Päiväkodin aloitus - lapsi yritti karata, housut meni rikki ja vauhdikas aloitus tyssäsi flunssaan

No joo. Meillä oli aika klassisia piirteitä tässä päiväkodin aloituksessa. Paitsi erikoisuutena oli se, ettei lapsi itkenyt päiväkotiin jäädessä, vaan pois haettaessa. Olin suunnitellut hyvin pehmeän aloituksen. Tähän tarkoitukseen löysin netistä sellaisen "berliinin mallin" jossa lapsi on tutustumiskäynnin/käyntien jälkeen päiväkodissa ilman vanhempaa ensin 1 tuntia, seuraavana päivänä 2 tuntia, seuraavana päivänä 3 tuntia jne... eli joka päivä pidennetään yhdellä tunnilla päiväkodissa oloa kunnes tulee täyteen se aika, jonka lapsen on tarkoitus päiväkodissa viettää päivittäin. Erityisen hyvä tämä malli on lapsille mitä pienempiä tai pelokkaampia he ovat ja mitä vaikeampaa on äidistä/isästä erossa oleminen. No koska Sohvi on jo 3 vuotias ja sen verran rohkea ja uusista asioista innostuva, niin hän sai aloittaa heti 2 tunnilla. Osasin aavistella, että Sohvia voisi olla vaikea saada lähtemään päiväkodista. Sohvilla kun on tapana innostua uusista asioista niin, etten saa häntä lähtemään pois. Toisaalta en voinut olla ennusmerkeistä huolimatta 100% varma, miten hän käyttäytyy, sillä hän oli ollut vain muutamia kertoja hoidossa kodin ulkopuolella (mummulla). Olin suunnitellut, että Sohvi aloittaisi päiväkodin torstaina ja perjantaina niin, että tulisi jo pian viikonloppu eteen. Näin Sohvi saisi latautua välillä, sillä odotettavissa oli väsymystä ja kiukuttelua. Tämä suunnitelma meni heti myttyyn. Itselleni tuli pakollisia menoja enkä halunnut, että missaisin aloituksen (eli iskä olisi vienyt ekoina päivinä), joten aloitusta siirrettiin maanantaille. Käytiin kuitenkin vielä toisella lyhyellä tutustumiskäynnillä yhdessä alkuperäisellä aloitusviikolla, sillä Sohvi oli niin innolla odottanut aloitusta ja halusin, että hän saa edes palasen siitä. Tutustumiskäynti meni hyvin Sohvin rynnistäessä lelukopasta toiseen. Hän todella näytti siltä kuin olisi kasvanut koko elämänsä ilman leluja ja leikkinyt tähän asti pelkästään kepeillä ja kävyillä. Silmät säihkyen hän pyöritteli kuluneita pikkuautoja ja muovieläimiä käsissään. Hoitajakin kommentoi, että onpas todella hullaantunut leluista. Sitten hoitaja kysyi aivan kuin myötäeläen hänen "lelutonta" lapsuuttaan, että millä leluilla sinä kotona leikit? Siihen Sohvi vastasi onneksi, että legoilla. Koska meillä on siis oikeasti mielestäni tosi paljon leluja ja montaa sorttia ja Sohvi leikkii kaikilla leluilla monipuolisesti, eikä ehdottomia suosikkeja ole.

Päiväkodista lähtö oli helppo, sillä olimme jo valmiiksi ulkoilemassa ja kun muut menivät sisälle syömään, me vilkutettiin ja lähdettiin kotiin. Oli myös itselle avartavaa nähdä mitä päiväkotiarki oikeasti on. Lapset olivat suurimman osan aikaa yllättävän rauhallisia ja tottelevaisia?? Mutta hetkeksikään ei voinut tarkkailua hellittää sillä pian joku kiipeili jo jossain liian korkealla tai tuli kiistelyä leluista. Lisäresursseista ei olisi kyllä haittaa päiväkotiin. Sen tulin huomaamaan myös myöhemmistä tapahtumista.

Kun päiväkoti varsinaisesti alkoi maanantaina, tulimmekin heti keskelle äksöniä. Heti alkoi aamupiiri ja sen jälkeen pienryhmät. Olin suunnitellut Sohvin olevan ekana päivänä 2,5 tuntia, niin että hän kerkiäisi syömään myös lounasta (9-11.30). Homma eteni suunnitelman mukaan. (Lisää omia tuntemuksiani löytyy postista Lapsen päivähoidon aloitus ahdistaa.)

