänyt asia oli kun Sohville ei maistunut pitkään aikaan oikein mitkään vihannekset. Hän ei tykännyt kurkusta, eikä tomaatista, eikä salaatista, eikä perunasta. Siis nämä päiväkodin perusvihannekset. Sohvi ei myöskään tykännyt kalasta, vaikka oli sitä pilttisoseina syönyt vauvana ja muutaman kerran maistanut isompana. Huoli hiipi mieleen, oppiiko se koskaan syömään vihanneksia tai kalaa? Onko lapseni nirso? Miten hankalaa kaikki tulisi hänelle olemaan? Emme kuitenkaan koskaan painostaneet häntä syömään vihanneksia, sen sijaan joskus kannustimme maistamaan, mutta tiesin että pakottamalla ja ahdistamalla se ei ainakaan synny se mielenkiinto vihanneksia kohtaan. Me aikuiset söimme kuitenkin normaalisti salaattisekoitusta joka aterialla. Perunan käyttö meillä väheni käytännön syistä, sillä sen keittoaika oli niin pitkä ettei se sopinut aina lapsiarkeen. Riisi, makaroni ja spagetti maistuivat taaperollekin hyvin. Yhtäkkiä yllättäen 2,5 v tienoilla Sohvi halusi itse maistaa kurkkua kun leikkasin sitä. Sohvi maistoi ja sanoi hyvää. Sen jälkeen hän on syönyt kurkkua. Hän syö nykyään myös salaattia ja perunaa. Ihan samalla kaavalla; eli kun itse on yhtäkkiä halunnut maistaa. Kalan kanssa kävi niin, että hän näki nyt kesällä kaloja vedessä mökillä ja niitä kovasti yritettiin haavilla pyydystää. Tämän jälkeen hän toivoi, että iskä ostaisi kaupasta kalaa. Sitä ostettiin. Ja sitten hän tutki kotona raakaa lohifilettä: kokeili kädellä, silitti, suukotti ja jopa maistoi. Sitten kala paistettiin ja tällä kertaa hän tykkäsi kalasta. Kala oli hyvää. Ei lapseni ollut nirso. En halunnut itsekään uskoa niin, mutta hänellä vain kesti tutustua eri ruoka-aineisiin. Toiset tarvitsevat enemmän aikaa. Netin syövereissä todetaan, että lapsi tarvitsee n.15 maistelukertaa, ennen kuin tottuu uuteen ruoka-aineeseen. Meillä siihen tarvittiin ehkä kuitenkin ennemminkin sitä aikaa. Vasta nyt lähempänä 3 ikävuotta hän alkaa olla kaikkiruokainen, vaikkakin uusia ruoka-aineita kohtaan varovainen. Nyt on ekoja kertoja syönyt lautasen jopa tyhjäksi. Luulen, että meissä kaikuu vielä se Suomen sota-aika ja pula-aika. Pitää kunnioittaa sitä, että ruokaa on ja olla kiitollinen. Tämä ajatus on sitten vääristynyt niin, että nyt kun ruuasta ei ole oikea pula, niin kuitenkin päässä kaikuu näitä vanhoja sääntöjä: ”Lautanen pitää syödä tyhjäksi. Ruualla ei saa leikkiä. Pöydästä ei nousta ennen kun kaikki on syöneet. Veistä ei saa laittaa suuhun. Veistä pidetään aina oikeassa kädessä. Vieraat ottaa ensin. Ei saa puhua ruoka suussa.” Kuka näitä oikeen on keksinyt?! Vähemmälläkin sääntömäärällä saa ruokailusta kauhean ahdistavaa. Miksei ruokailuun liity mitään kivoja sananlaskuja? Ainoa positiivinen mitä tulee mieleen on mainoslause: hyvä ruoka, parempi mieli. Näistä kokemuksista viisaampana ja ankaran googletuksen tuloksena olen tehnyt muistilistan mukavampaan ruokailuun. Tätä koitan muistaa vilkaista silloin, jos ruokailut taas jostain syystä alkavat lipsua ahdistuksen puolelle. MUISTILISTA MUKAVAMPAAN RUOKAILUUN: -Syö lapsesi kanssa, hän ottaa sinusta mallia. Vaikka et olisi nälkäinen, voit syödä vähän taaperon kanssa. -Julista ruokarauha! Keskity itse omaan syömiseesi ja taapero keskittyy omaansa, lopuksi sitten siivotaan. -Aikuisellekaan ei aina maistu ruoka, jos on hammas kipeä, on sairas tai huono olo. Siksi ei voi aina vaatia lapseltakaan, että tulee ehdottomasti syödä. -Lapsi ehtii kyllä oppia ruokailun kohteliaisuussäännöt kouluikäisenä, juuri nyt on tärkeämpää, että ruokailu on mukavaa (kuin se että vaaditan aloittamaan vasta kun kaikki ovat pöydässä tai tiukasti puututaan jos lapsi puhuu ruoka suussa jne.) -Kun ruokailu takkuaa, tee ruokailustasi itsellesikin mahdollisimman rentoa; tv päälle tai lempimusiikkia tai podcast soimaan, lue sitä aku ankkaa. -Ruualla saa ja pitää leikkiä. Leikkiminen on lapsen tapa tutustua asioihin. (Tästä on muuten kirjakin olemassa: Merja Koski, Ruualla saa leikkiä ) -Anna lapsen katsoa piirrettyä tai ottaa lelu mukaan ruokailuun, näistä ehtii kyllä vieroittautua myöhemmin. -Anna maistaa lautaseltasi, juoda kupistasi. Lapsi rohkaistuu maistamaan kun näkee, että äitikin syö tätä. -Syökää välillä jotain sohvalla tai lattialla tai ulkona, jotta ruokailu on kiinnostavaa ja uteliaisuus säilyy asiaan. Varsinkin jos ruokailu on mennyt ahdistavaksi, picnic ulkona nurmikolla tai napostelu sohvalla auttaa palauttamaan rentouden. -Jos lapsi ei suostu syömään, kysy haluaako hän syödä vaikka pöydän alla tai lattialla. Vaihtelu virkistää ja lapsi saattaa innostua syömään lautasensa tyhjäksi. -Rohkaistaan maistamaan kaikkea, ei kuitenkaan pakoteta tai ahdistella asialla liikaa. Pakko ei ole maistaa. -Näytä esimerkkiä. Ostakaa jokin sinullekin uusi vihannes tai hedelmä, miten itse suhtaudut uuteen ruoka-aineeseen? Lapselle kaikki meille tutut ruoka-aineet, kuten peruna ja kala ovat uusia. -Jos on maistanut, pakko ei ole syödä lisää jos ei tykkää, vaihtoehtoja ei kuitenkaan yleensä laiteta tarjolle ellei ole poikkeustilanne esim. sairaus tai hampaiden tulo. Tässäkin joustavuus ja lempeys. -Rentous, hauskuus, mukavuus, joustavuus, kaikilla hyvä mieli. Kun ilmapiiri on kevyt, on helppo syödä. -Ruokailun pitää olla kivaa, mutta ruokarauha kaikille. Käytännössä näin: Jos taapero poistuu pöydästä, niin poistuu ja palaa sitten kun haluaa, mutta syliin ei pääse nyt kun vanhemmat syö, eikä äiti leiki, eikä haeta vaihtoehtoisia ruokia ennen kun on maistanut tätä ruokaa. -Hampaiden puhkeamisen yhteydessä maistuu kylmät ruuat, jätski, maito, pakastevihannekset ja -marjat. Wokkivihannespakaste, jossa on tikkuina porkkanaa ja palsternakkaa on ollut meillä suosituin. Atrian punajuurisalaatti on toiminut melkein aina. -Taapero mukaan auttamaan ruuanlaitossa kykyjen mukaan; Viinirypäleiden irrotus, perunoiden tai spagetin laitto kattilaan( ennen kun vesi kiehuu), pöydän kattaus. Anna lapsen nähdä, miltä ruoka näyttää lähtövaiheessa; kokonainen porkkana, peruna, spagetti ja jauheliha. -Ainesosien maistelu, haistelu ja tutkiminen ruokaa laittaessa, meloniviipale, rypäle tms. suuhun. Ruuan odotus, ruuan tuoksu. -Helpot ja meillä useimmiten taaperolle maistuvat ruuat: lihapullat, kana ja riisi, spagetti, makaroni, pizza, nakit, (vanha kunnon) rinkeli, punajuurisalaatti (atria) -Koita välillä ryhmä hau/pipsa possu muotomakaroneja, tekee heti ruuasta mielenkiintoista Täältä myös lisää loistavia ruokailuvinkkejä (epäselväpuhe.fi), joita ei itselle ole edes tullut mieleenkään kokeilla, ai ruokapelisovellus ? Kuulostaa kivalta! Näin laajennat lapsesi ruokavaliota helposti

Paras sovellus 2 vuotiaalle Ensimmäisen kerran Sohvi on tutustunut n. 1,5 v iässä Pikku Kakkosen pelisovellukseen. Sohvihan ei malttanut millään lopettaa ja lopulta hänet piti itkun kera vierottaa kännykästä. Silloin tuomitsin kaikki pelit liian koukuttavina, mutta myöhemmin kävi ilmi, että Sohvilla on tapana innostua kaikesta uudesta niin, ettei malta lopettaa. Samaan kastiin kuuluivat mm. kylpylässä käynti ja eka kerta HopLopissa. Oli todella vaikea saada Sohvia lähtemään uudesta paikasta. Sama kuvio kuin tämän sovelluksen kanssa. Kuitenkin seuraavilla kerroilla, Sohvi viihtyi pelin parissa 10-15 minuttia ja lopetti itse tai pyydettäessä. Ja ehkä kerran kuukaudessa pyytää pelata ylipäätään jotain peliä. Joten en ole enää huolissani tässä kohtaa koukuttumisesta, vaan olen jopa alkanut pitää pelejä hyödyllisenä. Ne ovat yksi tapa opetella vaivihkaa vaikka värejä, numeroita ja uusia sanoja. Teinkin pienen tutkimuksen sovellusten maailmaan. Tosin tämä postaus on varmasti jo 6kk kuluttua auttamatta vanhentunut, sillä sovelluksia päivitetään niin nopeasti. En nyt osaa sanoa mikä näistä on paras sovellus 2 vuotiaalle, mutta kokeilemalla löydät lapsellesi sopivimman. Nämä sovellukset löytyvät Google Playstä, eivätkä ne sisällä mainoksia. Joissain on ostoja sovelluksessa, mutta ne ovat lasten ulottumattomissa. 1.Pikku Kakkosen pelisovellus Tämä on laaja sovellus. Aloitussivulla liikutaan oikealle tai vasemmalle luonnonläheisissä maisemissa ja eteen tulee kaikenlaista interaktiivista tapahtumaa. Tämä on siitä innostavaa, että koskipa sitten melkein mihin tahansa, tapahtuu jokin hauska pieni animaatio. Kun selaa maailmaa eteenpäin, tulee vastaan muistipeliä, tarinatuokioita, jätteidenlajittelua, musiikin mixausta ja kaikkea hauskaa ja opettavaista. Voi valita jääkö pelailemaan muistipeliä vai siirtyykö eteenpäin tutkailemaan mitä muuta on tarjolla. Sohvin lemppari on "raksahommamestari", jossa pupu Neposen ohjeiden mukaan maalataan, sahataan ja ruuvataan rakennustyömaalla. Muita Sohvin suosikkeja ovat muistipeli sekä kohta jossa yhdistetään ohjeen mukaan tietyn värisiä ruoka-aineita herkulliseksi kakuksi. Lopulta kakku syötetään kokkina toimivalle linnulle ja sitten aloitetaan alusta. Pelin sisältä löytyy vielä iso kokoelma pikkupelejä, joista monet ovat Sohville vielä liian vaativia. Yhtä minipeliä on Sohvi kuitenkin useasti pelannut ja se on Reima Räiske. Tunnarissa lauletaan "Hei Reima! Älä räjähdä, me tiedetään miltä susta tuntuu." Peli käsittelee erilasia tunteita. Mikä tekee iloiseksi, mikä ällöttää, mikä pelottaa, mikä vihastuttaa? Hyvää +ilmainen +todella paljon tekemistä +sopii hyvin jo 2 vuotiaalle, mutta myös isommille löytyy paljon mielekästä puuhaa +opettavainen, mutta silti luova ja hauska Huonoa -värien nimet voisi olla kerrottu ääneen, nyt niitä vain yhdistellään 2.Ensimmäiset sanat (Bimi Boo kids) Eläinten ja hedelmien nimiä opetellaan suomeksi mm. palapelien