top of page

Luitko jo nämä?

Meidän lapsettomuuspolkumme: kokemuksia hedelmöityshoidoista ja munasarjojen hyperstimulaatiosta



ivf vs. icsi
ivf, icsi

Haaveilimme mieheni kanssa kahdesta lapsesta. Kun hetki tuntui oikealta aloimme yrittää lasta. Kun olimme yrittäneet lasta vuoden ajan, tulin raskaaksi. Sain kuitenkin keskenmenon viikolla 6. Olin ollut sen pari viikkoa niin väsynyt, että tuskin jaksoin polkea pyörällä töihin aamulla. Mietin miten tulisin ikinä selviämään loppuraskaudesta ja töistä, jos olen näin voimaton. Miten voisin olla tehokas ja skarppi työntekijä, jos olo on sairas ja väsynyt? Olin silloin nuori ja työelämässä vaadin itseltäni paljon. Jälkeenpäin ajatellen olisin aivan hyvin voinut mennä autolla töihin, jos polkeminen otti koville ja ilman muuta hakea sairaslomaa sitten, jos voimat tuntuisi aivan loppuvan. Ei vain sopinut sairaslomat silloiseen imagoon. Keskenmenon aikaan mieheni oli jossain reissussa. Keskenmeno alkoi kovenevilla menkkakivuilla ja sitten kipu yltyi sellaiseksi, että mietin hetken pitäisikö soittaa ambulanssi. Yleensä yksin viihtyvänä ihmisenä olisin nyt toivonut, että joku olisi ollut siinä, heti kylppärin oven toisella puolen, ihan vain varmuuden vuoksi. Laitoin kuuman suihkun päälle kipuja helpottamaan. Särkylääkkeet eivät olleet alkaneet vielä auttaa, kun alkoi kohtu kipeästi supistella ja työnsi ulos puolikkaan kananmunan kokoisen verisen materiaalin. Alkion koko on 6 viikon kohdalla 3-5 mm joten siinä oli varmaankin lähinnä istukkaa, en erottanut mitään järkevää klöntistä. Jostain syystä ja ehkä juuri siksi, kun oloni oli ollut niin sairas, päällimmäinen tunne keskenmenosta oli helpotus. Tunsin myös surua, vihaa, hämmennystä ja pelkoa. Pahin tunne oli kuitenkin jäätävä syyllisyys. Teinkö jotain väärin? Nostinko liian painavia taakkoja? Käytinkö liikaa hammastahnaa? Olenko seisonut liikaa mikroaaltouunin edessä? Kävin läpi ihan kaiken, mitä keksin. Lopulta hyväksyin, etten tule ikinä tietämään miksi. Helpointa oli ajatella, ettei sikiö olisi ollut elinkelpoinen alunperinkään. Kaikkien näiden vaikeiden tunteiden läpi päällimmäiseksi tunteeksi nousi kuitenkin aina helpotus. Ehkä en ollut vielä valmis äidiksi. Sen verran pelästynyt olin kokemuksesta, että muistan lähteneeni heti lenkille jonnekin ihmisten ilmoille. Halusin ympärilleni ihmisiä, vaikka sitten ihan tuntemattomia, mutta heti keskenmenon jälkeen en halunnut olla yksin. Emme olleet kertoneet kenellekään raskausyrityksestä, joten en halunnut kenellekään tutulle alkaa avautua. Oli tunne että kukaan ei voi ymmärtää miltä minusta tuntuu. Ei edes toinen keskenmenon kokenut, koska toisen tunneskaala ja mietteet voi olla aika paljonkin erilaisia.


