top of page

Blogi

4 vuotis neuvola

Tämä neuvola koostuukin monesta osasta.

  1. LENE (tehtiin meillä päiväkodissa) =leikki-ikäisen lapsen neurologisen kehityksen arviointimenetelmä

  2. Terkkarikäynti

  3. Lääkärikäynti


LENE päiväkodissa


Tässäkin varmasti on vaihtelua siinä, että tekeekö LENE-testin terkkari vai sitten joku muu LENE-koulutuksen saanut henkilö. Jos lapsi on reipas tehdään LENE ilman vanhemman läsnäoloa ja tietty päiväkodissa tämä onnistuu helposti, kun testin tekee lapselle tuttu henkilö. Tarvittaessa tukihenkilö voi olla paikalla. Lueskeltuani netistä, toiset saavat myös kasan papereita täytettäväksi kotiin ennen neuvolakäyntiä, meille ei tullut yhtään lappusta.


LENE:n teki tosiaan meidän kohdalla varhaiskasvatuksen opettaja, hän kävi lyhyesti testin tulokset kanssani läpi, kun hain Sohvia päiväkodista. Testissä piti ainakin piirtää mallista samanlaisia kuviota, viivaa, palloa jne. Ja sitten leikata viivaa pitkin saksilla. Sohvi oli myös heittänyt palloa ja ottanut koppia. Tässä kopin ottamisessa oli ollut vaikeuksia. No.. kotona se joskus onnistuu ja joskus ei, en ole huolissani. Oli myös seissyt yhdellä jalalla ja kävellyt varpaillaan. Kielen kehitystä arvioitiin myös, Sohviltahan puuttuu vielä R ja L.


LENE saattaa myös sisältää:

-värien käymistä läpi

-lapselta kysytään kuvasta, mitä siinä tapahtuu, nimetään esineitä

-pujotetaan helmiä

-kootaan palapeliä

-palikoiden kasaamista


4 vuotis neuvolakäynnistä löytyy myös esittelyvideo; tämä sisältää vain sen LENE:n, jonka saattaa siis tehdä päiväkodissa myös varhaiskasvatuksenopettaja tai tosiaan neuvolakäynnillä terkkari.


4 vuotisneuvola tekkarikäynti


Terkkarikäynnillä:

-Punnitaan

-Mitataan pituus

-Mitataan päänympärys

-Testataan lähinäkö ja kaukonäkö

-Annetaan rokotteita jos haluaa (nelosrokote pistoksena ja influenssarokote sumutteena nenään)

-Jutellaan syömisestä, nukkumisesta, kehityksestä, päiväkodista, huolista ja murheista..


Sohvi oli innoissaan käynnistä, sillä hän muisti kaikki ihanat odotushuoneen lelut. Yritin mennä ajoissa paikalle, että Sohvi ehtisi leikkiä tarpeeksi ennen terkkariaikaa. Sitten päästiin huoneeseen ja terkkari kysyi "mites teillä menee?" Siihen Sohvi vastasi heti, että "Huonosti." Olin niin hämmentynyt ja huvittunut tästä, etten edes hoksannut tehdä mitään jatkokysymyksiä, mutta tyttöhän oli tosissaan. Itse toin esille sitä, että päiväkodissa oli nyt mennyt huonommin. Useimmiten kun kysyn oliko kiva päivä oli vastauksena "ei, huono päivä". Ja sitten hän kertoo jonkin yksittäisen tapahtuman, mistä on tullut paha mieli. Esim. menivät puistoon, vaikka hän ei olisi halunnut. Ruoka oli pahaa. Joku kaveri oli ilkeä. Nukkui huonosti päikkärit. Tai hoitaja oli huutanut jollekin lapselle ja tätä Sohvi oli pelästynyt. Oli ollut liikaa meteliä jne. Tästä keskusteltiin terkkarin kanssa, onko menossa vaan joku negatiivinen vaihe vai itse mietin viihtyisikö Sohvi paremmin pienemmässä ryhmässä? Terkkari kannusti ottamaan asian puheeksi päiväkodissa ja selvittämään myös pienryhmävaihtoehtoja. Fiksusti sanottu. Ja tämä keskustelu antoi minulle sen virtapiikin ruveta asiaa selvittämään.


