Lapsi ei suostu kylpyyn

Jo vauvana kylvetys oli puuhaa josta Sohvi tykkäsi. Sohvin kasvaessa hommattiin kaikenlaisia kumiankkoja, pikkuveneitä ja ongintaleluja Sohvin pieneen ammeeseen. Kylpeminen oli Sohville aina mukavaa ja hänet sai siitä herkästi innostumaan. Joku kerta Sohvi halusi välttämättä ison kasan pikkuautoja uitettavaksi. Silloin rakennettiin myös duploista liukumäki autoille ja sitten tuotiin kylpyammeen viereen jakkara, jonne liukumäki sijoitettiin. Siinä saivat sitten pikkuautot molskahtaa veteen hurjaa kyytiä yksi kerrallaan.

Sitten tuli yllättäen (2,5v paikkeilla) vaihe ettei Sohvi enää halunnut kylpyyn. Sen sijaan hän halusi suihkuun, niinkuin aikuisetkin menivät. No sehän oli ihan ok.

Sitten tuli vaihe että Sohvi ei halunnut että hiukset kastuivat. Pesen tosi harvoin Sohvin hiuksia shampoolla, mutta latvoihin on pakko laittaa jotain hoitoainetta, muuten hiukset on solmussa koko ajan. Joten tästä tuli vähän ongelma. Kerran pakolla pesin sitten hiuksia, mutta tämähän kadutti itseä lujaa jälkeenpäin, koska Sohvihan ei enää halunnut tämän jälkeen sitäkään vähää kylpyyn.

Tuli vaihe kun Sohvi kieltäytyi jyrkästi kylvystä ja suihkusta. Yleensä kävimme suihkussa n. joka toinen/kolmas päivä, mutta nyt toivoin että saisimme lapsen pestyä edes kerran viikossa. Olin ihan kuutamolla: miten tämä lapsi ei nyt suostu kylpyyn. Miten tästä oli tullut näin vaikeaa? Hankalaa vaihetta kesti usean viikon. Sohvin sai silloin tällöin lahjottua kylpyyn mehutripillä, mutta hiukset eivät saisi kastua. Ja auta armias sitä huutoa kun vettä sitten roiskui vahingossa kasvoille tai hiuksille äidin tai iskän suihkutellessa ammeen vieressä. Erikoista oli että uimahallissa ei ollenkaan haitannut jos hiukset ja kasvot kastuivat, mutta kotioloissa se oli katastrofi?? Muistelen että Sohvin uhmaiän pahimmassa vaiheessa oli kyllä muutama huutoitku uimahallissa kun olisi pitänyt mennä suihkuun ja kerran on menty ilman suihkua kotiinkin. Mutta yleisesti ottaen Sohvi rakastaa ajatusta uimahalliin menosta.

Ajattelin vaan, että tämä on vaihe ja se kestää sen aikansa ja parempi etten pahenna tilannetta nyt. Lasken vain sitä omaa rimaani. Jos lapsi ei haise kovin pahalle niin se on tarpeeksi puhdas. Wet vipesit käyttöön ja pahimmat liat pois naamasta ja takapuolesta.

Pitkien neuvottelujen jälkeen sain silloin tällöin pestyä Sohvin hiuksia. Yleisimmin keskusteluun kuului seuraavia lauseita: "kun ne ovat ihan ruokatakuissa! Niitä on pakko pestä, edes latvoista! ja saat sanoa kun vesi on juuri sopivaa ja lupaan että yhtään vettä ei mene kasvoille (kunhan pidät leuan pystyssä)" Eli pesuhetkiin tarvitsi lahjontaa, hieman enemmän aikaa, pitkää pinnaa ja keskustelua. Ja lopulta pitää olla valmis luopumaan kaikista sen hetkisistä pesutavoitteista ja vaan yrittämään uudestaan joku toinen päivä, jos homma ei vaan onnistu.

Nyt 3,5 vuotiaana Sohvi tulee useimmiten kylpyyn. Hiusten pesu on edelleen välillä haastavaa, mutta toisaalta se onnistuu nyt helpommin pienen keskustelun jälkeen kuin vuosi sitten. Täytyy olla tosi väsynyt ja nälkäkiukkuinen ettei pesut onnistuisi. Ja nytkään uimahallissa ei veden tai pesujen kanssa ole mitään ongelmia.