ja muistipelien avulla. Aina eläimen kuvaa koskettaessa ääni kertoo eläimen nimen. Bimi Boo kids tyypillisesti tarjoaa muutaman aihepiirin pelin ilmaiseksi ja jos haluaa ostaa kaikki aiheet, se maksaa 5 e. Sohvi olisi ollut kiinnostunut autopalapeleistä, mutta äitee ei tässä vaiheessa lähde ostamaan sovelluksen muita pelejä, kun käyttö on niin vähäistä ja ilmaisia löytyy kuitenkin aikalailla. Ostot ovat lapsille vaikean yhtälön takana, joten ei ole huolta, että lapsi pääsisi tekemään ostoja sovelluksessa. Taustalla soiva musiikki on liian kovalla ja puhujan ääni jää sen jalkoihin. Musiikin saa onneksi mykistettyä pelin asetuksista. Sohvi tykkää palapeleistä, joten tämä oli siinä mielessä mukava peli. Lopulta tuntui kuitenkin, että tämä samaa kaavaa toistava peli oli aika nopeasti nähty. Samaan Bimi Boo sarjaan kuuluu iso liuta pelejä. Tutustuimme vielä Opettele numeroita peliin ja Pelejä varhaiskasvatukseen. Olisin ollut kiinnostunut pelistä Värejä ja muotoja, sillä Sohvi on keksinyt väreille omia sanojaan. Kuitenkaan tätä väripeliä ei ollut suomennettu/siinä ei puhuttu mitään ja väreihin liittyvät tehtävät olivat lähinnä samojen värien yhdistämistä toisiinsa. Se ei siis ollut sitä mitä hain. 2.1.Opettele numeroita (Bimi Boo kids) Tästä äitee tykkäsi. Tässä ääni toistaa numeroiden nimiä ja niiden muotoa tehdään tutuksi eri harjoituksilla. Tästäkin kannattaa taustamusiikki mykistää, että kuulee paremmin mitä ääni sanoo. Tämän pelin avulla todella oppii numeroita. Numerot 1-5 ovat ilmaisia ja siitä eteenpäin lukon takana, joten lapsi ei pääse niihin käsiksi. Loput numerot 20 asti maksavat 5 e. 2.2.Pelejä varhaiskasvatukseen (Bimi Boo kids) Nimi on vähän hämäävä, en tiedä käyttääkö varhaiskasvatus oikeasti tällaisia pelejä. Näissä kyllä lukee että ovat opettajien hyväksymiä (jossain Ameriikassa ainakin). Tämä peli on kuitenkin hieman aiempia houkuttelevampi aiheiltaan. Timanttikaivokseen töihin menossa oleville eläimille jaetaan työvälineitä sen mukaan, montako eläintä vaunussa istuu. Eli opetellaan lukumääriä vaivihkaa. Toisessa pelissä puetaan isolle norsulle ja pienelle liskolle vaatteita eli opetellaan kokoja. Sovelluksessa on myös 3 muuta ilmaista peliä ja loput 10 maksumuurin takana. Hyvää +selkeät yksinkertaiset grafiikat +suomenkielisyys +oppiminen Huonoa -kova taustamusiikki (saa onneksi mykistettyä asetuksista) -kaikki sovellukset evät vastaa odotuksia/niitä ei ole suomennettu mm. Värejä ja muotoja-pelissä ei ole ääntä joka kertoo mikä väri on kyseessä 5.Toca Boca junior (ruoka) Tästä pelistä oli saatavilla 1 kk ilmainen kokeilu. Vaikutti siltä, että peli halusi kuitenkin luottokorttitietoni jatkoa varten. En ole mikään tekniikan ihmelapsi, joten kirjautumiskohdassa painoin vain kaikissa kohdissa x ja lopulta päädyin ilmaiseen versioon, jota on kokeiltu nyt jo kuukausien ajan ilmaiseksi, joten ota nyt näistä selvää?? Sain pelistä vinkin epäselväpuhe-sivustolta, jossa oli vinkkejä nirsolle ruokailijalle. Postauksessa vinkattiin, että ruokiin voi tutustua innostavasti myös pelisovelluksilla. Tässä pelissä pääsee valitsemaan jääkaapista mitä haluaa alkaa kokata. Kyseessä on siis kokeileva ja luova keittiö, jossa ei kerrytetä pisteitä tai edetä mihinkään vaan kokeillaan kokkailla kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ruuan laittamiseen on koko keittiö käytössä. Valitun raaka-aineen voi pyöräyttää tehosekoittimessa, paistaa pannulla voissa tai vaikka uppofriteerata. Ruoka maustetaan miten halutaan ja lopulta se tarjoillaan yhdelle kolmesta hahmosta syöttämällä. Hahmot yleensä tykkäävät kokkailun lopputuloksesta, ellei sitten ole mennyt laittamaan ylettömästi mausteita. Hahmot puhuvat keksittyä kieltä, tosin eivät taida tervehdyksen jälkeen muuta kuin hymähdellä tyytyväisenä tai kakoa ällötyksestä, riippuen tarjotun aterian laadusta. Pelin kuvitus on hieman halloweeniin kallistuva, mutta äänimaailmassa ei ole mitään pelottavaa ja äänet on mukavasti toteutettu. Rasva tirisee pannulla niin että vesi herahtaa kielelle. Tämä peli muistutti äiteelle, että melkein minkä tahansa ruuan voi paistaa voissa pannulla ja siihen lisää vähän suolaa, niin kyllä maistuu! Sohvi tykkäsi valita ruoka-aineita ja pilkkoa ruokia veitsellä. Sohvi ei kuitenkaan uskaltanutkaan syöttää karvaista otusta, mutta muita hahmoja kyllä. Hyvää +vesi herahtaa kielelle tätä pelatessa +tästä saa lounasinspiraatioita myös vanhempana +Sohvi tykkäsi erityisesti pilkkoa ja syöttää +pelataan vanhemman kanssa yhdessä, koska on niin monivaiheinen Huonoa -epäselvä aloitus, jossa piti täyttää tietoja itsestään, en edes ymmärtänyt kaikkia kysymyksiä -ei ollut Sohvin suosikki monivaiheisuuden takia (liian monimutkainen vielä) 6.Myyrän mielikasvikset Tämä sovellus on ilmainen, eikä sisällä ostoja sovelluksessa. Tässä sovelluksessa tutustutaan eri kasviksiin ja tehdään niihin liittyviä tehtäviä. Tämä on puhuttu suomeksi. Pelin maisemassa näkyy rauhallista metsää, kasvimaata ja myyrän kotia. Äänimaailma on ihanan rauhallinen lintujen kujerrus metsässä. Sohvin lemppari on piirtely osio ja poksautuspeli. Poksautuspelissä ääni kertoo, esimerkiksi että "Poksauta kaikki pitkulaiset", uusia tehtäviä tulee kunnes kaikki vihannekset on poksautettu. Tässä oli äidillekin vähän tuntemattomampia vihanneksia ja täytyi käydä pelin kasvimaalta aina katsomassa että mikäs tämä vihannes olikaan. Siinä mielessä olisi helpompi jos ääni olisi sanonut aina kun vihanneksen poksauttaa, että mikä sen nimi on. Itselle tästä tuli vähän sellainen "paluu koulunpenkille"- fiilis, mutta Sohvi tykkää tästä. Ja tällainen rauhallinen peli sopiikin hyvin 2 vuotiaalle, vaikka monet osiot olivatkin liian haastavia vielä. Hyvää +todella rauhallinen, rauhoittava peli +metsäinen äänimaailma linnun viserryksineen +kauniisti kuvitettu +Sohvi tykkäsi erityisesti poksauttelupelistä +ääni kertoo ohjeet suomeksi +löytyy hauskoja ryhmätehtäviä (selvästi päiväkotiin tai kouluun) Huonoa -kasvisten nimiä ei kerrota, kun niihin koskee, tässä on kuitenkin aikuisellekin paljon tuntematonta, joten nopeuttaisi oppimista jos niiden nimet kerrottaisiin (vihannekset löytyvät kuitenkin kasvimaalta nimettyinä) -kasvisten kuvat ovat kovin pieniä ja vaikeasti tunnistettavia, isommat yksinkertaistetut kuvat olisivat helpottaneet tunnistamista 7. Nighty night Circus ja Nighty night -bedtime story Nighty night Circus Tämän sovelluksen löysin kun etsin riehuvalle lapselleni rauhallista katsottavaa, jotta hän rauhoittuisi ennen nukkumaanmenoa. Löysin ensin sattumalta videon youtubesta, jossa on suloinen ja kauniisti animoitu kertomus siitä kuinka sirkuseläimet menevät yksi kerrallaan nukkumaan. 2 vuotiaani nukahti useamman kerran kesken katsoessaan tätä videoklippiä: Animated bedtime story joka hyvin esittelee sen mistä pelissä on kyse. Lapsi valitsee yhden eläimen asunnon kerrallaan, katselee hetken eläimen puuhailua ja sammuttaa sitten valot eläimeltä joka ryhtyy nukkumaan. Animaatio ja sovellus ovat englanniksi mutta en koe, että siitä olisi ollut haittaa. Kertojan ääni on ihanan matala. Juoni on kuitenkin selvä ilman tarinan kertojaakin ja hänen äänensä saa klikattua pois sovelluksesta jos haluaa. Maksullinen (n.4e 1.3.2024 ) Nighty night Circus on laadukas ja todella kauniisti animoitu. Äänimaailma on ihanan rauhoittava ritisevästä nuotiosta alkaen, haukotteleviin eläimiin ja lattian narahduksiin. Nighty night circus Nighty night Bedtime Story Saman tekijän ilmaisversio; Nighty night Bedtime story,  on myös kauniisti tehty rauhoittumissovellus. Tämä sovellus on ilmainen ja siinä on sama juoni: lapsi saa käydä sammuttamassa maatilan eläimiltä yksi kerrallaan valot ja katsella niiden hauskaa liikkumista ja nukkumaanmenoa. Hyvää +rauhoittaa villiintyneen lapsen juuri sopivasti ennen nukkumaanmenoa +rauhallinen äänimaailma +todella kauniisti ja taidolla animoitu Huonoa -ei varsinaisesti opeta lapselle mitään, mutta ei tarvitsekaan, tämä on tarkoitettu rauhoittumista varten Nighty night Bedtime Story 8. Mouse Timer "Koitapa pukea ulkovaatteet ennenkuin hiiri on syönyt kaikki omenat." Tämä on ilmainen lasten ajastinsovellus. Näitä on muitakin, kokeilin itse Google play -kaupan Mouse Timeria meidän 3 vuotiaalle. "Koitapa pukea ulkovaatteet ennen kun hiiri on syönyt kaikki omenat!" Sovelluksessa valitaan haluttu aika minuutteina ja sitten annetaan lapselle tehtävä joka pitää saada tehtyä ennen hiirtä. Hiiri syö yhden omenan/ 10 sekuntia ja lopuksi ajastin pärisee. Ensin ajattelin, että kuulostaa aika kamalalta, pitääkö nyt jo lapsenkin oppia siihen hektiseen oravanpyörään missä aikuiset juoksevat ja jossa mikään tehokkuus ja nopeus ei tunnu riittävän. Olin väärässä; tämä sovellus ei stressaa lasta negatiivisella tavalla vaan kyse onkin lapselle hauskasta, lyhytkestoisesta leikistä. "Hiiri -pelistä" on ollut myös hyötyä kun päikkärit ei meinaa onnistua. Sohvi ei aina nuku päikkäreitä, mutta on päiviä jolloin Sohvi todella vielä tarvitsee kunnon tirsuja. Väsyraivoavan uhmiksen nukuttaminen ei ole helppoa. Annoin kerran hänelle luvan katsoa hiiri-peliä 10 minuuttia ja jos hän ei nukahda niin saa mennä leikkimään. Laitoin päälle 60 minuuttin omenat ja Sohvi nukahti jo 5 minuutin kohdalla. Hyvää +auttaa käytännön arjen sujumisessa +hauska ja lapsi innostuu +muuttaa stressaavat tai kireät tilanteet hauskoiksi Huonoa -jään kuitenkin pohtimaan voiko liikaa käytettynä tästä olla jotain haittaa? Ehkäpä peleissä niinkuin monissa muissakin asioissa kohtuus ja kultainen keskitie on paras.