Kului pari vuotta, kun jatkoimme yrittämistä. Sitten tuntui oikealta lähteä selvittämään, onko jossain vikaa. Mieheni ei ollut innokas lähtemään tutkimuksiin, mutta minun oli jo pakko saada selville onko jossain vikaa. Kävin verikokeissa ja minulle tehtiin munatorvien aukiolotutkimus. Tutkimus oli yllättävän kivuton verrattuna siihen mitä olin netistä lukenut. Pari kertaa tunsin hyvin lievää menkkakipua, mutta ei muuta. Mies taasen jätti spermanäytteen tutkimuksiin ja sekin oli ok. Tutkimuksissa ei löytynyt mitään syytä miksi emme saisi lapsia. Meille tarjottiin lapsettomuushoitoja, mutta tässä kohtaa olimme huojentuneita ja toiveikkaita. Jos kerran mitään vikaa ei löytynyt, ehkä asia järjestyy itsellään. Lisäksi ei ollut hyvä hetki aloittaa hoitoja, sillä talomme oli vielä rakennusvaiheessa ja se aiheutti aika paljon ylimääräistä stressiä. Kului muutama vuosi, kun en millään tavalla kokenut kärsiväni lapsettomuudesta. Mehän olimme yhdessä päättäneet koittaa luomusti ja koska tahansa saattoi tärpätä.


Kun aikaraja tuli umpeen oli taas keskustelun paikka. Mies ei olisi halunnut lapsettomuushoitoihin. Häntä harmitti puolestani, mitä kaikkea mömmöjä joutuisin piikittämään. En minäkään olisi halunnut, mutta toive lapsen saannista menee heittämällä edelle. Se on niin vahva vietti, saada jälkeläinen, oma lapsi. Jonot hoitoihin oli kunnallisella muistaakseni 6kk tai sinne päin. Kun aika koitti, aloin piikittää itseäni hormoneilla, aivan minimiannoksella, jotta saataisiin munasoluja paljon kasvamaan. Kontrollikäynnillä vastaanotolla ei ollut sama tuttu lääkäri. Valitin hänelle, kun munasarjat tuntuu räjähtävän, paine on niin kova, että eikö annostusta voisi vähentää. Hän sanoi, että nyt mennään jo pienimmällä mahdollisella. Oloni oli kuitenkin niin tukala että, vähensin annosta itse, toivoen että oloni helpottaisi. Munasarjapunktio tehtiin Tampereella. Sain esilääkityksen ja olo oli vähän tokkurainen. Punktio oli ajoittain kivulias ja pyysin lisää kipulääkettä ja sainkin. Toimenpide oli nopeasti ohi. Muistan, että eka pissalla käynti oli todella vaikeaa toimenpiteen jälkeen. En meinannut saada pissaa tulemaan, vaikka oli hätä. Saimme kuulla että munasoluja oli saatu 11 kpl. Se tuntui hyvältä, vaikka sitten piti jännätä montako niistä hedelmöittyy, vai hedelmöittyykö ollenkaan?