Lapsen elämä on täynnä vaiheita ja Sohvilla moni asia kytkeytyy sen hetkiseen mielentilaan. Jos on elämässä uusia pelottavia asioita, niinkun vaikka päiväkodin aloitus tms. voi pelot levitä myös kaikkeen muuhunkin elämässä niinkuin vaikka kylpemiseen tai hiusten pesuun. Sohvi myös herkästi aistii ihmisten tunnetiloja niin että jos itsellä on vaikka jokin ahdistus päällä niin se ahdistus leviää helposti Sohviin.

• Älä pakota, muuten hommasta tulee vielä vaikeampaa jatkossa

• Rauhoita kylpytilanne niin ettei mihinkään ole kiire

• Tee kylpemisestä leikkiä, jonne saa tuoda lempilelunsa, lapsi voi kylvettää ankkaa, pikkuautoja, nukkea tms.

• Tee vaahtokylpy tai värjää vesi mehu- tai maitotilkalla/ elintarvikevärillä mielenkiintoiseksi

• Leikatkaa pihalta kukkien kukintoja kylpyveteen

• Puhaltakaa saippuakuplia kun lapsi istahtaa kylpyammeeseen

• Lapsi saa mehutripin tms jonkun herkun kylvyssä

• Vaihtakaa rooleja, anna lapsen pestä sinun hiuksesi ja suihkuttaa sinua suihkulla

• Hassutelkaa, anna lapsen ampua sinua vesipyssyllä tai anna lapselle lupa kokeilla miltä tuntuu mennä vaatteet päällä kylpyyn/lapsi voi "pestä" kylpyvedessä riisuttuja vaatteitaan

• Keskustele rauhassa, kerro miksi pitää peseytyä, kysy miksi lapsi ei halua peseytyä/ mikä pelottaa: lopulta kyse voi olla jostain joka on helposti korjattavissa (Esim jos pahin pelko on että vettä menee silmiin niin uimalasit)

• Kunnioita lapsen rajoja, vaikka et mitenkään pysty ymmärtämään miksi hiukset/kasvot tms. eivät saa kastua

• Laske omaa rimaa, onko tänään pakko mennä kylpyyn vai koittaisiko viikonloppuna paremmilla hermoilla ja uusilla ajatuksilla

• Ihan yhtä normaalia kuin se että lapsi käy joka päivä kylvyssä on se että lapsi käy kerran viikossa kylvyssä, meillä Sohvi käy kylvyssä normaalisti 2-3/ viikossa, eikä joka kerta välttämättä suostu edelleenkään hiusten pesuun, mutta kevyt ja rento tunnelma on se joka on auttanut eniten tässä

Päiväkodin aloitus - Pienen lapsen stressi ja miten lievittää sitä

3 vuotias lapseni on nyt ollut päiväkodissa usean kuukauden ajan 3-4pv/vk. Hän tykkää päiväkodista ja viikonloppuisin jo haaveilee sinne pääsemisestä. Hän tykkää myös kotipäivistä, mutta on myös aamuja kun häntä jännittää tai pelottaa mennä päiväkotiin. Päiväkodista viesti on aina se, että lapseni pärjää siellä hyvin, hän on reipas eikä mitään ongelmia ole. Silti kiukku alkaa joskus jo haettaessa tai viimeistään autossa, kun äiti kääntyi väärään suuntaan tai kun ollaan melkein jo kotona ja Sohvi itkee kun ei mentykään kauppaan. Hän itkee siis asioita, joita on mahdoton/hankala toteuttaa, ihan vaan jotta saisi itkeä. Takkuaminen jatkuu kotona. Kaikki on väärin ja vanhemmat tekee kaiken väärin. Sohvi on nenäkäs, röyhkeä ja epäkunnioittava. Hän hokee fraaseja, joita on oppinut toisilta lapsilta päiväkodissa, joten hän ei kuulosta enää omalta lapseltani. Hän käy kierroksilla ja rauhoittuminen on vaikeaa. Kun teemme yhdessä palapeliä, hän saattaa heittää yhtäkkiä kaikki palapelin palat ilmaan.