Sohvin ollessa nyt 2,5 v luemme edelleen paljon Puppe-kirjoja. Pupen lisäksi myös Ryhmä Hau- kirjat on usein Sohvin valinta. Tosin mitään lempparikirjaa ei ole mistään vielä muodostunut, kaikkia luetaan mitä löytyy ja välillä on vaiheita, että jotkin kirjat eivät hetkeen kelpaa. Lisäksi äitee on nyt hankkinut lisää tunteita käsitteleviä kirjoja avuksi itselle ja Sohville, kun ei äiteellä aina suju nämä tunnepuolen asiat. Tässä muutamia tämän hetken suosikkeja, sekä kokemuksia näistä tunnekirjoista. Monen sortin tunteet Felicity Brooks ym. Tämä tunnekirja on selkeä ja johdonmukainen ja tekstit ovat hyvin lyhyitä jo 2 vuotiaankin ymmärtää. Kirja haastaa jatkuvasti keskustelemaan ja ihmettelemään lapsen kanssa: ”Keho viestii erilaisista tunteista monin tavoin. Tutki kuvan henkilöiden ilmeitä ja asentoja. Saatko selville, miltä heistä tuntuu?” Sohvi tutkii kuvia ja eläytyy hahmojen tunteisiin ”ikkee, oijjoi” ”huutaa” jne. Eli tämä oli yllättävän hyvä ostos jo nyt, vaikka on selkeästi suunnattu vähän isommille. Kirjassa on paljon pieniä kuvitettuja tarinoita eri tilanteista, joten Sohvi jaksaa keskittyä tarinoihin. Tämä kirja on siitä erilainen kuin mikään muu tunne-kirja mitä olen nyt lukenut, että tässä kirjassa puhutaan siitä, miltä tunteet tuntuvat kehossa ja minkä värisiä ne voisivat olla. Kirjassa myös opetetaan lasta pääsemään negatiivisten ajatusten kierteestä pois esim. näin ”Roosan perheellä on aina kaikkea uutta ja hienoa, meillä ei ole koskaan mitään” positiivinen ajatus: ”Perheeni on minulle rakas. Meillä on hauskaa vaikka emme hanki koko ajan uutta”. Kirjan lopussa on vinkkejä vanhemmille. Tämä vinkkiosio sai miettimään, eikö vanhemmille ole kirjoja missä opetetaan toimimaan lasten kanssa näissä tunnetilanteissa. Tunnetaitoja vanhemmille. No pienen googlettelun jälkeen löysin jopa muutaman ilmaisen pdf:n josta oli jo kivasti apua. Ne vahvistivat sitä, että olen oikeilla jäljillä tässä asiassa. Oppaat olivat sopivan tiivitä, että ne jaksoi käydä läpi. Tässä linkit niihin. MLL vanhemman tunnetaito opas https://varsinaissuomenpiiri.mll.fi/wp-content/uploads/2023/08/Vanhemman-tunnetaito-opas.pdf Fanni isovanhemman tunnekasvatusopas yksi A4-sivu (käy tietty myös vanhemmille itselleen) https://fanniemotions.com/wp-content/uploads/2023/05/materiaalia-vanhemmille.pdf Löysin myös muutaman vanhemmuusoppaan, mutta jotenkin niitä katsoessa tulee heti syyllinen ja raskas olo. Halusin tähän hetkeen jotain nopeaa ja tiivistettyä, joten itselle sopi nuo pikaoppaat oikein hyvin. Tässä kuitenkin näitä kirjoja mitä löysin, jos haluaa lukea enemmän vanhempien tunnetaidoista. (Myöhemmin luin nämä alla olevat kirjat, ja tästä pääset postaukseeni: Hyvä vanhemmuusopas tukee, kannustaa ja johdattaa -Tässä 3 arvostelua ja selkeä voittaja ) Hyvän vanhemman salaisuus, Julia Pöyhönen, Heidi Livingston Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan, Philippa Perry Vanhemman kiukkukirja , Päivi Nurmi, Heli Pruuki Kysy ja kurkista! Tunteet Lara Bryan Tämä kirja on täynnä järkeviä ohjeita ja vinkkejä erilaisiin tunnetilanteisiin. En keksi mitään mikä häiritsee tai tuntuu oudolta ohjeelta. Kuitenkin 2,5 vuotiaalle kirja on vähän turhan sekava ja haastava. ”Mitä tunteet ovat” -kirja oli hyvin selkeä, sillä joka aukeamalla käsiteltiin vain yhtä tunnetta eli toistoa oli paljon ja idea oli selkeä. Tämä kirja ei toimi yhtä hyvin näin pikkuisen kanssa, vaikka joka sivu onkin luukkuja täynnä. Tässä ei oikeastaan ole mitään punaista lankaa vaan luukut ovat täynnä kysymyksiä tunteista ja luukun alla on vastauksia ja neuvoja. Teksti on paikoin kovin tieteellistä ja täynnä hankalia sanoja 2 vuotiaan ymmärtää, kuten: reagoida, aivojen kemikaalit, samoissa tilanteissa. Monet kirjan esimerkit ovat koulumaailmasta, joten ajattelisin, että kirja sopisi parhaiten eskarilaisesta ylöspäin. Toisaalta varmaan ei mene kun vuosi tai kaksi, kun Sohvikin kiinnostuu tästä jo enemmän. Nyt hän on kiinnostunut lähinnä kuvituksen yksityiskohdista kuten kakkakasasta tai nallesta. Yksi ajatuksia herättänyt luukku meni näin: ”Miksi vanhempani eivät ymmärrä minua?” -”Luultavasti he yrittävät ymmärtää, mutta on vaikea tietää mitä toinen ajattelee?.. varsinkin silloin kun ikäeroa on paljon. Voit auttaa vanhempiasi kertomalla ajatuksistasi ja tunteistasi.” Tämän voi allekirjoittaa varmasti moni aikuinenkin, jonka ajatukset eivät edelleenkään kohtaa omien vanhenevien vanhempiensa kanssa. Ja sitten pitäisi uskaltaa sanoa ääneen mitä oikeasti ajattelee ja tuntee, koska muuten asia ei ainakaan saa edes mahdollisuutta tulla ymmärretyksi. Kirja on aikaansa sopiva: siinä verrataan emojien tunteita ja soitetaan vaarille videopuhelu. Lopussa on hyvä tunnepyörä, missä on emojein kuvattuna eri tunteita. Uskon, että tunnepyörä tai koko kirja sopii hyvin keskustelun avaukseksi, jos lasta painaa jokin, mistä aikuinen ei oikein saa itse kiinni, tai mitä lapsi ei osaa selittää. Pieni tarinalaatikko, Pipsa Possun sadepäivä Jos pystyy laittamaan sivuun Pipsa Possu-sarjan viljelemän läskifobian ja perinteisen, yksipuolisen perhekäsityksen niin sekä sarja, että kirjat ovat suloisia, hauskoja, lyhyitä ja selkeitä, juuri sopivia 2 vuotiaalle. Vaikka Pipsa Possun piirrossarjassa törmää välillä epäasialliseen puheeseen, niin Pipsa-kirjat ovat täysin asiallisia, eikä niissä ole enää naureskeltu iskä possun isolle mahalle. Tämä kirja yllätti minut täysin, koska luulin ostavani oikean kirjan. Saatuani tämän teoksen käsiini, kävi kuitenkin nopeasti ilmi, että itse kirja (Pipsa Possun sadepäivä) löytyi erillisenä isojen kansien sisältä ja se kirja olikin hyvin pikkuinen. Nämä isot ”kirjan kannet” muodostivat pienen näyttämön Pipsan lastenhuoneesta. Lisäksi pakkaus sisälsi luvatut Pipsa Possun perheen hahmot. Olin aluksi hieman pettynyt, koska tätä settiä voi hädin tuskin kirjaksi luokitella. Mutta voi pojat, onko näillä hahmoilla leikitty. On. Ja kuinka paljon Sohvi tykkäsi tästä pikkuisesta kirjasta, joka sopii hänen käsiinsä loistavasti. Hän myös rakastaa tarinaa, jossa sade pilaa possujen ulkoleikkisuunnitelmat ja isä possu keksii hauskan sadepäivänleikin sisällä. Siinä isä possu piilottaa kumiankan ja Jyrin ja Pipsan tulee löytää se. Tätä kirjaa on luettu niin paljon, että olen sen kontaktimuovilla joutunut päällystämään, että pysyy kasassa. Lisäksi se on todella kätevä ja pieni ottaa mukaan vaippareppuun matkalle, mökille, kylään, mihin vaan, missä tarvitaan jotain mielekästä tekemistä. Ja hahmoilla voi sitten leikkiä Pipsa Possu sarjasta tuttuja tarinoita. Meillä nämä hahmot on viety mm. duploista rakennettuun ”ravintolaan” tai sitten ne ovat matkustelleet veneellä tai duploautolla ympäriinsä. Koska joku hahmoista on melkein aina hukassa, (mutta löytyy kuitenkin aina lopulta jostain hangen alta keväällä) ostin vielä toisen tällaisen setin, että saatiin tuplahahmot. Näillä kertakaikkiaan leikitään niin paljon. Tämä on täydellinen kirja 2 vuotiaalle ja erityisesti kaikille Pipsa faneille. Pipsa Possu ja pikkuotukset Mandy Archer Tämän kirjan ostin alunperin Sohvin 1v täyttävälle ystävälle, sillä ajattelin, että kyseessä olisi loistava ensikirja. Aiemmin Sohvi ei ole ollut hirveän innostunut tällaisista koskettelukirjoista, joissa on erilaisia pintoja, joten luulin tämän olevan Sohvin käsissä floppi. Kuitenkin tämä kirja olikin niin suosittu, että jätin sen meille ja ostin tälle 1 vuotiaalle vielä oman. Kirjan tarina on mukava; possujen perhe lähtee pienelle luontoretkelle ja retkeltä löytyy monta pikku ötökkää ihmeteltäväksi. Puun kaarna tuntuu kuoppaiselta ja kimalainen tosi pörröiseltä. Pinnat ovat kaikki erilaisia ja pipsamaiseen tapaan kimallusta ja säihkettäkin löytyy. Luulen, että Sohvi rakastaa tätä lyhyttä tarinaa enemmän kuin näitä pintoja, mutta joka tapauksessa tätä on paljon luettu. Minun 100 sanaani kurkistuskirja Natalie Boyd Tämän aiheen kirjoja myydään paljon erilaisia. Tämä kirja on 100 sanaani- luukkukirja ja sen kuvitus on toteutettu lähinnä valokuvina. Tämä on ollut suosittu jo 1 v alkaen, mutta erityisesti nyt, kun 2,5v Sohvilla on ”minä itte”- vaihe ja hän saa lukea tätä minulle. Tässähän ei ole mitään tarinaa, mitä äitee voisi lukea, joten Sohvi avaa luukun kerrallaan ja osaa nyt jo nimetä tosi monta kuvaa. Alkuun taisi osata lähinnä ”kukka” ja ”pupu” -kuvat nimetä ja lisäksi hän nuoli kirjasta suklaan kuvaa. Nyt osaa jo monta sanaa ja ylpeänä availee luukkuja ja nimeää asioita. Kirjassa on paljon pikkulapselle tuttuja esineitä, sitten on sivullinen eläimiä, kulkuvälineitä, on numeroita, värejä, muotoja ja ruokia. Kirja on hauskasti toteutettu, esim. talo-kuvassa jokainen ikkuna on avautuva luukku ja sen alta löytyy erilaisia arkisia asioita puuhaileva lapsi esim. lapsi nukkuu, lapsi syö, lapsi maalaa. Iltasaduksi tämä on hiukan liian aktivoiva, mutta päiväpuuhasteluksi oikein loistavaa luettavaa. Pupen lumileikit Eric Hill Puppe -kirjat ovat Sohvin kestosuosikkeja. Hankin tämän kirjan Sohville, sillä halusin nähdä tuoko tämä pehmolelu sorminukke mitään lisäarvoa lukemiseen. Sohvin mielestä kyllä ehdottomasti. Nyt kun hän on "minä itte" vaiheessa niin hän haluaa olla aina se, joka kääntää sivut ja liikuttaa Puppe-hahmoa. Ja se tuo hymyn Sohvin huulille joka kerta. Hän myös kovasti ihmettelee ja ihailee Pupen pipoa ja yrittää ottaa sitä pois, mutta se on kiinteä. Kirjan sivut ovat todella paksuja, tämä on vankkaa tekoa. Montaakaan sivua tässä kirjassa ei ole, joten aika lyhyt lukuelämys tämä on. Sopisi siksi hyvin myös 0-1 vuotiaillekin lukijoille. Kirja käy läpi perinteisiä talvileikkejä ja lopuksi Puppe päätyy sisätiloihin, lämpimän juoman äärelle. Lauseet ovat lyhyitä, joten