Kotona olo oli turvonnut ja väsynyt ja vatsa oli kipeä. Olin yhteydessä polille kivuista ja turvotuksesta, mutta hoitaja sanoi että huomennahan sinulla on aika kontrollikäyntiin, tule silloin. Menin sitten seuraavana päivänä kontrollikäynnille. Muistan kuinka turvonnut vatsani oli. Päälläni oli löysimmät mahdolliset vaatteet ja istuin vastaanoton tuolilla hajareisin, kuin viimeisillään raskaana oleva. Minulle määrättiin verikokeita ja lääkäri soittaisi niistä seuraavana päivänä. Kuitenkin jo illalla olo oli niin tukala, että varustauduin nukkumaan sohvalla, koska vaakatasossa oli vaikea hengittää ison mahan ja turpean olon takia. Sitten nousi yhtäkkiä kuume. Lähdimme heti päivystykseen ja minut otettiin naistentautien osastolle. Seuraavana päivänä minulla todettiin munasarjojen hyperstimulaatio ja infektio. "Hyperstimulaatio-oireyhtymässä munasarjat täyttyvät uudelleen nesteellä ja kasvavat. Oireina esiintyy vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua ja joskus hengenahdistusta. Oireilu alkaa tyypillisesti 3–10 päivän kuluttua lapsettomuuden hormonihoidon (hCG-hormonin) annosta. Vakavampiin hyperstimulaatiotilanteisiin liittyy nesteen kertyminen erityisesti vatsaonteloon. Tällöin paino voi nousta nopeasti useamman kilon." Hyperstimulaatio eli ”hyperi” sai minulla nesteitä kertymään vatsaonteloon ja labra-arvot heittämään häränpyllyä. CRP korkea, maksa-arvot korkeat, Natrium matala, FIDD eli veritulppa-arvo mittaamattoman korkea, Hb matala. Aloin piikittää Klexanea tulpan estämiseen ja sain antibiootteja, kipulääkkeitä, pahoinvointilääkkeitä sekä runsaasti nesteytystä. Olo oli kipeä ja turvonnut ja ruokahaluni katosi jatkuvan etovan olon takia. Parin päivän päästä tuli yksi elämäni rankimmista öistä, kun oksensin ja ripuloin koko yön. Pahinta oli, ettei voimakas pahoinvointi hellittänyt hetkeksikään, vaikka kuinka oksensin ja minuun tuupattiin kaikki mahdolliset pahoinvointilääkkeet. Vaikka wc oli aivan parin metrin päässä oli oireet niin rajut, että kakkasin housuuni. Ei kauhean mieltä ylentävä hetki. Mutta nämäkin kuuluvat hyperin oireistoon. Googlasin netistä paljon tietoa hyperistä, sillä osaston henkilökunta tuntui olevan siitä aika tietämätön. Hoitajat tyyliin luulivat, että minulla on vastatauti. Olo oli avuton ja pelkäsin välillä jopa kuolevani tähän. Löysin englanninkielisiä tutkimusartikkeleita, joissa vatsaontelon punktio oli helpottanut nopeasti oireita. Kysyin eikö sellaista voisi tehdä minulle. Lääkärin vastaus oli, että tässä sairaalassa ei ole osaamista sellaiseen. Hmm.. no ainakin oli rehellinen vastaus, ihmettelen kuitenkin kannattaako paikkaa sitten kuitenkaan kutsua sairaalaksi.


Ripuli-oksennusyön jälkeen oloni oli kuin hakattu. Sain kuitenkin kuulla, että 5 alkiota oli hedelmöittynyt. Kaikki kärsimys ei ollut siis turhaa. Olin ollut 4 päivää sairaalassa. Aamulla kun hain aamupalaa sain innokkaalta opiskelijalta onnittelut (synnytyksen johdosta). Olin siis samalla osastolla kuin juuri synnyttäneet äidit. Olin onnitteluista järkyttynyt, vaikka eihän hän tietenkään tahallaan halunnut loukata, ei vain tiennyt. Itkuhan siinä tuli kun palasin huoneeseeni. Ja kun lääkäri kierrolla kysyi, haluanko kotiin niin ei tarvinut kauan miettiä. On todella väärin, että lapsettomuudesta kärsiviä naisia sijoitetaan samalle osastolle onnea tihkuvien äitien ja yöt läpeensä huutavien vauvojen sekaan. Niinkuin joku ehkä luulee, niin ei, me lapsettomat ihmiset ei olla tunne-elämältämme kivikovia teflonsydämiä, jotka kestää ihan mitä vaan. Toivottavasti joku päivä asiat olisivat toisin ja lapsettomat saisivat neutraalimman paikan jostain toiselta osastolta.


Kotona oli suorastaan ihanaa sairastaa ja sain vihdoin nukuttua, kun uneni ei enää keskeytynyt aina klo 3 iv-antibiootin laittoon. Olin kyllä todella huonossa kunnossa, en pystynyt montaa askelta ottaa puuskuttamatta. Kävin kotoa säännöllisesti verikokeissa ja muistan kuinka osaston lääkäri soitti minulle ja sanoi olevansa huolissaan edelleen kohoavista maksa-arvoista. Mutta minun ei tarvitsisi olla huolissaan. Voin sanoa, että puhelu ei huojentanut mieltäni yhtään. Lopulta maksa-arvotkin kuitenkin lähtivät laskuun ja toivuin hitaasti tästä järkyttävästä tilasta, jota en toivoisi ikinä kenellekään.