Lähinäkö testattiin pöydän ääressä istuen taululla, jossa oli riveillä eri kuvioita: talo, omena, ikkuna. Kun terkkari näytti riviltä yhtä kuvaa, sai Sohvi osoittaa omasta paperistaan, mikä kuvio oli kyseessä. Kaukonäkö testattiin samanlailla, mutta seisten ja terkkari seisoi ovella näyttämässä taulusta kuvioita. Kaikkia ei tarvinnut osata oikein kerrasta ja terkkari kysyi uudestaankin, jos tuntui, että Sohvi ei keskittynyt. Sohvilla ei olla huomattu mitään ongelmia näön kanssa.


Rokotteeksi Sohvi sai nelosrokotteen, (kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä, polio). Se annettiin pistoksena reiteen, toiset laittavat olkavarteen, mutta reidessä on kuulemma isompi lihas. Sohvi hieman vingahti, mutta kiinnostui sitten välittömästi kauniista eläinlaastarista. Olin kiinnostunut myös influenssarokotteesta, sillä melkein saimme viime vuonna taudin meidän perheeseen. Iloksemme influenssarokote oli muuttunut pistoksen sijaan nenäsumutteeksi. Terkkarilla oli pienenpieni ruisku, josta se suihkautti muutaman tipan kumpaankin sieraimeen. Sohvin ei tarvinnut niistää eikä muutakaan, istua vaan mun sylissä. Tämä oli hyvin miellyttävää.


Illalla Sohville nousi lämpöä, joten annoin Panadolia. Aamulla ei ollut enää mitään, joten tyttö meni normaalisti päiväkotiin. Kysyin vielä, niin ei tullut reisikään kipeäksi, vaikka voi kuulemma tulla.


Tästä, että meillä menee "huonosti" yritin Sohvin kanssa keskustella vielä kotona. Kysyin meneekö meillä kotona huonosti vai päiväkodissa. Tähän hän vastasi, että päiväkodissa. Tosin hän oli juuri kuullut sen keskustelun, jonka kävin terkkarin kanssa omista päiväkotimietteistäni. Sitten yritin saada selville, mikä menee huonosti, tai mitä voisi muuttaa, että menisi paremmin ja siellä olisi mukavampaa. Hän mietti hetken ja sanoi, että haluaa vaihtaa unipehmolelunsa toiseen. No sehän oli ainakin helppo toteuttaa, vaikka en uskonut hetkeäkään, että se ratkaisi kaikkia ongelmia.


Kuinkas kävi? (tässä päiväkotijuttuja, hyppää yli kohtaan Lääkärikäynti, jos luet vain 4 vuotisneuvolan sisältöä)

Otin siis selvää pienryhmäpaikoista. Yksi vapaa paikka olisi ollut ryhmiksessä yksityisellä, kunnan ryhmiksissä kun on vaan alle 3 vuotiaita, eikä mielellään oteta sinne isompia. Perhepäivähoitajilla ei ole paikkoja ja vain harvoissa tapauksissa saisi olla perhepäivähoidossa eskari-ikään asti, eli vuoden päästä pitäisi siirtyä jo takaisin päiväkotiin. Keskustelin tilanteesta myös päiväkodin kanssa. Keskustelun jälkeen, he tekivät heti muutoksia, jotka tuntuivat toimivan (mm.istumapaikka ja pienryhmä). He kiistivät lapsille huutamisen ja selittivät, että kyse on vain painokkaasta äänenkäytöstä. Tämä oli varmasti se virallinen ja päivänvaloa kestävä lausunto. Itse tiesin kyllä, että kyse oli ollut oikeasti huutamisesta, sillä Sohvi oli joskus nähnyt painajaisia, jossa oli huutanut lujaa ja pelottavasti: "Nyt se ovi kiinni!". Lisäksi hän oli kerran näytellyt minulle erään tilanteen ja siinä kyse oli myös huutamisesta. Huutamiseen sortuvat, olivat Sohvin puheissa aina ne tietyt hoitajat.