tässä ei tarvitse paljon lukea, jos ollenkaan. Voi vaikka vaan keskustella kuvien tapahtumista ja pohtia yhdessä, että mitähän lämmintä juomaa Pupen kupissa on? Ryhmä Hau: Pennut pelastavat junan Rehellisesti sanottuna Ryhmä hau -sarja ei ole lemppareitani, koska meno on äiteelle liian vauhdikasta ja meluisaa. Hieman häiritsee myös Riku-hahmon alistava ja pomottava suhde koiriin, aivan kun koirat eivät osaisi mitään pelastushommia ilman Rikua joka käskyttää koiria jatkuvasti. Ehkä tämä asia aukeaa minulle myöhemmin, kun Sohvi oppii paremmin puhumaan ja voi kertoa oman näkemyksensä. Tätä listaa ei kuitenkaan olisi voinut tehdä ilman tätä kirjaa, sillä Ryhmä hau -kirjat on niitä kirjoja, mitä Sohvi itse valitsee kaupassa, jos saa siihen mahdollisuuden. Sarjan kirjoja löytyy valtava valikoima, niitä on monen kokoisina ja muotoisia, on tarroilla ja ilman, on ääninapeilla tai hahmoilla, kaikilla lisämausteilla löytyy. Meille on näitä muutama ostettu. Monissa on vielä teksti liian pitkää, joten Sohvi ei jaksa oikein loppuun asti odottaa. Paras Ryhmä hau -kirja on tämä kirjastosta lainattu "Pennut pelastavat junan". Siinä on tarpeeksi tiivis teksti ja tarina etenee helposti ja nopeasti sarjalle tyypilliseen tyyliin. Sohvi tunnistaa ja nimeää kuvista hahmoja ja on mukana kommentoimassa junan kulun estävää kiviröykkiötä ”kiviä! o-ou”. Näitä erilaisia ryhmä-haun kirjasarjojahan on julkaistu pilvin pimein ja lähinnä nämä markettikirjat extratarroilla on jääneet meillä vähemmälle lukemiselle. Tähän kirjastosta lainattuun, hyväksi havaittuun Ryhmä Hau -kirjasarjaan kuuluu lisäksi mm. Pennut pelastavat valtaistuimen. Pennut pelastavat suohirviön, ...supertähden, ...robotin, ...salamatkustajan ja Pennut pelastavat uimaretken.

Muistan erään kerran, kun Sohvi protestoi kovaäänisesti sylissäni jostain ja iski jo suunsa käsivarteeni ajatuksella, että nytpä tästä puraisen, jotta minun mielipiteitäni kuunneltaisiin. Silmät pöyristyneenä katsoin Sohvia: "Aiotko sä tosiaan purra mua??!" Hän onneksi muutti mielensä viime hetkellä ja käsivarteeni jäi vain märkä läiskä. Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen purentayritys. Asiaa selviteltyäni netin uumenista huomasin kuinka yleistä on, että taapero puree äitiä. Väkivalta on hyvin yleinen taaperon kommunikointitapa silloin, kun sanat loppuvat. Toisilla se jatkuu vielä aikuisuuteen, jos ei parempia keinoja tule tilalle; kun sanat loppuvat, otetaan nyrkit esiin. Sohvi oli siinä 1,5 vuotta kun ekan kerran hän päätti lyödä läiskäyttää äiteetä. Olin hämmästynyt. Miten voi noin pieni olla noin väkivaltainen, kun ei mistään ole saanut esimerkkiä tähän lyömiseen? Säikähdin. Aivan heti aluksi sanoin, että ketään ei saa lyödä. Se on selvä asia. Sitten tietysti aloin miettiä, miten ihmeessä ajauduimme tähän tilanteeseen, että suloinen pikku taapero lyö äitiä. Kyse oli varmaan jostain vaipanvaihdosta, jota taapero lujasti vastusti. Olin sitten päättäväisesti kuitenkin aikomassa vaipan vaihtaa hänen vastustuksestaan huolimatta ja sain läpsyn poskelle. En voi käsittää! Täytyyhän vaippa nyt vaihtaa, sehän on pian täynnä ja valuu yli. Myöhempinä aikoina selvisi, että taapero vastusti usein vaipanvaihtoa siksi, että hänellä oli pissahätä ja hän järkevänä ihmisenä olisi halunnut pissata tähän vaippaan eikä kastella heti uutta vaippaa. No en voi tietää mitä hän oikeasti ajatteli, mutta usein uusi vaippa oli hetimiten märkä vaipanvaihdon jälkeen. Ja toisaalta usein vaipanvaihto sitten onnistui, kun antoi taaperolle vähän aikaa ja kysyi hetken päästä uudestaan. Eli hänellä oli siis jokin ajatus ja tahto, josta äitee ei saanut kiinni ja koska puhetta ei vielä tullut, ei tätä pystynyt äiteelle selittämään muutoin kuin huutamalla ja läpsäisemällä poskeen. Aina kun tällaista lyömistä tapahtui, tai tämä purenta-aikomus, tunsin avuttomuutta. Mietin  kuumeisesti miten olimme päätyneet tähän tilanteeseen. En todellakaan halua, että Sohvi jatkossakin pyrkii ratkomaan asiat lyömällä ja puremalla. Mutta olisiko tämä nyt se uhmaiän alku, joka oli päässyt yllättämään. Hänellä on oma tahto ja hän haluaa asioita, ja vielä sellaisia ihan joustettavia juttuja, niinkuin vaipanvaihdon siirtäminen. Katsoin myös peiliin. Niin oudolta kuin se tuntuukin, sillä minähän olin lyönnin uhri. (Tämähän ei sitten päde parisuhdeväkivallassa jossa tekijä on aina se jonka tukee katsoa peiliin) Mutta vanhemman roolissa, pakkohan sitä on miettiä, mitä minä tein väärin. Peiliin katsominen opetti itselleni sen, että minun on opittava hellittämään omaa kontrollia ja antamaan siimaa. On ihan totta, että vaippaa ei nyt ole pakko vaihtaa. Tämä ei ole sellainen tilanne, joka olisi ehdottoman vaarallinen taaperolleni ja vaatisi ehdotonta vanhemman tottelemista välittömästi, ei todellakaan. Olin vain tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla ja nyt alkoi kehittyä lapseni oma tahto ja hänen omat tapansa. Ymmärsin, että olimme tulleet pisteeseen, jossa äiteen kannatti valita taistelunsa tarkasti, muuten koko arki tulisi olemaan pelkkää taistelua. Lyöminen loppui onneksi muutamassa viikossa, kun äitee alkoi joustaa enemmän ja antaa tilaa taaperon omalle tahdolle. Lyöminen tuli kuitenkin uudelleen kuvioihin satunnaisesti 2 vuoden kieppeillä kun tahtoikä puski todenteolla päälle ja hampaiden tulokin kiukutti vielä lisää. Silloin oli taaperon pinna erittäin lyhyt. Kerran kun iskä oli nukuttamassa taaperoa päiväunille, kuului huoneesta iso läimäytys ja iskän parkaisu perään. No iskä oli yrittänyt vaatia taaperoa käyttämään paksua peittoa useaan kertaan jättäen huomiotta taaperon lievemmät kieltäytymisilmaisut. Iskä sai sellaisen lämärin, että huhhuh. Iskä on sen verran kovapäisempi, että on näitä lämäreitä saanut muutamia. Äiteetä ei ole enää lyöty, mutta muutaman kerran on uhkaavasti nostettu avokämmen pystyyn ja se on riittänyt äiteelle merkiksi siitä, että taapero on tosissaan. No äitee joustaa. Monissa kirjoissa ja netin neuvosivuilla kerrotaan, että kun taapero lyö tai puree, pitää hänelle opettaa vaihtoehtoisia tapoja ilmaista kiukkua. Niissä ei kuitenkaan aina kerrota, mitä ne keinot ihan konkreettisesti on. Eli siis mitä? Enhän voi käskeä pientä taaperoa lähtemään ulos yksin kävelylle jos hän on vihainen. Niinhän minä tekisin. Kyllä piti kaivaa netin syvimmätkin sopukat, että löysin ihan oikeita esimerkkejä, miten voi kiukkua purkaa. Näytin usein, että tyynyä voi lyödä jos on vihainen. Sohvi ei kuitenkaan omaksunut tätä tapaa purkaa kiukkua, vaikka esimerkistä muutaman kerran saattoi tyynyä mäiskäistä. Sohvi kehitteli lopulta ajan kuluessa omia tapoja näyttää kiukkua. Joskus hermostuessaan Sohvi iskee nyrkillä pöytään. Tämä on siinä mielessä edistystä, että kiukku tulee näkyväksi, mutta ilman, että muita satutetaan. Sohvi on myös oppinut murisemaan, jos on vihainen. Tämän hän on oppinut perheemme koirilta. On selitetty, että jos koira murisee, se on vihainen ja silloin pitää antaa koiran olla. Tämä on ollut siitä hyvä kiukun ja tahdon näyttämistapa, että se alkaa usein naurattamaan vanhempia ja Sohvia ja näin kiukkukin alkaa nopeasti rauhoittumaan. Olemme ahkerasti lukeneet Sohvin kanssa tunnekirjoja . Lisäksi taaperon suuttuessa olen yrittänyt ohjata, että jos on tosi vihainen niin huutaminenkin on parempi vaihtoehto, kun itsensä tai toisten satuttaminen. Usein neuvotaan hengittämään syvään ja laskemaan kymmeneen. Sitten voi mennä jonnekin rauhoittumaan itsekseen. Tätä taapero tykkää välillä tehdä. Huokaista syvään. Olen suhtautunut hieman skeptisesti tällaisten Mindfulness-tapojen opettamisen näin pienelle lapselle, vaikka niitä monessa paikassa suositellaankin. Jopa kaupan leluhyllyllä on myynnissä mindfullness pehmolelu, joka opettaa lasta meditoimaan. Toisaalta, olen kuitenkin huomannut, että Sohvi on oikeasti tykännyt tästä rauhoittumiskeinosta, tosin laskemme vain viiteen, jotta mielenkiinto asiaan säilyy. Joskus jos on ollut puuhakas päivä ja Sohvin on vaikea rauhoittua nukkumaan, niin on käytetty tätä syvään huokaamista. Ja se on pieneksi hetkeksi oikeasti rauhoittanut Sohvin... kunnes viuhtominen on taas jatkunut. Mutta vaikutusta kuitenkin oli. Sohvilla oli myös vaihe, joka uhkaavasti toi esimakua tulevasta teini-iästä. Tosin olen käsittänyt, että tahtoikäkin on eräänlainen teini-ikä, niissä opetellaan itsenäisyyttä molemmissa. Sohvihan saattoi suuttuessaan mennä omaan huoneeseensa niin, että laittoi oven kiinni perässään. Suloiseksi tämän teki se, että Sohvin käsi hädin tuskin ylsi ovenkahvaan ja oven kiinni laittaminen ei ollut ihan yksinkertainen operaatio. Rauhoituttuaan 10 minuuttia huoneessaan, hän halusi pois, mutta oven avaaminen olikin niin vaikeaa, että äiteen piti mennä avuksi. Eihän tällaiselle tempulle voi kun hymyillä! Kuinka pieni tyttöni onkin yhtäkkiä jo niin iso ja itsenäinen <3 Lasta ei saisi rangaista siitä, että hänellä on tunteita. Siten hän vain oppii olemaan ilmaisematta tunteitaan tai kertomaan niistä kenellekään tai edes tunnistamaan niitä itse. Saa olla pettynyt, saa olla vihainen ja uskon, että Sohvikin lopulta oppii, miten näitä tunteita voi ilmaista ilman, että muut läsnäolijat kärsivät. Tunnekirjoista mm. (Aada ja kiukkuleijona)  on opittu Sohvi kanssa, että kiukku on tärkeä tunne, jolla lapsi oppii ilmaisemaan ja asettamaan omia rajojaan. Siitä on hyötyä sitten, kun pitää puolustaa itseään ja oikeuksiaan vaikkapa kiusaamistilanteessa. Tai aikuisena oman jaksamisensa rajoja. Toivon, että lapseni saisi tällaisia taitoja. Siksi yritän ymmärtää ja joustaa. Ja ohjata itseä ja muita satuttavasta käytöksestä kohti vaikka sitten murisemista. Luitko jo: Mitä tehdä kun taapero hakkaa päätä lattiaan?