Kun tulin hakemaan Sohvia, oli ruokailut vielä kesken ja huikkasin Sohville, että syö rauhassa. Sohvi heti huomautti, ettei ruokana ollut spagettia. Sitten Sohvi käytti tuttua kikkaa ja väitti ruuan olevan liian kuumaa, vaikka muut olivat jo syöneet lautaset tyhjiksi aikaa sitten. No, sen tietää, että ekana päivänä ei välttämättä ruoka maistu kun jännittää. Sohvi sai tädeiltä luvan poistua pöydästä ja hänelle näytettiin mihin astiat viedään. Tämän jälkeen Sohvi rynnisti heti lähimmälle lelukopalle. Juttelin hetken hoitajien kanssa ja kaikki oli mennyt hyvin. Kun sitten yritin Sohvia saada lähtemään, hän alkoi itkeä. Hoitaja tajusikin heti, ettei Sohvi ollut kerinnyt yhtään leikkiä, kun oli ollut niin paljon ohjelmaa. Ja Sohvihan oli juurikin hulluna niihin kaikkiin "uusiin" leluihin mitä päiväkodissa oli ja oli odottanut tosi paljon juurikin niillä leikkimistä. Tässä kohtaa ei auttanut, vaikka muistutin Sohvia siitä mitä olimme autossa aamulla sopineet; "että sitten kun äiti tulee niin lähdetään." Sohvi oli selvästi myös jo väsynyt ja se lisäsi tietty vastustusta. Sitten piti ottaa kovemmat otteet ja sanoin, että "äiti kantaa sut nyt eteiseen, jos sä et tuu." Ja sitten kannoin itkevän lapseni eteiseen, jossa itku jo pian helpotti, kun Sohvi muisti että äiti oli puhunut aiemmin jätskiannoksesta kotona. Heti ulos astuttuaan Sohvi oli taas iloinen oma itsensä. Vähän harmitti itseäni, että teinkö nyt oikein kun vaan kannoin hänet pois. Vai olisiko pitänyt antaa Sohvin leikkiä vaikka eteisessä hetken muutamilla leluilla ja sitten koittaa uudestaan lähtemistä. Luulen, että molemmat tavat olisi olleet ihan ok, mutta jos homma toistuu niin voin koittaa tuota leikkimisjuttua seuraavalla kerralla.

No seuraavana päivänä toin Sohvin ajoissa päiväkotiin, jotta ehtii varmasti leikkiä. Aamupalan Sohvi sai syödä kotona, jotta jaksaisi päivän, jos ruokahalu onkin huono päiväkodissa. Poikkesin myös pehmennyssuunnitelmasta, sillä Sohvi ei ollut ikävöinyt minua yhtään. Hän sai olla nyt 6 tuntia (8-14) ja ottaa ekat päikkärit päiväkodissa.

Koska kaikki oli mennyt niin hyvin, en osannut odottaa mitään ongelmia kun hain Sohvia. Sydämeni hieman särkyi kun kuulin, että Sohvi oli itkenyt päikkäreillä. Hoitaja oli silitellyt Sohvin uneen, mutta Sohvi oli herätessään puhjennut taas lohduttomaan itkuun, johon ei silittelyt auttaneet. Oli sitten saanut nousta ja mennä tekemään palapelejä. Muuten päivä oli mennyt hyvin ja Sohvi oli maistellut ruokaakin. Nyt Sohvi lähti ihan helposti jo mukaani kotiin ja kertoi iloisena päivän tapahtumista, siitäkin että itki vähän. Kun pääsimme ulos ja lähestyimme päiväkodin porttia, Sohvi hypähti porttiin roikkumaan kuin vanha tekijä ja kampesi turvasalvan auki. Olin vähän että mitä? Hän oli selvästi harjoitellut portin avaamista. Sitten Sohvi alkoi selittää kuinka hän avasi portin ja osoitti viereistä leikkipuistoa, johon hän oli mennyt leikkimään. Mielessäni pyöri vaan, ettei päivän ohjelmassa ollut kyllä mitään ulkoilua aidan ulkopuolella. Sohvin puhe ei ole vielä ihan selkeää, joten yritin täydentävillä kysymyksillä selvittää oliko hän siis karannut päiväkodista. Tähän hän vastasi myöntävästi. Aloin heti toistella, ettei ikinä saa mennä portista ilman aikuista. Ei ikinä yksin. Itselle jäi epätodellinen olo, kai minulle olisi kerrottu jos Sohvi olisi karannut. Tilannetta ei helpottanut se, että nyt olisi yksi taukopäivä edessä kotona. Olisi pitänyt palata ja kysyä lisää tai soittaa perään.