Luulin ensin, että kyse on uhmasta, mutta sitten huomasin, että usean vapaapäivän jälkeen lapseni muuttuikin normaaliksi itsekseen ja kiukuttelu loppui. Asiaa googlailtuani hoksasin, että kyse onkin stressistä. Eli pienen lapsen stressi ja syynä päiväkodin aloitus. Tämä helpotti omaa suhtautumista, kun tavallaan tajusin, ettei lapsi kiukkuile ilman syytä. Hän on kertakaikkiaan vaan niin uupunut päiväkotipäivien jälkeen. Ymmärtäähän sen, kaikki on niin uutta ja meidän rauhallinen kotielämä on niin erilaista kun isossa ryhmässä temmeltäminen. On eri asia olla muutaman lapsen kanssa leikkimässä pari tuntia, kun yrittää luovia isossa ryhmässä koko päivän. Lisäksi on opeteltava päiväkodin säännöt sekä opittava nopeasti uusia taitoja. Tämän lisäksi Sohvin puhe on myös kehittynyt hurjasti. On uskomatonta miten paljon asioita hän on oppinut parissa kuukaudessa. Vähemmästäkin uupuu.

Tällaisia stressin merkkejä huomasin:

• Hän järjesti jatkuvasti kiukkukohtauksia vain jotta voisi purkaa päivän aikana kertynyttä tunnetaakkaa.

• Hän kävi pehmoleluleikeissä läpi päiväkodin tapahtumia, varsinkin jos oli ollut jotain konfliktia tai jotain lasta oli komennettu.

• Joskus hän näki unia/painajaisia ja huusi niissä jotain vihaisesti.

• Lisäksi hän puhui tosi usein nukkumisesta. Hän saattoi ilmoittaa jo aamulla pian herättyään haluavansa nukkumaan, vaikka oli viikonloppu. Päiväkodin rappusia kavutessamme aamuisin hän usein jo haaveili päiväkodin päikkäreistä. Usein hän toivoi pääsevänsä automatkalle (jotta pääsee nukkumaan.)

• Hän maalasi erään rankan päiväkotipäivän jälkeen paperin täysin mustaksi ja antoi kuvalle nimeksi lehmän kakkaa. (väri-tunne tutkimus) (toddler paints black)

• Kerran hän ilmoitti heti kotiin tultuaan että haluaa sotkea, hänestä näki että hän oli kiukkuinen ja väsynyt

Tietysti jään vanhempana pohtimaan. Pitääkö tosiaan alkaa opettaa 3 vuotiaalle stressin hallintakeinoja? Tällaisessa yhteiskunnassako me elämme? Vaaditaanko me lapsilta liikaa? Tähänkö se lapsuus jo loppuu? Olisiko perhepäivähoito parempi vaihtoehto meidän lapselle?

Tiedän, että lapset ovat hyvin erilaisia. Alkaa näyttää siltä, että lapseni on herkkä. En haluaisi leimata häntä, sillä usein herkkä sanaa käytetään mitätöimään jonkun ihmisen tunteet ja kokemukset tyylillä: "kukaan muu ei reagoisi noin, mutta sinä oletkin noin herkkä, viallinen". Näin on itselleni käynyt ja olen tullut siihen tulokseen, että herkkä ihminen on rohkea, sillä hän uskaltaa kohdata ja näyttää tunteita. Kovalla ihmisellä on ne samat tunteet, mutta hän ei uskalla niitä näyttää vaan mielummin teeskentelee, ettei mikään tunnu miltään. Tai sitten jotkut "kovemmat" reagoi asioihin hyökkäävästi tai pakenemalla sen sijaan, että uskaltaisivat näyttää myös haavoittuvat tunteensa vaikka purskahtamalla itkuun.

Mutta lapseni reagoi nyt näin, vaikka toisten lapset eivät reagoi näin. En mielellään enää vähentäisi päiväkotipäiviä, sillä niitä on nytkin vain 3pv/vk. ja siksi koska Sohvi tosiaan kaipaa viikonloppuna jo päiväkotiin takaisin. 6,5 tuntisten päivien lyhentäminen ei töiden takia onnistu enempää ja toisaalta ei tässä kuitenkaan ole mitään 9-10 tuntisia päiviä. Olenkin tullut siihen tulokseen, että tällä nyt mennään ja uskoisin, että Sohvin käytös rauhoittuu ajan kanssa kun mekin opimme siihen suhtautumaan ja Sohvi oppii stressinkäsittelyä. On pieniä merkkejä siitä, että asiat ovat jo nytkähtäneet parempaan suuntaan.

Parhaat avut näihin toistuviin stressikiukkuihin on ollut:

• Tilanteen sanoittaminen Sohville. "Taisi olla tosi rankka päivä päiväkodissa. Sellaisesta voi tulla tosi väsyneeksi ja kiukkuiseksi." Pahin kiukku rauhoittuu jo heti kun hän itse tajuaa mistä se johtuu.