Yleisesti ottaen hyvä kultainen sääntö pätee kaikkiin lapsiin: Lapsi kunnioittaa vanhempaa, kun kokee kunnioituksen olevan vastavuoroista. (Tästä lisää postissa: Miten saada lapsi tottelemaan aamuisin? ) Tämä ajatus ei kuitenkaan taikasauvana saa lapsiperhearjesta sujuvaa. Itsestä tuntuu, että uhmaiän aikana Sohvilla on niin vahva tarve opetella pettymyksien sietoa ja suurien tunteiden hallintaa, että uhmis kyllä kehittelee asiasta kuin asiasta raivokohtauksen, jotta tunnetaidot ja oma tahto pääsevät kehittymään. Uhmaikään kuuluu vanhempien tahdon vastustaminen ja pieni irtautuminen vanhemmista, joten ei ole ihmeellistä, jos lapsi ei tottele. Kuitenkaan aivan kaikkea ei kannata aina sokeasti laittaa uhmaiän piikkiin, vaan välillä kannattaa käydä tämä listaus läpi ja tarkastella tuleeko lapsen tarpeet täytetyiksi. Itse mietin toisinaan olenko viettänyt oikeasti kännykätöntä laatuaikaa lapseni kanssa tänään? Vai karkaavatko ajatukseni aina muualle, vaikka yritänkin leikkiä hänen kanssaan? Usein uhmaamisen tarve vähenee, kun antaa lapselle valtaa valita ja päättää ikätasoon nähden sopivista asioista. Tämä on kyllä meillä toiminut ja rauhoittanut pahinta uhmaamisen tarvetta. Pitää vaan muistaa kysyä otatko vaaleaa vai tummaa leipää? Juotko maitoa vai vettä? Haluatko tämän talouspaperin vai tämän täysin identtisen talouspaperin? Tämä listaus ei ole mitenkään uhmaikäisille suunnattu, vaan pätee kaikenikäisiin lapsiin ja tunnistan tästä kyllä väsyneen ja nälkäisen aikuisenkin kiukunpuuskat. Lapsi saattaa lyödä, purra, raivota , olla täysin tottelematon ja epäkunnioittava. Teorian mukaan lapsen ongelmakäyttäytymisen taustalla on aina jokin tarvevaje. 1. Kehotarpeet: Onko lapsi väsynyt, nälkäinen, janoinen, kuumissaan tai kylmissään. Kiviä kengässä tai nuttura liian tiukalla? Flunssa tulossa? Kuume nousemassa? 2. Turvatarve: Kokeeko lapsi olonsa/ elämänsä turvalliseksi? Onko lapsen elämässä tapahtunut suuria muutoksia? Pelottaako lasta jokin? Joskus pelkästään jokin yllättävä muutos päivärutiineihin voi johtaa lapsen turvattomaan oloon, varsinkin mitä pienempi lapsi on kyseessä. Empatia, huolenpito ja läheisyys vahvistavat turvallisuuden tunnetta nopeasti. 3. Yhteystarve: Kokeeko lapsi, että hän tulee kuulluksi? Uskaltaako hän kertoa minulle mieltä painavista asioista, ja annanko hänelle siihen mahdollisuuksia? Kokeeko lapsi, että häntä rakastetaan? Kaikilla on tarve tulla rakastetuksi ja rakastaa. 15 minuuttia leikkiä lapsen kanssa päivässä on pieni aika minulle äitinä, mutta lapselle se voi olla juuri se oleellinen pieni hetki, joka ylläpitää luotettavaa yhteyttä vanhempaan. Yhteinen leikki viestii, että vanhempi välittää lapsesta. Lue leikkimisen hyödyistä lisää täältä ylen jutusta . 4. Arvostuksen tarve: Kokeeko lapsi olonsa arvostetuksi? Saako hän meiltä vanhemmilta myös positiivista kannustusta ja hyvää palautetta tarpeeksi? Kokeeko lapsi tulevansa hyväksytyksi? Sanotaan, että "se kasvaa mihin kiinnittää huomiota." Missä oma lapseni on taitava? Olenko sanonut sen hänelle tänään? Myöhemmin lapselle tulee myös tarve kuulua joukkoon (ystäväporukkaan, koululuokkaan). 5. Itsenäisyyden tarve: Tämä on uhmaikäisellä usein voimakas tarve. Saako lapsi toimia itsenäisesti ja toteuttaa omia ideoitaan? Onko lapsella mahdollisuus vaikuttaa asioihin? Lapsi voi vaikka itse valita päivävaatteensa tai päättää mitä ruokaa syödään tänään. Vaihtoehtojen antaminen ja asioiden päättäminen ikätasoon nähden vähentää lapsen tarvetta uhmata. Uhman tarkoitus on itsenäistyä vähän vanhemmista. Antamalla vaihtoehtoja lapsi kokee hallinnan, itsenäisyyden ja arvostuksen tunnetta. tarvevajekukka Minulla on 4 vaihtoehtoista tapaa reagoida, kun Sohvi saa raivarin "Ei nyt oteta jätskiä."  Jos Sohvilta kieltää jotain ja siitä alkaa taas uusi raivokohtaus, voin vanhempana joko: a) Antaa periksi  jos on omat voimat vähissä, eikä ole kyse mistään hengenvaarallisesta (joskus pitää ajatella omaa jaksamista ja on myös ihan ok uudelleenarvioida omaa käskyään ja tilannetta) "Okei, saat ottaa yhden jätskin." Satunnaisesti käytettynä tämä antaa viestin, että olet hyvä ja reilu johtaja, joka kunnioittaa myös toisten tarpeita ja toiveita. Jos jatkuvasti antaa periksi kaikessa, se luo turvattomuutta.  b) Sopia jonkinlaisen reilun kompromissin  lapsen kanssa (näin lapsikin oppii tekemään kompromisseja) "Jos syöt nyt jätskiä et jaksa syödä ruokaa. Sovitaanko, että saat juoda nyt vähän mehua ja saat jätskin sitten vasta ruuan jälkeen."   c) Pysyä jyrkästi omassa kannassani  ja huudattaa lasta tuntikausia, (jolloin lapsi oppii vain tukahduttamaan tunteensa, eikä käsittelemään pettymyksiä ja hänestä todennäköisesti kasvaa myös yhtä jääräpäinen kuin minusta) "Se on ihan selvä asia, että jätskiä ei tänään syödä, kun minä sanon niin! Piste!"   d) Pysyä lempeästi omassa kannassani , mutta lohduttaa lasta empaattisesti pettymyksen äärellä, ymmärtää/sallia hänen pettymyksensä, ja tarjota lopulta syliä tai halia, jolloin lapsi oppii, että pettymykset kuuluvat elämään. Niistä kuitenkin selvitään erilaisilla keinoilla esim. halauksen voimalla ja sitten siirtymällä tekemään jotain muuta mukavaa/yhteistä kivaa vanhemman kanssa, vaikka satukirjan lukemista. "Kyllä mä nään että sua harmittaa kun et nyt saa jätskiä. Saat jätskiä sitten huomenna mummulassa.  (Sitten kun taapero on vähän rauhoittunut, voi kysyä:)  Haluatko tulla syliin, luetaanko hetki vaikka yhdessä sitä sun autokirjaa?" Usein kuulee puhuttavan johdonmukaisesta kasvatuksesta. Johdonmukaisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhemman tulee olla täysin joustamaton natsihirviö. Minusta johdonmukaisuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että lapsen elämä ja vanhemmat ovat yleisesti ottaen ennalta arvattavissa. Lounas syödään lounasaikaan, eikä illansuussa. Herkut syödään jälkkäriksi eikä aamupalaksi. Nukkumaan mennään aina samoihin aikoihin... jne. Vuodessa on 365 päivää ja jos tekee 20-30 päivänä poikkeuksen rutiineihin, tämä ei tule hetkauttamaan lapsen turvallisuuden tunnetta. Lapsi ottaa mallia vanhemmasta ja ajoittainen joustaminen lapsen kanssa tekee lapsestakin joustavan. Luitko jo: Kuinka saan uhmaikäisen lapsen tottelemaan aamuisin? LÄHTEET: Tunnetaitoja lapselle: https://www.tunnetaitojalapselle.fi/artikkelit/tunnekasvatus_tunnetaidot_tarpeet Yle: Pitääkö lapsen kanssa leikkiä? https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/26/pitaako-aikuisten-leikkia-lasten-kanssa-asiantuntijat-vastaavat Toiminta-akatemia: https://toimintaakatemia.fi/tunteet-ja-tarpeet-mita-on-lapsen-vihaisuuden-takana/ Yle: Emilia Särkinen leikki puoli tuntia päivässä vilkkaan poikansa kanssa, ja huomasi parissa kuukaudessa muutoksen lapsensa tunnereaktioissa: https://yle.fi/a/3-11184563 Hyvän vanhemman salaisuus -kirja

Sohvilla oli aluksi muovisakset, joilla hän sai turvallisesti harjoitella saksiotetta ja leikkailla äidin pingottamaa paperia. Myöhemmin kun alkoi näyttää siltä että saksiminen voisi sujua, otettiin käyttöön oikeat metallikärkiset lastensakset. Tässä on askarteluja 2-3 vuotiaalle, joihin tarvittavan materiaalin (laudat) lapsi voi leikata itse pahvista. Tähän käy erittäin hyvin pienten pahvilaatikoiden pahvi (kunhan ei ole liian paksua) tai vaikka muropaketin pahvi. Alta voit tulostaa pohjia, joille lapsi saa liimata leikkaamansa laudat ja näin rakentaa junarataa, siltaa, aitaa ja laituria. Vanhempi leikkaa pahvista n.5cm levyisiä liuskoja Lapsi leikkaa lastensaksilla liuskat kapeiksi laudoiksi, vanhempi voi pitää tarvittaessa liuskaa paikoillaan. Liuskasta kiinni pitämällä onnistui meillä yllättävän hyvin ekat laudat 2,5 vuotiaana. 3 vuotiaana Sohvi osasi jo itse pitää kiinni pahviliuskasta ja halusi tietty jo itse määritellä laudan vahvuudet, näin syntyi tämän heppa-kuvan laudat. Jos saksiminen ei kiinnosta lasta tai ei vielä onnistu, voi vanhempi leikata laudat valmiiksi ja lapsi saa keskittyä sommitteluun. Tulosta alta valmis pohja tai piirrä itse Tursota liimaa laudanpätkille ja anna lapsen sommitella ja "rakentaa" laudat paikoilleen Tarvitaan lasten sakset, liimaa ja pahvia. Tee hevoselle aita ja hevosen talliin kattto. Korjaa silta niin lampaat pääsevät sillan yli syömään rehevää ruohoa. Rakenna laituri niin poika pääsee onkimaan kaloja. Tulosta tästä pohjia: (muista vaihtaa tulostettaessa suunta vaakaan)