No taukopäivä tuli tarpeeseen, sillä päiväkodin aloitus on rankkaa hommaa. Sohvi kiukutteli helposti pienistä asioista illalla ja itku oli herkässä. Samaan aikaan hän oli silminnähden iloinen ja kertoili kaikkea mukavaa päiväkodista. Hän kertoi kuinka oli tyttöjen kanssa leikkineet pipsa possua ja tanssineet. Sitten hän halusi näyttää kuinka lujaa oli juossut liikuntasalissa. Hän tykkäsi päiväkodista ja halusi mennä uudestaan. Vietimme rentoa kotipäivää palapelien ja kauppaleikin muodossa ja annoin reippaalle tytölleni monen monta halia ja pusua. Olin niin iloinen ja huojentunut, että hän tykkäsi mennä päiväkotiin. Ja voin sanoa, että minäkin tykkäsin omasta ajastani. Pitkästä aikaa lapseton päivä! Sain monta työjuttua eteenpäin.

Torstaina oli sitten jo eka päivä, jolloin Sohvi oli täyden suunnitellun ajan eli 8-15. Kun tulin hakemaan Sohvia, sain kuulla, että päikkärit oli menneet paljon paremmin jo. Oli itkenyt kun piti mennä päikkäreille, mutta nukkunut kumminkin tunnin ja herätessä jäänyt vielä rauhallisena makoilemaan sänkyyn. Tämä oli ihana kuulla vaikka itkua vielä olikin ollut, mutta selkeä parannus edelliseen. Sohville oli tarjottu nyt aamupala, lounas ja välipala päiväkodissa ja oli selkeästi alkanut ruoka jo maistumaan. Tämäkin oli huojentavaa, kyllä se tästä sitten lähtee sujumaan. Oli niin monta asiaa mielessä, että meinasin unohtaa kysyä sen tärkeimmän eli oliko Sohvi karannut päiväkodista heti alkuunsa? Hoitaja koitti muistella toissapäivää ja kertoi, että tilanne oli ollut se, että Sohvi oli tosiaan avaamassa porttia, mutta se oli onneksi huomattu ja ehditty väliin. Eli Sohvin oma selitys oli todennäköisesti tarkoittanut, että hän avasi portin, koska olisi halunnut mennä leikkipuistoon. Jäin tietysti hieman miettimään, sainko varmasti rehellisen selityksen hoitajalta, koska Sohvi selitti asian erilailla. Mutta koska tosiaan Sohvin puhe ja aikamuodot ei vielä ole ihan hallussa ja todella haluan uskoa, että minulle kerrotaan totuus, niin en voi muuta kun päättää luottaa hoitajiin. Ja eniten haluan luottaa Sohviin, siinä ettei hän enää karkaa nyt kun asia on käyty läpi. Selitin, että kaikki huolestuvat ja pelästyvät jos karkaat, kun kukaan ei tiedä missä olet. Portista ei saa mennä yksin.

Illalla kotona kun vaihdoin Sohvin vaatteita huomasin, että hänen ohuissa legginseissä oli iso reikä. Kun kysyin mistä se oli tullut, hän sanoi että "pikkuautot". Eli joku vauhdikas pikkuautoleikki sitten ollut päiväkodissa. Reikä olikin pikkuauton kokoinen. Vaikka Sohvi on riehakas ja meilläkin on repeytynyt vaatteita niin ei kyllä ikinä ole näin isoa reikää tullut. No nämä leggarit olivat todella ohutta Lidl laatuista kangasta, joten ei mikään ihme, mutta niin iso reikä oli, että jouduin heittämään leggarit roskiin. Mutta olen sitä mieltä, että vaatteet on tehty käyttöä varten, eikä muutamat tappiot haittaa kunhan on ollut hauskaa. Ja tässä muistuu mieleen juurikin se ohje, että päiväkotiin ei kannata pukea niitä hienoimpia tai rakkaimpia vaatteita. En kyllä usko, että meillä on sellaisia? Pieneksi ne jää kaikki joskus kumminkin.