• Keskityn rauhoittamaan oman kehoni, sillä rauhallinen tunnelma tarttuu. Laitan vaikka rentouttavaa musiikkia soimaan (itsellä kantriradio toimii). Yritän hidastaa liikkeitäni ja olla "ylirauhallinen". (Enkä menettää hermojani vaikka lapsi olisi kuinka röyhkeä tai nenäkäs; ajattelen, että hän on vaan nyt tosi stressaantunut.)

• Kerran kun Sohvi tuli kotiin hän ilmoitti kiukkuisena (ja väsyneenä) että haluaa sotkea. Ehdotin että piirtää kiukun paperille mustalla tussilla, ruttaa sen palloksi ja heittää lattialle. Häntä alkoi heti huvittaa ja jo viiden ruttuisen paperin jälkeen hän alkoi piirrellä aurinkoja ja haukkuja, ja ruttaaminen sai jäädä.

• Olen opetellut, etten heti tenttaa päivän tapahtumista. Sohvi usein kieltäytyy puhumasta, sillä pää on varmasti ihan täynnä kaikkea. Sohvi sanoo topakasti: "Äiti ei puhu!" Kotona siis ensin vaan haleja, läsnäoloa, yhteinen ruokahetki, ruutuaikaa.

• Mikä saisi oman stressini laskemaan, mitä voisin tehdä Sohvin kanssa? Takkaan tuli. Maalaillaan. Mennään pihalle vain katselemaan ja ihmettelemään ympäristöä, käpyjä, lehtiä, lintuja. Näin voi opettaa lapselle omia rentoutumiskeinoja.

• Jutellaan päivästä, kun Sohvi haluaa, vaikka vähän myöhemmin illalla. Mikä on ollut kivointa tänään? Onko tapahtunut jotain pelottavaa tai jännittävää?

• Usein rentouttavinta yhteistä puuhaa Sohvin kanssa on ihan perusarki. Yhdessä syöminen, roskien vienti, pyykkääminen, ruuanlaitto, leipominen, ulkoilu, suihku/sauna, yhteinen ruutuaika (samalla ruudulla).

• Rauhallisia leikkejä "nollat taulussa": muovailuvaha, piirtely/maalaus, ulkoilu.

• Suunnitellaan ja haaveillaan mukavia stressiä vähentäviä asioita yhdessä tulevaisuuteen. "Leivotaanko huomenna kuppikakkuja? Mitä haluaisit tehdä viikonloppuna? Käydäänkö vaikka mummulla?"

Tässä vielä löytämäni pieni opas: Pienen lapsen stressi (nuortenystävät.fi)

Kun lapsi ei tottele aamuisin - päiväkotiaamut sujuviksi

Hikikarpalot otsalla, kello on jo vaikka mitä. Sohvi 3v ei ole suostunut syömään aamupalaa eikä mikään vaate kelpaa. Miten nämä päiväkotiaamut saadaan ikinä sujumaan ja mikä siinä on kun lapsi ei tottele aamuisin????

Olen kokeillut kaikenlaista vaihtelevalla menestyksellä. Olen varannut riittävästi aikaa, yrittänyt olla rauhallinen itse, valmistellut kaiken mitä pystyn edellisenä iltana. Olen lahjonut karkilla ja ruutuajalla, uhkaillut kotiin jäämisellä (hän tykkää tosi paljon mennä päiväkotiin), antanut valita vaatteensa, antanut aikaa, antanut vaihtoehtoja. Joskus nämä on toiminut ja joskus ei. Päiväkodista sanotaan, ettei lapsellani ole uhmaa siellä. Miten ihmeessä ne saavat sen siellä toimimaan halutulla tavalla? Tietty siinä on se ryhmäpaine hyvänä apuna, mutta silti. Tiedän että tarhatädit painii ihan samojen ongelmien kanssa kotona omien lastensa kanssa, mutta kuin taikasauvasta vieraat lapset päiväkodissa tottelevat heitä. Ainakin useimmiten.

