Lapsi ei suostu kylpyyn

Jo vauvana kylvetys oli puuhaa josta Sohvi tykkäsi. Sohvin kasvaessa hommattiin kaikenlaisia kumiankkoja, pikkuveneitä ja ongintaleluja Sohvin pieneen ammeeseen. Kylpeminen oli Sohville aina mukavaa ja hänet sai siitä herkästi innostumaan. Joku kerta Sohvi halusi välttämättä ison kasan pikkuautoja uitettavaksi. Silloin rakennettiin myös duploista liukumäki autoille ja sitten tuotiin kylpyammeen viereen jakkara, jonne liukumäki sijoitettiin. Siinä saivat sitten pikkuautot molskahtaa veteen hurjaa kyytiä yksi kerrallaan.

Sitten tuli yllättäen (2,5v paikkeilla) vaihe ettei Sohvi enää halunnut kylpyyn. Sen sijaan hän halusi suihkuun, niinkuin aikuisetkin menivät. No sehän oli ihan ok.

Sitten tuli vaihe että Sohvi ei halunnut että hiukset kastuivat. Pesen tosi harvoin Sohvin hiuksia shampoolla, mutta latvoihin on pakko laittaa jotain hoitoainetta, muuten hiukset on solmussa koko ajan. Joten tästä tuli vähän ongelma. Kerran pakolla pesin sitten hiuksia, mutta tämähän kadutti itseä lujaa jälkeenpäin, koska Sohvihan ei enää halunnut tämän jälkeen sitäkään vähää kylpyyn.

Tuli vaihe kun Sohvi kieltäytyi jyrkästi kylvystä ja suihkusta. Yleensä kävimme suihkussa n. joka toinen/kolmas päivä, mutta nyt toivoin että saisimme lapsen pestyä edes kerran viikossa. Olin ihan kuutamolla: miten tämä lapsi ei nyt suostu kylpyyn. Miten tästä oli tullut näin vaikeaa? Hankalaa vaihetta kesti usean viikon. Sohvin sai silloin tällöin lahjottua kylpyyn mehutripillä, mutta hiukset eivät saisi kastua. Ja auta armias sitä huutoa kun vettä sitten roiskui vahingossa kasvoille tai hiuksille äidin tai iskän suihkutellessa ammeen vieressä. Erikoista oli että uimahallissa ei ollenkaan haitannut jos hiukset ja kasvot kastuivat, mutta kotioloissa se oli katastrofi?? Muistelen että Sohvin uhmaiän pahimmassa vaiheessa oli kyllä muutama huutoitku uimahallissa kun olisi pitänyt mennä suihkuun ja kerran on menty ilman suihkua kotiinkin. Mutta yleisesti ottaen Sohvi rakastaa ajatusta uimahalliin menosta.

Ajattelin vaan, että tämä on vaihe ja se kestää sen aikansa ja parempi etten pahenna tilannetta nyt. Lasken vain sitä omaa rimaani. Jos lapsi ei haise kovin pahalle niin se on tarpeeksi puhdas. Wet vipesit käyttöön ja pahimmat liat pois naamasta ja takapuolesta.

Pitkien neuvottelujen jälkeen sain silloin tällöin pestyä Sohvin hiuksia. Yleisimmin keskusteluun kuului seuraavia lauseita: "kun ne ovat ihan ruokatakuissa! Niitä on pakko pestä, edes latvoista! ja saat sanoa kun vesi on juuri sopivaa ja lupaan että yhtään vettä ei mene kasvoille (kunhan pidät leuan pystyssä)" Eli pesuhetkiin tarvitsi lahjontaa, hieman enemmän aikaa, pitkää pinnaa ja keskustelua. Ja lopulta pitää olla valmis luopumaan kaikista sen hetkisistä pesutavoitteista ja vaan yrittämään uudestaan joku toinen päivä, jos homma ei vaan onnistu.

