top of page

Luitko jo nämä?

Parasta äitiydessä pitkän lapsettomuuden jälkeen



parasta äitiydessä

Näin äitienpäivän kynnyksellä, Sohvin lähestyessä 3 ikävuotta alkaa äitienpäiväkin tuntua erilailla merkitykselliseltä. Nyt olen äiti ja Sohvikin on osannut jo sanoa, että "tykkii" äitistä. Lapsettomuusvuosina en koskaan kokenut äitienpäivää kipeänä asiana. Se ehkä johtui siitä, ettei lähipiirissäni ollut ikäistäni äitiä. Kipeämpää teki ihan se lapsiperheiden näkeminen arjen keskellä kaupassa tai tuttujen kohtaaminen, joilla oli jo lapsia. Usein myös vaatekauppojen lastenosastot olivat kipeitä paikkoja. Kun huomasin ajautuneeni lastenvaateosastolle, kävelin pian pois, sillä jos olisin jäänyt ihailemaan pienten vaatteita, olisin vain alkanut sääliä itseäni. Tai sitten pelkäsin, että joku tuttu näkee minut ja tulee utelemaan kenelle ostan lastenvaatteita. Netistä tein kuitenkin muutamia salaisia haaveiluostoksia silloin tällöin, sillä oman kodin suojassa verkkokaupan äärellä pystyin haaveilemaan ihan rauhassa. Aina välillä kaivoin ostamani ostokset kaapista ja haaveilin lisää. Surullisinta oli itselle se, ettei talossamme näkynyt se, että täällä on lapsia. Olisin niin halunnut ostella jo valmiiksi vaikka mitä lasta varten, mutta mitä teen kaikella tavaralla jos en saisikaan lasta? Enkä voi sisustaa lastenhuonetta valmiiksi, kun vieraat sitten tulevat ihmettelemään, että mitäs tämä on. Onhan se itsesuojeluakin, välillä en halunnut, että mikään muistuttaa puuttuvasta lapsesta.


Ehkä juuri näiden muistojen takia on nyt ihastuttavaa katsella ympäri kämppää ja pihamaata lojuvia leluja. Ihastelen myös jatkuvasti pikkuisia vaatteita kuivumassa pyykkitelineessä tai kaappia täynnä puhtaita lastenvaatteita. Meidän talossa saa nyt joka huoneessa näkyä, että talossa on lapsi! Olen ottanut kuviakin muistoksi lavuaarissa lojuvista duploista, joita taapero on ollut kylvettämässä ja pikkuvaatteista, jotka ovat jääneet myttyyn sohvan eteen lattialle. Tämä näkymä on itselle jatkuva todiste siitä että, kyllä, meillä on oikeasti lapsi. Sitä on ollut niin vaikea uskoa kaikkien niiden lapsettomien vuosien jälkeen.


Äitiys on yllättänyt minut täysin. Huomasin heti, että aloin kutsua itseäni äidiksi. "Nyt äiti vaihtaa vaipan. Nyt äiti juo kahvia. Äiti laittaa nyt pyykit ja sitten mennään syömään. Kaaduitko? Äiti puhaltaa. Äiti on tässä." Ja se on tuntunut ihan mahtavalta! Ihan uskomatonta, että saan kutsua itseäni äidiksi. Vihdoinkin!


Itselle tosi tärkeitä on olleet ne ekat kerrat kauppojen lastenvaateosastolla. Juuri ne lastenvaateosastot, joista on aina äkkiä vaan luikkinut läpi. Se tunne, kuin olisi yhtäkkiä saanut harvinaisen VIP passin, jolla pääsee kaikille lastenvaateosastoille, ilman sääliä, ilman pelkoa että joku näkee, ihan oikeasti ostamaan OMALLE lapselle vaatteita. Nautin myös todella paljon lastenvaatteiden pyykkäämisestä. Se tunne, että saan varmistaa, että lapsellani on ehjiä ja puhtaita vaatteita, tuntuu valtavan tärkeältä. Lapseni ansaitsee puhtaat vaatteet. Vaikka pianhan ne on ruuassa ja vesiväreissä, mutta huomenna taas kaapista puhtaat päälle.


Tunnepuolella olen yllättynyt siitä, miten paljon voi toista rakastaa. Olen myös googlannut voiko lasta rakastaa liikaa? Itsellä on joku vanhan ajan hokema päässä, että lapsesta tulee elämässä pärjäämätön pehmo, jos rakastaa liikaa. No ei voi rakastaa liikaa!! Mies vain huomautti, että pitää osata päästää myös irti sitten kun lapsi itsenäistyy. Siihen olen kyllä henkisesti varautunut, mutta siihen saakka en aio säästellä haleja ja pusuja, vaan aion vilpittömästi ihailla lastani koko sydämeni kyllyydestä. Ja tietysti jatkan ihailua vielä kun hän muuttaa pois. Sekin on ollut jännä huomata kuinka rakkaus vain on kasvanut koko ajan lapsen kasvaessa. Uskomaton vesseli! Ja miten hienolta tuntuu, kun lapsi tulee ja muiskauttaa ison yllätyspusun poskelle tai silittää äitiä käsivarresta. Rakkautta ei voi olla liikaa. Jos se pursuaa yli niin se valuu onnen hituina kaikille muille lähellä oleville. Ja haaveeni onkin ollut Sohvin kasvatuksessa se, että Sohvi saisi niin paljon rakkautta ja turvaa, että sitä riittäisi sitten Sohvin omille lapsille ja läheisille myös yllinkyllin.