Mietin kuinka paljon tyypillistä päiväkotimeininkiä on mahtunut näihin kolmeen päiväkotipäivään, joista kaksi oli vieläpä vajaita päiviä: Lapseni on melkein karannut päiväkodista ja yhdet housut oli niin rikki, että ne piti heittää roskiin. Mietin mitä muuta klassista vielä voisi tapahtua ekan viikon aikana? Ai niin ne taudit.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että perjantain päiväkotipäivä piti peruuttaa, sillä Sohvi sairastui kuumeiseen flunssaan. Ja me vanhemmat sitten tietty perässä. Jaahas tällastako tää sitten on. Missäs välissä niitä töitä oikein tehdään? No, tärkeintä on että Sohvi tykkää, koska en voisi kuvitella, että sosiaalinen tyttömme viettäisi enää yhtään vuotta kotihoidossa.

Tässä alkuperäinen päiväkodin pehmeä aloitus -suunnitelmani ja sitten se toteutus mitä se lopulta oli. Pehmeä aloitus ei nyt ollut meidän lapsen kohdalla niin olennaista kun hän hullaantuikin päiväkotiin heti, joten pidennettiin päiviä sitten heti ekan päivän jälkeen reilummin. Mutta suunnitelma oli hyvä :)

  Luitko jo?

Kun lapsi ei tottele aamuisin -päiväkotiaamut sujuviksi

Päiväkodin aloitus ahdistaa äitiä

Lasta pelottaa mennä päiväkotiin

3 vuotis neuvola tehtävät

Tässä testit mitä Sohvin 3 vuotis neuvolassa testattiin, välillä mietin testataankohan muualla maailmassa samoja asioita 3 vuotiailta? 3v neuvola kesti noin tunnin ja siihen kuului nämä tehtävät ja sitten jutustelua terkkarin kanssa.

-pullon korkin avaaminen (suomalaisten tärkeimpiä taitoja)

-näyttää kuvasta pyydetty esine/asia esim. "tässä on pallo, pullo ja pelle, näytä minulle pullo" (pullo teema vaan jatkuu)

-seistä yhdellä jalalla (eikös tää oo perinteinen poliisin rattijuoppo-testi?)

-kävellä varpaillaan

-hypätä tasajalkaa

-heittää pallo (ei tarvitse osata vielä ottaa koppia)

-käytiin läpi mitä värejä osaa

-kuvasta piti näyttää ihmisen eri kehonosat (silmät, jalat, kädet, pää)

-kuvasta, jossa on kaksi hahmoa piti näyttää kumpi on iso ja kumpi pieni

-piirtää mallista viiva

-lajitella punaisia ja keltaisia lappuja punaiseen ja keltaiseen koriin

-tehdä palikkatorni n.9 palikkaa

-lähinäkötesti taulusta, jossa on perinteisten E-kirjainten sijaan kuvioita: neliö, talo, omena ja ympyrä (voi joko sanoa ääneen tai osoittaa edessä olevasta lapusta mikä kuvio on kyseessä)

-pituus ja paino

Kun googlailin huomasin, että aika paljon on vaihtelua ympäri Suomen 3 vuotisneuvolan sisällössä. Jossainpäin Suomea ei äitiä edes oteta mukaan huoneeseen, vaan lapsi suorittaa tehtävät terkan kanssa kahden. Siinä pitää kyllä olla aika reipas 3 vuotias. Sohvilla meni hyvin testit vaikka virheitäkin tuli ja kokonaiskuvahan tässä ratkaisee. Terkkari kehui, että harvoin saa näin nopeasti tehtävät käytyä läpi 3 vuotiaan kanssa. On yleistä, että ohjeita pitää muotoilla monta kertaa uudelleen ja 3v voi vaatia paljonkin suostuttelua, puhumattakaan jos on juuri uhmaikä pahimmillaan ja kaikkeen on vastaus jyrkkä "ei!". Sohvilla sattui nyt olla pahin uhma jo takanapäin. Muutamassa kohtaa Sohvi tarvitsi äidin rohkaisua, mm. nämä liikunnalliset testit teki äitikin mallina. Myös palikkatornin rakentelussa Sohvi teki ensin vankan kaksirivisen tornin ja kaipasi sitten lisää ohjeistusta, että hoksasi laittaa kaikki palikat päällekkäin. Näkötestissä meni yksi väärin, mutta se mahtuu virhemarginaaliin. Sohvi sai ensin nimetä itse näkötestin kuviot (neliö, omena, ympyrä, talo). Sohvilla neliö oli ikkuna ja ympyrä oli pallo. Hän myös mielummin näytti kuvat paperilta edestään, kuin sanoi ne ääneen.