Nyt 3,5 vuotiaana Sohvi tulee useimmiten kylpyyn. Hiusten pesu on edelleen välillä haastavaa, mutta toisaalta se onnistuu nyt helpommin pienen keskustelun jälkeen kuin vuosi sitten. Täytyy olla tosi väsynyt ja nälkäkiukkuinen ettei pesut onnistuisi. Ja nytkään uimahallissa ei veden tai pesujen kanssa ole mitään ongelmia.

Lapsen elämä on täynnä vaiheita ja Sohvilla moni asia kytkeytyy sen hetkiseen mielentilaan. Jos on elämässä uusia pelottavia asioita, niinkun vaikka päiväkodin aloitus tms. voi pelot levitä myös kaikkeen muuhunkin elämässä niinkuin vaikka kylpemiseen tai hiusten pesuun. Sohvi myös herkästi aistii ihmisten tunnetiloja niin että jos itsellä on vaikka jokin ahdistus päällä niin se ahdistus leviää helposti Sohviin.

• Älä pakota, muuten hommasta tulee vielä vaikeampaa jatkossa

• Rauhoita kylpytilanne niin ettei mihinkään ole kiire

• Tee kylpemisestä leikkiä, jonne saa tuoda lempilelunsa, lapsi voi kylvettää ankkaa, pikkuautoja, nukkea tms.

• Tee vaahtokylpy tai värjää vesi mehu- tai maitotilkalla/ elintarvikevärillä mielenkiintoiseksi

• Leikatkaa pihalta kukkien kukintoja kylpyveteen

• Puhaltakaa saippuakuplia kun lapsi istahtaa kylpyammeeseen

• Lapsi saa mehutripin tms jonkun herkun kylvyssä

• Vaihtakaa rooleja, anna lapsen pestä sinun hiuksesi ja suihkuttaa sinua suihkulla

• Hassutelkaa, anna lapsen ampua sinua vesipyssyllä tai anna lapselle lupa kokeilla miltä tuntuu mennä vaatteet päällä kylpyyn/lapsi voi "pestä" kylpyvedessä riisuttuja vaatteitaan

• Keskustele rauhassa, kerro miksi pitää peseytyä, kysy miksi lapsi ei halua peseytyä/ mikä pelottaa: lopulta kyse voi olla jostain joka on helposti korjattavissa (Esim jos pahin pelko on että vettä menee silmiin niin uimalasit)

• Kunnioita lapsen rajoja, vaikka et mitenkään pysty ymmärtämään miksi hiukset/kasvot tms. eivät saa kastua

• Laske omaa rimaa, onko tänään pakko mennä kylpyyn vai koittaisiko viikonloppuna paremmilla hermoilla ja uusilla ajatuksilla

• Ihan yhtä normaalia kuin se että lapsi käy joka päivä kylvyssä on se että lapsi käy kerran viikossa kylvyssä, meillä Sohvi käy kylvyssä normaalisti 2-3/ viikossa, eikä joka kerta välttämättä suostu edelleenkään hiusten pesuun, mutta kevyt ja rento tunnelma on se joka on auttanut eniten tässä

Kun lapsi ei tottele aamuisin - päiväkotiaamut sujuviksi

Hikikarpalot otsalla, kello on jo vaikka mitä. Sohvi 3v ei ole suostunut syömään aamupalaa eikä mikään vaate kelpaa. Miten nämä päiväkotiaamut saadaan ikinä sujumaan ja mikä siinä on kun lapsi ei tottele aamuisin????

Olen kokeillut kaikenlaista vaihtelevalla menestyksellä. Olen varannut riittävästi aikaa, yrittänyt olla rauhallinen itse, valmistellut kaiken mitä pystyn edellisenä iltana. Olen lahjonut karkilla ja ruutuajalla, uhkaillut kotiin jäämisellä (hän tykkää tosi paljon mennä päiväkotiin), antanut valita vaatteensa, antanut aikaa, antanut vaihtoehtoja. Joskus nämä on toiminut ja joskus ei. Päiväkodista sanotaan, ettei lapsellani ole uhmaa siellä. Miten ihmeessä ne saavat sen siellä toimimaan halutulla tavalla? Tietty siinä on se ryhmäpaine hyvänä apuna, mutta silti. Tiedän että tarhatädit painii ihan samojen ongelmien kanssa kotona omien lastensa kanssa, mutta kuin taikasauvasta vieraat lapset päiväkodissa tottelevat heitä. Ainakin useimmiten.