Mahtavaa vanhemmaksi tulossa on ollut myös se, että siitä aukeaa ihan uusi elämä ja maailma. Prisman autokärryt ovat ahkerassa käytössä. Lapsen kanssa on osallistuttu moniin vain lapsille tarkoitettuihin tapahtumiin mm. taaperokerhoon ja pikku-kakkos konserttiin. On käyty Hoplopissa, kylpylässä pikkulasten altaissa, ravintoloissa, joissa on lapsille leikkipaikkoja, leikkipuistoissa jne. Eli siis paikoissa, joissa on itse viimeksi käynyt kun olen ollut lapsi. Ja nyt näiden paikkojen ovet avautuvat jälleen ja saan katsella oman lapseni riemua.


Vaikka ennen lasta emme eläneet kovin tylsää elämää, on lapsentulo muuttanut ajankäytön täysin. Nyt ei ole ainuttakaan tylsää hetkeä, ei minuuttiakaan. Jokaisesta hetkestä tulee lapsen kanssa jotenkin täyttä. Yhtäkkiä hän huomaa lattialla leppäkertun ja sitä sitten ihmetellään tai sitten jo ruokitaan väsynyttä perhosta banaanilla ulkoterassilla. Lapsi elää hetkessä, ja joka hetki on täynnä elämää. Vähintäänkin taaperon huoneesta kuuluu iloista höpötystä hänen leikkiessään pikkuautoilla.


Parhaita hetkiä on kun tv on pois päältä ja kaikki istuvat illalla sohvalla ja jutellaan vaikka tulevan viikon ohjelmasta ja taapero esittelee tyynylle-hyppimistaitojaan ja nauraa, kun sitä kutittaa ja sitten koko perhe alkaa hassutella ja kaikki ovat lähellä toisiaan ja nauravat. Ihan parhaita hetkiä! Vaikka olen huomannut kotiäidin oikeuksissa paljon puutteita aiemmassa postauksessani, niin on se tarjonnut myös huikean ikimuistoisia hetkiä. Parhaita muistoja on, kun on kovana pakkaspäivänä istuttu kahdestaan Sohvin kanssa hiljaisen kylpylän aamusaunassa riehakkaan uinnin jälkeen ja juotu trippejä. Ihan kuin koko kylpylä olisi auki vain meille kahdelle! Tämä se on elämää!


äiti ja lapsi saunassa


Äitiys on herättänyt paljon epävarmuuksia omassa vanhemmuudessani, mutta olen aktiivisesti etsinyt sitä omaa parasta kasvatusmallia ja muutaman vanhemmuusoppaan luettuani, koen löytäneeni juuri sen omaan arvomaailmaani sopivan kasvatusmallin, jossa tunnekasvatus on tärkeänä osana. Tähän on kuulunut erilaisten tunnekirjojen hankkiminen. On ollut ihanaa hankkia Sohville tosi erilaisia lastenkirjoja ja niitä on luettu yhdessä lukemattomia kertoja. Ylipäätään on ollut ihanaa hankkia lapselle niitä asioita, joita omassa lapsuudessa oli niukasti tai joista sai vain haaveilla. Näin pystyy jollain lailla paikkaamaan sitä omaa lapsuuttaan ja elämään sitä uudestaan ehjempänä. Se eheyttää, kun ajattelen mitä kaikkea voin Sohville tarjota, mitä omassa lapsuudessani koin jääväni vaille. Tunteista puhuminen on alkanut kantaa jo hedelmää: Oli ihana huomata kuinka puhuessani haaveilevaan sävyyn vappusuunnitelmista, huikkasi Sohvi iltapalan lomasta "äiti onni!". Sitä pysähtyi itsekin kuulostelemaan omaa tunnettaan: Kyllä. Äiti on onnellinen <3


Nyt äitienpäivä on saanut ihan uuden merkityksen. En ollut ajatellut miten tärkeäksi se päivä muodostuisi minulle. Se on yksi niistä päivistä, jonka saan viettää ihanan lapseni ja mieheni kanssa, ihan vaan meidän perheen kesken ja fiilistellä sitä, miten hieno perhe meillä on ja olla kiitollinen, että saan olla nyt äiti. Ja muistaa miten tärkeässä ja vastuullisessa roolissa sitä onkaan. Toisaalta tunnustan, että kaipaan kyllä sitä nostoa, että äitienpäivä on juuri minulle äitinä. Kaipaan sitä arvostusta, sillä vaikka en ole täydellinen, enkä siihen pyrikään niin yritän kovasti hioa omaa vanhemmuuttani parempaan suuntaan. Ja olen siinä tehnyt ihan helvetisti töitä. Joten kyllä, minulle saa ostaa kukkia ja antaa aamulla pusun. Aion levätä yhden päivän vuodessa laakereilla ja olla ylpeä siitä, että olen ihan hyvä äiti. Niin no yhden koneellisen pyykkiä ehkä pesen, koska tykkään siitä hommasta, mutta muuten.. aion vain olla!


Comments


äiteentunnustuksia uhmaikä
Äiteen tunnustuksia on huumorilla höystettyjä poimintoja uhmaikäsen Sohvin ja uusavuttoman äiteen kasvusta ihmisinä.
aiteen tunnustuksia uhmaikä
bottom of page