Täytyy kyllä sanoa, että kaikki terkkarin käyttämät kuvat olivat kyllä kamalia suttuisia vanhoja mustia piirroskuvia. Viralliset testikuvat alkavat olla auttamatta vanhentuneita. Olisi nykypäivää päivittää kuvat valokuviin. Kuva, josta näytettiin kehonosia oli hyvin kolmiulotteinen ja taiteellinen. Tähän olisi ollut hyvä jokin hyvin yksinkertainen ja selkeä kuva ihmisestä. Sohvi ei osannut heti sanoa, missä ihmisen silmät olivat, sillä luomet olivat kiinni. Kiinnitin myös huomiota, että pullo-kuvan muoto oli viini/viinapullo eikä mikään tutumpi marketin moderni limsa- tai mehupullo.

Testien jälkeen juteltiin mm. Sohvin syömisestä, nukkumisesta, pottailusta, päiväkodin aloituksesta, puheesta, perheen tukiverkostosta ja siitä ovatko vanhemmat samalla kartalla kasvatuksen suhteen. Näissä ei meillä mitään sen kummempaa huolta ollut tällä kertaa ja innolla/kauhulla vaan odotetaan päiväkodin aloitusta.

Olin luvannut, että Sohvi saa leikkiä aulassa leluilla vielä hetken neuvolan jälkeen. 20 min jälkeen aloin vihjailla, että kohta lähdetään sitten kotiin. Erilaisia leluja oli kuitenkin valtava määrä ja alkoi olla mahdotonta saada Sohvi lähtemään, kun hän ryntäsi aina uusien lelujen kimppuun. Aulassa ei ollut muita ihmisiä, joten annoin Sohvin leikkiä. Mutta lopulta, pakkohan meidän on täältä lähteä. Kun olin antanut Sohville jo monta kertaa siimaa, että vielä ne autot parkkiin ja sitten lähdetään, mutta hän oli tämän tehtyään rynnännyt aina uusien lelujen kimppuun, otin perinteiset keinot käyttöön. En ole ylpeä tästä, mutta uhkaus: "Äiti lähtee nyt. Jäätkö tänne yksin leikkimään?" No reipas 3 vuotiaani sanoi siihen iloisesi että "joo." Olin hämmentynyt. Niin. No. Hän nähtävästi todellakin odottaa jo päiväkodin alkua ja sitä, että äiti sanoo heippa ja hän saa jäädä leikkimään uusilla leluilla. Eihän lasta saisi uhkailla hylkäämisellä, mutta aloin olla epätoivoinen. Seuraava keino, lahjonta: "Mennään kotiin ja tehdään jätskiannokset." Tätä tarjousta ei Sohvin tarvinnut kauan miettiä ja pääsimme lähtemään. Mietin vain. Millä ihmeellä saan Sohvin suostuteltua päiväkodista aina kotiin? Jaa-a, nähtävästi jätskillä. Tai sitten yritän vanhaa kikkaa ja sovin Sohvin kanssa etukäteen, että kun äiti tulee, niin sitten on lähdettävä. Ja sitten hakutilanteessa muistutan tästä sopimuksesta. Tai sitten otan koiran mukaan hakemaan Sohvia. No, raportoin tästä sitten lisää, kun päiväkoti on alkanut.

Luitko jo?

Päiväkodin aloitus - lapsi yritti karata, housut meni rikki ja vauhdikas aloitus tyssäsi flunssaan

Kirja 3 vuotiaalle - Sohvin kirjavinkit

Milloin on hyvä aika laittaa lapsi päiväkotiin?