Sitten keksin kokeilla, mitä jos kuvittelisin ettei Sohvi ole minun lapseni, vaan olisin nyt työntekijänä päiväkodissa ja yrittäisin saada tämän itselle vieraan lapsen aamutoimet suoritettua. Huomasin heti, että ääneni oli pehmeämpi ja oloni vähemmän stressaantunut. Lähdin siitä liikkeelle, etten voi pakottaa häntä tottelemaan. Ja jollain lailla taakka/paineet lähti heti harteiltani, sillä kyse ei olisi omasta lapsestani ja omasta vanhemmuudestani ja siihen liittyvästä syyllisyydestä ja häpeästä joka nalkuttaa takaraivossa: "Miten minä nyt en saa omaa lastani tottelemaan! mitä ne siellä päiväkodissakin ajattelevat!"

Kuvittelin siis, ettei Sohvi ole oma lapseni ja pyysin häneltä lempeästi asioita ja huomasin, että aiemman jyrkän EI!:n sijaan hän alkoi jäädä harkitsemaan pyyntöäni. Jos hän edelleen sanoi ei, se oli minulle ok ja palasin asiaan myöhemmin. Sitten samalla lempeällä äänensävyllä kysyin asiaa hetken päästä uudestaan ja annoin pienen perustelun pyynnölleni: "Söisitkö vaikka tämän puolikkaan leivän, ettei sulle tulis heti kova nälkä päiväkodissa?" Äänensävyni oli siis ihan erilainen kuin mitä se stressaantuneena äitinä välillä on. Tajusin että aiemmat aamut olin tiuskinut Sohville määräilevään, holhoavaan, epäkunnioittavaan ja painostavaan äänensävyyn, että "Hei nyt pitää syödä edes jotain. Ethän sä mitenkään jaksa siellä jos et syö mitään. Tämä leipä suuhun nyt. Onko maito juotu? Kyllä pitää... jäkä-jäkä-jäkä-jäkä-jäkä....."

Sitten tajusin myös, että rimani oli ehkä liian korkealla. Lähdin pakonomaisesti suorittamaan aamuja ja omia aamun "tavoitteitani".

Sohvin pitää laittaa nämä vaatteet mitkä olen valmiiksi katsonut, kun ne on kaikista käytännöllisimmät.

VAI ONKO PAKKO?

Antaa laittaa kesämekon aluspaidaksi parina aamuna, mitä se ketään haittaa.

Pakko saada Sohvi syömään aamupalaa nyt, kun mitä jos sille ei taaskaan maistu lounas.

VAI ONKO PAKKO?

Sittenhän sille maistuukin ehkä lounas paremmin ja toisaalta maistuu ehkä jatkossa aamupalat paremmin kun on jättänyt niitä pari välistä ja nälkä yllättää.

Pakko saada nämä pampulat päähän muuten sen hiukset on ihan ruokatakuissa päivän päätteeksi.

VAI ONKO PAKKO?

Voihan sitä mennä kylpyyn sitten illalla. (Meillä käydään yleensä parin päivän välein)

Luin, että aikuisilla on vieraille lapsille usein sellainen sosiaalinen esto päällä, ettei vierasta lasta käskytetä samaan tapaan, kuin omaa lasta. Äänensävy on säyseämpi ja kunnioittavampi. Jännä miten sitä omalle lapselleen onkin joskus tosi ankara ja vaativa. Kai se on taas kaiku sieltä menneisyydestä ja siitä miten itseä on komennettu. Ja jos vanhempi on ollut oikeasti pelottava niin sitä on sitten totellut kiltisti. Mutta kun minä en halua olla pelottava, sillä en itse ole enää tekemisissä pelottavan vanhempani kanssa. Ja minä todella haluan ja toivon, että oma lapseni olisi vielä aikuisena tekemisissä minun kanssani.