Juuri puhjennut korona oli saanut koko maan lapsettomuusklinikat jäihin kevääksi, joten hidas toipumiseni hyperistä ei hidastanut hoitoja. Kesäsulun jälkeen alkoi valmistautuminen pakastealkion siirtoon. Itselleni tuli yllätyksenä, miten kauan joutuisin odottamaan, että kuukautiskiertoni osuisi sopiville päiville niin, että suunniteltu pakastealkionsiirto (PAS) osuisi TAYS:n lapsettomuuspolin aukioloaikoihin eli arkipäiville. Tämä vaihe oli raivostuttavinta koko hoitojen aikana. En pystynyt mitenkään vaikuttamaan kuukautisteni alkamiseen tai ovulaation ajoittumiseen. Olin turhautunut. Kävin lähisairaalani polilla kerta toisensa jälkeen ja ovulaationi oli aina väärässä kohdassa. PAS haluttiin tehdä luonnoliseen kiertoon. Lääkkeelliseen kiertoon suhtauduttiin nihkeästi, koska onnistumisen todennäköisyys oli kuulemma suuempi luonnolliseen kiertoon. En kyllä ole löytänyt väitettä tukevaa tutkimusaineistoa. Lopulta pääsin ensimmäiseen PAS:iin. Toimenpide oli siis taas Tampereella, missä alkioita säilytettiin. Toimenpide oli nopea, kivuton, ihan liukuhihnameininkiä. En varmaan ollut edes 5 minuuttia toimenpidehuoneessa ja eniten aikaa kului siihen kun odotettiin, että labrahoitaja tuo alkion.


Sitten alkoi odottelu ja oireiden kyttäys. Minun piti ottaa Terolut tabletteja, jotka tekivät oloni tosi turvonneeksi ja kiukkuiseksi. Luin jatkuvasti keskustelupalstoilta piinapäivien oirelistoja ja tein itsellenikin sellaisen. Tässäpä se.



Dpo = days past ovulation

pp = piinapäivä

IVF = maljahedemöitys

ICSI = mikroinjektio


Siirretty 4 päiväinen, 50 soluinen alkio, IFV


Dpo5 pp1

Törkee pissatulehdus. Selexid 400mgx2 5pv.

Dpo 6 pp2

Värinäjaksot kohdussa.

Dpo 7 pp3

Erilaiset voimakkaatkin kivut alavatsalla ja munasarjoissa ajoittain, häivähdys pahoinvointia.

Dpo 8 pp4

Ohimeneviä tuntemuksia rinnoissa. Vilu illalla, 3 peittoa.

Dpo9 pp5

Aamulla lohduton itkukohtaus. Mitä jos ei onnistukaan? Vilu illalla ja aamulla.

Dpo 10 pp6

Voimakas alavatsan/kohdun kipua. Tukalaa. Turvottaa. Voimakastakin pahoinvointia usein. Raskasta lyllerrystä lenkillä. Voisko terot jo lopettaa? Raskaustesti nega.

Dpo11 pp7

Tänään otin enää 1/2 tbl terolut, edelleen kohtu kipeä erikoisesti, pahoinvointia, väsymystä.

Dpo 12 pp8

Kipu ehkä hitusen menkkamaisempaa? Panadol ei auta. Todella turvonnut olo.

Dpo 13 pp9

Aamulla tosi hyvä olo ei kipuja. Vaaleanpunaista wc-paperiin.

Dpo 14 pp 10

Normaalit kk alkanu.