Tämä on asia, jota monilla ei ole mahdollisuutta harkita. Lapsi laitetaan päiväkotiin heti kun äitiysraha loppuu eli 9kk paikkeilla, koska on pakko palata töihin, että saisi rahat riittämään. Sitten tulot romahtavatkin kotihoidontuelle. (Nykyisin tosin vanhempainrahaa maksetaan n.12kk jos puolisokin hoitaa lasta kotona osaan ajasta.) Olen jo raskausaikana haaveillut ja suunnitellut, että Sohvi laitetaan päiväkotiin vasta 3 vuotiaana. Mieheni on ollut samoilla linjoilla. Pääajatuksena on ollut se, että lapsi osaisi puhua ennen kuin menee päiväkotiin, jotta hän pystyy sitten itse kertomaan päivän tapahtumista. Kuitenkin, taloustilanteemme on ollut tiukka ja miehen työtilanne on ollut vaakalaudalla. Olemme joutuneetkin joka vuosi pohtimaan ja varautumaan uudelleen siihen, että Sohvi pitää laittaa hoitoon. Kun Sohvi lähestyi 1 ikävuotta oli taloustilanteemme kuralla, auto alkoi hajota käsiin ja miehen pätkätyö uhkasi loppua. Tässä kohtaa meillä kävi tuuri, sillä mies sai pienen yllätysperinnön. Tämän rahan avulla saimme auton taas korjattua ja tilanteen vakautettua.

Pian sen jälkeen mies sai kuitenkin kuulla, että insinöörin pätkätyösopimusta ei tulla enää jatkamaan. Tämä saatiin tietää 6 kk ennen sopparin loppumista. Koska mies oli ollut työttömänä ennenkin, toiveet uuden työn löytymisestä olivat matalalla. Odotuksia ei ollut. Joten jälleen kerran tilanne näytti siltä, että Sohvin täyttäessä 2 v oli edessä päiväkodin aloitus ja äiteen paluu sorvin ääreen. Mutta ihme ja kumma, mies saikin kaikkien odotusten vastaisesti uuden työpaikan heti ja teki hetken osittain näitä kahta työtä yhtaikaa. Ja vasta silloin pystyimme huokaista, kyllä, Sohvi saa olla kotona 3 vuotiaaksi asti ihan niinkuin olimme alussa toivoneet. Eli kotihoito ei ole ollut meidän kohdalla itsestäänselvä asia. Ja nyt viimiset 6kk voin olla varma, että Sohvi on vielä kotona.

On monia syitä laittaa lapsi päivähoitoon ja nykytrendi on se, että harva enää pitää lasta kotona kolmea vuotta. Vaikka perheeseen tulisi uusi vauva, laitetaan vanhempi sisarus tässä kohtaa usein jo ainakin osittaiseen päivähoitoon. Ja sehän on järkevää oman jaksamisen kannalta. Mielummin on päivisin hyvä ja jaksava äiti yhdelle lapselle, kuin väsynyt äkäpussi kahdelle. Iltaisin on sitten paremmin voimia viettää laatuaikaa tämän päivähoidossa olevan kanssa. Joskus äiti ei kertakaikkiaan jaksa edes yhtä lasta tai lapsen kanssa tulee eteen ahdistavia ongelmia ja silloin lapsi laitetaan päivähoitoon, jotta äiti pääsee ahdistavasta tilanteesta takaisin työelämään. Tämä on kuitenkin sellainen tabu, että monet mielummin sanovat, että palaavat työelämään koska rahat eivät riitä. Silloin he saavat ymmärtävää nyökyttelyä vastauksena. Jos kertoo, että lapsi menee päivähoitoon koska "en vaan jaksa sitä takkuamista enää", niin asia herättää silloin ainakin jatkokysymyksiä kuulijoissa. Itse näen asian nimenomaan niin, että äiti tietää parhaiten omat voimansa ja sen hetkiset kykynsä ja valitessaan itselleen parhaan vaihtoehdon, hän valitsee myös lapselle parhaan vaihtoehdon. Parempihan lapsen on välillä olla päivähoidossa, kun ahdistuneen, tuskastuneen ja negatiivisen äidin kanssa neljän seinän sisällä 24h. On hienoa, kun äiti tunnistaa omat jaksamisen rajansa, sen sijaan, että yrittää sinnitellä kotona ja tehdä niinkuin häneltä odotetaan. Tosin nykyäänhän ainakin yhteiskunta odottaa ja toivoo juuri sitä, että äiti menisi mahdollisimman pian takaisin työelämään yhteiskunnalle veroja tuottavaksi työntekijäksi.