Eli lyhyesti purkitettuna, miten saada aamutoimet sujumaan:

• kuvittele että lapsesi on sinulle täysin vieras ja tapaatte ensi kertaa, mitä äänensävyä käyttäisit?

• varaa tarpeeksi aikaa aamuihin, ettei ole kiireen tuntua

• suunnittele aamua jo edellisenä iltana ettei kiire yllätä esim. lumen vuoksi

• anna lapsen valita jotain itse, esim. tämä vai tämä paita, muroja vai leipä

• laske tavoitteitasi: kyllä, hänellä voi olla eriparisukat tai paita väärinpäin, se ei haittaa ketään

• kokeile Mouse Timeria tai vastaavaa lasten ajastin-sovellusta vaikka pukemiseen, toimi meillä!

  
  

  

  3 minuutin omenat, Mouse Timer

  Luitko jo?

  Lasta pelottaa mennä päiväkotiin

  Päiväkodin aloitus ahdistaa äitiä

  
  
  
  

Lasta pelottaa mennä päiväkotiin

Luulen, että oma tunnetilani vaikutti osaltaan siihen, että 3 vuotias Sohvi ei 2 viikon alun jälkeen halunnut enää mennä päiväkotiin. Minuakin ahdisti, enkä pystynyt sitä ihan piilottamaan sisälleni. Tietysti on myös normaalia, että lapsi alkaa hyvän alun jälkeen jännittää päiväkotia, koska uutuudenviehätys alkaa kadota.

Kun lasta pelottaa mennä päiväkotiin, pitää asiaa tietysti lähteä selvittämään. Yritimme keskustella enemmän asiasta; oliko tapahtunut jotain pelottavaa? Tässä huomaa miten vaikea on vielä keskustella lapsen kanssa joka vasta opettelee sanoja. Kun puhuttiin pelottavasta hän kertoi pojasta joka irvisteli. Kun kysyin oliko se pelottavaa, Sohvi nauroi ja sanoi "ehei!". Oliko se hauskaa? "Joo" sanoi Sohvi hymyillen. Eli ota tästä nyt sitten selvää. Päiväkodissa ei oltu huomattu mitään erikoista, epäilivät alkujännitystä. He kuitenkin hienosti ottivat asian vakavasti ja kiinnittivät Sohviin enemmän huomiota ja aamupelot alkoivat helpottua. Yhteensä kuutena aamuna Sohvia pelotti mennä päiväkotiin. Kolmantena aamuna Sohvi taisi kuvata asiaa sanomalla, että surettaa. Sohvi oli kuitenkin tavallista enemmän riemuissaan päivän jälkeen, joten huomasin että jotain he olivat tehneet myös päiväkodissa, jolla varmistettiin, että Sohvia ei pelota. Hän oli saanut extrahuomiota ja häneltä oli kysytty pelosta.

Kyllä oli muuten vaikea keksiä, miten pelokkaan Sohvin saisi aamuisin lähtemään päiväkotiin. Mietittiin yhdessä mikä auttaisi pelkoon. Yksi pelkoa helpottava asia oli, että hän otti pehmolelun ja unipeiton syliinsä autoon. Lisäksi hän sai valita kummalla autolla mennään. Lisäksi mietittiin mikä on hauskinta päiväkodissa; no pikkuautot! Kun nämäkään keinot eivät yhtenä aamuna auttaneet ehdotin, että hän saa katsoa piirrettyjä automatkalla, tämä oli taikasana. Vaikeinta Sohville oli kotoa lähteminen, mutta heti kun oli ulkovaatteet päällä ei ollut enää ongelmaa. Päiväkodissa Sohvi katosi kuin pieru saharaan heti kun oli kädet pesty ja tossut jalassa. Meille alkoi myös muodostua tiettyjä rutiineja aamuun, jotka alkuun oli vielä hakenut uomaansa. Kun asiat alkoivat toistua aina samalla tavalla, tuli se turvallisuuden tunne aamuisin. Yksi helpotus oli, että puin Sohville päälle jo yöksi päiväkodin alusvaatteet: leggarit ja t-paidan. Koska niitä hän ei suostunut enää aamuisin ottamaan pois. Sitten vaan uusi kerros vaatteita siihen päälle. Välillä Sohvi kieltäytyi syömästä aamupalaa, mutta suostui syömään leipäpalan kuitenkin joskus automatkalla.