Tässä arvioituna muutama kirja 3 vuotiaalle tytölle. Sohvin mielestä paras kirja näistä on ollut tuo prinsessaluukkukirja. Pete ja Pulmu -Iso ilmapallo Scheffler Axel Pete ja Pulmu -sarjassa on monta kirjaa ja niissä käsitellään usein pelkoja ja pettymyksiä. Kirjasta on tehty myös animaatio joka on nimeltään Pippa ja Popi, joka on ainakin kirjoitushetkellä katsottavissa yleareenasta. Pete on pupu ja Pulmu on hiiri, he ovat parhaat ystävykset. Kirjassa Pete on saanut hienon punaisen ilmapallon. Ilmapallo kuitenkin karkaa ja rikkoutuu puunoksaan. Pete on tietysti tosi surullinen, kunnes Pulmu kaivaa repustaan saippuakuplapurkit. Kaikki kuplat lentävät pois ja rikkoutuvat. Eikä se haittaa ollenkaan. Tämän sarjan kirjoissa on hienoa, että surun ja pettymyksen tunteet tulevat näkyviksi. Sitten kertoja osoittaa empatiaa surevaa kohtaan: "Pete parka!" Ja sitten keksitään ratkaisu, jossa suru muuttuu iloksi taas. Loistavaa tunnetaitokasvatusta varsinkin meille suomalaisille, jotka mielummin piilotetaan kaikki tunteet pieneen mustaan rasiaan. Suosittelen. Pop-up peekaboo! Disney princess Etsiskelin taannoin joululahjaksi pop-up eli ponnahduskirjoja, mutta suomennettuja oli vaikea löytää. Tämä vähäsanainen kirja menee kuitenkin hyvin myös englanniksi. Taitavasti suunnitellussa kirjassa pongahtavat esiin yksitellen suosikkiprinsessat; Ariel, Jasmine, Belle, Moana ja Tähkäpää. Kaunis, taidokas ja sopivan lyhyt kirja prinsessojen ystäville.

Tässä koottuna parhaat kirjat Sohvin käyttökokemuksen perusteella erityisesti 1 vuotiaalle. 1 vuotiaan käsissä pahvisivuinen kirja on kestävä. Pyöristetyt reunat ovat plussaa sillä 1 vuotiaan käsissä kirja kolahtelee helposti päähän tai tippuu pikkuisen varpaille. Tässä arvostelut seuraavista kirjoista: Lintuja - iloiset äänet Pipsa ja pikkuotukset Kissan keittokirja Oravan lumiukko Karhun kirjeet Peppe potalla Pupen lumileikit Puppe ja hyvänyötähdet Lintuja - iloiset äänet Marion Billet Tätä 1 vuotias voi itsekin selailla ja saada soimaan. Pahvisivuinen kirja esittelee kuusi lintua kuvina ja niiden lauluäänet. Äänen saa soimaan painamalla mustaa ympyrää. Patterit ovat valmiina kirjassa ruuvattavan lokeron takana. Tämä on ollut vanhempien suosikki myös mukavan ja rentouttavan äänimaailman ansiosta. Oma lempparini on mustarastaan kaunis luritus, kun taas Sohvi on tykännyt käen kukkumisesta. Myöhemmällä iällä, nyt 2-3 vuotiaana, Sohvi on edelleen tykännyt välillä selata kirjaa ja puhumaan oppimisen jälkeen on kommentoinut kuvissa esiintyviä taustahahmoja, "pupu, mato, talo" jne. Kirja sopii hyvin rauhoittumiseen. Sarjaan kuuluu muitakin ääninappikirjoja kuten: "Tuut tuut" ja "Potalla" Pipsa ja pikkuotukset Mandy Archer Tämän kirjan ostin alunperin Sohvin 1v täyttävälle ystävälle, sillä ajattelin, että kyseessä olisi loistava ensikirja. Aiemmin Sohvi ei ole ollut hirveän innostunut tällaisista koskettelukirjoista, joissa on erilaisia pintoja, joten luulin tämän olevan 2 vuotiaan Sohvin käsissä floppi. Kuitenkin tämä kirja olikin niin suosittu, että jätin sen meille ja ostin tälle 1 vuotiaalle vielä oman. Kirjan tarina on mukava; possujen perhe lähtee pienelle luontoretkelle ja retkeltä löytyy monta pikku ötökkää ihmeteltäväksi. Puun kaarna tuntuu kuoppaiselta ja kimalainen tosi pörröiseltä. Pinnat ovat kaikki erilaisia ja pipsamaiseen tapaan kimallusta ja säihkettäkin löytyy. Luulen, että Sohvi rakastaa tätä lyhyttä tarinaa enemmän kuin näitä pintoja, mutta joka tapauksessa tätä on paljon luettu. Tammimetsän tarinoita Julia Donaldson, Axel Scheffler Tähän sarjaan kuuluu useita kirjoja. Kaikissa kirjoissa on tukevat pahviset ja pyöreäreunaiset sivut. Jokaisella aukeamalla on pieni avattava luukku ja tarina on riimitelty. Kirjat ovat lyhyitä ja mikä parasta, ne päättyvät usein yhteiseen ruokailuun/herkutteluun. Kissan keittokirja Julia Donaldson, Axel Scheffler Kissa on saanut uuden kattilan ja lähtee etsimään kirjastosta reseptikirjaa. Kirjastossa avataan kirjoja kansi kerrallaan, kunnes oikea kirja löytyy. Lopulta kissa kokkaa juustomakaronia ystäväporukalle ja isosta padasta riittää monelle. Oravan lumiukko Julia Donaldson, Axel Scheffler Orava rakentaa ystävänsä kanssa lumiukon. Siihen pitää etsiä porkkana nenäksi ja hiilet silmiksi. Lopuksi syödään lumiukkopipareita ja ihaillaan lumiukkoa ikkunasta. Karhun kirjeet Julia Donaldson, Axel Scheffler Karhu jakaa mysteeriset kirjeet tammimetsän eri asukkaille. Kun kirjeeseen kurkistetaan, sieltä löytyy kutsu juhliin. Karhu leipoo vielä kakun ennen kuin ystävät saapuvat. Tavallaan tämä ei ole ihan nykypäivää, kun kaverit saapuvat lahjojen kanssa ovelle, monet synttärit on nykyään lahjattomia mobile-pay synttäreitä. Lisäksi jään miettimään suurta ystäväporukkaa. Kaikkien synttäreille ei tule noin paljon väkeä ja se on ihan ok. Kirja voi siis herättää myös kateuden ja haikeuden tunteita... Muita sarjaan kuuluvia: Myyrän silmälasit Myyrä etsii silmälasejaan ja lukija saa kurkistella asunnon kaappeihin ja komeroihin. Lopulta silmälasit löytyvät teepannusta ja sittenhän keitetäänkin kaikille etsijöille teet. Ketun sukat Kettu etsii kadonneita sukkiaan ja lukija pääsee kurkistelemaan ketun komeroon, kellariin, maton alle ja vintille. Lopulta molemmat sukat löytyvät. Possu piilosilla Possu ja kana leikkivät piilosta. Possu etsii kanaa ja löytää kyllä muita kavereita, mutta kanaa on vaikea löytää. Lopulta kana löytyy eväskorista ja kaikki ystävät pääsevät piknikille. Peppe potalla Mervi Lindman Tämä on ollut suosikki ihan alusta asti. Jo 1v pitäen Sohvia on naurattanut aina kohta, jossa Peppe (tietämättömänä mitä pottaan pitäisi laittaa) laittaa pottaan palikoita. Kirja on hauska ja nyt Sohvi osaa jo nimetä kuvia kirjasta kuten kakka ja kukka. En osaa sanoa onko tästä ollut hyötyä pottailuun, sillä pottahommat on meillä ihan alkutekijöissä nyt 2 vuotiaana, mutta hauska kirja kumminkin. Tämä on ihan paperisivuinen, eli ei voi jättää taaperon itse selattavaksi, mutta ohuen kokonsa vuoksi tämän sarjan kirjoja on helppo sujauttaa useampikin laukkuun kun on menossa mummulaan tai mökille. Lisää peppe kirjoja löytyy aiemmasta postauksestani. Pupen lumileikit Eric Hill Pahvisivuinen, pyöreäreunainen kirja, jossa on todella yksinkertaiset ja lyhyet tekstit. Liikuteltava Puppe-koiran pää tuo eloa joka sivulle. Puppe -kirjat ovat Sohvin kestosuosikkeja. Kirjan sivut ovat todella paksuja, tämä on vankkaa tekoa. Montaakaan sivua tässä kirjassa ei ole, joten aika lyhyt lukuelämys tämä on ja sopii siksi erinomaisesti 1 vuotiaalle. Kirja käy läpi perinteisiä talvileikkejä ja lopuksi Puppe päätyy sisätiloihin, lämpimän juoman äärelle. Puppe ja hyvänyöntähdet Eric Hill Tämä on äiteen lempisatu. Täydellinen kirja 1 vuotiaalle. Ihanan rauhallinen ja nopea kirja iltasaduksi. Kirjan takana on katkaisin, josta saa valot päälle tähtien kohdalle. Puppe on perheensä kanssa telttailemassa, eikä Puppe saa unta. Kirjassa seurataan kuinka tähdet syttyvät yksitellen ja lopulta Puppe nukahtaa. Sohvi rakastaa puhaltaa tähdet aina joka välissä ”sammuksiin” eli kun hän on tarpeeksi puhkunut niin sammutan hetkeksi katkaisijasta tuikkeet.