 Huomasin kuitenkin, että puheeksioton jälkeen tähän huutamiseen oli tullut muutosta, sillä Sohvi ei enää kertonut huutamistilanteista, jotka olisi kokenut pelottavina. Uskon, että huutamiseen taipuvat hoitajat olivat muuttaneet äänenkäyttöään enemmänkin napakaksi, pelottavan huutamisen sijaan. Ja niinhän se kuuluisi olla, kun halutaan lasten huomio. Jätetään huutaminen oikeiden vaaratilanteiden varalle. (Ja kyllä, olen sortunut itsekin huutamaan Sohville, useastikin ja aina on harmittanut jälkikäteen ja sitten on puhuttu asia ja olen pyytänyt anteeksi. Minusta huutaminen kuuluu oikeisiin vaaratilanteisiin, eikä päivittäiseen käyttöön. Ja siksi yritän siitä myös itse oppia pois mm. tämän Pinnan pidennyssuunnitelman avulla)




4 vuotisneuvola lääkärikäynti


Myöhemmin oli siis lääkärikäynnin vuoro. Lääkäri oli klassisesti myöhässä, joten Sohvi sai paljon leikkiaikaa neuvolan leluparatiisissa. Miksi ne onkin aina hienoimpia leluja, jotka ei oo omia?


Lääkäri oli vanha nainen, joka tuli hyvin juttuun lasten kanssa. Sohvin piti tehdä erilaisia testejä:


-Seurata katseella tikkua, jonka päässä oli jokin hauska kuva

-Peittää toinen silmä ja seurata taas tikkua

(Lääkäri tutki myös Sohvin silmiä lampulla ja kysyi oliko havaittu karsastusta.)

-Kädet sivuille ja silmät kiinni, sitten piti vuorotellen koskettaa sormella nenänpäätään

-Kädet eteen ja pyöritellä niitä niin, että pyöräyttää kämmenet ylös, kämmenet alas

-Sorminäppäryyskoe: Peukalolla koskettaa saman käden muita sormenpäätä vuorotellen


Lääkäri tutki

-Korvat korvalampulla

-Katsoi ihon kunnon

-Tunnusteli vatsan, kilpirauhaset ja nivuset

-Kuunteli keuhkot ja sydämen (ei tarvinnut yskiä tai hengitellä syvään)

-Katsoi suuhun

-Kurkkasi pöksyihin


Lääkäri kysyi

-Onko d vitamiini käytössä? (on silloin tällöin, ja d vitaminioitu maito on käytössä)

-Onko ollut korvatulehduksia tms sairauksia? (ei muuta kun perusflunssaa ja sitä x8-10 vuodessa)

-Puuttuuko äänteitä puheesta? Tässä havaitsimme lääkärin kanssa, että L kirjain oli vielä hankala, jos se oli sanan keskellä joten KALA, ääntyi vielä KAVA, mutta sanan alussa L alkoikin jo tulemaan oikein esim. LINTU.

R edelleen puuttui ja se on ihan ok.

-Pyöräileekö, Luisteleeko, Hiihtääkö?

Nämä liikuntakysymykset oli vähän hassuja ja vanhahtavia, sillä meillä ei edes ole suksia vielä Sohville. Luistellut hän on muutaman kerran päiväkodissa ja aika harva 4 vuotias pyöräilee vielä oikeasti, potkupyörällä menee toki lujaa jo. En hoksannut sanoa, että Sohvi kyllä lumilautailee avustettuna. Mutta siis mitään poikkeavaa emme ole havainneet Sohvin liikunnallisissa kyvyissä, päinvastoin, tuntuu oppivan nopeasti ja tykkää kaikesta urheilusta ja liikunnasta.