Kaikesta edistyksestä huolimatta, neljäntenä päivänä Sohvia jännitti niin, että hän oksensi heti päästyämme päiväkodin eteiseen. No sitten pitikin olla 2 päivää poissa varmuuden vuoksi, ettei ole vatsatautia. Tämän asian kanssa kävin sisäistä kamppailua. Minusta yksi poissaolopäivä olisi riittänyt varmistamaan, ettei muita oireita tule, kun omasta vinkkelistäni syy oli kuitenkin matkapahoinvointi/jännitys. Ymmärrän kuitenkin, että ohjeella suojellaan koko ryhmää. Ja he eivät vielä tiedä miten oksennusherkkä lapsi Sohvi on. Hän voi oksentaa satunnaisesti autossa tai jos on syönyt liikaa tai riehuu liikaa ruuan jälkeen tai jos itkee lujaa tai flunssan yhteydessä rään valuessa, tai joskus mystisesti ilman selkeää syytä.

Oksennuskaranteenissa tajusin myös viimeistään sen, ettei päiväkoti ole sitä varten, että vanhemmat voisivat käydä töissä. Päiväkotia ei kiinnosta vanhempien työkuviot. Googlasin oikein tämän asian: Päiväkoti ei ole järjestettyä päivähoitoa, jotta vanhemmat voisivat käydä töissä, vaan päiväkoti on varhaiskasvatusta (vuodesta 2015) ja se on tarkoitettu ainoastaan lapsen kehitystä ja oppimista varten. Ja sehän on hieno ajatus. Ei tosin aina työnantajien mielestä.

Jännitin itsekin seuraavaa vientiä, mitä jos se taas oksentaa? Sitten ollaan taas poissa kaksi päivää ihan vaan jännityksen takia. Yritin pitää auton viileänä ja ajella tosi rauhassa ja jutella mukavia. Juuri kun kurvasimme päiväkodin pihaan Sohvi sanoi, että on huono olo. Nousimme autosta ja menimme nurmikolle hetkeksi seisomaan ja odottamaan jos tulee oksennus. Onneksi ilma oli tosi raikas. Sohvi osasi kertoa, että on vähän parempi olo, joten sitten vaan päiväkotiin eikä onneksi tullut enää jännitysoksennusta.

Viidentenä ja kuudentena päivänä hän osasi itsekin sanoa, että pelottaa vain vähän. Eli pahin pelkäämisvaihe oli ohitse. Seitsemäntenä aamuna Sohvi sanoi itse yllättäen, että enää ei pelota mennä päiväkotiin. Sitten potalla ollessa hän vielä selitti, kuinka hän ei ollut syönyt, koska oli pelottanut. En tiedä tarkoittiko aamupalaa kotona vai päiväkodin ruokailuja, sillä ruoka oli maistunut huonosti viime aikoina, mutta hieno oivallus! Ja viikossa tämä voimakkain pelkovaihe vähitellen helpotti. Yksittäisiä pelkoaamuja saattoi tulla jatkossakin, mutta pikkuhiljaa alkoi tuntua, että eiköhän tämä tästä muutu uudeksi normaaliksi arjeksi. Sellaiseksi, jossa vanhempien ei tarvitse olla enää huolissaan, eikä lasta enää pelota. Päiväkotia oli tässä kohtaa takana reilu kuukausi.

Luitko jo:

Omat oivallukseni päiväkotiaamujen sujumiseen

Mouse Timer-sovellus avuksi haastaviin aamuihin ja päikkäreihin

Päiväkodin aloitus - pienen lapsen stressi ja miten lievittää sitä