Omaa päätäni aina välillä sekoittaa tämä suorituskeskeinen yhteiskuntamalli, jossa kaikki pitäisi saavuttaa ja oppia koko ajan nopeammin ja tehokkaammin. Muistan haksahtaneeni ajattelemaan Sohvin ollessa 1 v, että mitä minä osaan tarjota hänelle? Eihän minulla ole mitään koulutusta varhaiskasvatukseen? Päiväkodissa Sohvi oppisi valtavasti asioita. Ja tämähän on totta, kun lukee blogeja, joissa lapsi on laitettu päiväkotiin 1 tai 2 vuotiaana. Heti on oppinut syömään itse ja pian jo potalle ja riisumaan itse vaatteensa yms. yms. Ja tämähän on loogista. Lapsella on paljon vaikutteita ympärillään, mistä ottaa mallia joka päivä. Ihan toinen asia on, miksi meidän pitäisi hoputtaa lapsia oppimaan näitä asioita. Kun kaikki ne kuitenkin oppii omassa tahdissa. Tutkimuksissakin on todettu, että päiväkodissa olevat pärjäävät paremmin neuvolan testeissä kun kotihoidossa olevat. Erot kuitenkin häviävät kouluikään mennessä, joten tulos on plusmiinus nolla. Ja palatakseni tähän ajatukseen, että mitä minulla on annettavaa 1 vuotiaalleni. No turvaa ja rakkautta, ei sen ikäinen muuta kaipaa. Väitän, että tärkeämpää kuin se, että äiti opettaisi 1 vuotiaalle uusia taitoja, on se läsnäolo. Se että pystyy antamaan lapselle turvallisen ja rakkaudentäyteisen ilmapiirin, niin että äidin sylistä voi rauhassa lähteä tutkimaan maailmaa.

Olen kysellyt tuttaviltani ja ystäviltäni, milloin on paras aika laittaa lapsi päiväkotiin? On mielenkiintoista huomata, että kun juttelen aiheesta kaupunkilaistuttavieni kanssa, he ovat sillä kannalla, että pitäähän lapsen saada varhaiskasvatusta ja usein 2 vuotta koetaan hyväksi iäksi laittaa lapsi viimeistään päiväkotiin. Kun juttelen aiheesta täällä maalla asuvien ihmisten kanssa, ihmetellään, että enkö hoidakaan lasta kotona, kunnes se menee kouluun? Uskallan väittää, että kaupungissa asuvalle ei tulisi mieleenkään pitää lasta kotona 7 vuotiaaksi asti. Tässä ehkä näkyy se, että maaseudulla eletään monin paikoin vielä menneessä ja joskus se on erilaista ja virkistävää kun taas välillä jotkin asiat ovat vähän kuin tuulahdus menneisyydestä. Tietysti voi olla oikeasti monia hyviä syitä ja tilanteita pitää lapsi kotona kunnes hän menee kouluun, mutta Sohvin kohdalla asia ei näin ole. Yksi selkeä syy on, että Sohvilla ei ole sisaruksia, eikä leikkikavereitakaan tässä lähikilometrien säteellä.

Kotiäitiyteen sopeutuminen ei ole ollut omalla kohdallani ihan helppoa. On ollut hämmentävää huomata, että vaikka olen hyvin itsenäinen nainen ja elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, niin lapsen saaminen keikauttaa perheen sisäisen tasa-arvon jonnekin 1100- luvulle. Tai ameriikan mantereelle, missä kotiäitiys ja miehen päävastuu taloudesta on luonnollinen asia. Minulle ei ole ollut helppoa huomata, että koska en ollut kerännyt tililleni kymmeniä tuhansia euroja ennen lapsen syntymää, siirtyy talouden päävastuu miehelleni. Minä saan n. 300e kotihoidon tukea ja reilun 100 e lapsilisää eli 400 e /kk. Sillä ei enää lyhennetä velkaa, eikä käydä ruoka-kaupassa joka viikko. Sillä ei makseta enää sähkölaskuja tai kiinteistöveroja. Ja sillä ei todellakaan makseta auton korjauskuluja. Sillä ostetaan lapselle vaatteita, tarvikkeita ja ruokaa, sekä bensaa autoon, jotta pääsemme välillä kotoa pois. Tilanne on alentava. Ymmärrän, että tässä kohtaa moni nainen haluaa säilyttää omanarvontuntonsa ja palata työelämään, jottei kokisi olevansa miehensä elätettävänä. Olen jotenkin ohuesti pystynyt sopeutumaan tilanteeseen, kun muistutan itseäni jatkuvasti siitä, että tämä lapsi on meidän yhteinen, ja mieskin haluaa, että lapsi on kotihoidossa, kunnes täyttää kolme. Silti tunnustan, että tähän on ollut todella vaikea sopeutua. Koska kuitenkin teoreettisesti, se kenellä on raha, sillä on myös valta. Raha on aiheuttanut pahimpia riitoja meillä nyt viime vuosien aikana, vaikka ei sen avulla ole valtaa käytetty meidän perheessä, mutta teoriassa, näinhän se on. Ja jos vaikka päätyisimme eroon, minulla ei olisi varaa vuokra-asunnon vuokravakuuteen. Eikä minulla olisi edes ehjää autoa, millä ajaa lapseni kanssa pois. Kotihoito asettaa naisen edelleen todella epätasa-arvoiseen asemaan. Meidän taloustilanne on nyt helpottamaan päin, eikä ole eroasiat mitenkään tapetilla, mutta pahimpien riitojen aikaan on teoriassa tullut asia läpikäytyä mielessä.