Erikoista oli myös että, ainoa asia joka luulin, että tehdään lääkärin vastaanotolla 4 vuotisneuvolassa, on verenpaineen mittaus, niin ei tehty. Tämä oli myös ainoa asia, johon olin Sohvia prepannut ja olimme kotona kokeilleet omalla mittarilla miltä se tuntuu. No mansetti oli tietty ihan liian iso ja tulos oli error, mutta Sohvi sai kuitenkin käsityksen mittauksesta, eikä kokenut sitä pelottavana. "Lasten verenpaine mitataan neuvolassa 4-vuotistarkastuksessa" lukee Terveysportissakin ja tämä on myös kansainvälinen suositus. Mutta meidän käynnillä tämä nyt unohtui ja itsekin muistin sen vasta jälkeenpäin.






lapsi pelkää kaikkea tuolin takana

Sohvilla tuli vähän päiväkodin aloittamisen jälkeen pitkä (3-4kk mittainen) vaihe, jolloin Sohvi pelkäsi melkein kaikkea. Tai ainakin ilmoitti pelkäävänsä. Ruokailu pelotti, peseytyminen pelotti, leikkiminen pelotti, ruoka-aineet pelotti, omat koiramme pelotti, nukkuminen pelotti, päiväkoti pelotti, vaateet/pukeminen pelotti, pimeä pelotti, äiti pelotti, iskä pelotti jne. Kyllä ihmettelin miten on mahdollista, että lapsi pelkää yhtäkkiä käytännössä kaikkea. Silloin mietin, että kyseessä täytyy olla taas vaan joku vaihe. Hänellä on tapana opetella uusia asioita rykäyksissä ja ehkä hän nyt opetteli pelkäämistä? Kaikki oli alkanut siitä kun päiväkodissa oli puhuttu eri tunteista, myös pelkäämisestä. Sohvi oli siihen asti ollut aika rohkea tyttö. Uteliaasti lähestynyt uusia ihmisiä, ei ole pelännyt ötököitä tai eläimiä, harvoin edes säikähtänyt kovia ääniä. Mutta en usko että pelkkä pelkäämisestä puhuminen tätä laukaisi, sehän on tärkeää että kaikista tunteista puhutaan.


"Pelokkaana lapsen turvatarve on aktivoitunut ja lapsi kokee olonsa uhatuksi. Uhka saattaa olla todellinen tai kuvitteellinen, sillä tunteet syntyvät aina tekemistämme tulkinnoista. Jokaisella tunteella on oma tehtävänsä: Pelko pitää turvassa, auttaa reagoimaan nopeasti ja suojautumaan vaarallisessa tilanteessa."


Niin. Fakta on kuitenkin, että lapseni turvatarve oli aktivoitunut ja hän koki olonsa uhatuksi.



"Miten tunnistan lapsen ahdistuksen?

Lapsen ahdistus voi näkyä esimerkiksi seuraavilla tavoilla:


-Lapsen mieli on täynnä erilaisia pelkoja ja huolia.

-Lapsi on usein pelokas tai ahdistunut. Tämä voi näyttäytyä myös itkuisuutena, levottomuutena tai ärtyisyytenä.

-Lapsi varmistelee ja kyselee kohtuuttoman paljon.

-Lapsi välttää erilaisia tilanteita. Tekemisiin lähteminen ja muiden kohtaaminen voi olla vaikeaa.

Koulussa tai päiväkodissa voi olla vaikeaa keskittyä.

-Läheisimmistä erossa oleminen voi olla haastavaa. Lähtö- ja erotilanteissa voi esiintyä voimakasta kiukkua tai jumiutumista. Omassa sängyssä nukkuminen voi olla vaikeaa, vaikka olisi aiemmin onnistunutkin.

-Lapsella saattaa olla uniongelmia. Etenkin nukkumaan mennessä voi nousta pintaan monia huolia tai pelkoja.

-Syömiseen tai oksentamiseen voi liittyä pelkoja. Myös ruokahalussa ja syömisessä voi olla haasteita. Ahdistuneena ei usein tee mieli ruokaa.

-Lapsella voi olla fyysisiä tuntemuksia ja kipuja, joille ei ole selvää syytä.

-Lapsella voi olla itseään satuttavaa käyttäytymistä - -"


Kun luin tämän listauksen, tuli itselle tunne että 3v lapseni oli enemmänkin ahdistunut kuin pelokas. Tai siinähän varmasti velloo molemmat tunteet, mutta "oireet" olivat hyvin samat kuin tässä. Sohvi pelkäsi perusasioita: pesut, nukkuminen, syöminen. Itkuinen, levoton ja ärtyinen.