Ehkä juuri siksi, että olen ollut vähän pettynyt pienten lasten puuhakirjatarjontaan, päätin tehdä sellaisen itse. Inspiroiduin Pipsa Possu- puuhakirjasta, jossa oli mukana tarina ja tehtäväkirjaa tuli luettua vielä monta kertaa iltasatuna täytön jälkeen. Toisaalta ihailin myös Axel Schefflerin On the farmin kuvitustyyliä, joka oli niin aito verrattuna joka puolella näkyvään ja nopeasti tuotettavaan digi/vektorikuvitukseen. Joten tässä se nyt on: blogini ensimmäinen myyntituote: Tarinapuuhakirja! Naksu majakkasaarella -tarinapuuhakirja kertoo tarinaa Naksu- koirasta, joka lähtee retkelle majakkasaarelle. Saarella Naksu tutustuu Masa myyrään. Naksu puuhailee kaikenlaista merellistä: käy sukeltamassa, saunomassa, sekä tarkkailee lintuja luodolla sekä laivoja majakasta. Myrskytuuliakin Naksu pääsee haistelemaan. Mukanaan Naksulla on rakas Hippu-nalle pehmolelu, joka kainalossaan Naksu nukahtaakin majakassa kamiinan lämpöön, myrskyn riehuessa ulkona. Tehtäväkirja sisältää paljon tarratehtäviä. Mukana tulee 88 mattapintaista tarraa. Osa tarratehtävistä on vapaata sijoittelua, joka rentouttaa lasta ja saa aikaan onnistumisen tunteen, sillä oikeaa tai väärää sijoittelua ei ole. Osassa tehtävistä pitää löytää palapelin tavoin oikeat tarrat oikeisiin kohtiin. Kirja sisältää myös ”löydä reitti”-tehtäviä, yhdistä esine ja sen varjo, etsi 5 eroa, sekä värityssivun. Vaikka olen tietysti jäävi arvioimaan omaa tehtäväkirjaani, niin tämä on se minun lapsuuden unelmakirja, jossa on paljon väriä ja sopivasti tarroja. Lapsena myös tykkäsin kirjoista, jotka osallistivat lasta mukaan tarinaan. Ja tässä tehtäväkirjassa se toteutuu esimerkiksi niin, että autetaan Naksu pois luodolta asettelemalla kiviä mereen. Aikuisena itselle on tärkeää, että tehtäväkirjan luonnollinen värimaailma ja kuvitus miellyttävät myös aikuisen silmää, sillä aikuinenhan sen ostopäätöksen usein tekee. Pidän erityisesti tämän puuhakirjan kuvitusjäljestä, mattapinnasta ja jämäköistä sivuista. Sohvi 3v teki tehtävät innoissaan. Tehtävät tuntuivat olevan sopivan tasoisia Sohville, vaikka jääräpäisenä tyttönä hän halusi piirtää reitit juuri niinkuin itse päättää, eli reilusti oikoen, vaikka luulen että osaisi myös mennä reittiä pitkin. Kirjaa luettiin myös pelkkänä satuna täytön jälkeen, jolloin tytölle tuli kova hinku vaihdella tarrojen paikkaa ja näytti se vielä onnistuvan jotakuinkin. Hän antoi myös palautetta värityssivun puuttumisesta, joten tein sellaisen vielä kirjan loppuun. Miäs taas oli huolissaan, että lapsille ei opeteta veneen oikeaoppista kiinnittämistä laituriin (apinaemoji) joten värityskuvan teemaksi tuli tämä kiinnitys, vaikka sanoin, että tämä ei todellakaan ole mikään opetuksellinen kirja, vaan ihan tarinatajunnanvirtaa. Sanoin myös, että voin tehdä sitten joskus isoille lapsille oikein veneilyaiheisen tarrapuuhakirjan, jossa käydään läpi vaikka kaikki veneilyyn liittyvät asiat merimiessolmuista VHF-radiopuhelimen käyttöön :) Olen myös ylpeä kun saan kertoa, että tämä tehtäväkirja on painettu Suomessa ja postitus tapahtuu myös Suomesta. Design ja taitto ovat myös suomalaisia. Tehtäväkirja on suunnattu 3-4 vuotiaille, mutta minkä ikäinen tahansa saattaa tätä innostua täyttelemään. Lähde kokeilemaan mitä lapsesi/kummilapsesi/lapsenlapsesi tykkää tästä puuhakirjasta, jota ei heitetäkään heti pois vaan voidaan lukea iltasatuna/päikkärisatuna/matkasatuna vielä monta kertaa. Jos innostuit, niin Naksun tarinapuuhakirjoja on tulossa vielä paljon lisää! Tästä verkkokauppaan ostoksille Tulevat Naksun tarinapuuhakirjat: Naksu kauppiaana: Kirjassa tarrapuuhailija pääsee kokeilemaan miltä tuntuisi olla kaupassa töissä. Luvassa on mm. lelujen hyllyttämistä, mainosjulisteen tekoa ja asiakkaiden auttamista löytämään hukassa olevia tavaroita. Naksun väriretki (mummulaan):  Tässä tehtäväkirjassa jokaisella aukeamalla tai sivulla on oma väriteema esim. punainen, harmaa, vihreä, keltainen. Tarinassa Naksu saa kaupungissa asuvalta mummultaan kirjeen, jossa pyydetään Naksua kylään Naksun synttärien kunniaksi. Luvassa on Naksun rakastamaa, mummun tekemää lohipiirakkaa. Naksu lähtee matkaan ja kulkee kohti kaupunkia erilaisten värimaisemien läpi. Matkalla ihmetellään vesipisaroita, pikkuotuksia, kadonneita kirjeitä, kukkia ja liikennevälineitä. Lopulta Naksu pääsee mummun luokse, eikä kenellekään jää epäselväksi mikä on mummun lempiväri!

Mistä löytää sopiva tehtäväkirja 3 vuotiaalle lapselle? Ei näitä nyt ihan helppoa kyllä ole ollut löytää. Helposti on pienille vain värityskirjoja ja isompien tehtäväkirjat on taas vielä ihan liian vaikeita. Tässä muutama Sohvin testaama tehtäväkirja arvosteluineen ja sanoisin, että nämä on olleet aika passeleita tehtäväkirjoja 3 vuotiaalle lapselle. Naksu majakkasaarella -tarinapuuhakirja Ehkä juuri siksi, että olen ollut vähän pettynyt puuhakirjatarjontaan, päätin tehdä sellaisen itse. Inspiroiduin Pipsa Possu- puuhakirjasta, jossa oli mukana tarina ja tehtäväkirjaa tuli luettua vielä monta kertaa iltasatuna täytön jälkeen. Toisaalta ihailin myös Axel Schefflerin On the farmin kuvitustyyliä, joka oli niin aito verrattuna joka puolella näkyvään ja nopeasti tuotettavaan digi/vektorikuvitukseen. Joten tässä se nyt on: blogini ensimmäinen myyntituote: Tarinapuuhakirja! Naksu majakkasaarella -tarinapuuhakirja kertoo tarinaa Naksu- koirasta, joka lähtee retkelle majakkasaarelle. Saarella Naksu tutustuu Masa myyrään. Naksu puuhailee kaikenlaista merellistä: käy sukeltamassa, saunomassa, sekä tarkkailee lintuja luodolla sekä laivoja majakasta. Myrskytuuliakin Naksu pääsee haistelemaan. Mukanaan Naksulla on rakas Hippu-nalle pehmolelu, joka kainalossaan Naksu nukahtaakin majakassa kamiinan lämpöön, myrskyn riehuessa ulkona. Tehtäväkirja sisältää paljon tarratehtäviä. Mukana tulee 88 mattapintaista tarraa. Osa tarratehtävistä on vapaata sijoittelua, joka rentouttaa lasta ja saa aikaan onnistumisen tunteen, sillä oikeaa tai väärää sijoittelua ei ole. Osassa tehtävistä pitää löytää palapelin tavoin oikeat tarrat oikeisiin kohtiin. Kirja sisältää myös "löydä reitti"-tehtäviä, yhdistä esine ja sen varjo, etsi 5 eroa, sekä värityssivun. Vaikka olen tietysti jäävi arvioimaan omaa tehtäväkirjaani, niin tämä on se minun lapsuuden unelmakirja, jossa on paljon väriä ja sopivasti tarroja. Lapsena myös tykkäsin kirjoista, jotka osallistivat lasta mukaan tarinaan. Ja tässä tehtäväkirjassa se toteutuu esimerkiksi niin, että autetaan Naksu pois luodolta asettelemalla kiviä mereen. Aikuisena itselle on tärkeää, että tehtäväkirjan luonnollinen värimaailma ja kuvitus miellyttävät myös aikuisen silmää, sillä aikuinenhan sen ostopäätöksen usein tekee ja pienet lapset tarvitsevat kuitenkin aikuisen apua ja ohjatusta tehtävien kanssa. Pidän erityisesti tämän puuhakirjan kuvitusjäljestä, mattapinnasta ja jämäköistä sivuista. Sohvi 3v teki tehtävät innoissaan. Tehtävät tuntuivat olevan sopivan tasoisia Sohville, vaikka jääräpäisenä tyttönä hän halusi piirtää reitit juuri niinkuin itse päättää, eli reilusti oikoen, vaikka luulen että osaisi myös mennä reittiä pitkin. Kirjaa luettiin myös pelkkänä satuna täytön jälkeen, jolloin tytölle tuli kova hinku vaihdella tarrojen paikkaa ja näytti se vielä onnistuvan jotakuinkin. Hän antoi myös palautetta värityssivun puuttumisesta, joten tein sellaisen vielä kirjan loppuun. Mies taas oli huolissaan, että lapsille ei opeteta veneen oikeaoppista kiinnittämistä laituriin (apinaemoji) joten värityskuvan teemaksi tuli tämä kiinnitys, vaikka sanoin, että tämä ei todellakaan ole mikään opetuksellinen kirja, vaan ihan tarinatajunnanvirtaa. Sanoin myös, että voin tehdä sitten joskus isoille lapsille oikein veneilyaiheisen tarrapuuhakirjan, jossa käydään läpi vaikka kaikki veneilyyn liittyvät asiat merimiessolmuista VHF-radiopuhelimen käyttöön :) Olen myös ylpeä kun saan kertoa, että tämä tehtäväkirja on painettu Suomessa ja postitus tapahtuu myös Suomesta. Design ja taitto ovat myös suomalaisia. Lähde kokeilemaan mitä lapsesi/kummilapsesi/lapsenlapsesi tykkää tästä puuhakirjasta, jota ei heitetäkään heti pois vaan voidaan lukea iltasatuna/päikkärisatuna/matkasatuna vielä monta kertaa. Jos innostuit, niin Naksun tarinapuuhakirjoja on tulossa vielä paljon lisää! Tästä verkkokauppaan ostoksille  Tulevat Naksun tarinapuuhakirjat: Naksu kauppiaana: Kirjassa tarrapuuhailija pääsee kokeilemaan miltä tuntuisi olla kaupassa töissä. Luvassa on mm. lelujen hyllyttämistä, mainosjulisteen tekoa ja asiakkaiden auttamista löytämään hukassa olevia tavaroita. Naksun väriretki (mummulaan):   Tässä tehtäväkirjassa jokaisella aukeamalla tai sivulla on oma väriteema esim. punainen, harmaa, vihreä, keltainen. Tarinassa Naksu saa kaupungissa asuvalta mummultaan kirjeen, jossa pyydetään Naksua kylään Naksun synttärien kunniaksi. Luvassa on Naksun rakastamaa, mummun tekemää lohipiirakkaa. Naksu lähtee matkaan ja kulkee kohti kaupunkia erilaisten värimaisemien läpi. Matkalla ihmetellään vesipisaroita, pikkuotuksia, kadonneita kirjeitä, kukkia ja liikennevälineitä. Lopulta Naksu pääsee mummun luokse, eikä kenellekään jää epäselväksi mikä on mummun lempiväri! Pipsa Possu -Ihana loma tarrapuuhakirja Tämän ostin Sohville jo 2 vuotiaana, mutta on totta että puolet tehtävistä oli vielä liian vaikeita. Minkäänlaiset piirtämistehtävät eivät vielä sujuneet, mutta tarroja hän asetteli paikoilleen kuin vanha tekijä. 