Sitten keksin kokeilla, mitä jos kuvittelisin ettei Sohvi ole minun lapseni, vaan olisin nyt työntekijänä päiväkodissa ja yrittäisin saada tämän itselle vieraan lapsen aamutoimet suoritettua. Huomasin heti, että ääneni oli pehmeämpi ja oloni vähemmän stressaantunut. Lähdin siitä liikkeelle, etten voi pakottaa häntä tottelemaan. Ja jollain lailla taakka/paineet lähti heti harteiltani, sillä kyse ei olisi omasta lapsestani ja omasta vanhemmuudestani ja siihen liittyvästä syyllisyydestä ja häpeästä joka nalkuttaa takaraivossa: "Miten minä nyt en saa omaa lastani tottelemaan! mitä ne siellä päiväkodissakin ajattelevat!"

Kuvittelin siis, ettei Sohvi ole oma lapseni ja pyysin häneltä lempeästi asioita ja huomasin, että aiemman jyrkän EI!:n sijaan hän alkoi jäädä harkitsemaan pyyntöäni. Jos hän edelleen sanoi ei, se oli minulle ok ja palasin asiaan myöhemmin. Sitten samalla lempeällä äänensävyllä kysyin asiaa hetken päästä uudestaan ja annoin pienen perustelun pyynnölleni: "Söisitkö vaikka tämän puolikkaan leivän, ettei sulle tulis heti kova nälkä päiväkodissa?" Äänensävyni oli siis ihan erilainen kuin mitä se stressaantuneena äitinä välillä on. Tajusin että aiemmat aamut olin tiuskinut Sohville määräilevään, holhoavaan, epäkunnioittavaan ja painostavaan äänensävyyn, että "Hei nyt pitää syödä edes jotain. Ethän sä mitenkään jaksa siellä jos et syö mitään. Tämä leipä suuhun nyt. Onko maito juotu? Kyllä pitää... jäkä-jäkä-jäkä-jäkä-jäkä....."

Sitten tajusin myös, että rimani oli ehkä liian korkealla. Lähdin pakonomaisesti suorittamaan aamuja ja omia aamun "tavoitteitani".

Sohvin pitää laittaa nämä vaatteet mitkä olen valmiiksi katsonut, kun ne on kaikista käytännöllisimmät.

VAI ONKO PAKKO?

Antaa laittaa kesämekon aluspaidaksi parina aamuna, mitä se ketään haittaa.

Pakko saada Sohvi syömään aamupalaa nyt, kun mitä jos sille ei taaskaan maistu lounas.

VAI ONKO PAKKO?

Sittenhän sille maistuukin ehkä lounas paremmin ja toisaalta maistuu ehkä jatkossa aamupalat paremmin kun on jättänyt niitä pari välistä ja nälkä yllättää.

Pakko saada nämä pampulat päähän muuten sen hiukset on ihan ruokatakuissa päivän päätteeksi.

VAI ONKO PAKKO?

Voihan sitä mennä kylpyyn sitten illalla. (Meillä käydään yleensä parin päivän välein)

Luin, että aikuisilla on vieraille lapsille usein sellainen sosiaalinen esto päällä, ettei vierasta lasta käskytetä samaan tapaan, kuin omaa lasta. Äänensävy on säyseämpi ja kunnioittavampi. Jännä miten sitä omalle lapselleen onkin joskus tosi ankara ja vaativa. Kai se on taas kaiku sieltä menneisyydestä ja siitä miten itseä on komennettu. Ja jos vanhempi on ollut oikeasti pelottava niin sitä on sitten totellut kiltisti. Mutta kun minä en halua olla pelottava, sillä en itse ole enää tekemisissä pelottavan vanhempani kanssa. Ja minä todella haluan ja toivon, että oma lapseni olisi vielä aikuisena tekemisissä minun kanssani.

Eli lyhyesti purkitettuna, miten saada aamutoimet sujumaan:

• kuvittele että lapsesi on sinulle täysin vieras ja tapaatte ensi kertaa, mitä äänensävyä käyttäisit?

• varaa tarpeeksi aikaa aamuihin, ettei ole kiireen tuntua

• suunnittele aamua jo edellisenä iltana ettei kiire yllätä esim. lumen vuoksi

• anna lapsen valita jotain itse, esim. tämä vai tämä paita, muroja vai leipä

• laske tavoitteitasi: kyllä, hänellä voi olla eriparisukat tai paita väärinpäin, se ei haittaa ketään

• kokeile Mouse Timeria tai vastaavaa lasten ajastin-sovellusta vaikka pukemiseen, toimi meillä!

  
  

  

  3 minuutin omenat, Mouse Timer

  Luitko jo?

  Lasta pelottaa mennä päiväkotiin

  Päiväkodin aloitus ahdistaa äitiä