Tietysti jään miettimään, paljonko tästä johtui siitä että päiväkoti oli alkanut ja se oli minullekin ajoittain ahdistavaa. Lisäksi aloitin itse uudessa työpaikassa ja se lisäsi omaa stressiäni kun oravanpyöräarki iski vasten kasvoja.


Seuraavan kerran kun lapseni on pelokas kaikkea kohtaan, aion miettiä mielessäni olenko itse nyt ahdistunut jostain? Olenko saanut tarpeeksi omaa aikaa jotta olen rentoutunut, leppoisa ja hyväntuulinen äiti, jolla on itsellä turvallinen olo arjessa? Ja tietysti käydään läpi lapsen kanssa onko jotain pelottavaa sattunut vaikka päiväkodissa.



"Erilaiset ohimenevät pelot kuuluvat lapsen kehitykseen. Kehitysvaiheesta riippuen lapset voivat pelätä esimerkiksi vieraita ihmisiä, mielikuvitusolentoja ja pimeää tai sairauksia ja onnettomuuksia. --


Tavallisesti pelon tunne lievenee ja menee ohi aikuisen turvallisen läsnäolon ja empaattisen suhtautumisen avulla. Kasvaessaan lapsi alkaa kehittää myös omia tapoja säädellä pelon tunnetta ja tyynnytellä itseään. Arjessa pelot voi esimerkiksi oppia kanavoimaan varovaisuudeksi ja vastuullisuudeksi.


Joskus pelot voivat kasvaa niin voimakkaiksi, että lapsen tavallinen arki häiriintyy. Lapsi saattaa pelkojen vuoksi alkaa vältellä ikävaiheeseensa kuuluvia tilanteita, kuten kouluun tai harrastuksiin menoa, eikä pysty pelkojen vuoksi elämään sellaista elämää kuin haluaisi. Mikäli pelot alkavat häiritä lapsen normaalia elämää, kannattaa niiden käsittelemiseen hakea ulkopuolista tukea."


Sohvin pelkovaihe loppui kuin huomaamatta. Pelkovaihe taisi kulminoitua vuoden pimeimpään aikaan tammikuulle, mutta kevättä kohti on tilanne koko ajan parantunut. Helmikuussa sairastettiin kevään viimeiset flunssat ja sen jälkeen arki on ollut ehkä tasaisempaa ja ennakoitavampaa. Ja toisaalta päiväkodin työntekijätkin on olleet tautisen talven jälkeen nyt hyvin terveinä eikä Sohvi ole näinollen joutunut sopeutumaan kokoajan vaihtuviin uusiin aikuisiin. En selkeää syytä keksi sille miksi Sohvilla oli tämä pelkovaihe, mutta nyt se on ohi ja varmasti uusia pelkoja/pelkovaiheita on edessä taas joskus. Ja silloin parhaamme mukaan taas mietitään ja jutellaan mistä pelot voi johtua. Tärkeintä on olla tukena ja yrittää ymmärtää. Ja sitten tehdä myös paljon mukavia asioita, sellaisia jotka ei pelota.


pienen lapsen stressi

3 vuotias lapseni on nyt ollut päiväkodissa usean kuukauden ajan 3-4pv/vk. Hän tykkää päiväkodista ja viikonloppuisin jo haaveilee sinne pääsemisestä. Hän tykkää myös kotipäivistä, mutta on myös aamuja kun häntä jännittää tai pelottaa mennä päiväkotiin. Päiväkodista viesti on aina se, että lapseni pärjää siellä hyvin, hän on reipas eikä mitään ongelmia ole. Silti kiukku alkaa joskus jo haettaessa tai viimeistään autossa, kun äiti kääntyi väärään suuntaan tai kun ollaan melkein jo kotona ja Sohvi itkee kun ei mentykään kauppaan. Hän itkee siis asioita, joita on mahdoton/hankala toteuttaa, ihan vaan jotta saisi itkeä. Takkuaminen jatkuu kotona. Kaikki on väärin ja vanhemmat tekee kaiken väärin. Sohvi on nenäkäs, röyhkeä ja epäkunnioittava. Hän hokee fraaseja, joita on oppinut toisilta lapsilta päiväkodissa, joten hän ei kuulosta enää omalta lapseltani. Hän käy kierroksilla ja rauhoittuminen on vaikeaa. Kun teemme yhdessä palapeliä, hän saattaa heittää yhtäkkiä kaikki palapelin palat ilmaan.