Vaikka Sohvi saa nyt 3 vuotiaaksi asti olla kotona, en kiellä etteikö oikeasti olisi ollut lukuisia hetkiä, kun olen harkinnut päiväkotiin laittamista. Kun Sohvi oli vielä vauva, kaipasin työelämään. Tuntui että päivät koostuivat vain sohvalla istumisesta, syömisestä, vauvan huudosta ja nukkumisesta. Todella, todella kaipasin töihin takaisin. Vauva-arki tuntui niin haastavalta, että olisin kaivannut sitä onnistumisen tunnetta, minkä sain töissä ollessa. Sitten on ollut tämä Sohvin uhmaiän voimakas puskeminen päälle. Olen monesti ajatellut, kun päivät ovat pelkkää huutoa, että huutaisiko Sohvi päiväkodissa samanlailla joka asiasta? Tuskinpa, mutta varmaan kaikki illat sitten kotona kiukuttelisi turvalliselle aikuiselle? Olen myös ajatellut, silloin kun Sohvin puhe ei ollut lähtenyt käyntiin, että oppisiko Sohvi puhumaan nopeammin jos laitetaan hänet päiväkotiin. Varmaan oppisi, mutta toisaalta, miksi pitäisi oppia nopeammin puhumaan? Olen myös toistuvasti ollut todella kyllästynyt tähän köyhyydessä elämiseen. En voi varmaan käsittää sitten kun palaan työelämään, että onko minulla oikeasti kaikki tämä raha käytössä? Jatkuvasti pelaan luottokortilla ja kikkailen laskujen kanssa. Toisaalta. Vaikka rahallisesti olen köyhä ja todella kypsä tähän köyhyyteen, niin onhan näihin kotiäidin vuosiin mahtunut valtava määrä käsittämättömän onnellisia hetkiä. Niitä ei voi rahalla ostaa. Ja luulen, että kotiäitiys on kasvattanut minua vanhempana enemmän, kuin jos Sohvi olisi laitettu päiväkotiin kasvamaan.

Saunassa aamun polskuttelujen jälkeen lähes tyhjässä uimahallissa.

Nyt olemme siinä onnellisessa pisteessä, että Sohvista alkaa nähdä kuinka hyvin hän jo solahtaisi päiväkotiin. Hän on kiinnostunut muista lapsista ja hakee kontaktia. Lyhyet vastavuoroiset leikit onnistuvat jo muiden lasten kanssa. Sohvi on aika rohkea ja Sohvi on oppinut puhumaan. Ja suurin asia on se, että Sohvi on alkanut käskyttämään äiteetä pois. Jos hän vaikka haluaa leikkiä nyt mummun kanssa, niin äiti käsketään pois. Hauskinta oli kun Sohvi komensi minut eräänä päivänä "töihin" ja osoitti tietokonetta. Hän lähtisi iskän kanssa ulos ja äiti jäisi töihin. Äiti oli tästä hyvin kiitollinen, sillä äitillä oli töitä rästissä. Olen saanut tehdä hieman töitä tässä kotihoidon ohella ja hyvin kiitollinen siitä. Se on ollut hyvää vastapainoa kotiäitiydelle ja siitä on saanut kivasti pientä lisärahaa. Ilman tätä mahdollisuutta olisin tuskin kyennyt olemaan kotona kolmea vuotta.

Lopulta, jokainen vanhempi tietää itse parhaiten, milloin lapsi tulee laittaa päiväkotiin. Joskus se tapahtuu pakon sanelemana ja joskus tarkasti suunniteltuna. Tärkeintä on, että lapsesta huolehditaan.