Eli sitten taas odottamaan, että ovulaatio osuisi sairaalan aukioloja miellyttävälle päivälle. Kyllä kirosin niin monta kertaa miksei voi olla viikonloppusinkin se TAYS:n poli auki. Aivan turhaa odottelua!

Lopulta pääsimme taas alkion siirtoon. Tällä kertaa jätin kaikki tukilääkkeet pois, sillä halusin tuntea oikeasti miltä musta tuntuu enkä mitään Terolutin aiheuttamia feikkiraskausoireita ja tukalaa oloa. Siltä ajalta onkin sitten tämä piinapäiväkirja:


Siirretty 4 päiväinen, 90 soluinen alkio, ICHS


Dpo 6 pp2

Paine/kipu oikealla alavatsalla. Rinnoissa tuntemuksia.

Dpo7 pp3

Kevyt paine/kipu oikealla alavatsalla. Yötä vasten kipu voimakasta.

Dpo8 pp4

Olo ettei tärpänny, kipu koko vatsalla.

Dpo9 pp5

Kiukkupuuskia. Rinnat tuntuu erilaisilta.

Dpo10 pp6

Näin unta et olin raskaana. Yöllä voimakas vilunväre, nukuin villatakki päällä. Hyvin lievästi arat koko rinnat. Ihan kuin haamuviiva tikussa, en ole varma.

Dpo 12 pp7

Edelleen rinnat välillä kipeet, koko alavatsalla ajoittain kipuja, vahvempi haamuviiva kun eilen!

Dpo 13 pp8

Haamu yhtä hailu ku eilen. Pääkipua, kk kramppeja, tissit kipeet.

Dpo 14 pp9

Muutama kramppi vatsalla, tissit kipeemmät, hartiapistoa useamman kerran, hailu viiva vahvempi.

Dpo 15 4+1

Viiva vahvistuu! Kävin labroissa. Lievää pahoinvointia. Mä oon raskaana!


Muistan kuinka epätodellinen oloni oli. Enkä toisaalta halunnut liikaa hehkuttaa, sillä koskaan ei tiedä jos tuleekin keskenmeno. Mutta siitä se odotus sitten alkoi. Koska tiemme oli ollut jo niin möykkyinen, minulla oli lähes jatkuva menetyksen pelko läsnä koko raskaudessa. Pelkäsin hirveästi menettäväni lapsen. Olihan me osuttu aina siihen epätodennäköiseen lokeroon jo muutenkin kun jouduttiin turvautumaan lapsettomuushoitoihin ja sitten sain vielä harvinaisen komplikaation hoidoista ja se ainoa edellinen raskauskin päättyi keskenmenoon. Mutta välillä kyllä pystyin nauttimaan raskaudesta ihan täysillä. Koin raskauden aikana varmaan kaikki mahdolliset raskausvaivat, mutta yksi poikkeus oli. Muistan kuinka jonotin jätskiä helteisenä päivänä jäätelökojulla. Mittarissa oli +27 astetta. Jätskijono oli pitkä ja siinä joutui ainakin vartin seisoskella paahteisessa auringossa. Vanha mies oli jo luovuttanut ja mennyt varjoon istumaan, jäätelön myyjäkin oli niin kuumissaan, että ei enää pystynyt laskemaan vaihtorahoja vaan kysyi ne asiakkaalta. Ja siinä minä, viimeisilläni raskaana, seisoin tukisukat jalassa paahteessa jonottamassa, eikä tuntunu pojat missään. Antaa auringon paistaa! Ja niinhän siinä kävi, että lopulta saimme ihanan täydellisen pienen tyttövauvan tähän maailmaan <3


Comments


Commenting has been turned off.
äiteentunnustuksia uhmaikä
Äiteen tunnustuksia on huumorilla höystettyjä poimintoja uhmaikäsen Sohvin ja uusavuttoman äiteen kasvusta ihmisinä.
aiteen tunnustuksia uhmaikä
bottom of page