Luulin ensin, että kyse on uhmasta, mutta sitten huomasin, että usean vapaapäivän jälkeen lapseni muuttuikin normaaliksi itsekseen ja kiukuttelu loppui. Asiaa googlailtuani hoksasin, että kyse onkin stressistä. Eli pienen lapsen stressi ja syynä päiväkodin aloitus. Tämä helpotti omaa suhtautumista, kun tavallaan tajusin, ettei lapsi kiukkuile ilman syytä. Hän on kertakaikkiaan vaan niin uupunut päiväkotipäivien jälkeen. Ymmärtäähän sen, kaikki on niin uutta ja meidän rauhallinen kotielämä on niin erilaista kun isossa ryhmässä temmeltäminen. On eri asia olla muutaman lapsen kanssa leikkimässä pari tuntia, kun yrittää luovia isossa ryhmässä koko päivän. Lisäksi on opeteltava päiväkodin säännöt sekä opittava nopeasti uusia taitoja. Tämän lisäksi Sohvin puhe on myös kehittynyt hurjasti. On uskomatonta miten paljon asioita hän on oppinut parissa kuukaudessa. Vähemmästäkin uupuu.


Tällaisia stressin merkkejä huomasin:


  • Hän järjesti jatkuvasti kiukkukohtauksia vain jotta voisi purkaa päivän aikana kertynyttä tunnetaakkaa.

  • Hän kävi pehmoleluleikeissä läpi päiväkodin tapahtumia, varsinkin jos oli ollut jotain konfliktia tai jotain lasta oli komennettu.

  • Joskus hän näki unia/painajaisia ja huusi niissä jotain vihaisesti.

  • Lisäksi hän puhui tosi usein nukkumisesta. Hän saattoi ilmoittaa jo aamulla pian herättyään haluavansa nukkumaan, vaikka oli viikonloppu. Päiväkodin rappusia kavutessamme aamuisin hän usein jo haaveili päiväkodin päikkäreistä. Usein hän toivoi pääsevänsä automatkalle (jotta pääsee nukkumaan.)

  • Hän maalasi erään rankan päiväkotipäivän jälkeen paperin täysin mustaksi ja antoi kuvalle nimeksi lehmän kakkaa. (väri-tunne tutkimus) (toddler paints black)

  • Kerran hän ilmoitti heti kotiin tultuaan että haluaa sotkea, hänestä näki että hän oli kiukkuinen ja väsynyt


Tietysti jään vanhempana pohtimaan. Pitääkö tosiaan alkaa opettaa 3 vuotiaalle stressin hallintakeinoja? Tällaisessa yhteiskunnassako me elämme? Vaaditaanko me lapsilta liikaa? Tähänkö se lapsuus jo loppuu? Olisiko perhepäivähoito parempi vaihtoehto meidän lapselle?


Tiedän, että lapset ovat hyvin erilaisia. Alkaa näyttää siltä, että lapseni on herkkä. En haluaisi leimata häntä, sillä usein herkkä sanaa käytetään mitätöimään jonkun ihmisen tunteet ja kokemukset tyylillä: "kukaan muu ei reagoisi noin, mutta sinä oletkin noin herkkä, viallinen". Näin on itselleni käynyt ja olen tullut siihen tulokseen, että herkkä ihminen on rohkea, sillä hän uskaltaa kohdata ja näyttää tunteita. Kovalla ihmisellä on ne samat tunteet, mutta hän ei uskalla niitä näyttää vaan mielummin teeskentelee, ettei mikään tunnu miltään. Tai sitten jotkut "kovemmat" reagoi asioihin hyökkäävästi tai pakenemalla sen sijaan, että uskaltaisivat näyttää myös haavoittuvat tunteensa vaikka purskahtamalla itkuun.