3-4 vuotiaalle tämä olisi ollut juuri sopiva, kun kynäharjoittelut alkavat sujua paremmin. Kirjassa on tarina, jossa possuperhe lähtee lomalle. Piirretään lentokoneen reitti oikeaan kohteeseen. Isä possu ajaa autoa tietysti väärään suuntaan ja loma-asunnolle saavutaan kuu- ja tähtitarrojen loistaessa taivaalla. Tehtävänä on mm. löytää 5 virhettä, lisätä tarroja puuttuviin kohtiin, löytää kuvasta esineitä, koristella postikortti ja tietysti lisätä kurraroiskeita lätäkössä hyppimiskuvaan. Yllätyin siitä, että tämän tehtäväkirjan tehtyään taapero halusi tätä luettavan myös iltasatuna ja sehän kävi helposti, sillä kun luki ohjeista vain ensimmäisen lauseen ja jätti muut lukematta, niin tarina soljui aika mukavasti. Päällystin tehtäväkirjan vielä kontaktimuovilla, että se kestää sitten paljon lukukertoja. Tämä oli näistä kyllä oma suosikkini. Tämä oli kuvitukseltaan ja tehtäviltään yksinkertainen ja selkeä. Tarroja oli sopiva määrä. Bonuksena oli, että tästä sai vielä satukirjan. On the farm - sticker activity book (Axel Scheffler) Rakastan tätä kuvitustyyliä, joten pakkohan tämä oli ostaa, vaikka tehtävänannot olivatkin englanniksi. Tosin paljoakaan kielitaitoja ei tarvittu, sillä useimmat kirjan tehtävät olivat vain aukeamien vapaata ja luovaa koristelua tarroilla. Ja niitä tarrojahan kyllä riitti. 400 kpl. Joo, niitä on löytynyt meiltä myös oven karmeista ja kaapinovista. Tehtävissä etsitään mm. erilaisuuksia, lisätään tarroja ohjeen mukaan, etsitään reittiä sokkelon läpi ja yhdistetään emo ja poikanen. Kirja oli kuvitukseltaan ihastuttava, mutta sitten kun on ne 100 tarraa isketty siihen sivulle niin toisaalta ei sitä enää ole mukava katsella, edes kuvakirjana. Varsinkaan kun tarrojen paikkaa oli vielä vaihdeltu 10 kertaa ja jotkin tarrat muistuttivat enää lähinnä rusinoita. Tehtävät olivat suurelta osin soveltuvia meidän 3 vuotiaalle, mutta tarrojen määrä vei mennessään eikä hän jaksanut tehdä kaikkia tehtäviä vaan halusi lähinnä iskeä niitä tarroja joka paikkaan. Ja hauskaahan se oli. Sanoisin että tämä on enemmän hauska tarrakirja kuin tehtäväkirja. Maatilalla - tarroja & tehtäviä Tämä tehtäväkirja sisälsi yli 90 valokuvatarraa maatilan eläimistä, tuotteista ja koneista sekä myös kuvitettuja tarroja. Tehtävät olivat aika sopivia meidän 3 vuotiaalle. Esim. etsi ja lisää tarroista lehmän takapuoli tai lampaan pää, etsi kuvan tilkkeeksi sopivat tarrat (vähän kuin palapeliä täydentäisi), yhdistä pisteet (tässä äiti auttoi) ja väritä, piirrä reitti kynällä, etsi 5 eroavaisuutta. Maisemat olivat aika tummia ja ankeita, yksinkertaisia digipiirroksia, joten paljon ihasteltavaa tässä ei äiteellä ollut mutta melkein kaikki tehtävät sai Sohvi tehtyä. Joten tehtävien taso ja tarrojen määrä oli ainakin sopiva.

Sohvilla tuli vähän päiväkodin aloittamisen jälkeen pitkä (3-4kk mittainen) vaihe, jolloin Sohvi pelkäsi melkein kaikkea. Tai ainakin ilmoitti pelkäävänsä. Ruokailu pelotti, peseytyminen pelotti , leikkiminen pelotti, ruoka-aineet pelotti, omat koiramme pelotti, nukkuminen pelotti, päiväkoti pelotti, vaateet/pukeminen pelotti, pimeä pelotti, äiti pelotti, iskä pelotti jne. Kyllä ihmettelin miten on mahdollista, että lapsi pelkää yhtäkkiä käytännössä kaikkea. Silloin mietin, että kyseessä täytyy olla taas vaan joku vaihe. Hänellä on tapana opetella uusia asioita rykäyksissä ja ehkä hän nyt opetteli pelkäämistä? Kaikki oli alkanut siitä kun päiväkodissa oli puhuttu eri tunteista, myös pelkäämisestä. Sohvi oli siihen asti ollut aika rohkea tyttö. Uteliaasti lähestynyt uusia ihmisiä, ei ole pelännyt ötököitä tai eläimiä, harvoin edes säikähtänyt kovia ääniä. Mutta en usko että pelkkä pelkäämisestä puhuminen tätä laukaisi, sehän on tärkeää että kaikista tunteista puhutaan. https://fanniemotions.com/artikkeli/lapsen-pelot/?srsltid=AfmBOoq3C63IFii8ccC3JYqfAEBfpxOWHptCqjoz7n_w8oMrZB6DEK1S "Pelokkaana lapsen turvatarve on aktivoitunut ja lapsi kokee olonsa uhatuksi. Uhka saattaa olla todellinen tai kuvitteellinen, sillä tunteet syntyvät aina tekemistämme tulkinnoista. Jokaisella tunteella on oma tehtävänsä: Pelko pitää turvassa, auttaa reagoimaan nopeasti ja suojautumaan vaarallisessa tilanteessa." Niin. Fakta on kuitenkin, että lapseni turvatarve oli aktivoitunut ja hän koki olonsa uhatuksi. https://www.mielenterveystalo.fi/fi/ahdistus/lasten-ahdistus-ja-pelko "Miten tunnistan lapsen ahdistuksen? Lapsen ahdistus voi näkyä esimerkiksi seuraavilla tavoilla: -Lapsen mieli on täynnä erilaisia pelkoja ja huolia. -Lapsi on usein pelokas tai ahdistunut. Tämä voi näyttäytyä myös itkuisuutena, levottomuutena tai ärtyisyytenä. -Lapsi varmistelee ja kyselee kohtuuttoman paljon. -Lapsi välttää erilaisia tilanteita. Tekemisiin lähteminen ja muiden kohtaaminen voi olla vaikeaa. Koulussa tai päiväkodissa voi olla vaikeaa keskittyä. -Läheisimmistä erossa oleminen voi olla haastavaa. Lähtö- ja erotilanteissa voi esiintyä voimakasta kiukkua tai jumiutumista. Omassa sängyssä nukkuminen voi olla vaikeaa, vaikka olisi aiemmin onnistunutkin. -Lapsella saattaa olla uniongelmia. Etenkin nukkumaan mennessä voi nousta pintaan monia huolia tai pelkoja. -Syömiseen tai oksentamiseen voi liittyä pelkoja. Myös ruokahalussa ja syömisessä voi olla haasteita. Ahdistuneena ei usein tee mieli ruokaa. -Lapsella voi olla fyysisiä tuntemuksia ja kipuja, joille ei ole selvää syytä. -Lapsella voi olla itseään satuttavaa käyttäytymistä - -" Kun luin tämän listauksen, tuli itselle tunne että 3v lapseni oli enemmänkin ahdistunut kuin pelokas. Tai siinähän varmasti velloo molemmat tunteet, mutta "oireet" olivat hyvin samat kuin tässä. Sohvi pelkäsi perusasioita: pesut, nukkuminen, syöminen. Itkuinen, levoton ja ärtyinen. Tietysti jään miettimään, paljonko tästä johtui siitä että päiväkoti oli alkanut ja se oli minullekin ajoittain ahdistavaa . Lisäksi aloitin itse uudessa työpaikassa ja se lisäsi omaa stressiäni kun oravanpyöräarki iski vasten kasvoja. Seuraavan kerran kun lapseni on pelokas kaikkea kohtaan, aion miettiä mielessäni olenko itse nyt ahdistunut jostain? Olenko saanut tarpeeksi omaa aikaa jotta olen rentoutunut, leppoisa ja hyväntuulinen äiti, jolla on itsellä turvallinen olo arjessa? Ja tietysti käydään läpi lapsen kanssa onko jotain pelottavaa sattunut vaikka päiväkodissa. https://fanniemotions.com/artikkeli/lapsen-pelot/?srsltid=AfmBOopgG_dJ6OspO_C1zD3STC54HfQifgNwUJvaK1xl85gyAwfSXqX2 "Erilaiset ohimenevät pelot kuuluvat lapsen kehitykseen. Kehitysvaiheesta riippuen lapset voivat pelätä esimerkiksi vieraita ihmisiä, mielikuvitusolentoja ja pimeää tai sairauksia ja onnettomuuksia. -- Tavallisesti pelon tunne lievenee ja menee ohi aikuisen turvallisen läsnäolon ja empaattisen suhtautumisen avulla. Kasvaessaan lapsi alkaa kehittää myös omia tapoja säädellä pelon tunnetta ja tyynnytellä itseään. Arjessa pelot voi esimerkiksi oppia kanavoimaan varovaisuudeksi ja vastuullisuudeksi. Joskus pelot voivat kasvaa niin voimakkaiksi, että lapsen tavallinen arki häiriintyy. Lapsi saattaa pelkojen vuoksi alkaa vältellä ikävaiheeseensa kuuluvia tilanteita, kuten kouluun tai harrastuksiin menoa, eikä pysty pelkojen vuoksi elämään sellaista elämää kuin haluaisi. Mikäli pelot alkavat häiritä lapsen normaalia elämää, kannattaa niiden käsittelemiseen hakea ulkopuolista tukea." Sohvin pelkovaihe loppui kuin huomaamatta. Pelkovaihe taisi kulminoitua vuoden pimeimpään aikaan tammikuulle, mutta kevättä kohti on tilanne koko ajan parantunut. Helmikuussa sairastettiin kevään viimeiset flunssat ja sen jälkeen arki on ollut ehkä tasaisempaa ja ennakoitavampaa. Ja toisaalta päiväkodin työntekijätkin on olleet tautisen talven jälkeen nyt hyvin terveinä eikä Sohvi ole näinollen joutunut sopeutumaan kokoajan vaihtuviin uusiin aikuisiin. En selkeää syytä keksi sille miksi Sohvilla oli tämä pelkovaihe, mutta nyt se on ohi ja varmasti uusia pelkoja/pelkovaiheita on edessä taas joskus. Ja silloin parhaamme mukaan taas mietitään ja jutellaan mistä pelot voi johtua. Tärkeintä on olla tukena ja yrittää ymmärtää. Ja sitten tehdä myös paljon mukavia asioita, sellaisia jotka ei pelota.