Mutta lapseni reagoi nyt näin, vaikka toisten lapset eivät reagoi näin. En mielellään enää vähentäisi päiväkotipäiviä, sillä niitä on nytkin vain 3pv/vk. ja siksi koska Sohvi tosiaan kaipaa viikonloppuna jo päiväkotiin takaisin. 6,5 tuntisten päivien lyhentäminen ei töiden takia onnistu enempää ja toisaalta ei tässä kuitenkaan ole mitään 9-10 tuntisia päiviä. Olenkin tullut siihen tulokseen, että tällä nyt mennään ja uskoisin, että Sohvin käytös rauhoittuu ajan kanssa kun mekin opimme siihen suhtautumaan ja Sohvi oppii stressinkäsittelyä. On pieniä merkkejä siitä, että asiat ovat jo nytkähtäneet parempaan suuntaan.


Parhaat avut näihin toistuviin stressikiukkuihin on ollut:


  • Tilanteen sanoittaminen Sohville. "Taisi olla tosi rankka päivä päiväkodissa. Sellaisesta voi tulla tosi väsyneeksi ja kiukkuiseksi." Pahin kiukku rauhoittuu jo heti kun hän itse tajuaa mistä se johtuu.

  • Keskityn rauhoittamaan oman kehoni, sillä rauhallinen tunnelma tarttuu. Laitan vaikka rentouttavaa musiikkia soimaan (itsellä kantriradio toimii). Yritän hidastaa liikkeitäni ja olla "ylirauhallinen". (Enkä menettää hermojani vaikka lapsi olisi kuinka röyhkeä tai nenäkäs; ajattelen, että hän on vaan nyt tosi stressaantunut.)

  • Kerran kun Sohvi tuli kotiin hän ilmoitti kiukkuisena (ja väsyneenä) että haluaa sotkea. Ehdotin että piirtää kiukun paperille mustalla tussilla, ruttaa sen palloksi ja heittää lattialle. Häntä alkoi heti huvittaa ja jo viiden ruttuisen paperin jälkeen hän alkoi piirrellä aurinkoja ja haukkuja, ja ruttaaminen sai jäädä.

  • Olen opetellut, etten heti tenttaa päivän tapahtumista. Sohvi usein kieltäytyy puhumasta, sillä pää on varmasti ihan täynnä kaikkea. Sohvi sanoo topakasti: "Äiti ei puhu!" Kotona siis ensin vaan haleja, läsnäoloa, yhteinen ruokahetki, ruutuaikaa.

  • Mikä saisi oman stressini laskemaan, mitä voisin tehdä Sohvin kanssa? Takkaan tuli. Maalaillaan. Mennään pihalle vain katselemaan ja ihmettelemään ympäristöä, käpyjä, lehtiä, lintuja. Näin voi opettaa lapselle omia rentoutumiskeinoja.

  • Jutellaan päivästä, kun Sohvi haluaa, vaikka vähän myöhemmin illalla. Mikä on ollut kivointa tänään? Onko tapahtunut jotain pelottavaa tai jännittävää?

  • Usein rentouttavinta yhteistä puuhaa Sohvin kanssa on ihan perusarki. Yhdessä syöminen, roskien vienti, pyykkääminen, ruuanlaitto, leipominen, ulkoilu, suihku/sauna, yhteinen ruutuaika (samalla ruudulla).

  • Rauhallisia leikkejä "nollat taulussa": muovailuvaha, piirtely/maalaus, ulkoilu.

  • Suunnitellaan ja haaveillaan mukavia stressiä vähentäviä asioita yhdessä tulevaisuuteen. "Leivotaanko huomenna kuppikakkuja? Mitä haluaisit tehdä viikonloppuna? Käydäänkö vaikka mummulla?"


Tässä vielä löytämäni pieni opas: Pienen lapsen stressi (nuortenystävät.fi)


aiteentunnustuksia
bottom of page